Eka kipinän jobi

ylavalikot

Risto Rantala (ei varmistettu)

Ke, 22.12.2010 - 22:22

Moikka

Oli hyvä stoori ekasta laivasta.

Itse valmistuin Lauttasaaresta 60-luvulla.
Eka laivani oli Nordströmin firman Peter.
Tein jännittävän (ekaluokan) junamatkan Pietarsaareen, odottelin kaijalla pari tuntia, ja sieltähän se ruosteinen purkki sitten saapui.
Ambulanssi tuli ja lankongi laskettiin, Kipparia vietiin lasarettiin. Oli kuuulemma naukkaillut pari viikkoa..
18 vuotias kipinä astui laivaan.
Sijaiskippari firman pomopuolelta oli ystävällinen, vaimonsa oli mukana, olihan kesä.
Radiohommat pelas ihan ok, paitsi Sunk-pilotin kanssa kun up-kide ei suostunut toimimaan. Sitten 2182:lla sain ilmoitettua ETA:n.
Jäi vielä mieleen, että jouduin kuskaamaan Bremenin terkkarille 6! tippuripotilasta, itse join kahvia baarissa odotellessani, olin alaikäinen.

t:Risto (amatöörinä oh2ic)

Risto terve,

kiitos kommentistasi.

Oletkohan Sinä se Risto, joka oli sittemmin Helsinkiradiossa? Mieleeni ovat jäänet nimet Harri Häkkinen, Tapsa Jouppila ja Risto Rantala, jotka yrittivät huolehtia meistä kauempana kulkevista huonojenkien qluvuuksien taakse. Ehkä teitä oli muitakin samanhenkisiä, jotka qluitte saaneen joskus torujakin kiireisiltä lähivesillä seilaavilta, että ensin yrititte workkia orderit maailman takana niitä haikaileville.

USA:n iistkustilla saattoi joskus kuulua OFJ aamupäivällä - joskus ei vuorokausikaupalla milloinkaan - ja jos oltiin listalla, osasi valmiiksi virittää lähettimeen oman uppitaajuuden toivossa, että teistä oli joku hommissa ja laittoi viestiä tulemaan. Vielä lähes neljänkymmenen vuoden taakse sitä porukkaa lämmöllä muistelen.

Vierailija Risto (ei varmistettu)

La, 14.01.2012 - 23:47

Moi Timppa

Googlen kautta löysin taas tämän sivun.
Olen tosiaan se keimolan sähköttäjä-orja joka silloin aikoinaan hyvien
kavereiden kanssa ja huonojen radiokelien seassa innostui muutaman ammattiveljen mukana
panostamaan QSP-hommiin. Oltiin nuoria ja innostuneita, aika kului
mukavasti.
Perustettiin jopa kerho "Golden Key Racing Team"
T-paidat ja kaikki.

Teamiin muistaakseni kuului/kuuluu.
Kropsun Timppa
Häkkisen Harri
Jouppilan Tapsa
Heikkisen Emppu
Parkkosen Pekka
Myllysen Eero
ja mä

Nyt ollaan eläkkeellä. Tukka harmaana ja menneitä muistellen.
Häkkisen Harri haudattiin.

Itse en muista että meillä olisi ollut naamakontaktia,
mutta monta radiosellaista oli, kun seilasit Nielsenin hakurahdissa.
Olit tosi aktiivinen, kuuntelit listoja jne. (olikos se Levante/oidp)

oma e-mail; oh2ic@sral.fi

73 ot
de risto

ja mä

Ismo Sihvonen (ei varmistettu)

Pe, 09.12.2016 - 22:18

Tuttu juttu, samanlainen kuin kerroit Kuopion hallin kahviossa kipinä-meetingissä. Minulla oli sentään helppo alku vaikka edellinen kipinä olikin aika tunnelissa ja ohjeet olivat, tuossahan nuo välineet ovat ja hävisi sitten kaiketi Hampurin yöhön. Laitteet olivat kunnossa ja yksinkertaiset. Ei ollut kuin cw-radiot. Helpotti aika laillayhteyksien pidossa. Koko vähän yli vuoden aikana ei mitään vikoja laitteissa. Oli vähän parempi tuuri kuin sinulla. Niin laiva oli ms Korsholma/ OFSN ja säännöllinen linja Hampuri/Bremen  -  USA:n Länsirannikko muutamaa pientä poikkeusta lukuunottamatta.

 

Timo Sylvänne (ei varmistettu)

La, 06.03.2021 - 11:13

In reply to by Arnold (ei varmistettu)

Arnold,

muistelin vesityöpaikkojani. Neljätoista paattia, joista kolmessatoista radiosähköttäjän askareita. Kolme sellaista laivaa, mihin mennessäni oli edeltäjä paikalla, mutta lähti kotimatkalle samalla venekyydillä, millä me uudet oltiin tultu.

Kaksi oli ylösmaannut. Lopuissa oli kolega poistunut erinäisten terveydellisten syiden vuoksi.

Neljässä laivassa oli samanlaiset tutut radiovehkeet. Muut pruukasivat vaatia manuaalien selailua, jos semmoisia sattui löytymään.

Pitkään sain fundeerata ensimmäisen telexin käyttöä. Kun sen lopulta oppi, ei siinä ollut muuta, kuin lähetin ja vastaanotin oikeille taajuuksille ja napin painallus tor-laitteen paneelista. Vaan jos ei tiedä, ei kuso kulje. 

Nostettuani taksista tavarani kaijalle silmäilin ympärilleni. Ruosteista laivankylkeä jatkui molempiin suuntiin niin pitkälle, kuin pimeydessä näkyi. Jossain ylhäällä tuikutti himmeät valot miidsipin gongilta sumuiseen talviyöhön. Oli hiljaista. Ketään ei näkynyt missään.

Aamupäivällä olin saanut Helsingin Lauttasaaressa toisen luokan kansainvälisen radiosähköttäjän sertifikaatin Posti- ja Telehallituksen radio-osaston johtajan kädestä onnittelujen kera. Lähes siltä seisomalta olin rynnännyt asemalle ja junaan kohti ensimmäistä jobiani.

Laiva oli seissyt aikansa viljavarastona ja oli nyt joulun alla hinattu kaijaan ja lähdössä liikenteeseen.

Sisällä miidsipissäkään ei näkynyt ketään. Hämmästelin gongeilla olevia vesipytsejä, joihin tipahteli katosta vettä. Olin aina luullut, että jos laivaan tulee jostain vettä, se tulee pohjasta, eikä katosta.

Löysin sitten messinkin ja sieltä ihmisen, joka sanoi kuuluvansa konemestarien luokkaan. Opastus oli että kipinän tilat ovat siellä jossain ylempänä. Sieltä ne sitten löytyivätkin: ovet selällään, punkassa paljas patja ja huovan riekale. Radiohytin laitteet sen näköisiä, ettei semmoisia koulussa ollut näkynyt. Eikä myöskään niissä kymmenissä laivoissa, joissa olin kouluaikoina kyläillyt.

Kuluvina päivinä alkoi radiohytissä poikkeilla uutta väkeä. Jotkut tuomassa dokumenttejaan. Jotkut hakemassa niitä pois. Rohkeus ei riittänyt jäädä semmoiseen vanhaan varastoon, minkä seilauksistakaan ei kukaan tiennyt.

Radiolaitteista ei millään tahtonut löytyä semoista väännintä, mikä olisi päästänyt niihin sähkön ja hurauttanut käyntiin. Kunnes sitten messissä joku konemestareista kuunteli toisella korvallaan ihmettelyjäni ja tiesi, että konehuoneen sähkötaulussa on kytkin, jossa lukee radio.

Akkukäyttöiset hätälaitteetkin toimivat, kun messikalle oli joka aamu käynyt hakkaamssa muuttajakoneen ympäriltä nurkasta jään. Päivällä katosta turkille sulanut vesi halusi yön viileydessä jäätyä.

Radiohytin akut löytyivät eräästä miidsipin komerosta jäähileessä. Lataus alkoi toimia, kun korsteeni oli koluttu ja sieltä löytynyt latausvastus saatu kuntoon.

Lähtöiltana odoteltiin päällikköä laivaan. Lämmöt oli messissä jo niin hyvät, että venttiiliä pidettiin auki. Ihmettelin ulkoa kuuluvaa solinaa, että joko siellä joulun alla kevätpurot virtaavat. Kokeneemmat sitten tiesivät kertoa, että bunkkerin otto oli päässyt täkille. Kohta kiipesi päällikkökin laivaan. Kättelimme puristamalla hänen vasemman kätensä pikkusormea. Muuten kätensä olivat aivan öljyssä.

Konemestarit arvelivat lurauttaneensa kolmisen tonnia bunkkeria täkille. Tiedon ehtiessä satamamiehille oli määrä vähentynyt ja pariinsataan litraan.

Puoliltaöin koitti lähdön hetki. Yritin vimmatusti saada vastaanottimista kuulumaan edes lähimpiä asemia tekemällä erilaisia antennikytkentöjä. Jossain vaiheessa poikkesi perämies toteamassa, että hyvä kun olet vielä hereillä. Tuuli painaa laivaa kiville ja voidaan joutua siirtymään pelastusveneisiin.

Kaikesta huolimatta aamulla olimme menossa merellä ja matka taittui rivakkaa yhdentoista solmun vauhtia. Jäi siinä jälkeen majakkalaivat ja troolia vetävät kalapaatit. Ja iltamyöhällä olimme jo perillä lastaussatamassa.

Pääsin joulunpyhiksi poikkeamaan kotosalla. Lentokentälle ajanut taksikuski tiesi kertoa, että laivastamme oli jo lähtenyt paljon poikia, kun pääkonekin oli haljennut ja surrattu kasaan vajereilla ja koivuhaloilla. Panin mieleeni, että palattuani pitää käydä sitä pääkonetta ihmettelemässä.

Katso kuvia