m/s Polar Viking part six

Lähettänyt ArmasAallontie

 

                         Tahiti,Society Islands,pääkaunki Papeete.Romaani Bountyn kapina,ja siitä tehty elokuva,sekä taidemaalari Paul Gauguin ovat antaneet näille saarille tarunhohtoisen maineen "Rakkauden Saarina".Entiedä sitten.

                          Papeeteen saapuminen sujui ilman suurempia murheita,sisään päivänvalossa,luotsin opastuksella nyt alkoi olla suuren maailman meininkiä.supercargoa ym,ja taas yksi onneton jenkki joka ei muuta osannut sanoa kuin valitella kovaa kohtaloaan kun yhtiö oli lähettänyt hänet tähän Jumalan hylkäämään paikkaan.lastaus sujui muuten hyvin mutta joka aamuinen ankkurista lähtö ja illalla kaijasta ankkuriin otti oman aikansa.Stuuvarijengiä oli kahdenlaista,osa porukasta oli toommosia 150kg:n jättejä ,osa taas pikkusia kuin kärpät,sanottiin että nämä isommat olivat hallitsijasukujen jälkeläisiä,yhdessä kuitenkin tekivät töitä.Heidän käyttämänsä lava-lavat,jonkinlaisia kietaisuhameita eivät varmaankaan olleet erityisen käteviä työvaatteita,lava-lavoja käytettiin yleisesti koko Oceanian alueella.

                         Kippari vuokrasi ilman suurempia mutinoita moottoriveneen käyttöömme,joten maissakäynti sujui vaivatta,niin,Papeete,rakkauden saarten pääkaupunki sitte,oli kyllä turismin pilaama,epäsiisti ja kaupallinen,varmaan saarilta löytyi sivussa  aitoja paratiisisaariakin mutta ne jäivät näkemättä.sipsu kyllä kuljetteli minua,kauppojen toivossa,maaseudullakin ja siellä oli kyllä hienot maisemat ja näköalat merelle,ei valittamista.Sipsu kyllä tarjosi naisseuraakin mutta en viitsinyt hirttää itseäni tällaiseen kauppaan,sillä hän odotti palvelua palvelusta.Huippu oli kun olin kerran yksin kävelemässä niin näin siistinolosen valkoiseksirapatun hotellin,puutarhamaisella pihalla oli baaritiski ja pöytiä hiema ihmetytti makean mädäntyneen tuoksu,mutta kyllähän noilla leveyksillä on kaikenlaista mädäntyneiden lehtien yms hajuja joten en kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota.Vain merimies voi tietää kuinka kalja kusettaa ja aloin tuntea pienoista painetta,kyselin baarimikolta vessaa ja hän viittasi epämääräisesti puiston perälle,siellä selvisi tuoksun syy,hylätty uima allas toimitti vessan virkaa,sinne vain heitettiin kumpikin lasti. Kysellessäni baarimikolta asiaa hän selitti että baarilla ei ollut mitään tekemistä hotellin kanssa,hotelli oli suljettu ajat sitten.

                        Että tämmöistä Rakkauden Saarelta.Toki siellä oli hyvätkin puolensa,tuli nyt vain näistä huonommista kerrottua,ei sitä osaa olla koskaan tyytyväinen!

                         Next port of call,Suva Fiji Islands.

ArmasAallontie

Ma, 24.11.2014 - 11:08

 

                                   Luin tässä uudelleen tekstiäni,aika negatiivistä oli.Ehkä Papeetee oli oman maineensa uhri,lähes ainoaita muualta tulleita olivat Beachcombers prefeering a life of dolce far niente to work,kuten eräs lähde ilmoitti olihan siellä purjehtijoitakin mutta heidän veneensä olivat kaukana loistojahdeista eivätkä he itsekään olleet mitään seurapiiri väkeä.Ehkä heidänlaisensa olivat karkoittaneet nirppanokkaiset varakkaat turistit,yhtään risteily alusta en siellä nähnyt,vaikka niitä muilla saarilla oli useinkin.Tämä ehkä oli aiheuttanut tason romahtamisen.