Minä aloitin merimiesurani kyseisessä villin linjan rampissa kevättalvella -68. Meitä lensi Etelä-Intiaan Cochiniin minun lisäksi siiffi, Ab ja Os. Matkaan meni pari päivää välilaskuineen, yksi yö Teheranissa ja toinen Bombayssa.
Saavuttuamme laivalle meitä oli vastassa lämpösokki ja hautajaistunnelma. Yhtäaikaa saapui osa miehistöstä hautajaisista. Laivalla oli sairastuttu malariaan. Kolme selvisi hengissä ja sai sairasulosmaksun mutta neljäs puolimatruusi haudattiin Cochinin katolisen kirkon hiekkamaahan. Eli me tulimme sairastuneiden tilalle. ”Ota poika tropiikkijuomaa (gini), kuolet sä kumminkin” oli tervetuliaissanat minulle.
Minulla oli trimmarin jobi ja mynsträtty 13. pykälän mukaan.Työni oli pääasiassa konehuoneessa suodattimien vaihtoa ym. siivous- ja puhdistustyötä. Laiva oli jo kuitenkin öljystimmi, ettei tarvinnut kolin kanssa touhuta.
Koneykkönen antoi minulle ensimmäisen työmääräyksen: ”Teeppä itsellesi palli.” Hiukan hämmästyin käskystä mutta huomasin kuitenkin, että koko koneporukka istui ainoan koneellisen ilmastointiputken alla. Konehuoneessa oli kova lämpötila, joten tehtiin vain välttämättömät työt.
Ariana seilasi maailman meriä hakurahtiliikenteessä Suomen lipun alla käymättä koskaan Suomessa. Osa miehistöä oli ollut laivalla jo 1,5 vuotta, koska se seilasi Intian ja Tyynenvaltameren alueella. Tietoa oli kuitenkin Eurooppaan saapumisesta. Olimme Intian kustilla vielä pari kuukautta. Sitten tyhjänä Etelä-Afrikkaan, Port Elisabeth oli lastauspaikkana. Tullessa jouduimme pyörremyrskyyn Madagaskarin salmessa. Oli pakko saada painoa alukseen, vettä vaan ruumaan. Aamulla tutkimme vaurioita. Muutama midshipin venttiili oli mennyt rikki. Myös irtainta, jopa 200 litran öljytynnyreitäkin, samoin styypuurin puoleinen pelastusvene oli menneet yli syrjän.
Malmilastia helluntaipyhinä odotellessa tutustuimme kaupunkiin, jossa rotusorto rehotti. Silloillakin kuljettiin eurooppalaisten puolta ja paikalliset tummat non-eurooppalaista puolta. Suurkaupunki muuttui illalla autioksi, vain taksit ja autot liikkuivat. Alkuperäisväestöllä oli ulkonaliikkumiskielto.
Lasti päällä jatkoimme Cape Towniin bunkraamaan. Sitten kohti Englantia,Workington-nimiseen kaupunkiin. Vielä Las Palmasissa provianttia hakemassa. Merimatka pysähdyksineen kesti noin kuukauden. Satamassa kuitenkin odotti meitä yllätys. Jouduimme vuoroveden takia odottamaan jotain päiviä ennen dokkaan sisään pääsyä.
Suurin osa miehistöstä oli lähdössä kotimaahan. Vaihtomiehistö oli odotellut meitä hotellissa ja olivat aika hilpeällä tuulella. Siiffi huomasi koneporukankin kunnon ja teki minusta eldarin. Olin onneksi opetellut vapaa-aikanani merellä kattiloiden niksit. Niin jouduin yöksi patavahtiin ja maissa käynti jäi.
Matka jatkui jo vuorokauden päästä Norjan vuonojen kautta Argankeliin, jossa lastasimme pitkää tavaraa (lautaa ja lankkua) kuukauden. Joka ainoa kappale lastattiin käsin ja vielä 2,5 m täkkilastia.
Neuvostoliitossa oli merimiehillä sellainen laki, että piti olla klo 24 laivalla. Jos myöhästyi, niin roopuska meni. Tarkoitti sitä, että sen jälkeen ei maihin päässyt. Minulla oli kyllä lupa koko kuukauden, mutta suurimmalla osalla se meni jo parin ensimmäisen vuorokauden aikana.
Laivaa siirrettiin päivittäin sahalta toiselle, koska yksi saha teki vain yhtä laatua. Lautojen päähän naiset maalasivat kolme eri väriä ja värien mukaan lastasimme kolmeen eri satamaan Algeriaan.
Tarina jatkuu.
- Lisää uusi kommentti
- 174 katselukertaa