Viime aikojen tärkeä uutinen Suomessa on ollut translaki. Yhtään trans-ihmistä en tiedä tuntevani. Uuteen lakiin en ole kaikin voimin perehtynyt, mutta telkkariuutisista katsonut ja sanomalehden otsikot lukenut. Ymmärtääkseni laki suo isälle oikeuden vaihtaa itsensä äidiksi. Tai joksikin muuksi. Äidille samoin. Lain vastustajat pelkäävät, ettei uimahalleissa naiset mahdu saunaan, kun lauteet ovat täynnä naiseksi vaihtaneita miehiä. Jos ei uudessa roolissa koe viihtyvänsä, voi palata entiselleen tai kokeilla jotakin muuta.

Laivaporukoiden proopuskathan menisivät tämän lain mukana uusiksi. Aiemmin oli otsikko ”Sex” ja sen alla ruksit ”male” ja ”female”. Nyt pitää lisätä kolmanneksi valinta ”other” ja sen perään ”what”, mihin voi täsmentää. Ehkä kysytään myös aiempia sexejä?

Viime vuosituhannella oli tutkittu, että ihmisistä noin kymmenen prosenttia oli kiinnostuneempia läheiseen tuttavuuteen omaan sukupuoleensa kuuluvista, kuin näistä kaikista muista. Tosin joukkuelajien harrastajisssa prosenttiluku oli paljon suurempi. Ylimpänä amerikkalainen jalkapallo.

Kun vikaeerausjobini aikana morjestin esakokkia, hän ilmoitti olevansa homo. Tuo sanahan kattaa sekä miehet, että naiset (kattahan se kaikki ihmiset: Homo Sapiens). Laivatovereissa joskus jokusen tyttären tiedettiin olevan homo, vaikeivät he sitä esittäytyessään, eivätkä muulloinkaan kuuluttaneet. Laivaporukoissa ei kait ollut kristillisdemokraatteja, koska ei asia antanut aihetta keskusteluihin eikä muita kiinnostanut. Kiinnosti vain, että jokainen hoiti kristillisesti hommansa.

Nythän tilanne on internetin mukana muuttunut murheellisesti päinvastaiseksi. Merenkulkijatkin kilpailevat suvaitsemattomuudessa ja törkyviestien kirjailussa: homot pois töistä takaisin kaappeihinsa!

Äänimeren valokuva-albumeissa on noin kolmekymmentä tuhatta valokuvaa laivoista ja laivaporukoista. Töissä ei useinkaan keritty kuvailemaan, mutta kun oli isolla porukalla ahtauduttu jonkun hyttiin viettämään laatuaikaa, illan vanhetessa muistettiin kamerat. Usein mallia cocacola. Vaikka tropiikin kuumuudessa hikisinä mesottiin kylki kyljessä ilman paitaa ja kaulailtiin seilauskavereita – sekä miehiä että naisia – ei siinä ilmennyt mitään homouteen viittaavaa.

Nykyisinhän huippu-urheiluun kuuluu julkihomostelut. Erityisesti jalkapalloilijat maalin ”iskettyään” kerääntyvät kasaan toisiaan hieromaan ja rutistelemaan. Aiemmin oli vielä riisuttava paitakin pois. Niin, urheilutoimittajien uutisia seuraavat tietävät, että jalkapallossa ja jääkiekossa maaleja tehdään pelkästään iskemällä.

Tässä ”vikaeerausjobin” kakkososassa ollaan Ushantin niemi kierretty – niemi on oikeasti ranskalainen saari nimeltään Ouessant – ja käännetään suunta eteläkaakkoon.

Palkkapapereiden valmistuttua tuli Bilbaon paperit pyöriteltäviksi: rahalistaa, crewlistaa, tullilistaa. Sähkeitä tuli ja meni jatkuvasti. Eipä QSOt erityisemmin rasittaneet, koska Euroopan vesiltä radioyhteyden Helsinkiradioon sai tarpeen mukaan. Tässä laivassa lisäksi porukan ulosviennit kuuluivat kipinän toimenkuvaan.

Biskajalahdella alkuvuoden sää oli perinteisen myrskyinen ja kuoppainen. Iltavahdin jälkeen olin naputtelemassa Bilbaon satamapapereita, kun vastaanottimesta kuului hätämerkki ja autoalarmin kello pärähti soimaan. Pian perään ranskalainen rantaradio sähkötteli MANOLA TORO laivan olevan hädässä jossain päin Biskajaa. Kirjoitin hätäsanoman ylös, surrasin konttorivehkeet, ettei kallistelu niitä vie mennessään ja kompuroin brygälle.

Kohta kuului radiohyttiin kipparin ääni naviskasta. Äänen perässä päällikkö itsekin ilmaantui kynnykselle tivaamaan hätäpaikan positsuunia. Kuului asettuneen jonnekin sisämaahan Ranskassa. "Ei me ruveta kenenkään Manuelin härkiä mistään pelloilta pelastamaan!".

Saman tien palasi ranskalainen rantaradio ääneen ja antoi uuden korjatun positsuunin. Sutaisin numerot lapulle ja se jo kelpasi navigaattoreille. Oli jossain Ranskan rantavesillä. Aprikoitiin, että jokin kalapaatti olisi hädässä. Oli kuitenkin liian kaukana meistä aiheuttaakseen toimenpiteitä.

MANOLA TORO näkyy selvinneen haverista. Oli espanjalainen 1 080 dwt rahtilaiva. Oli seilannut vielä viitisen vuotta, kunnes koki kohtalonsa Gibraltarin salmessa maaliskuussa 1978 törmätessään toiseen laivaan. Kolme merenkulkijaa kuoli.

Bilbaon redille ankkuroiduttiin aamun pimeydessä. Jo vuorokauden kuluttua meille vapautui kaijapaikka. Aamuyöllä oli laiva töijätty.

Bilbao on Espanjan Baskimaan itsehallintoalueen suurin kaupunki. Alue on Espanjan vauraimpia. Kemian- ja metalliteollisuus kukoistavat. Baskit ovat kautta historian olleet kuuluja laivanrakentajia, merenkulkijoita ja kalastajia. Jotkut menneisyydentutkijat arvelevat, että tuhansia vuosia sitten kohta jääkauden jälkeen baskeja olisi ilmaantunut Suomeakin asuttaman. Silloin oli vielä Suomen rajat avoinna maahanmuuttajille.

Eurooppalaiset puhuvat pääasiassa indoeurooppalaisia kieliä. Baskien kieli ei kuulu joukkoon, kuten ei kuulu suomen kielikään.

Bilbaossa rahanjaon jälkeen koko päivä vierähti lääkärireissulla muutaman potilaan vaivoja tulkatessa. Päivällä laivalle oli tuotu provianttia ja ulosvientiä ja kaikki oli kannettu sikelihyttiin. Slabinhoitajana piti luottaa, että stuju oli laskenut oikein kaljakopat, viinapullot ja tupakkakartongit ja sen mukaan hyväksyä laskut.

Öljylaituri oli jossain kaupungin rannassa. Muistan siitä, kun illalla poikkesin muutamaan lähistön rantasappiin. Yhdestä löytyi melkoisen uupunut miidsipin asukas, jonka herättelin ja saattelin laivalle. Kovin pitkää matkaa ei niin massiivista miestä olisi omin voimin jaksanut retuuttaa.

Aamusta tultiin messiin kyselemään kipinää. Fööriimme oli töijätty Lundqvistin SWORD. Kollega poikkesi morjestamaan. Käytiin katsomassa myös SWORDin radioasema. Laivat olivat saman ikäisiä, mutta kunnosta päätelleen näytti ahvenanmaalaisilla olleen kovempaa kyytiä.

Samana iltana suunnattiin öljylastissa kohti Tukholmaa. Reilun viikon kestäisi matka. Biskajalla ainakin toistaiseksi oli meri rauhoittunut

Oltiin Pohjanmerellä menossa kohti Skagenia. Aamun säätiedotukset ja sähkeet oli jo hoidettu ja radiohytissä lueksin kirjaa. Kipinähän sai vahtinsa luppoaikoina puuhata radiohytissä mitä lystäsi, kunhan piti herkeämättä korvansa kuulolla.

Kippari poikkesi ovella käskemässä brygälle. Aukesi uskomaton näky: laiva ikäänkuin leijaili tyynessä meressä kevyen sumun sisällä. Auringon kilossa koko fööri loisti kultaista hohdetta, mikä kultasi sumunkin. Kauaa ei satuilmiö kestänyt. Sumu hiipui pois vieden kultauksen mennessään. Taas ajettiin kauniissa tyynessä talvisäässä. Moista satumaista luonnonilmiötä en ole sen koommin kokenut.

Oli jo tammikuun loppupuolta, kun töijättiin lastissa Tukholmaan hyisen lumimyrskyn riehuessa. Henkilöstöpäällikön mukaan uusi kipinä oli löytynyt ja tulossa laivalle: ”Sinä päästä kotiin jatkaa jouluvietto”.

Koska Tukholmassakin meni päivä lääkärikierroksella, oli ulosviennit jälleen nätisti keritty kantaa sikeliin. Jälleen hommasta selvisi tavaran laskemisella ja signeerauksella.

Seuraajani oli tehnyt elämänuransa moderneissa autolautoissa Suomen ja Ruotsin välillä. Niinpä ikääntynyt villin linjan tankkipaatti edellisen sukupolven laitteistoineen herätti hämmennystä. Eikä odotettavissa oleva ulosviennin sumpliminen tuntunut olevan mikään lisäetu.

Kollega alkoi aprikoida lähtevänsä saman tien takaisin ja vähän jo katseli matkalaukkujaan. Jouluna lyhyelle vikaeeraukselle lähtiessäni olin ottanut mukaani vain salkun, joka oli jo kädessäni. Toivottelin kollegalle työn iloa ja hyviä radiokelejä, jos sattuisi orderi ohjailemaan jonnekin kauemmaksi. Kipaisin miidsipin leidarit alas täkille ja saman tien kaijalle. Mikäpä oli pyryssä hölkätessä kohti öljysataman porttia, kun oli reisiä reenattu koko vuodenvaihde.

Nuo tarinani kaksi tankkilaivaa olivat melko samanlaisia. Molemmat rakennettu Ruotsissa. Toinen muutaman vuoden vanhempi aivan 50-luvun alusta.

Reilun vuoden kuluttua siitä, kun olin Tukholmasta kotiin lähtenyt, laiva suuntasi viemään öljykuormaa Antwerpenistä Indonesiaan. Hyväntoivonniemen kaakkoisvesillä havaittiin murtuma rungossa miidsipin takana pumppuruuman kohdilla. Laiva ehdittiin ajaa hätäsatamaan Port Louisiin, Mauritiukselle. Toista kuukautta kesti lastin purku ja rungon rakentaminen sellaiseen kuntoon, että laiva voitiin ajaa romurannalle Pakistaniin. Gadani Beachille laiva saapui toukokuun puolivälissä 1975.

Toinen tarinani tankkilaiva oli vikaeeraukseni jälkeen pari vuotta myöhemmin lähdössä Sètestä (kaupunki Marseillesista länteen) kun keulassa räjähti. Keulakansi kiertyi miidsipin päälle kuin avatussa sardiinipurkissa. Matruusi ja jungmanni menettivät henkensä. Toistakymmentä merenkulkijaa joutui sairaalahoitoon. Mereen valunut öljy syttyi palamaan ja sadoittain ikkunoita särkyi lähistöllä. Keulaosa romutettiin Sétessä, loput hinattiin romutettavaksi Marseilleen.

Bilbaossa kyläilemäni SWORD oli myös Ruotsissa samoihin aikoihin rakennettu saman sortin tankkeri. Vielä puolenkymmentä vuotta laiva ajoi maarianhaminalaisena, kunnes myytiin Kreikkaan. Muutaman vuoden kuluttua kreikkalaiset ohjasivat romurannalle Gadani Beachille.

Jutun laivojen historiat ja kuvia:

mt GUNNY

mt TRAMONTANA