Vasa Shipping

Egypti oli tosiaan omaa luokkaansa. Elokuun alussa 1981 menin San Benito laivaan takaisin pidettyäni hiukan pitemmän lomajakson. Paatti oli Hampurissa telakassa. Telakoinnin jälkeen lastasimme bemareita ja mersuja Argentiinaan. Olivat kalliimman luokan malleja, kaikilla lisäherkuilla varustettuja. Helppo lasti jäämestarille, ruumat saivat olla lämpöisenä.

Bonikseen tultiin syyskuun alussa ja siellä olikin satamaportin takana innokas joukko vähän varakkaampaa väkeä. Tieto oli kiirinyt, että nyt ne Saksasta tilatut loistoautot lopulta tulevat. Eivät tahtoneet nahoissaan pysyä. Autot maihin ja tilalle pakastettua häränlihaa täysi lasti. Lastin määränpää oli Port Said Egyptissä. Kuten arvata saattaa, matkalla syötiin päivät pitkät häränlihaa eri muodoissa.

Lastin toimittaja vaati ruumien lämpötila/eta sanomat toimitettavaksi Argentiinalaisen rannikkoaseman kautta. Välimerellä aseman signaali alkoi olla heikko ja operaattorit siellä päivystivät vähän miten sattui. Kyrsiintyneenä laitoin jonkun sähkeen sitten Helsinkiradion kautta kun ei Boniksen asema suostunut vastaamaan. Jo vain tuli kohta nootti laivan rahdanneelta Salenilta Ruotsista; ”käyttäkää Argentiinan sähkeissä ennalta sovittua asemaa”. Mikäs siinä auttoi, oli roikuttava radiohytissä yömyöhäiseen kilkutellen kutsua manana-miehille.

Syyskuun viimeisinä päivinä tulimme Port Saidiin ja laituripaikkakin järjestyi melko nopeasti. Purkaus tapahtui proomuihin ja työtahti oli verkkainen. Täkillä duunarit pitivät nuotiota ja paistoivat lihaa. Matkan aikana oli ruumien lämpötila pidettävä asteen tarkkuudella sovitussa. Satamassa sitten kylmäketju näytti katkeavan. Proomu lastattiin täyteen auringonpaahteessa ja hinattiin sitten jonnekin. Pääsimme vapaasti maihin ja eräänä päivänä tein lenkin satama-alueella. Yhden makasiinin takana auringonpaisteessa lojui edellisenä päivänä laivan uumesista täytetty proomu lihalaatikoineen. Kiirettä ei näyttänyt olevan lihojen edelleenkuljettamisella. Ainakin päällimmäiset laatikot taisivat olla jo kohtalaisen sulaneita.

Lokakuun kuudes päivä sitten hommalle tulikin haltti vähäksi aikaa. Presidentti Anwar Sadat murhattiin. Maihinmeno meiltä kiellettiin kokonaan ja lastin purkaus kävi, jos mahdollista, vieläkin verkkaisemmaksi. Siellä lojuimme vielä pitkät tovit ja ajankuluksi katselimme Suezin kanavan liikennettä. Kaikki olivat hyvillään kun viimeisiä laatikoita ruumasta hiivattiin proomuun ja pääsimme jatkamaan matkaa. En tarkkaan muista seuraavaa reissua, ainakin Ceutassa kävimme bunkraamassa ja lomalle lähdin marraskuussa Rotterdamissa.

Tämä tapahtui todennäköisesti 1979, jolloin Ajatollah Khomeini sai vallan Iranissa ja shaahi Pahlavi potkaisiin pellolle. Abuja Express sai keikan noutaa Rostockista IFA kuorma-autoja ja viedä ne Bandar Abbasiin, Iraniin. Laiva saapui normaalisti kaijjaan ja alkoi autojen lastaus, Tässä vaiheessa kävi ilmi, että k-autot oli tarkoitettu armeijalle, väri harmaa, muotoilu 50-luvulta ja malleja oli monenlaista. Autot ahdettiin ala-pää ja sääkannelle ja lastaus saatiin suoritettua loppuun.

Reitti oli normaali, Välimeri, Suezin kanava, Punainen Meri (jossa kajahti ilmastointikompua ja porukka nukkui kannella), Arabian Meri ja siitä Hormuzin salmeen ja Bandar Abbasin redille. Täällä ilmoitettiin satamaan että täällä ollaan. Sieltä ilmoitettiin että kohta tulee tulli laivaan. Kohta laivaa kohti puksutti vene, jossa oli puoli tusinaa tummia aukkoja AK-47 kainalossa. Sitten alkoi tiukka kysely laivan viinoista, hyttietsinnät ja lopuksi plommit sikeliin. Hauskana yksityiskohta oli yhden tullin kaverin etsintäoperaatio. Kaveri meni yhteen hyttiin josta löysi sinne unohtuneen kaljapullon. Toiminta seuraavasti: hytin ovi kiinni, sormi huulille (ole hiljaa) ja pullon horaus vauhdilla kitusiin. Mahtoi vallanvaihto ottaa alkkishermoon oikein kunnolla ....

Viikon odottelun (ja pakollisen tupakkalakon jälkeen) päästiin kaijjaan. Autojen lossaus piti alkaa mutta pian kävi ilmeiseksi, että paikalliset eivät saa niitä ajettua ulos laivasta. Lopuksi stevedoren pomo tuli messiin, ja ilmoitti, että jokainen vapaaehtoinen saa 200 taalaa käteen, jos on halukas ajamaan autot yön aikana ulos laivasta. Koska iloista ryyppykeikkaa ei todennäköisesti ollut odotettavissa maissa, jokainen kynnelle kykenevä ilmoittautui ajamaan autoja ulos laivasta, messilikkoja myöten.

Autot oli helppo ajaa ulos, koska kaikkiin kävi sama virta-avain. Autot itsessään olivat kevyitä ja helppoja ajaa joten herätti ihmetystä paikallisten huono ajoataito (tai laiskuus).

Seuraava vastaava tapaus tulee mieleen, kun Abuja oli linjaliikenteessä Felixstowen ja Accran (Ghana) välillä. Lastina oli aina kontteja ja aivan loppun ajettuja autonromuja. Perillä lossaajat syöksyivät laivaan kuin muurahaisparvi, varastivat autoista kaiken irtilähtevän, virta-avaimia myöten ja häipyivät sen jälkeen kuin pieru Saharaan. Tästä seurasi tienkin se, että laivan oman porukan piti lossata ulos laivasta jäljelle jääneet kontit ja siihen meni sitten aikaan.

Tästä kaikesta oli se etu, että alus oli yli yön satamassa. Me, joita ei tarvittu lossaamiseen, käytettiin tilaisuutta hyväksemme, vaihdettiin 50 taalaa paikallisiksi kikujuränkylöiksi (sormihangallinen) ja vietettiin rattoisa ilta paikallisessa ja ainoassa hotellissa (Meridian), ryypättiin, ostettiin tyttöjä, vuokrattiin huone hotellista (klo 2200 jälkeen ulkonaliikkumiskieltyo)ja pidettiin muutenkin hauskaa. Those were the days... Ihmetystä herätti baarissa olleiden venäläisten naisten suuri määrä, olivat kuulemma menneet naimisiin paikallisten satraappien kanssa, kun he olivat opiskelleet Moskovassa vaihto-oppilaina. En tiedä, kannattiko naimakauppa noin pitemmällä tähtäimellä??

Jorma S

Tämä tapahtui joskus 1980-luvun alkuvuosina. Abujalla oli täysi lasti sementtiä, säkeissä. Lastauspaikkaa ei enää muista, mutta lasti oli tarkoitus purkaa Aleksandriassa. Saavuin itse kolmen muun skönen kanssa alukseen kun se oli ollut redillä jo tovin aikaa. Siinä redillä odotellessa alukselta loppui jo provianttikin.  Alukseen ei saatu uutta provianttia maista joten Abujan piti "karata" rediltä, ajaa ulos merelle ja ottaa provianttia Vasa Shippingin toisesta aluksesta San Benitosta, jossa olin sattumoisin juuri silloin päällä. Rediltä lähdettäessä Abuja ajoi vielä kaikkien harmien lisäksi matalikolle ja pohjaan tuli melkoinen määrä reikiä.

Saavuin siis Abujaan kuukautta tuon provianttikeikan jälkeen. Lentsikka laskeutui Kairoon ja vastassa oli paikallinen agentti 504 farmaripösöllä. Lähdettiin sitten kohti Aleksandriaa, aavikon halki ja ilta pimeni nopeasti, niinkuin siellä päin maailmaa tapahtui. Muuten meni mukavasti, mutta jostakin syystä kuski otti kaikki valot pois päältä kun auto tuli vastaan, vain parkit jäivät päälle. Saman tekivät vastaantulevat autot. Hetken aikaa siis ajettiin säkkipimeässä tiellä, jossa seikkaili kameleita, panssarivaunuja, kissoja,koiria ja kakaroita. Meitä oli neljä kyydissä ja meitä alkoi suoraan sanoen pelottaa. Takapenkillä alkoi olla hiljaista ja sitten alkoivat pullojen korkit narahdella, piti ottaa paukkuja hermojen rauhoittamiseksi, allekirjoittanut mukaanlukien. Yritin kysyä kuskilta valopolitiikan syytä, mutta en saanut selkeää vastausta.

Perille kuitenkin päästiin, hengissä, Ins Allah. Lyhyesti kerrottuna meillä oli täysi lasti sementtiä, säkeissä ja Egyptiin oli juuri tullut voimaan laki, joka määräsi että sementti pitää tuodan maahan bulkkina. Tämän seurauksena kaikki nostivat meitä vastaan oikeusjuttuja, oma agentti mukaanlukien, ja lastin purku näytti hyvin epävarmalta. Lopulta saatiin sitten laituripaikka, jonne piti ajaa perä edellä (peräporttialus) työntäen tyhjiä proomuja pois tieltä. Satamapalvelijat eivät meinanneet ottaa köysiä vastaan kaijalla ja joku paikallinen satraappi uhkasi ukkoja pistoolilla ja pakotti ottamaan köydet vastaan.

Purku oli varsinainen farssi. Sementti oli valmiina lastauslavoissa ja helposti maihin kuljetettavissa. Nämä paikalliset ählyt alkoivat kuitenkin purkaa näitä lavoja rampin juurella ja hetken päästä rampilla oli 10-20cm paksuudelta irtosementtiä josta trukit eivät päässeet läpi. Duunarit lopettivat työt ja tilanne raukesi lopulta siten, että Abujan sääkannelle raahattiiin lehmä, joka sidottiin styyrpurin pelastusveneasemaan. Sitten paikalle tuli "pyhämies", joka lainasi byssasta veitsen, nirhasi lehmäparalta kurkun auki, nylki elukan ja jakoi lihat duunareille. Hohhoijjaa ... säkkien rikkominen kuitenkin loppui ja lasti saatiin lopulta purettua.

Sitten tuli aika poistua sieltä paskakasasta. Ongelmana oli vain se, että ei meinattu saada kevyttä polttoainetta apukonetta varten (reikiä pohjassa ja laiva vuoti kuin seula). Lopulta konejengi sekotti raskasta ja kevyttä apukoneeseen ja lähdettiin kohti Valettaa, jossa mentiin telakkaan pohjan paikkausta varten. Valettasta lähdin sitten kotiin ja laiva jäi vielä telakkaan. 

Aleksandrian aika oli aika raskasta kaikille, varsinkin kun kaiken kurjuuden lisäksi yhdestä redillä olleesta egyptiläisestä pikku rahtialuksesta katkesi pikku puhurissa ankkurikettinki ja kalikka tuli vauhdilla Abujan styyrpurin kylkeen ja teki siihen tietenkin reiän. Laivassa ei ollut päällä kuin torakoita, mutta seuraavana aamuna satamaviranomaisilta tuli virallinen papru, että laivassa oli ollut päällä vahtimiehistö. Kippari uhkasi tiputtaa atomipommin Aleksandriaan ja minä tarjouduin vetämään kammesta. Hosni Mubarak piipahti joka ilta kello kahdeksan milloin missäkin kanalassa ja Egyptin ilmavoimat (kärpäset) vaivasivat. Olihan se keikka.

Tästä alkoi ilmeisesti Vasa Shippingin alamäki ja konkkaahan se firma lopulta meni.

Kohta skrivailen Abujan keikan Bandar Abbasiin, jonne vietiin IFA autoja.

Hej så länge

Jorma Sallinen, kipinä

Olimme San Benito laivan kanssa vuoden 1980 lopulla Tyynellämerellä matkalla etelästä kohti Kalifornian Long Beachia. Erään aamuvahdin pari eka tuntia menivät normaalirutiineissa, mutta noin 10.00 alkoi 500 kHz autoalarmi huutamaan. Sitten kuului päävastaanottimesta ko. taajuudella kreikkalaislaivasta sähkötyksellä hätäinen viesti laivojen törmäyksestä. Kuittasin sanoman ja kerroin palaavani asiaan tuota pikaa, kunhan tsekkaan positiomme. Pari muutakin laivaa meistä kauempana kuittasi ja sanoivat suuntaavansa kohti hätäpaikkaa.

 Pyysin vahtiperämieheltä sijaintimme ja etan hätäpaikkaan. Hälytin kipparin brygälle. Olimme vajaan tunnin matkan päässä ilmoitetusta paikasta ja kippari määräsi koneesta täydet tehot. Ilmoitin kreikkalaiselle tulevamme apuun ja olisimme paikalla noin tunnin kuluttua.Laivamme VHF-radio oli ”double-one” eli sitä pystyi operoimaan joko komentosillalta tai radiohytistä. Yleensä merellä se oli sillan käytössä. Kysyin perämieheltä, oliko kanavalla 16 kuulunut hätäkutsua. Hänen mukaansa ei. Kytkin VHF puhelimen radiohyttiin ja hetken päästä sieltä kuului jenkkien Coast Guardin maa-asema kanavalla 16 kutsuen jotain CG alusta ilman tulosta. Kysyin heiltä, olivatko tietoisia SOS kutsusta. Operaattori kertoi erään heidän partioveneensä olevan matkalla hätäpaikalle, mutta hän ei saa siihen enää yhteyttä.

Hädän osapuoletkin (toisesta kolaroineesta ei kyllä kuulunut mitään viestejä koko aikana) vaikenivat tyystin sähkötyksellä. Kanavia plaratessani kuulin kuinka kreikkalainen alus sitten alkoi tilailemaan puhelua konttoriinsa Marine Operatorin kanavalla. Coast Guard yritti vielä huudella kreikkua kanavalla 16, turhaan. Kerroin heidän olevan toisella kanavalla puheluhommissa.

Sitten saavuimmekin tapahtumapaikalle. Kipparimme päätti katsoa yleistilanteen ja teki laivallamme rundin kreikun ympäri. Kreikkalaisen komentosillalta kuului kanavalla 16 falsetissa hysteerinen huuto: ”San Benito what are you doing?” Kippari meillä vastasi ”just looking what’s the problem here”. Näyttivät Hellaksen miehillä olleen hermot kireällä. Kolarin toinen osapuoli oli jo nenä rutussa poistunut paikalta.

Töräytin tiedon saapumisestamme 500:n sähkötyksellä sekä kanavalla 16. Coast Guard pyysi meitä tsekkaamaan, onko heidän partioveneensä kenties paikalla ja jos on voisiko se ystävällisesti myös kuunnella radiotaan. Siinähän tuo lillui rahtilaivan kupeessa ja saimme sitten lopulta siihenkin yhteyden. Homma tuntui olevan hakusessa niin hädänalaisilta kuin rannikkovartiostolta.

Minulta alkoivat muutamat apuun kiitävät rahtialukset kysellä sähkötyksellä tarvitaanko heitä vielä vai voivatko kääntyä omille teilleen. Lopulta sitten kyselyjen jälkeen kreikkalaisalus ilmoitti hätätilanteen olevan ohi. Oli selvitty vain kosmeettisilla ja ennenkaikkea henkisillä vaurioilla. Jatkoimme matkaamme ja jonkin ajan päästä ohitimme aluksen, joka kokka länässä allapäin puksutteli eteenpäin. Ilmiselvästi tuon nokkapokan toinen osapuoli.

Mitä opimme tästä. Tietysti sen, että laivalla kannattaa katsella mihin ajelee, mutta myös sen että kun hätä on ohitse, siitä voi kertoa myös apuun rientäville....loppu hyvin -  kaikki hyvin. 

San Beniton radioasema oli muistaakseni erikoinen siinä mielessä, että varustamo ei omistanut sitä, vaan se oli ruotsalaisten omaisuutta. Varustamo maksoi vuosimaksun, joka kattoi sitten kaikki aseman huoltokulutkin. Mikä pulju se sitten olikaan, en muista. Sähkeosoite oli joku radiokontor göteborg, johon laitettiin ilmoitus viallisista laitteista ja he hoitivat varaosan tai huoltomiehen seuraavaan satamaan. Sanoma ja puhelulaskut kuitenkin hoiti varustamo normaalisti.