Vanhoissa miidsippilaivoissa oli brygä ja sen takana radiohytti miidsipissä. Samoin salonki ja kipparin, perämiesten, kipinän ja salonkivillen asuinhytit. Muu porukka asui ahterissa, missä oli messit, saunat, pyssä ja kone. Päällystön messi oli styyrpuurin puolella, muun porukan paapuurin puolella.

Miidsipistä laukattiin lehmänsiltaa pitkin syömään ja kahville ahteriin. Siiffi asusti ahterissa, mutta kävi syömässä salongissa miidsipissä. Huonossa säässä useinkin kytättiin siiffin kanssa sopivaa aaltoväliä hyökätä kastumatta yli lehmänsillan. Siiffi toisessa päässä, minä toisessa. Saattoihan matkaa olla sata metriä. Silloin villellä oli kurja jobi yrittää saada ateriat kannetuksi ilman merivettä ahterin pyssästä miidsipin salonkiin.

Erään paatin päällystön messin seinällä roikkui ikääntynyt maalaus, kopio jostakin Paul Gauguinin Tahitin työstä. Saattoi kankaassa oli repeämiäkin, kehykset nikkaroitu laudasta ja maalattu oranssilla maalilla.

Kerran sattui kippari poikkeamaan ahterissa ja huomasi messin seinältä taulun. Selostin sen vähän, minkä tiesin Gauguinista Tahitille muuttoinen. Tiesin kumminkin, että hänen töistään maksetaan miljoonia. Kipparihan innostui aiheesta, kysyen maalauksestamme:

"Onko se aito?"

Kesäaikaan Intian valtamereltä keskellä päivää kuului hyvin Helsinkiradioon yli 20 megan bandilla (mitähän ne olivat, 21MHz, 25 MHz, vai jotakin muuta?). Kippari halusi puhelun eräälle varustamon johtajista.

Selitin kipparille - varmaankin epäselvästi, että hyvin kuuluu, mutta välillä feidaa, eli kuuluvuus heikkenee ja voimistuu.

Puhelun aikana johtaja konttorista piti pitkät porinat, joista osa jäi kuulematta feidauksen vuoksi. Saatuaan suunvuoron kippari huusi luuriin:

"Skeidaa, skeidaa! Ei kuulunut."

Ehkäpä toiseenkin suuntaan feidasi. Johtaja selosti asiansa uudelleen.

Muistelen, että Eetu olisi ollut Esko Tanskasen löytö. Esko oli Helsinkiradion hommissa ja teki kesäisin laivavikaeerauksia. Olisiko joltakin semmoiselta reissulta Eetun tuonut.

Pitkinä yön tunteina operaattorit hokivat Eetulle suomenkieltä ja kait muutamankymmentä sanontaa oli jäänyt muistiin.

Esko kertoi, että radioasemalla oli vieraillut joku kovaääninen puhelias nainen. Eetu oli lennähtänyt naisen pään päälle ja todennut:

"Paska akka".

Eetu osasi myös:"perämies hoi, maata näkyvissä!" Ja kuten todettu, paljon muuta.

Eetu Pitkäpyrstö Helsinkiradiossa

Rannikkoradioasema Helsinki Radio Keimolassa huolehti radioyhteyksistä maailman äärissä seilaaviin laivoihin. Siellä oli lemmikkinä papukaija, nimeltään Eetu Pitkäpyrstö. Se oli vuosien mittaan oppinut melkoisen määrän lauseita ja sanoja. Ja artikuloi ne todella selvästi. Aikoinaan Helsinki Radio pyöritti radiopuhelinkanavillaan, silloin kun muuta liikennettä ei ollut, ääninauhaa "Tässä Helsinki Radio, laivaradiopuhelut". Tätä Eetu oli kuunnellut ja painanut tarkasti mieleensä.

Kerran eräällä laivalla Intian Valtamerellä olin lopettelemassa puheyhteyttä Helsinki Radioon kun siellä operaattori sanoi Eetun istuneen koko yhteyden ajan mikrofonin vierellä ja nyt näytti olevan juttutuulella. Ja niinpä hetken päästä kuulokkeissani toisella puolella maapalloa kuuluikin tomerasti ja kovalla äänellä ärrää erikoisesti painottaen Eetun viesti:

"Terrrve terrrve.....Tässä Helsinkirrradio laivarrradiopuhelut".

Kerran Keimolassa asemalla käydessäni Eetu lennähti tervehtimään. Loppulasku pöydälle oli hieman vaivainen ja kaveri näytti muutenkin kärsineeltä ja apealta. Sähkötyspuolen operaattori kertoi Eetun pari päivää aiemmin sählänneen radiopöydän ääressä. Siellä oli sellainen mekaaninen aparaatti, joka pyöritti erinäisten rattaiden kautta nauhaa, joka ohjasi tekstiä sähkötyslähettimille. Eetu oli jäänyt rattaiden väliin. Hommasta oli selvitty kourallisella irronneita sulkia ja höyheniä. Ja varmaan Eetun itsetuntokin oli saanut melkoisen kolauksen oman töppäilyn vuoksi.

Ajeltiin White Rose laivalla New Foundlandin seutuvilla keväällä 1972. Iltapäivävahdissa yhtäkkiä molemmat vastaanottoimet hiljenivät. Kohina kuului ja jos väänsi kovemmalle, kohinakin koveni. Vaan mitään muuta miltään taajudelta ei kuulunut. Ei yleisradioita, ei rannikkoradioita, ei amatöörejä. St. Johns ei ollut niin kaukana, etteikö sen 500 kHz lähetys olisi meille päivälläkin kuulunut, vaan ei sieltäkään mitään.

Kyllä oli aavemainen tilanne. Kiipesin brygälle perämiehelle valittamaan. Siellä ei ollut mitään havaintoa mistään muutoksista. Laiva kulki ennallaan hyvässä säässä. Aprikoitiin, olisiko suihkukoneet polttaneet ilmakehään reiän, mistä radioaallot eivät heijastuneet. Tunnin parin kuluttua alkoi tilanne vähitellen palautua ennalleen. Ensin kuului joitakin asemia ja vähitellen normaalisti.

Tuohon aikaan ajettiin radiovahtia kahden tunnin pätkissä vyöhykkeittäin gmt-aikojen mukaan. Laivan aikaa ne vaihtelivat välillä klo 06 - 24. Jossakin päin maailmaa viimeinen vahti loppui 01 yöllä, eli aamulla oli aloitettu klo 11. Olisikohan johtunut siitä, että laivan kellon kääntämisessä oli förskottia eli avanssia.

Siniset laivannimet ovat linkkejä ja niitä klikkaamalla pääset katsomaan lisää tietoja jobista.

Kartta satamista on kärsinyt mehupullojen räjähdyksistä. Säilytin karttaa pannuhuoneen portaikossa, missä oli marjamehuja samassa tilassa. Pullot olivat alkaneet käymään tuhoisin seurauksin.

Iniö

Reissu alkoi 4.6-74. Kotka,Antwerpen,Benghazi,Itea,Rotterdam Helsinki.

Tämä oli radiosähköttäjän urallani ensimmäinen laiva. Iniö oli ns. "meetsippi" laiva. Keskilaivassa asui päällystö ja ahterissa miehistö. Hyteissä ei ollut vessaa, suihkua eikä jääkaappia. Kipparilla ja konepäälliköllä muistaakseni oli ainakin vessa. Mukavuuudet olivat yhteisessä käytössä päällystöllä ja miehistöllä omansa. Saunojen olemassa olosta minulla ei ole mielikuvaa. Radiohytti oli tehty jälkeenpäin. Radiolaitteet olivat haalittu sieltä sun täältä käytettyinä, osa varmaan museosta. Sai siinä aloitteleva kipinä ikimuistoisen tulikasteen taistellessa vastaanottimen kanssa, jossa taajuudet eivät pysyneet paikallaan ja kuuluvuus oli mitä oli. Lähetin näytti vetävän viimeistä päivää. Lähettimessä oli ikkuna pääteputkille ja lappu vieressä: lopeta lähettäminen jos putket hehkuvat punaisena. Ei ollut kunnon laskinta, ainoastaan kammesta veivattava mekaaninen "piikkipallo". En ollut nähnyt moista vekotinta aikaisemmin. Sen käytön opiskeluun meni aikaa ja hermot. Laske sitten palkkoja sellasella museovehkeellä. Etenkin ns. lakanan tekeminen eli palkkojen yhteenveto pennilleen oikein oli tuskallista. Kaksi kuukautta sitä ihanuutta kesti. En jäänyt kaipaamaan Iniön radiohyttiä. Alla olevissa kuvissa Iniön kokki, Iniön brygältä sekä aurinkoa ottamassa pyssäporukkaa ja kipinä.

Päällikö G. Holmberg

Castor

Elokuu 1983. Turku, Utansjö, Laspezia, Napoli, Marseille, Portvendres, Hamina. Kuvissa Castor Portvendresissä, Ranskassa Välimeren rannalla.

Päällikkö K. Vajanto