Kun rahtasimme sitä vehnää Argentiinasta Chileen, ”kotisatamaksi” muodostui San Antonio. Jouduimme aina koko henkilöstö, lukuun ottamatta kipparia, chiefiä ja poosua, hotelliin vuorokaudeksi, koska lasti myrkytettiin ennen lossausta.

Kerran menimme etelämmäksi San Vicenteen, jäimme redille jostain syystä. Jonkinlainen hinaaja vei meidät rantaan, josta oli bussikuljetus Concepcióniin, joka oli siihen aikaan yksi suurimmista Chilen kaupungeista.

Bussi oli odottamassa rannassa ja nousin bussiin, siinä ovella joku (perämies Seppo) nyki takin lievettä ja sanoi, "Olli sinulle tuli vieras".

No eikös tämä San Antonion Ruusu ollut puksutellut junalla, oli kai rahtaajalta selvittänyt koska saavumme Chileen ja mihin. Pakkohan hänet oli kyytiin ottaa ja majoitumme hotelliin Concepciónissa. Siellähän sitten juhlittiin ja aamulla (lauantai) eivät saaneet minua hereille ja jättivät minut nukkumaan hotelliin Ruusun kanssa.

Siinä sitten mietin, mitä tehdä. Ruususta piti minun hotelliin maksaa ja rahaa olisi ollut sen verran taskussa, että hotellilasku olisi tullut hoidettua. Hytissä oli rahaa, mutta se eri paikassa kun minä. Jotenka en maksanut sitä hotellia heti, vaan sanoin hotellitytölle, että soittaa agentille saadakseni rahat laivalta.

Hotellityttö lähti mukaan ja kolmisin ajoimme bussilla rantaan. Agentti oli vastassa ja maksoi hotellitytön pois omilla rahoillaan (maksoin seuraavalla viikolla agentille henkilökohtaisen velkani). Sitten hän järjesti minulle kuljetuksen laivalle noutaakseni rahaa. Lahjoin tupakalla venekuskin odottamaan hetken ja läksin takaisin maihin. Majoituimme Ruusun kanssa johonkin hotelliin ja vietimme viikonvaihteen Concepcónissa.

Herätys aikaisin maanantai aamuna ja bussilla rantaan. Laiva olikin rantautunut Talcahuanoon, joku satamaduunari siinä bussissa kertoi sen. Hän vielä kertoi, missä pitää jäädä bussista pois. Laiva löytyi ja työviikko alkoi normaalisti. Jätimme sinne osan lastista ja jatkoimme ”kotisatamaan”. Siellä se Ruusu San Antonion odotti minua. Mutta kivaa oli oli.