Syyskuun 19. päivä vuosi 1992. Paikka Malacca Strait. Kaksi soihtuna palavaa laivaa ja ympäröivä vesialue liekkimerenä. Panaman lipulla seilannut, yli 200 metrinen konttilaiva ”Ocean Blessing” ja Bahamaan rekisteröity 100 000 tonninen öljytankkeri ”Nagasaki Spirit” olivat törmänneet yhteen tuhoisin seurauksin. Tällainen uutiskuva levisi tuolloin maailmalle.
Seitsemän vuotta myöhemmin aloitin kuudeksi vuodeksi venähtäneen jakson kanadalaisen Teekay Shippingin (TK) tankkilaivastossa (n.160 pönttöä), jossa jokaisen aluksen toinen nimi oli ”Spirit”. Silloin pääsin kuulemaan ja lukemaan raportteja ”Nagasaki Spirit”in tapahtumista. Seuraavassa se, minkä vielä tapauksesta muistan:
”Ocean Blessing” oli joutunut merirosvojen valtaamaksi, mutta rosvot olivat tulleet häirityksi kesken keikan ja poistuneet laivasta jättäen laivan jatkamaan matkaa komentosilta miehittämättömänä. Valtauksen alussa konttilaivan brykä - porukka oli surmattu ja koko muu miehistö teljetty ns. ’turvahuoneeseen’. Ohjailematon konttilaiva oli törmännyt täydellä vauhdilla ”Nagasaki Spirit”n kylkeen ahterimmaisten lastitankkien ja torpan liittymäkohdassa, josta oli seurannut valtaisa tulipalo molemmissa aluksissa.
Nagasakin miehistö, kahta kansimiestä lukuun ottamatta, oli ahtautunut katettuun pelastusveneeseen, joka oli onnistuttu valmistelemaan laskua varten ja roikkunut ’ulkona’ jarrun varassa. Kun oli tullut aika vetää jarrun vapauttavasta, veneeseen johtavasta narusta, se olikin jo palanut poikki ja vene oli jäänyt roikkumaan alla palavan meren ja roihuavan torpan väliin. 25 miestä oli paistunut veneeseen. Kaksi pelastunutta olivat olleet täkillä piraattikierroksella ja selvisivät keulatäkillä hengissä. Kun tieto tragediasta oli saavuttanut varustamon perustajan, tanskalaissyntyisen Torben Karlshöj’n, hän oli menehtynyt sydänkohtaukseen. Ocean Blessing’n koko 21 henkilön miehistö oli saanut surmansa.
Tämä järkyttävän järjetön ryöstöyritys maksoi 46 merenkulkijan hengen ja on vieläkin lajissaan ennätys. Tapahtumaa seuranneena vuotena IBM Piracy Reporting Centre alkoi julkaisemaan tilastoa hyökkäyksistä.
Alla vuoden 2021 tilasto
In 2021, the IMB Piracy Reporting Centre received 132 incidents of piracy and armed robbery against ships. Incidents comprise 115 vessels boarded, 11 attempted attacks, five vessels fired upon and one vessel hijacked.
Tilastot eivät kerro koko totuutta. Ainakin venäläiset, kiinalaiset ja israelilaiset välttelivät ilmoituksia. Heillä tiedetään olleen omia aseita laivoissa ja he ampuivat surutta tunkeilijat. Saudit luottivat enempi allah’iin kuin tilastoihin.
Tapahtumien yleistyttyä varustamoiden viikoittaisiin harjoituskalentereihin alettiin lisätä ”piraatin torjunta”, eikä sille touhulle naureskeltu siitäkään huolimatta, että tarjolla olevat torjuntamenetelmät eivät olleet kovinkaan paljon turvallisuuden tunnetta vahvistavia. Pystytettiin reelinkeihin miehen mittaisia puunukkeja, irroteltiin torpan ulkopuoliset kerrosten väliset leidarit, rasvattiin ahteritäkit, käärittiin piikkilankaa reelinkeihin ja leistonkeihin, surrattiin paloletkuja reelinkeihin jne.
Keskityttiin ahterikanteen, joka oli monttumaisen rakenteensa vuoksi täydessä lastissa VLCC:n heikoin kohta ja tiedettiin hyökkäysten tulleen yleensä takaa päin.
Kaksi kertaa olin mukana, kun jouduttiin tosi toimiin. Keskellä Intian Valtamerta tutkaan ilmestyi nopeasti perässä seuraava kaiku. Me otimme viimeiset reservissä olevat pari solmua koneesta irti, mutta tuskin se sai takaa-ajajat luovuttamaan. Nähtävästi joutuivat ulos toimintasäteestään emälaivaansa nähden. Sillä kertaa päästiin säikähdyksellä.
Toisella kertaa Omanin lahdella toistui vastaava takaa-ajo, mutta tiedettiin alueella partioivan kansainvälisiä sotalaivoja, joille puolalainen kippari teki välittömästi ilmoituksen ja sai saudi-arabialaiselta vartiolaivalta (laivamme owneri oli myös saudi-arabialainen Mideast Shipmanagement) ohjeet mihin suuntaan piti lähteä yrittämään. Eikä aikaakaan, kun partiovene ilmestyi tutkaan. Tunkeilijat kuitenkin ennättivät saavuttaa laivan ja yrittivät alumiinitikkaiden avulla nousta ahteritäkille. Meidän miehistö makasi ryhmissä ahteritäkillä ja aina, kun rensteenin reunan yli nousi pää, siihen suuntautui puolikymmentä pitkää bambukeppiä. Sinne katosivat, kukaan meistä ei ollut tarpeeksi hullu kurkistaakseen, kuinka kävi(vaikka kovasti kyllä teki mieli). Koko juttu ei kestänyt viittä minuuttia pitempään, peltivene jättäytyi jälkeen, eikä laukaustakaan ammuttu. Partiovene keräsi roskat merestä.
Yhdellä painolastimatkalla Etelä-Kiinan merellä vastaan tuleva ranskalainen konttialus ilmoitti ohittamastaan flotasta, jolla saattoi olla hädässä olevia ihmisiä. Meidän brittikippari päätti tarkistaa ja koukkasi flotan vierelle. Oli siellä T-paitaa ja kusiluistinta, mutta ei ihmisiä. Pari päivää myöhemmin saimme tiedon, että tanskalainen kylmälaiva oli pysähtynyt samalle flotalle. Piraatit olivat hyökänneet ja surmanneet aluksen kipparin. Ranskalaiset ja meidät pelasti ansasta varmasti liian korkea kuiva kylki.
TeeKay (nimi edellä mainitun tanskalaisen perustajansa etukirjaimista) järjesti kahdesti vuodessa eri puolilla maailmaa viikon mittaisia seminaareja laivojen lomavuorossa oleville senior officereille. Yksi niistä seminaareista pidettiin Italian Sorrentossa ja kokonainen päivä oli pyhitetty pelkästään merirosvouksen käsittelylle. Amerikkalainen pääesitelmöitsijä vaikutti hyvin asiaan perehtyneeltä, josta päättelimme olevamme tekemisissä ihan oikean ja elävän agentin kanssa. Hän kertoi muun muassa, että Somaliasta lähtevät merirosvot ovat pelkkiä kylänulikoita, iältään 15-20 vuotiaita, joita värvätään huikeilla palkkiolupauksilla. Parhaimmissa tapauksissa on jaettu mersuja. Pojille annetaan aseet ja jotain paikallista iloheinää pureskeltavaksi ja lähetetään isommille tukialuksille, joista operaatioita johdetaan. Tukialukset, pikaveneet ja mersut on rahoitettu jenkeistä. Organisaattorit ovat jenkeissä asuvia Somalian kaksoiskansalaisia, joilla on sekä jenkki- että Somalian passi, joiden turvin voivat vapaasti matkustaa maiden välillä ja järjestää maahan kaikkea, mitä tarvitsevat. Se selittää, miten yhden maailman köyhimmän valtion rosvoilla on tukialukset ja viimeistä mallia olevat pikaveneet. Vastaavaa varustetasoa ei löydy muilta piraattivesiltä.
- Lisää uusi kommentti
- 431 katselukertaa