Venäjän tsaarin hallitsema Suomen autonominen suuriruhtinaskunta tunnettiin mailmalla 1800-luvun lopulla finanssipiireissä itsenäisenä ”rahavaltiona”. Erityisesti ruotsalainen Wallenbergin pankkiiriperhe avusti rahahanojen aukeamisessa Suomeen. Maaperä, metsät ja kosket kiinnostivat sijoittajia. Wallenbergien edunvalvojaksi maahamme lähetettiin Emanuel Laurell, joka nimi esiintyy monien varustamoiden yhteydessä.

”On maamme köyhä, siksi jää”, opittiin ulkoa ensimmäisinä kouluvuosina. Kun merenkulun kehitys toi muassaan rautaiset rovit ja niihin höyrykoneet, nuo Maamme-laulun sanat opittiin käytännössä. Aiemmin Suomessa varveja pykättiin ”joka niemeen, notkoon, saarelmaan” puualusten rakentamiseksi omistajien omista metsistä.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen telakoilla ympäri maailmaa alkoi kiireinen uudisrakennuskausi. Aluksi suomalaiset joutuivat enimmäkseen tyytymään edulliseen kotimaan telakoiden tuotantoon. Suurin osa uusista laivoista oli puurunkoisia. Joko sisävesien tervahöyryjä tai apumoottoroituja purjelaivoja.

Suomessakin telakkateollisuus kehittyi. Hietalahdessa viimeisteltiin 1924 jäänsärkijä VOIMA, alunperin Tallinnassa ja Danzigissa rakennettu, mutta Helsingissä Suomen oloihin muokattu. Viimeisinä rauhan vuosina Suomen telakoiden suurimmat moottorilaivat olivat kooltaan 7 300 dwt. Hietalahdessa valmistui 1939 maailman toinen dieselsähköinen jäänsärkijä, SISU. Ensimmäinen oli ruotsalainen YMER.

Linjaliikenteen valtias oli FÅA – SHO, Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiö, jonka laivoilla noin 70% lasteista kuljetettiin. FÅA avasi uuden linjan Etelä-Amerikkaan (AL) yhteistyössä turkulaisen Boren ja Suomen Valtamerentakaisen Kaupan kanssa. Pohjois-Amerikkaan laivalinjan perusti Helsingissä asuva ruotsalainen Gustaf Birger Thordén, joka tilasi kuusi suurta 6000 dwt:n moottorilaivaa.

Sodan jälkeen suurissa merenkulkumaissa höyrylaivoja korvattiin moottorilaivoilla. Käytöstä poistettuihin vanhoihin höyryihin suomalaistenkin redarien rahat riittivät. Vuonna 1929 alkaneen laman seurauksena saatiin seuraavalla vuosikymmenellä hankituksi halvoilla hinnoilla toistasataa höyrylaivaa. Kahden maailmansodan välisinä vuosina Suomen kauppalaivaston bruttovetoisuus kaksinkertaistui.

Vanhat rahtihöyryt ajoivat pääasiassa hakurahtiliikenteessä rauhallista kymmenen solmun vauhtia bulkkilasteja, kuten metsäteollisuuden tuotteita, kivihiiltä ja viljaa. Linjaliikenteessä kulki enää vajaa kolmannes kauppalaivastomme aluksista.

Pääkaupunki kehittyi redarien suosikkikotipaikaksi. Noin 40% varustamoista oli helsinkiläisiä. Edellä mainittujen lisäksi Helsingissä oli konttorit tramppihöyryvarustajilla Victor Ek, Herbert Janhonen, Rudolf Johnsson, Henry Nielsen, Onnar S. Nylund ja Antti Wihuri. Ahvenanmaalta muuttivat Robert ja Curt Mattson, jotka operoivat suuria rahtihöyryjä.

Viipurissa ja Koivistolla oli maineikkaita varustajia J. W. Paulin, Armas K. Seppinen ja Albin Kemppi, Soini-suku sekä Ernst Sohn. Tämän laivasta FRITZ S. kertoo maineikas merimiesviisu ”Eldari Heikki”, tunnetaan myös nimellä ”Skönemanni Heikki”.

Loviisassa vaatimattomassa puurakennuksessa oli eversti Ragnar Nordströmin konttori. Everstillä oli maissa mittavia rakennushankkeita ja tramppiliikenteen lisäksi kalastuslaivasto. Kaikkiaan hänen omistuksessaan ehti olla 60 alusta, rahtihöyryjä, troolareita, hinaajia, moottorilaivoja ja myös tankkereita. Talvisodan alussa eversti sai mainetta hankkimalla omilla rahoillaan Lapin puolustajille aseistusta Ruotsista.

Ahvenanmaalla on pitkät merenkulkuperinteet. Maailmankuulu purjelaivavarustaja merikapteeni Gustaf Erikson hankki ensimmäisen rahtihöyrynsä vasta 1920 ja parin vuoden kokeilu riitti aluksi. Algot Johansson oli kauppias, jonka laivasto kasvoi 1970-luvulla Suomen suurimmaksi. Muita redareita olivat Albert Jansson, Arthur Andersson, Arthur Ekbom, Carl Helin, Carl Kåhre sekä Lundqvist-suku. Lundqvist Rederiena toimii edelleen Maarianhaminassa ja sen laivastossa on kymmenkunta noin 100 000 dwt raakaöljytankkeria. Niistä uusin toimitettu tänä vuonna.

Tanskasta Uudenkaupungin kirkkoon urkuja rakentamaan tullut Jens Alexander Zachariassen asettui naimapuuhiensa vuoksi kaupunkiin asumaan. Suvulle kertyi runsaasti purjelaivaosuuksia ja sittemmin toistakymmentä suurta höyrytramppia. Vähän pohjoisempana Raumalla toimivat redarit Yrjänen, Fagerström-suku, sekä John Nurmisen siirryttyä Helsinkiin varustamon toimintaa jatkanut Jalmari Penttilä. Porissa suuria varustajia olivat Werner Hacklin ja Molander-suku. Merenkulkijoilla oli lentävä lause ”Molanderin MOTTO ja Hacklinin OTTO, riemujen RAGUNDA, murheiden MODESTA ja surujen ZORRO.”

Vaasassa suurliikemieht perustivat useita varustamoita: ensimmäinen Suomesta Itämeren ulkopuolelle liikennöinyt Wasa Nordsjö Ångbåts Aktiebolag, Vasa Rederi, Vasa Steamship, Vaasan Laiva.

Kesä 1939 oli lämmin. Kansalaiset katsoivat luottavaisina tulevaisuuteen. Seuraavan kesän olympiakisoja valmisteltiin tarmokkaasti. Huolestuneina seurattiin itärajan takaisen Neuvostoliiton – nykyisin Venäjä – aikeita. Syyskuussa Neuvostoliitto valtasi Puolasta puolet. Miehitti seuraavaksi Viron, Latvian ja Liettuan. Suomeen itänaapuri hyökkäsi yllättäen 30.11.1939. Alkoi talvisota.

Lähteet:
Yrjö Kaukiainen: Ulos maailmaan

Hannu Vartiainen: Rauman merenkulun historia.

Navis Fennica II

www.aanimeri.fi