WANHAN LAIVAKOKIN KEITTOKIRJA

Lähettänyt TaistoInervo

Re: LAIVAKOKIN KEITTOKIRJAAN
Viesti 15.12.2012 11:Näiden talipalloilla höystettyjen veripalttujen valmistus loppui joskus 80-90-luvun aikana. Oma hatara muistini sanoo, että valmistaja oli Stabburmat ja valmistusmaa Norja. Viimeisessä laivassani niitä oli usein aamiaisena. Palttua, puolukkasurvosta ja paisttu muna. Kaipaukslla muistelen. Niinhän kaikki hyvä loppuu aikanan....kele!
Kyllä ne oli Norjasta, juuri purkki tavaraa niinkuin Huru kertoi, en olisi muistanut valmistajaa.
Niitä sai Shpsuilta ympäri maailmaa.Re: LAIVAKOKIN KEITTOKIRJAAN
Hailuodossa veripalttujen nimi oli "KAMPSU"
Tehtiin veritaikinasta keittämällä ja olivat reikämunkin näköisia
Re: LAIVAKOKIN KEITTOKIRJAAN

Veripaltun oululainen nimi taitaa olla RÖSSY.

Se on vähän kuivempaa kuin palttu, ei taida olla niin paljon rasvaa, vaikka minun taloustiedoilla ei kyllä tämän enempään pysty. Tästähän on iät ja ajat tehty täällä RÖSSYPOTTUJA josta Oulusta Helsiinkin muutaneiden oma yhdistskin on nimensä saanut.
teevartti

1 osa veripalttua
3 osaa perunoita ja sipulia
Alunperin Oulun seudulla keitoksissa ei käytetty liemijuureksia. Suosittelen kuitenkin käyttämään.
Valmistus:
Kiehuvaan veteen lisätään suola,perunat ja liemijuurekset. Voit käyttää myös kasvislientä.
Perunalohkot keitetään melkei kypsiksi ja lisätään kampsu tai ns. veripalttupalat
Haudutetaan kypsäksi ja tarkastetaan maku.
Neste on imeytynyt juureksiin ja veripalttuun.
Tarkista maku ja tarjoa .... Haarukkaruoka

Tervehdys TeevarttNo Kamsuhan se oli. Pistäpä hyvä kollega kamsun ja muitakin reseptejä tälle palstalle. En ole koskaan tullut syötyä moista ruokaa. Olen joskus maistanut jonkinlaista veripalttua jota tarjottiin maitokastikkeessa. Onko samoja klönttejä?
¨
LAIVAKOKIN KEITTOKIRJAAN
Alkoi huikomaan kun tuli mieleen toinen svenski seilurien herkku, jota tarjottiin tiistaisin, jotta kaikki tiesivät mikä päivä oli menossa. Se oli päivällisruoka. Nimi. Bruna bönor med stäkt fläsk.
Pistänpä reseptin tulemaan, että voitte sitä valmistaa. Papujahan saa kaikista hyvistä kaupoista.

RUSKEITA PAPUJA JA PAISTETTUA LÄSKIÄ
Puoli kiloa ruskeita papuja liotetaan yli yön kylmässä vedessä. Huuhdellaan ja keitetään hiljaisella tulella kolme neljä tuntia. Papujen pitää muussautua kunnolla, jotta ei tarvitse suurustaa. Mausteina valkopippuria, maustepippuria ja suolaa. Lisätään
- siirappia ja etikkaa. Maun pitää olla hapanimelää.
Paistettu siansivu. Mieluiten rimmattua, eli suolattua sikaa. Suolamatonkin käy hyvin.
Paista sian viipaleet ruskeiksi ja kaada aina rasva papujen sekaan. Pavuissa pitää olla rutkasti rasvaa.
Voit hauduttaa viipaleita uunissa miedossa lämmössä ennen tarjoilua. Varaa 200 g henkeä kohti.
Ainekset lautaselle:
- papumuhennosta
- paistinperunoita
- rutkasti läskin viipaleita
- etikkakurkkuja
Tämä sapuska pitää kolesterolitason kunnossa.
PS: Tanskalaiset skönöt halusivat aina paistinrasvaa kuppiin. Sitä laitettiin voileivän päälle.
Viesti

Hyvää uutta vuotta kaikille palstan lukijoille. Käväisin Shanghaissa ja parissa muussa paikassa tutustumassa Kiinan nykytilaan. Kyllä jenkit saavat hävetä itseään ja minä pelkään tulevaisuuden puolesta miten meille tulee käymään. Kehitys on kulkenut yli kaiken muun. No mitäs tässä kehumaan ja pelkäämään. Tuli mieleen jo 70- luvulla opittu indonesialainen pyttipannu nimeltä
Nasi Goreng. Siihenhän voi tupata lähes mitä proviantin pohjalta löytyy. Tästä sapuskasta tykkäsivät eri toten kaukoidässä seilanneet ja pitiväthän siitä muutkin. Byssässä se tehtiin uunipannuissa välillä sekoitellen. Yksi helppo resepti ilman liikoja hienouksia tulee tästä
LAAIVAKOKIN KEITTOKIRJAAN

NASI GORENG 10-12 ANNOSTA

3 juomalasillista pitkää riisiä + 6 kupillista vettä ja suolaa maun mukaan
1 kg broilerin rintaa, tai koipireisiä
200 g katkaravun pyrstöjä, tai enemmän
150 g kiinankaalia, tai valkokaalia
2-4 porkkanaa
2 sipulia
4-5 valkosipulin kynttä
1-2 tl inkivääriä
1-2 dl ruokaöljyä
Sambal Oelekia maun mukaan
Chiliä maun mukaan
Soijakastiketta maun mukaan
raputahnaa, tai kalakastiketta jos on.

Keitä riisiä 18 minuuttia hitaalla tulella jolloin vesi imeytyy riisiin. Jäähdytä riisi, älä huuhtele.
Paloittele broileri ja sekoita osa mausteista joukkoon ja anna vetäytyä. Kaada riisi ja juurekset uunipannuun, lisää öljy ja loput mausteet. Paista uunissa +225C puolisen tuntia jolloin saat paistettua riisiä. Lisää broilerit hauduta ½ tuntia ja lopuksi katkaravut hieman ennen tarjoilua. Maun pitää olla voimakkaan aromaattinen. Soijaa lisäämällä saat lisää suolaisuutta.
Voit lisätä mukaan kala, tai kanalientä vahvistamaan ruoan aromia ja tuomaan lisää kosteutta.
Hienompiakin ohjeita löytyy netistä, mutta mitäs tässä alkaa Gourmeilemaan.