Mepa-historiikin (”Soita, kirjoita, käy talossa”) tyhjinä ammottavien aukkojen paikkailua:

(kommentteja kirjasta linkissä: https://www.aanimeri.fi/Mepa )

Mepalla oli oma filateelinen ”Eskon puumerkki”

Nilsun toukokuisesta nostalgiaristeilystä on jo muutamia kuukausia, mutta jäipä Vikingin Cinderellalta muistilokeroon yksi tapaaminen, jolla oli suora kytkentä lähes puolen vuosisadan taakse. Tapaus on jutun arvoinen.

Edellisessä Mepa-historiikin paikkailussa kerroin lehtipalveluun liittyneistä postikorteista, joilla merenkulkijat viestivät palvelun pelaamisesta. Näitä kortteja olin ottanut mukaani risteilylle. Kiinnostuneita syynääjiä riitti, eikä ihme. Alkuperäisiä yhteistyöterveisiä maailman kaikilta kulmilta! Ainakin Mepalle kehittämäni kolmisanaisen yhteydenottokehoituksen ”kirjoita!”-osio pelasi. Juuri näitä kortteja tarjosin historiikin tekijöille käytettäväksi kirjan kuvituksessa. Mutta kun toimituskunnalla ei ollut historian tajua, niin sekin mahdollisuus jätettiin käyttämättä. Oliko kyse kirjaltaja Matti Koivun käskystä vai kuvatoimittajan puusilmäisyydestä, jääköön arveltavaksi.

Äänimeri-juttuni kuvituksessa kiinnitti huomiota postikorttien seassa ollut Melitta-kahvinsuodatinkotelon kansi. Pahvista oli paremman puutteessa tehty postikortti, joka oli kirjoitettu Wallhamnissa, postileimassa merkintä Skärhamn 19.1.1982 Sverige. Pahviläpyskässä oli teksti: ”Terve! Kiitos videonauhoista (4 kpl). Mutta: lehtiä emme saaneet. Onko Suomesta paperi ja muste loppu? Hyvää syksyä! Finnroselaiset.”

Ei sen kummempi viesti. Jutun juju onkin siinä, että yksi nostalgiaristeilyn osanottajista oli tuon Melitta-kortin lähettäjä, täkkäri Roope Liekari. Hänellä oli tuolloin jobi Finnrosella, mutta Roope oli ennen kaikkea pesunkestävä nilsu eli Nielsenin miehiä. Hän muisti tapahtuman tarkalleen ja oli enemmän kuin ällistynyt ja tietysti hyvillään, että kaikkea ei ole lyhytnäköisesti heitetty historian tavoittamattomuuteen. Liitän hänen nimensä siihen saatetekstiin, joka seuraa Rauman merimuseoon taltioitavaa Melitta-postikorttia.

Merenkulkijoiden lähettämät postikortit lahjoitan Rauman ja Kotkan merimuseoiden kesken. Seamen´s Mail tarroilla varustettuja kortteja luovutan myös postimuseoon Tampereelle. Nehän ovat filateelista tavaraa. Tästä päästiinkin otsikossa mainittuun ”Eskon puumerkkiin”.

Courrier des marins - Seamen´s Mail

Tammikuussa 1973 työnsä aloittaneen Merimiespalvelutoimiston yhdeksi päätehtäväksi oli kirjattu merenkulkijoiden tiedotusolosuhteiden parantaminen, heidän saattamisensa yhdenvertaiseen asemaan muiden kansalaisten kanssa. Uutiset maailmalta, kotimaasta, kotiseudulta... Radion lyhytaallot... Puhelut kaukomaista ja kaukomaille, kotimaasta ja kotimaahan... Sanomalehtiä kotimaisten merimieskirkkojen lisäksi pohjoismaisille ja kansainvälisille asemille... Omat ja läheisten kuulumiset...

Työkentän laajuus oli kuin maailmankaikkeuden kasvu äärettömyyden tuolle puolen. Kokeneen tiedonvälityskonkarin, Mepan pääsihteerin, radiosähköttäjä Harri ”Hartzi” Kajanuksen kanssa päätimme aloittaa ruohonjuuritasolta. Päivälehtipalvelun menestystarinan olen Mepa-historiikin paikkailujutussani tässä Äänimeren osastossa jo kertonut. Ei ole kuulunut vastaväitteitä. Entä postinkulku ja teleyhteydet Koti-Suomen, ulkomaansatamien ja laivojen välillä? Oli vain kokemusperäistä tietoa. Mutta uskoimme, että saattamalla posti- ja teleasioiden perusohjeet kirjattuina merenkulkijoiden ja varustamojen käyttöön asiat helpottuvat, täsmentyvät ja jopa halpenevat.

Aikaisemman työhistoriani ansiosta tunsin Suomen ulkomaanposti- ja teleasioiden gurut: johtaja Martin Wallenius posti- ja lennätinhallituksen (plh) ulkomanosastolta tiesi kansainvälisen postiliikenteen kiemurat ja johtaja Carl-Georg Träskman puolestaan vastaavat puhelin- ja telepuolen jutut.

Työryhmä pystyyn verkostoitumalla! Mepan kolmikantakin tuli käytännönnössä toteutettua: Wallenius ja Träskman edustivat valtiovaltaa, Hartzi työntekijäpuolta ja tärkeäksi työnantajapuolen edustajaksi kutsuimme Finnlinesin henkilöstöosastosta Juhani Ahoniuksen. Hän piti suunnitelmaa hyvänä ja hoiti käyttöömme työskentelytilat Finnlinesin rollarista edestakaiselle työmatkalle Helsinki – Trawemunde – Helsinki. Asiantuntijat pohdiskelivat oppaan sisällön, allekirjoittanut kirjasi ja muotoili tekstin. Kas niin syntyi Merenkulkijain posti- ja teleopas. Verkostoitumisen malliesimerkki!

Oppaan kanteen sijoitettiin kuva merenkulkijain käyttöön painetusta Seamen´s Mail -kirjekuori- ja -korttitarrasta. Mepan painattamalla mustavalkoisella tarralla ei ollut Maailman Postiliiton sanelemaa virallista, postinkäsittelyn nopeuttamista kansainvälisesti sitovaa sopimusta, kuten esim. sinivalkoisella lentoposti- ja punavalkoisella express-tarralla. Tarra oli vain suositus, jonka posti- ja lennätinhallitus siunasi suomalaisen merenkulun käyttöön. Tosin se oli uutuudessaan huomionarvoinen nimenomaan kansainvälisesti, koska niinhän postiliikenne Suomen ja ulkomaiden välillä suuresti kulki. Maailman Postiliiton virallisen käyttöluvan byrokaattiseen hankintaan olisi saattanut vierähtää kuukausia, ellei peräti vuosia. Mutta Mepa ja plh oikaisivat mutkat. Mepa teetti useita tuhansia A4-kokoisia arkkeja, kussakin tekemäni laskelman mukaan alun toistasataa tarraa. Arkit jaettiin muun materiaalin ohessa kaukoliikenteen, etenkin hakurahtiliikenteen aluksiin. Laivan sisäisestä jakelusta henkilöstön kesken huolehdittiin omantunnon mukaisesti, toivottavasti tasapuolisuuden hengessä. Tarralla varustettuja kortteja ja kirjeitä ainakin Mepaan tuli tasaisesti laivahierarkian kaikilta portailta pölykallesta kippariin.

Tuo mustavalkoinen tarra jäi siis Mepan ikiomaksi filateeliseksi ”Eskon puumerkiksi” ajalta, jolloin suomalaiset skönarit useissa kymmenissä laivoissa vielä seilasivat syvillä vesillä. Se aika on auttamattomasti ohi, ellei nyt sitten Tsaari Putler pane koko maailmaa remonttiin ja kaikki on aloitettava alusta. Mikäli sinulla, kotiväelläsi tai tuttavallasi on tarralla varustettuja kortteja tai kirjekuoria, niin kehoita joko varjelemaan ne tuholta tai tallentamaan jonkun merimuseon tai Tampereella sijaitsevan postimuseon kokoelmiin. Muista tehdä kirjallinen luovutustodistus. Itse en sitä älynnyt tehdä, kun tarrakortteja satoi laariin ja vaikka filateliaa jonkin verran itsekin harrastelin. Vein Helsingissä Tehtaankadulla sijainneeseen postimuseoon muutaman kortin. Pikkusikaria poltellut viiksiniekkainen esihenkilö ei pukahtanutkaan virallisesta luovutuskirjasta, otti kortit, ihmetteli tarraa, murahti kiitoksentapaisen ja se oli siinä. Tamperen museon ystävälliset leidit yrittivät hiljakkoin ratkaista ensimmäisten museoitujen Mepa-korttien katoamistempun, mutta kirjaamattomina ne ovat painuneet unohduksen pölyiseen alhoon. Toimi sinä viisaammin!

Teksti ja kuva: Sakari Karttunen, Mepan tiedotussihteeri 1973 – 84.

Oheiset Seamen´s Mail -kirjeet oli postitettu Mombasassa ja Jeddahissa.