Viimeinkin saavuttiin kylmaan Amsterdamiin, niin laivaan saatiin hyvia ruokia roppakaupalla. Olipa hyva juttu silla miehisto oli tosi nalkaisia ja vihaisia, saatuaan ainoastaan vetta ja riisia syotya viime aikoina. Jopa  alkoholikin  oli loppunut aikoja sitten. Nyt laiva tayttyi kaikilla Euroopan herkuilla. Jopa eras konemestarikin jalleen hymyili, kun oli aikaisemmin maannut alkoholi koomassa hytissaan kuin vastasyntynyt vitamiini piikkien turvin.

En muista, mita me lastattiin tai purettin, mutta eraassa Euroopan satamassa ollessamme ankkurissa, tapahtui vessan tyhjennys (vahingossa). Virkamiehet virkapuvuissaan olivat tulleet laivan kylkeen tuomaan laivapapereita. Laiva oli tyhja ja korkealla. Raput olivat alhaalla etta he paasevat kiipeamaan laivaan. Oli maarays, etta ei saa kayttaa sen puolen vessoja, mista kiivetaan laivaan. Tapahtui niin, etta eras kaveri unohti sen, joten tervetuliaissuihku tuli ylapuolelta olevasta reiasta virkamiesten veneeseen.

Hampurissa  eras  kaveri  tuli  aamulla  laivaan  paa  paketissa  ilman  korvaa.  Han  oli  joutunut tappelemaan hintteja vastaan, kun he olisivat halunneet vieda hanet “ilta-ajelulle”.

Sitten  mentiin Englannin  kanaalin  lapi,  joka  oli  kovassa  sumussa.  Liikuttiin  hiljaa,  mutta kohta  kuultiin  toisen  laivan  sumutorvi  ja  kuultiin  kuinka sen isot dieselit yrittivat pysayttaa sen ja saivatkin laivansa pysahtymaan,  ehka kymmenen metrin paasta meidan kyljesta. Sen laivan korkeus naytti sumussa valtavalta.

Sitten  Pohjan  Meri edessa ja taas kova myrsky.  Menin Villen  kanssa tyhjentamaan isoja keittioampareita yli laidan. Tuuli oli hurja kannella. Kun ville oli tyhjentamassa ampariaan, niin  tuuli  tempaisi  ampariin  niin  kovasti,  etta  se  alkoi  nostaa  villen  jalat  kannelta.  Huusin etta  irroita  se  ampari  heti,  ja  niin  nahtiin  kuinka  ampari  lensi  suoraan  kuin  luoti  aaltojen ylapuolella nakymattomiin.

Seuraava etappi oli Kielin lapi Ita Saksaan Wismariin lastaamaan suolaa laivaan Suomeen vietavaksi. Oli kylma taas merella ja  kaikki oli jaassa. Laivan kansi  oli kuin luistinrata. Jaa kertyi joka paikkaan. Laivan  vaijerit muuttuivat niin paksuiksi, etta piti yrittaa hakata jaata pois  niista,  kaipa  painoituksen  syysta,  eika  siita  tullut  mitaan.  Oli  todella  jaatavan kylma,
silla  laivan lammitys  ei  pelannut.  Sahkomies  teki  jokaiselle  pienen  lammityskoilin,  jolla saatiin hiukan lampoa.

Viimein saavuimme pimeaan, kylmaan Uuteenkaupunkiin. Siella alkoi miehiston omaisia ja tuttuja  tulemaan  laivaan. 

Sinne  tuli  myos  ainakin  2  kadonnutta  merimiesta,  jotka  eivat olleet ehtineet laivaan takaisin Keski-Amerikassa. Olivat kuulemma saaneet valtion kyydin Suomeen. 

Huomasin  meidan  Costa  Rican  salamatkustajan  ihmetellen  katselevan  uutta, outoa kotimaataan kannella kylmasta hytisten.

Saatuani ulosmaksun laivasta, alkoi minun kotimatkani ja elamani meriura oli ohi ja kohta muutto Kanadaan vanhempieni kanssa alkoi.

Palaa alkuun. Osa I

Esa Nieminen, Port Colborne, Kanada. Email:  info@esastudiogallery.com

Katso kuvia Äänimeren RAUNI-albumista