Sukeltelua

Tankkilaivan omistajalle vuosi 1973 oli hyvää aikaa. Ainakin jos laiva ajeli USA:n itäkustilla, kuten mekin. Päällikkömme vaihtui New Yorkissa kesäkuussa ja uuden kipparin mukana tuli konttorista tieto, että seuraava lasti tienaa redarille laivan hinnan. Eikä siinä sitten mennyt kahta viikkoakaan, kun oli kuljetettu Grand Bahaman Freeportista öljykuorma Portlandiin, Bostonin yläpuolelle.

Kun oli tienattu laivallinen rahaa omistajalle, tulikin siitä kiitoksena konttorista orderisähke tiukkaan säästäväisyyteen ja kulujen karsintaan. Redarin rahojen pitäisi riittää uusien laivatilausten maksuun.Mitkä uudet laivat oikeasti maksoi suomalainen veronmaksaja Merenkulun Veronhuojennuslain ansiosta.

Kanadaan tai USA:n iistkustille lastattiin öljyä Venezuelan Maracaibo-lahdella, Curacao-saarella tai St. Croixissa, mikä on yksi USA:n Neitsytsaarista. USA osti saaret noin sata vuotta sitten Tanskalta, joka siellä oli isännöinyt orjafarmejaan lähes kaksi ja puolisataa vuotta. Orjuuden loppuminen ja sokerin hinnan romahdus antoivat tanskalaisille myynti-intoa. St. Croixilla entisistä herroista muistuttaa vaikkapa kaupungit Christiansted ja Frederiksted.

Kuva: St. Croix, Christiansted. Linnoitus tanskalaisten ajoilta.

St. Croixilla toimi eräs maailman suurimmista öljynjalostamoista Hess Oilin huomassa. Enimmäkseen Venezuelan raakaöljyä siellä muokattiin. Tätä kirjoitettaessa jalostus on loppunut ja laitos toimii nykyisin öljyvarastona.

Saari oli jo tuohon aikaan vilkas turistikohde hienoine matkailuhotelleineen. Laivamme konemestarilla oli räpylät ja snorkkeli ja kävimme viettämässä vapaapäivää jonkin hotellin hiekkarannalla. Vesi oli lämmintä ja kirkasta ja näkymät upeat. Snorklatessa välillä tuli tunne, että joku tuijottaa. Olan yli vilkaistessa näkyi selän taakse kokoontuneen läpinäkymätön kalaparvi. Miljoonat pikkukalat kimaltelivat kaikissa väreissä.

Meren pohjaa ihastellessani hoksasin naisten uima-asun yläosan ja vähän matkaa polskuteltuani istuinosan. Ajattelin viedä uimarantatuliaisia laivan pyssäporukalle ja sukeltaa pohjaan. Vaikka kuinka sitkeästi räpylöitä läiskyttelin, ei pohja tuntunut lainkaan lähentyvän. Lopulta kipu korvissa käänsi suunnan takaisin pintaan. Ties kuinka arvokkaat jetsetin muotiasusteet piti jättää merenpohjaan.

Sukeltamisen tavoitteena voi olla muutakin kuin kalojen ihailu ja naisten uimapuvun saalistus. Lattakian sataman laiturissa aikanaan ihmettelimme, kun päivittäin laiva tärähteli ja kuopi naruissaan kuin villihevonen. Syyrialaiset pelkäsivät israelilaisten sukeltajien olevan satamassa miinoituspuuhissa ja syytivät vesiin syvyyspommejaan.

Kuva: Lattakian satama oli "punalaivaston" käytössä.

Jo ensimmäisen laivajobini alussa olin todennut, että merellä pinnan alapuolellakin on kulkijoita. Laivapojan vapaavahdissa istuskelin ahteritäkillä ja hämmästelin, kuinka Pohjanlahdella on reimari keskellä avomerta. Eipähän se sitten väylämerkki voinut mitenkään olla, kun kulki rinnallamme 12 solmua vajaan sadan metrin päässä paapuurin puolella. Melkein tyynessä vedessä kävi tolpan juurella melkoinen kuohu ja kuplinta kuin kuohuviinissä. Silmäilin ympärilleni, näkyisikö muualla periskooppeja ja silloin tämä ainoakin oli kadonnut.

Yhtä helpolla ei päässyt venäläisten omistama suomalainen tankkilaiva Gotlannin vesillä. Sähkömies muistelee, että tuntui kuin olisi tyynessä vedessä ajettu muutamaan isompaan aaltoon. Laiva pysäytettiin ja kohtapa katoavasta vanavedestä alkoi nousta sukellusveneen torni. Venäläinen se ei voinut olla, kun ei lähtenyt pakoon törmäilyjään. Kolme kruunua näkyikin kolhiintuneen tornin kyljessä. Vetenalainen vehje pysähtyi reilusti selvittämään haveria. Pianpa laivalle tuli oorderi ajaa Tukholmaan telakalle, missä pohjaan tulleet reiät ja painumat pikaisesti paikattiin.

Kuva: Heikki Välisalmi. Ruotsalainen sukellusvene törmäyksen jälkeen pinnassa

Aina ei sukellusveneellä ole onnea onnettomuuden jälkeen päästä kotisatamaan takaisin. Neuvostoliittolainen ydinaseita kuljettanut K-129 katosi Tyynellämerellä maaliskuussa 1968. Mittavista itänaapurin laivaston etsinnöistä huolimatta alus 98 hengen miehistöinen pysyi kadoksissa.

Neuvostoliiton sotavoimien lopetettua tuloksettomat etsinnät aloittivat amerikkalaiset omansa. Valvontalaitteiden arkistoista löytyi sopiva räjähdysääni, jonka paikka pystyttyiin suuntimaan. Alueelle lähetetty sukellusvene aikansa etsittyään löysi hylyn ja teki ahkerasti kuvauksia. Uponnut sukellusvene oli lähes viiden kilometrin syvyydessä, Hawaijilta noin 3000 kilometriä luoteeseen.

Sittenpä hylyn tulevaisuus siirrettiin pitkin virkatietä korkeampiin käsiin. Amerikkalainen rahasäiliömiljardööri Howard Hughes suostui esiliinaksi CIA:n ehdotukseen rakentaa neuvostosukellusveneen nostoalus. Hanke naamioitiin siten, että rakennettavalla laivalla on tarkoitus ruopata malmia merenpohjasta. Presidentti Richard Nixon hyväksy salaisimmista salaisimman ”Project Azorian” ja telakalla Philadelphiassa alkoi laivanrakennus. Heinäkuussa 1974 GLOMAR EXPLORER pääsi aloittamaan sukellusvenehylyn nostoa. Yli kuukausi siinä aikaa vierähti.

Kuva: GLOMAR EXPLORER,  Los Angeles, Wilmingtonin laituri no 153. Elokuu 1978.

Aluksi onni suosi amerikkalaisten ahkerointia. Viiden kilometrin syvyydestä saatiin toistakymmentä metriä sukellusveneen keulaa matkalle kohti GLOMAR EXPLORERin sisuksia. Nostolaitteen mekaanisesta viasta johtuen sukellusveneen pätkä katkesi matkalla ja vain jokunen metri hylyn keulaa saatiin perille. Ydinaseita kuului löytyneen. Löytyi myös kuolleita sukellusvenemiehiä, jotka haudattiin takaisin mereen perinteitä kunnioittaen. Lähes neljä miljardia dollaria tämän päivä rahassa tästä kaikesta arvellaan kustannuksia kertyneen.

Kuva: Ei liity tarinaan muuten, mutta olin leikkuuttanut aidon jenkkiflattopin ennen sukellusveneen nostajan kuvaamista.

Näin K-129 tarinaa kerrotaan Internetin länsimaisissa lähteissä. Venäläisten tarina tiukasti väittää, että heidän sukellusveneensä upottaja oli amerikkalaisten vedenalainen. Eikä K-129 olisi ainoa jenkkien upottama. Savolaisilla on tähänkin viisas sananlasku:”suattaapa olla nuin vuan suattaapi olla olemattaki, tai sitten ihan päen vastoin".

Jos on sotaväen vedenalaiset puuhat vaaraksi ihmishengelle, on myös vaaransa sukellella hotellin uimarannalla naisten asusteita pohjasta. St. Croixin biitsillä teimme konemestarin kanssa lähtöä laivalle ja keräiltiin räpylöitä ja snorkkelia – toki mestari jo oli saanut laivalla lempinimen snorkkeli – kun paikallinen musta mies mies lähestyi huolestuneena kuin pankinjohtaja velallista:

”HeyMään, it ain't no good swimmin' 'ere.” Muutama viikko sitten amerikkalainen oli tuolla uimassa ja miehestä puolet haukkasi hai!

Lisää Heikki Välisalmen kuvia ruotsalaisen sukellusveneen pohjakosketuksesta