Vapaavahti

Kuvaus

Timo Sylvänne muistelee villin linjan seilauksiaan 1970 - 1980 luvuilla.

Jouluterveisiä

Lähettänyt TimoSylvänne Ti, 21.12.2021 - 11:25

New Yorkissa East Riverin öljykaijassa lossatessamme vaihtui päällikkö. Uusi kippari toi tullessaan sellaisia terveisiä varustamon konttorilta, että seuraavalla kuormalla tienataan redarille laivan hinta. Vaikka rahtitulot eivät laivaporukan palkkoja nostaneetkaan, ilahduttivat uutiset meitäkin: vanhan öljypurtilon myynti romuksi varmaan lykkääntyisi, ja töitä riittäisi ainakin niin pitkäksi aikaa, kuin muutaman viikon rahtaus tuottaa omistajalle laivallisen rahaa. Kunhan työpaikkamme edelleenkin suostuisi pysymään pinnalla. (Nyt jälkeenpäin on tiedossa, että laiva kuskasi öljylasteja vielä kuusi vuotta. Viimeinen lasti jäi ajamatta laivan kunnon vuoksi. Romutettavaksi Taiwanille vietäessä oli jo varoen kuljettava kannella – kertovat mukanaolleet - ettei ruosteen läpi tipahtanut öljysäiliöön. ) )

USA:ssa on melko vilkas vesiliikenne joilla ja järvillä. Hinaajat työntävät pitkiä proomuletkoja. Suurilla järvillä jopa kolmesataa metriä pitkät laivat kuskaavat bulkkitavaraa. Jos suomalaiset Trafin virkamiehet pääsisivät konsultoimaan, vesiliikenne lopetettaisiin ja kuljetukset siirrettäisiin pyörille ja vähäsen kiskoille.

Aikanaan lähdettiin painolastissa ajelemaan alaspäin East Riveriä. Jossain siinä YK:n rakennuksen huitteilla huomattiin vastaan tuleva jenkkien sotalaiva. Kippari komensi välittömästi vahtimiehen valmiiksi standardibrygälle lipputervehdystä varten.

Suomen lippu hulmahteli joulukuusen kahvelissa. Sotalaivan kohdatessamme kippari karjaisi lipputervehdyksen, ja puolikas alkoi viiraamaan lippua. Vaan kankaan nurkka oli takertunut kahvelin tukivaijereihin eikä halunnut tulla alas. Vahtimies tempoi naruista, ja kippari huusi paapuurin siivellä. Sotalaivassa musta mies tuijotti valkoinen koirankuppi alassuin päässään ja lippunarut kourissaan totisena meidän standarttibrygälle: kun Suomen lippu olisi alhaalla, hän laskisi jenkkilipun. Lopulta kun puolikas roikkui melkein koko painollaan selkä alaspäin lippuliinoissa, kahvelin nokkaan jumittunut kangas repesi ja lippu tulla hulmahti alas ja puolikas istualleen. Isäntämaan sotalaiva oli jo kaukana ahterissa, mutta meidän uuden kipparimme ääni kuului vielä tovin jos toisenkin.

Matkan alussa oli perinteinen tankkilaivan sähkösanomien lähetysurakka redarille, rahtaajille, ja lastaussataman uudelle meklarille ja sipsulle. Laivaan tulleen uuden porukan henkilö- ja palkkatiedot oli keräiltävä ja rulla päivitettävä. Sittenpä saikin rauhoittua matkanteon arkeen. Kunnes tuli asiakas.

Suapko tänne tulla?”

Radiohytin peltinen palo-ovi oli vähän raollaan. Hämärältä kongilta kurkistavaa silmää en olisi tuntenut, mutta äänen tunsin: Paavo Miettinen Vänninsuolta Ylä-Savosta. Ensimmäistä kertaa poissa kotoaan ja heti junkin lentojobi New Yorkiin.

Suaphan tänne tok tulla”, yritin matkia murretta. ”Mikä ettei?”

No, kun tähän teijän huoneen ovveen on tällättynä räntti, jotta piäsy kielletty.”

Pääsy kielletty kyltti ovessa pitää olla radio-ohjesäännön pykälien perusteella. Saa tänne aina tulla, jos on asiaa ja minä olen paikalla. Mutta hyvä on tulla hissukseen, jos satun kirjoittamaan radiosta säätiedotusta tai on muuta radioliikennettä menossa.”

Mistäs sen tietää, millon työ ootta paekalla?”

Jos täällä ei ole ketään, silloin en ole paikalla. Työaika merellä on kahden tunnin pätkissä: kaksi tuntia radiopäivystystä ja kaksi tuntia vapaata. Alkamisaika vaihtelee laivan ajan mukaan. Aamuisin tasatunnilta kello kuuden ja kymmenen välillä. Illan viimeinen vahti päättyy kahdeksan ja kahdentoista välillä. Sitten saattaa olla vielä muina aikoina paperihommia”

Teellä se taetaa olla raskas homma tuo ratiotievustelu, kun aena pittää piästä huilaelemmaan het' kohta?”

Enemmän on kyse siitä, että laivaan on saatavissa yhteys mahdollisimman usein vuorokauden aikana. Nyt ajamme kohti Karibian meren Curacaon saarta ja varustamon ilmoitus määräsatamasta tulee radiolla joskus matkan aikana. Tieto pitäisi saada välittömästi, jottei kovin kauan ajella väärään suuntaan. Sitä paitsi täällä radiohytissä ei pruukata teititellä, vaan sinutellaan. Se on eri asia, jos kippari ja joku perämiehistä teitittelee. Vaan mitäpä olisi asiaa?”

Pitäes piästä soettammaan koetpuoleen Vänninsuolle, jotta hyvin on matka männy ja laeva on pysynnä pinnalla. Laevamiehet käski kiivetä tänne katolle, jotta jotenkin jollain kipinällä soetetaan. Vuan ovatpa suattaneet tuas turhoo juoksuttoo, kun ovat aemminnii käskennä ehtimään jottaen peräveskuapin avvainta ja ruumanpohjalta haeskella jottain muaruuvija. Vuan enhän minä kottiin soettas, kun meillä ei oo puhelintakaan, vuan kaappiaalle, joka sitten kertoo terviisijä koetväelle.”

Nythän täältä Usan iistkustilta on niin huonot radiokelit, ettei ole moneen päivään kuulunut Suomeen. Meidänkin viestit kulkevat lähempänä Eurooppaa olevien laivojen välityksellä.”

Vuan kaanis ilimahan nyt näättäs olovan. Laevakin männä jytkyttellöö kun kiskoja pitkin. Pittääkö se olla ulukona myrsky, ennen ku ratijolla kuuluu?”

Ei nämä maanpäälliset säät vaikuta radiokuuluvuuten vaan auringon toiminta ja sen vaikutus maan ilmakehän ylemmissä kerroksissa. Muutamat muutkin täällä laivalla odottelevat mahdollisuuksia soittaa Suomeen. Jos radiokelit paranevat, Suomeen saattaa kuulua aamuyöstä kolmen neljän aikoihin. Voin kyllä käskeä vahtimiehen silloin purraamaan.”

Minkä takia sen vahtimiehen pittää purra? Minuako se purree? Mistä kohasta?”

Ei, ei se pure, vaan purraaminen tarkoittaa laivakielellä herättämistä. Vahtimies käy sinut herättämässä, jos saadaan radiolla niin hyvä yhteys Suomeen, että puhelu onnistuu.”

Tiällä kun on ilimaset evväät ja petipaekat, niin suapiko virman tilliin soettookkii?”

No ei sua. Lyhytaaltopuhelut maksavat vähän yli kympin minimissään ja sillä saa puhua kolme minuuttia. Laivapojan kuukausipalkalla voit jutella kotjpuoleen muutaman tunnin puhelun. Sinulle olisi nopeampaa ja edullisempaa tiedottaa kotiin sähkeellä.”

Eepä sinne kottiin voe sähköö lähettöö, kun ei meillä oo sähköö. Meillä on semmoiset petromaksit.”

Tarkoitan sähkösanoman lähettämistä. Kirjoitat asiasi paperille tämmöiselle sähkelomakkeelle. Minä välitän sen Suomeen sähköttämällä radioteitse Keimolan rannikkoradioasemalle. Viestisi kirjoitetaan paperille kuten kirje ja lähimmän lennättimen lähetti vie sen kotiisi.”

Vuan tokkiisa, annappas sitten muutama paperi ja kynä, niin alan muistelemmaan terveesiä.”

Se maksaa tämä sähkösanomankin lähetys. Jokaisesta sanasta menee maksu erikseen ja minimimaksu on seitsemästä sanasta.”

Niinpä sitten yhdessä laadittiin vähillä sanoilla sähkösanoma:

isäntä ja emäntä miettinen vänninsuo =

curacaoon matkalla stop hyvää joulua =

paavo

Vähän tuossa törsättiin ylimääräisillä sanalla laittamalla osoitteeseen emäntäkin. Vaan kerroin Paavolle täkkärien huomenna alkavasta tankkijobista. Siitä kertyy ylitöitä niin paljon, että useammankin ylimääräisen sähkesanan niillä tuloilla kustantaa.

Selaa juttuun liittyviä kuvia

Forums

Maissa

Lähettänyt TimoSylvänne Su, 13.06.2021 - 16:25

Kiinan satamia oli kierrelty kulttuurivallankumouksen aikaan pari kuukautta. Toiset pari kuukautta oli ajeltu kohti Eurooppaa – siihen aikaan oli kierrettävä Afrikan eteläpuolelta. Kun oli sitten töijätty Välimeren satamaan tuntui kotoisalta, kun ahterissa makasi provianttisilmäinen tervakeula.

Vaikka varustamon korsteenimerkkiä pilkattiin nälkärenkaiksi, laivoissä väki viihtyi, kuin ruoste ulkosivussa. Joku oli ollut samassa paatissa kuusitoista vuotta. Kun laiva myytiin, oli veteraani noitunut:” Tämän jos olisin tiennyt, en olisi aikanaan jobia ottanut”.

Meidän Kiinanmatkaajien edustajia oli jo kohta innolla naapurissa kyselemässä, millaisia vapaa-ajan mahdollisuuksia seudulta löytyy. ”Tuossa ensimmäisessä risteyksessä on Brunon baari, siinä me on iltaisin käyty. Ei me muuta tiedetä.”

Niinpä seuraavana päivänä meidän porukkaa kävi kertomassa naapureille, miten yö oli vierähtänyt merimiesviihteellä edellisen päivän tapaamisen jälkeen.

Jos oli merimatkat pitkiä ja hitaita, oltiin satamissakin ajan kanssa: aikoja laskettiin hyvinkin viikoissa, mistä saattoi kertyä kuukausikin.

Jos oli jobi sattunut tankkipaattiin, maissakäynnit jäivät ehkä kokonaan väliin. Usein lastattiin merellä poijusta. Vain horisontissa pilkotti kaukaisen rannikon öljynjalostamon elämänliekki. Merellä myös purettiin pienempiin laivoihin tai proomuihin. Jos öljysatamaan mentiinkin, ne olivat monesti kaukana kylistä ja kaupungeista.

Pitkillä merimatkoilla haikailtiin, millaista on olo maissa. Miltä maistuu kylmä kalja? Millaisia paikkoja oli löydetty edellisessä satamassa? Joskus kilpailtiin, kuka oli ostanut arvokkaimman esineen paikalliselle neidille. Ompelukone oli johdossa, kunnes iltakahville tullut konekakkonen vei voiton ostamallaan omakotitalolla. Tarkemmissa tutkimuksissa voittoesineeksi täsmentyi Madagaskarin rantojen ruohomaja.

Oli muitakin kiinteistöjä ostettu. Vaasa Linen porukat kuuluivat hankkineen jossain Kolumbian satamassa oman kapakan ja sen mukana mittavan juomavaraston. Oman laivan väki seuralaisineen hyödynsi hankinnan etuja maksutta. Muillekin tarjoiltiin käypään hintaan. Historiikin mukanaan varastot olivat tyhjentyneet laivan lähtiessä. Kiinteistö, jonkinlainen lautamökki, oli lopuksi pilkottu palasiksi.

Jos ei aina ostettu omaksi, saatettiin myös vuokrata. Eräässä bulkkerissa Amerikan suunnasta kohti Rotterdamia ajeltaessa konemestarit ja perämiehet päättivät uhkarohkeasti yhteisestä tupakkalakosta. Jos joku sortuisi tupakoimaan ennen Eurooppaan saapumista, joutuisi maksamaan lakossa sinnitteleville yhden illanvieton kaikki kustannukset seuraavassa satamassa. Jokunen päivä lakko sujui hyvässä hengessä. Jossain vaiheessa perämiehillä heräisi epäilys konemestarien lakkohengestä. Ehkä sen haistoi hengestä. Käry kävi, kun konehuoneen sähkökaapin takaa löytyi käryävä salapolttopaikka.

Rotterdamissa lakkolaiset vuokrasivat baarikadulta yksityiskäyttöön sopivan tarjoilupaikan. Yläkerran henkilökohtaiset palvelut sisältyivät budjettiin. Perämies vuosia myöhemmin muisteli, kuinka oli pyytänyt kuittia yläkerran asioinnistaan. Palvelun tarjoajakin kuului kirjoittaneen uransa ensimmäisen kuitin. Jokin arvio esitettiin, että rikkuruus olisi kustantanut pari kuukausipalkkaa.

Ammattinimike merimies koskee sekä miehiä, että naisia. Pyssän lisäksi naisia työskenteli radiohytissä, täkillä ja sittemmin myös konehuoneessa sekä päällikköinä. Kolmasosa laivaväestä saattoi olla naisia.

Kun oltiin samassa työpaikassa, mentiin usein maihinkin yhdessä. Miesten vapaa-ajan paikoissa ei useinkaan karsastettu laivan naisväen läsnäoloa, kunhan paikkakuntalaiset eivät kokeneet siskojen kilpailevan samoista asiakkaista.

Eivät kaikki naishenkilöt halunneet maissa jätkäporukoiden hännillä kulkea, vaan etsivät itse sopivaa maaseuraa. Usein hyvällä menestyksellä, koska päivettyneiden kansojen maissa vaaleat ladyt olivat suosittuja. Aivan kuten tummat kiharatukat ovat lähellä suomalaisnaisten sydäntä.

Toisin kuin maankorvessa kulkevat saattavat luulla, eivät merenkulkijat käyttäneet kaikkea vapaa-aikaansa ja omaisuuttaan tarjoilupaikoissa. Amerikkalaiset perheet tekivät pyyteetöntä työtä viemällä laivaväkeä kiertoajeluille. Näinpä tuli Houstonin avaruuskeskuskin nähdyksi, samoinkuin monia yksityiskoteja. Jonkinlainen paikallinen seurakunta oli merimiestyön organisoijana.

Kotimaisia merimieskirkkoja ei monissa satamissa ollut. Jos oli, lähdettiin aina papin kyydillä kirkolle. Ruotsalaisilla, norjalaisilla ja tanskalaisia oli enemmän varaa merenkulkijoiden hyvinvointia varten ja suomalaiset olivat tervetulleita heidän kirkkoihinsa. Joskus järjestyi kirkkokyytejä kauempaakin.

Hyvää huolta merenkulkijoista pidettiin sosialistisissa maissa. Valtion merimiesklubit olivat suuria rakennuksia, missä oli tarjolla edullisesti ruokaa, juomaa ja monenlaista ostettavaa. Shanghain merimiesklubi oli vanha englantilaisten suurlähetystö monine rakennuksineen. Konekolmonen kehui edullisesti ostaneensa hopeisia ruokailuvälineitä, missä oli kuningattaren vaakunat.

Merimiesklubit olivat ahkeria järjestämään kiertoajeluita. Paikkakunnan parhaita nähtävyyksiä haluttiin esitellä työläistovereille. Näin tuli tutuksi Leningradin Eremitaasi, Kiinan keisarin palatsit, Kiinan muuri ja satoja vuosia vanhat Ming keisareiden haudat.

Egyptin valtiovalta halusi esitellä Kheopsin pyramidialuetta sekä Kairon museoita. Kipinähän näitä kiertoajeluita järjesteli laivan odotellessa redillä Suezin kanavaan menoa. Kanavan avauduttua 1975 oli aluksi voimassa määräys, ettei radiosähköttäjä saanut poistua ankkuroidusta aivasta. Myöhemmin tätä pykälää ei ollut ja pyramidit tuli nähdyksi muiden mukana.

Poistumiskielto kipinälle oli myös Wellandin kanavassa. Vaan joskus oli slusseista lähdettävä viemään laivaväkeä lääkäriin ja samalla matkalla ehdittiin poikkeamaan Niagaran putouksilla.

Omatoimimatkojakin osattiin järjestää. Meksikosta löytyy paljon vanhoja pyramideja. Taksillisella porukkaa ajeltiin pari tuntia Coatzacoalcosista läpi viidakkojen ja vietettiin päivä Gomalcalcon Maya-intiaanien siirtokunnan raunioilla.

Pienimuotoisempaa maissakäyntiä olivat vierailut museoissa, eritoten merimuseoissa. Eivätpä jääneet vierailematta Antwerpenin, Amsterdamin ja Rotterdamin taidemuseotkaan. Tosin museoita mieluummin useimmat lähtivät biitsille, jos lähistöltä sellaisia löytyi. Ratsastus oli sangen suosittua ja suomalaiset toki kävivät luistelemassakin, missä jäähalleja nähtiin.

Biitsit ja museot eivät aina kaikkia kiinnostaneet. Nuori puolimatruusi oli saanut Amerikan satamassa koko viikon yövahtihukin. Päivät olivat vapaita ja veri veti vähän toisenlaisiin tapahtumiin. Iltapäivällä Amerikan katuja tallatessa katse kiintyi näyteikkunan valokuviin, missä venytteli vähäpukeisia naisia. Pääsylipun hinta oli puolikkaan palkoille aika kova, mutta esitys alkaisi piakkoin.

Vapaita paikkoja oli myynnissä enää vähän, mutta mukavasti eturivillä keskellä oli tilaa. Hivenen puolikasta dongeripuvussaan arvellutti , kun yleisö oli sonnustautunut kravatti- ja muihin limonaadiasuihin. Mutta kun oli lippu hankittu, niin muiden mukana saliin.

Esityksen alkaessa ja suuren sinfoniaorkesterin pauhatessa alkoi arveluttaa, olikohan tämä sellainen esitys, mitä näyteikkunakuvat olivat antaneet yksinäisen yövahdin ymmärtää. Poiskaan ei kehdannut lähteä etupenkistä arvokkaan yleisön edestä. Aikanaan koitti väliaika ja ovi kadulle oli auki. Yövahdin kuvauksesta saatettiin päätellä, että harva merenkulkija on nähnyt livenä edes ensimmäistä puoliaikaa Pjotr Tšaikovskin baletista Joutsenlampi.

Forums

Vapaata

Lähettänyt TimoSylvänne To, 27.05.2021 - 15:41

Merenkulkijan ammattiin kuului monenlaisia vapaita: vapaavahti, viikonloppuvapaa, vastikevapaa, vuosiloma, vastikeloma, merimiesvapaa, vapaapäivä.

Vapaavahti oli niillä, joiden työaika oli jaettu vahtivuoroihin. Vastiketta kertyi viikonloppuna tehdystä varsinaisesta työajasta ja sen sai pitää töiden salliessa vapaana satamassa tai vuosiloman jatkeena. Merimiesvapaa oli silloin, kun oltiin luvatta pois työstä eli vedettiin pystyyn. Vapaapäivät osoitti täkkäreille poosu, jos jokin kohta oli maalatessa jäänyt sutimatta. Erityisesti valkovärin ylivedossa vapaapäiviä saattoi ilmaantua tarkemmallekin maalarille.

Maankorpilaiset useinkin ihmettelivät, miten siellä laivassa saa vapaa-aikansa kulutetuksi. Pelkkää samanlaista vettä hölskyy joka puolella. Yksitoikkoista kuin pornoelokuvan katsominen!

Yksitoikkoisuus kasvaa katsojan katseessa. Meri on erittäin eläväinen, jos sen osaa nähdä. Erityisesti mieleen on jäänyt elämys Pohjanmerellä vuodenvaihteessa. Kippari kävi radiohytin ovella käskemässä brygälle: aamuauringon hohtaessa sumun läpi fööri kimalteli kullanhohteisena kuin pumpulipilvessä liitäen. Miidsipissä meno oli äänetöntä, kun ei kuulunut koneen metelöinti ahterista.

Joskus lomalla kyselin maissa uurastavilta, että varmaankin harrastukset ovat monenlaisia. Käydäänkö elokuvissa, teattereissa, näyttelyissä? No, yleensä ei käyty. Raskaan työpäivän jälkeen piti rientää kauppaan ja sitten liikenneruuhkassa kotitöitä raatamaan. Ilta vierähti telkkaria tiiraillessa.

Laivaelämän merkittävin vaihtelu löytyi pyssästä. Jos tuju ja kokki olivat kutsumusammateissaan, ilmaantui messien pöydille ruoka-aikaan monenlaista yllättävää. Useimmiten näin olikin, mutta saattoi oli myös ”leipä-tuju” ja ”leipä-kokki”. Koko viikko syötiin perunaa ja soossia ja ainoa vaihtelu oli, minä viikonpäivänä hernekeittokattila kannettiin pöytään. Ja jos maista oli tilattu tuoretta leipää, tarjoiltiin syötäväksi ensin vanhat leipävarastot ja niiden loputtua tuore leipäkin oli vanhaa.

Kuva: Kari Hovi

Eräs kutsumusammatissaan työskennellyt tuju raotti alan salaisuuksia:”Kun keittää aamulla runsaasti riisipuuroa ja kostuttaa vanhoja leipiä ja laittaa päälle leikkeleitä ja vihanneksia, hyvin maistuu ja kaikki tykkäävät. Riisipuurosta voi päiväkahville leipoa karjalanpiirakoita ja tehdä munavoita. Jos on lämmin sää, pidetään illalla grillijuhlat. Porukka on syönyt niin paljon riisipiirakoita, etteivät paljoa jaksa sisäfilettä paistaa. Pyssäporukka pääsee vähällä, kun jokainen tekee itse oman ruokansa. Redarikin on hyvillään pienestä ruokarahasta.”

Kuva: Jukka Vanhanen

Ennen vuoden 1970 merenkulun veronhuojennuslakia Suomeen ostettiin paljolti ulkomailta vanhoja, kuluneita rahtilaivoja. Ensimmäinen suomalaisten työ oli rakentaa sauna tai kaksikin. Erääseen tankkiin sauna oli viritelty korsteenissa olevaan tyhjään kaappiin. Lauteille mahtui tiukasti kiilaten kolme istujaa ja suihkuja oli yksi. Saunan jälkeen korsteenin juurella konehuoneen flektin metelissä viihdyttiin pitkään maailmaa kovasti parantaen. Aavalle merelle tuijottelu antoi tilaa ajatuksille ajelehtia.

Erityisesti on jäänyt mieleen suomalaisten mittavan autokisamenestyksen salaisuuden selvittely. Pohjakunto hankitaan jo nuorina pyöräilemällä ilman valoja syyspimeässä ja ilman päähinettä talvipakkasessa. Tuoreen ajokortin poltellessa lakkarissa suhataan mustan jään peittämissä kolmenkymmenen sentin urissa edessä ajavan takapuskuria kolistellen. Riskillä koukataan ohi ja kun on tarpeeksi rapautettu ohitetun tuulilasia eikun kaahaamaan seuraavaa takapuskuria kohti. Keskittymistä auttaa, ettei tarvitse välittää liikennemerkeistä eikä -säännöistä ja vilkunkin voi unohtaa.

Siiffi näitä viisauksia kuunteli vähän hitaasti nenänvarttaan pitkin. Tiedettiin kuitenkin, että siiffi oli Amerikasta kuskannut kotiinsa täkkilastina limusiinin ja sen kaasutinta tuuletteli reippaasti lomillaan. Joskus oli poliisikin jäänyt kyydistä, kun olisi ollut jotakin asiaa nopeusrajoituksista ja liikennesäännöistä. Tämmöisistä merimiesautoista ehkä levisi kotimaassa maine, että Amerikassa autoja saa melkein ilmaiseksi. Nääs autokauppias hövelisti kirjoitti tullia varten todistuksen sille summalla, minkä ostaja halusi.

Mutta siitä oltiin yhtä mieltä, ettei kilpa-autokuskeille mitään suuria rahoja makseta. Tiedettiin, että kotimaassa työttömät maksoivat viiden sadan euron korvauksestaan 20 prosentin veron (muutettu tähän tämän päivän hinnoiksi). Autonkuljettajien tulot olivat niin vähäisiä, ettei niistä riittänyt veronmaksuun ja piti paeta ulkomaille käpykaartiin.

Moneen laivaan oli saunan lisäksi rakennettu koottava uima-allas, mikä täytettiin tultaessa lämpöisille vesille. Uima-altaan äärellä saattoi olla rekkitankoa ja puntteja, joten ilman moderneja kuntosalejakin pystyi itseään rääkkäämään. Altaalla kokoontui myös korttiporukoita ja jatsikupin helistäjiä. Uhkapelurit pysyivät poissa, koska tuulenpuuska olisi saattanut kaapata koko potin.

Kuva: Kari Hovi

Oma-aloitteellisuutta ja aktiivisuutta vaati laivaväen yhteisen kirjaston hoito. Jos kirjastosta ei kukaan huolehtinut, saattoi jossakin komerossa ajelehtia muutama kanneton kirjanresu. Jos oli innokasta lukuväkeä, löytyi mittava kirjasto, minkä sisältöä uusittiin vaihtoporukan mukana. Jopa redillä ajeltiin pelastusveneellä toiseen suomalaiseen laivaan kirjastonvaihtoon.

Kuva: Jakke Savolainen

Samanlaista aktiivisuutta laivaväeltä edellytti Mepan toimittamien ääni- ja videokasettien kierrätys. Joissakin paateissa oli elokuvakonekin, mikä vaati osaavaa käyttäjää ja filmivaraston täydentäjää.

Yleisradion lähettäessä Porista lyhytaalloilla ohjelmaa, tuli tärkeimpiä uutisia omatoimisesti ylöskirjatuksi messeihin. Myöhemmin uutisvälitys muuttui päivittäiseksi, kun Helsinkiradio Keimolasta nakutteli Mepa:n sähkötysuutisia. Vielä vaan tilanne helpottui, kun suomalaisiinkin laivoihin alkoi ilmaantua radiotelex-laitteita. Ei tarvinnut kuin repäistä telexkirjoittimesta valmis uutisteksti ja kiikuttaa lukijoille. Kaikkein modernein vaihe oli, kun Porin kuuluvuusalueella sai lähetykset kytketyksi suoraan hytteihin. Yleisradio lopetti ohjelmiensa lähetykset Porista vuonna 2006.

Kuva: Raimo Mäkinen

Kun järjestettiin yhteisiä juhlia, laivaväestä löytyi monenlaista taiteilijaa ja osaajaa. Toki aluksi kuului kursailla ja järjestäjät arvelivat juhlivansa keskenään. Pikkuhiljaa poikkeili pälyilijöitä ovella ja vähitellen väkeä kertyi. Laulajaa, soittajaa, lausujaa ja muuta esiintyjää saatiin illan mittaan aplodeerata.

Kuva: Timo Sylvänne

Eräässä laivassa kipinä rustasi lauluja ja konemestari ja messilikka olivat trion muina jäseninä äänityksissä lauluvoimana. Kurkkua huuhdeltiin huolella äänenavauksessa. Eihän se mitään stemmalaulua ollut, mutta innostunutta ja pontevaa varsinkin kellon kiiruhtaessa seuraavan päivän puolelle. Ei näiden hittipiisien soitosta keskusradion kautta tullut kukaan valittamaan. Ei edes päällikkö, jonka hytti oli ohuen seinän takana.

Kuva: Timo Sylvänne

Luotsiveikkaus oli suosittu ajankulu lähestyttäessä satamia. Veikattiin, millä minuutilla luotsi astuu kannelle. Luotsia vastaanottava perämies oli käynnistänyt sekuntikellon naviskan kronometrin mukaan ja ajanotto oli tarkka. Messeissä oli kiertänyt paria päivää aiemmin veikkauslista, mihin sai maksua vastaan varata oman minuuttinsa. Oikein veikannut saattoi saada koko potin. Jos laivaan oli rakennettu yhteinen baari tai oli jokin muu vapaa-ajan kassa, lohkaistiin osa voitosta yhteiseksi hyväksi.

Joskus yritettiin luotsiveikkausta, missä olisi pitänyt arvata luotsin tulon päivämäärä ja kellonaika, vaan ei saanut suosiota semmoinen. Heräsi epäillys, että perämiehet ja konemestarit säätävät laivan kulun niin, että voittavat itse.

Luotsia veikattiin yleensä Amerikan dollareilla. Minuutti ja dollari. Kerranpa veikkausta tuli maksamaan messilikka, joka maksoi samalla erään konemiehen kahden taalan veikkaukset. Isokokoisella moottorimiehellä ei kuulunut olevan sopivaa rahaa.

Seuraavassa satamassa vaihtui päällikkö. Oltiin jo merellä menossa ja täkkikakkosen kanssa hörpittiin brygällä kahden kahvia, kun uusi päällikkö ilmaantui naviskaan. Kohta hän jo tuli meille ihmettelemään:”On tämä kumma laiva. Kuljin tuolla talousapulaisten kongilla ja erään messitytön ovella oli iso mies haalareissaan koputtelemassa. Kohta kun ovi aukesi, mies veti taskustaan kaksi dollaria, ja meni niitä heilutellen hyttiin!”

Forums

Anonymous (ei varmistettu)

To, 27.05.2021 - 23:40

Itse jutussa pisti silmään maininta kuinka suomalaisilla aluksilla leivottiin niin harvakseltaan. Vai oliko se niin? Itselle ei ole juurikaan jäänyt mieleen leipomukset, if any. Toisin oli muualla. Mieleen on jäänyt eräs tarkastuskeikka Ugissa v.1986.

Panamalainen ms Nerezine lastasi täyden kuorman, n.30.000t, säkitettyä Kemiran lannoitetta Venezuelaan. Maalla oli vielä silloin valuuttaa moisiin tuontikauppoihin. Nerezine oli itse asiassa kroaatti ja vanha puomilaiva. Porukka ja erityisesti kippari olivat mukavia miehiä. Oikeasti. Muistan kuinka kippari keksi nokkelasti että Uusikaupunki on New York!

Omat hommat eivät painaneet ja asuin sen kk:n hotellissa, mutta vietin päivät näiden mukavien kroaattien kanssa. Jugoslavian hajoamissodat olivat heille vasta edessä ja monesti myöhemmin olen miettinyt mikä oli heidän kohtalonsa...

Olin siis kipparin/ciiffin pöytävieraana jokseenkin koko kk:n, lounaasta illalliseen, joskus aamiaisenkin.

 

Ruoat olivat hyviä, jopa herkullisia kaikessa yksinkertaisuudessaan. Ne tarjoiltiin yleensä lautasilta pöytään, mutta lisääkin sai. Aina oli etukeitto ja lämmin ruoka sekä talon tynnyriviiniä - vino de la casa. Joka päivä oli tuoretta, toki vehnä leipää, mutta erittäin maukasta sellaista. Ehkä jauhoissa oli jotain "makua", joka ei ollut päätynyt suomalaisille aluksille. Muistan kerrottuna että tässä vanhassa viritteessä olisi ollut öljyuunit.

Paikallinen shipsukin erehtyi kerran alukselle. Kippari katseli hinnastoa ja tokaisi että otetaan sitten vihanneksia Venezuelasta...Muistan hänen maininneen että heidän ruokaraha oli 8000$/kk. No, järjestin heille sitten "vihannesta" eli 10kg tuoretta silakkaa kurvatessani ohi saalistaan purkavasta troolarista. Nythän sellainen olisi mahdotonta, jopa rangaistavaa.

Vappukin sitten vietettiin yhdessä paikallisessa tanssiravintelissa. Sieltä saatiin mukaan pari sellaista ladya, jotka eivät välittäneet Rikkihapon Laivauksen clerkin havaitsevan heidän laivastovierailuaan...Hauskaa oli ja pöytä oli täynnä balkanilaista "zakuskaa", eikä juomistakaan ollut pulaa.. Lasti tuli sitten aikanaan asianmukaisesti päälle ja Nerezine lähti kohti La Guairaa. Itse kurvasin kohti Hkiä salkussani pullo hyvää skottilaista ja mukavat muistot...Parin vkon päästä firman tlxssä oli msg kertoen että Nerezine oli aloittanut hyvä kuntoisen lastin purkamisen Venezuelassa, ja kai kippari sai niitä "etelän hetelmiä". Sen jälkeen en enää kuullut Nerezinestä, mutta sen leivät ja yksinkertaiset hyvät ruoat ja porukan muistan aina! Sailor

Laivalla ollut kosolti nimiä:

Japanissa elokuussa 1978: QUINTINA, sittemmin 1986 NEREZINE - 90 NEREZINE I - 91 PANORMOS - 95 CLIPPER COSTEL - 97 GRIGOROUSSA - 99 AGIOS GERASSIMOS - 03 SUN SEA - 05 KOMODO - 10 LEGACY KASIH

Poistettu registeristä 2015, mutta saattaa vielä jostain löytyä

Kuva laivasta (en voi kopioida tähän, kun ei ole lupaa kuvaajalta)

http://www.shipspotting.com/gallery/photo.php?lid=214222

Sukeltelua

Lähettänyt TimoSylvänne Ti, 09.03.2021 - 11:23

Tankkilaivan omistajalle vuosi 1973 oli hyvää aikaa. Ainakin jos laiva ajeli USA:n itäkustilla, kuten mekin. Päällikkömme vaihtui New Yorkissa kesäkuussa ja uuden kipparin mukana tuli konttorista tieto, että seuraava lasti tienaa redarille laivan hinnan. Eikä siinä sitten mennyt kahta viikkoakaan, kun oli kuljetettu Grand Bahaman Freeportista öljykuorma Portlandiin, Bostonin yläpuolelle.

Kun oli tienattu laivallinen rahaa omistajalle, tulikin siitä kiitoksena konttorista orderisähke tiukkaan säästäväisyyteen ja kulujen karsintaan. Redarin rahojen pitäisi riittää uusien laivatilausten maksuun.Mitkä uudet laivat oikeasti maksoi suomalainen veronmaksaja Merenkulun Veronhuojennuslain ansiosta.

Kanadaan tai USA:n iistkustille lastattiin öljyä Venezuelan Maracaibo-lahdella, Curacao-saarella tai St. Croixissa, mikä on yksi USA:n Neitsytsaarista. USA osti saaret noin sata vuotta sitten Tanskalta, joka siellä oli isännöinyt orjafarmejaan lähes kaksi ja puolisataa vuotta. Orjuuden loppuminen ja sokerin hinnan romahdus antoivat tanskalaisille myynti-intoa. St. Croixilla entisistä herroista muistuttaa vaikkapa kaupungit Christiansted ja Frederiksted.


Kuva: St. Croix, Christiansted. Linnoitus tanskalaisten ajoilta.

St. Croixilla toimi eräs maailman suurimmista öljynjalostamoista Hess Oilin huomassa. Enimmäkseen Venezuelan raakaöljyä siellä muokattiin. Tätä kirjoitettaessa jalostus on loppunut ja laitos toimii nykyisin öljyvarastona.

Saari oli jo tuohon aikaan vilkas turistikohde hienoine matkailuhotelleineen. Laivamme konemestarilla oli räpylät ja snorkkeli ja kävimme viettämässä vapaapäivää jonkin hotellin hiekkarannalla. Vesi oli lämmintä ja kirkasta ja näkymät upeat. Snorklatessa välillä tuli tunne, että joku tuijottaa. Olan yli vilkaistessa näkyi selän taakse kokoontuneen läpinäkymätön kalaparvi. Miljoonat pikkukalat kimaltelivat kaikissa väreissä.

Meren pohjaa ihastellessani hoksasin naisten uima-asun yläosan ja vähän matkaa polskuteltuani istuinosan. Ajattelin viedä uimarantatuliaisia laivan pyssäporukalle ja sukeltaa pohjaan. Vaikka kuinka sitkeästi räpylöitä läiskyttelin, ei pohja tuntunut lainkaan lähentyvän. Lopulta kipu korvissa käänsi suunnan takaisin pintaan. Ties kuinka arvokkaat jetsetin muotiasusteet piti jättää merenpohjaan.

Sukeltamisen tavoitteena voi olla muutakin kuin kalojen ihailu ja naisten uimapuvun saalistus. Lattakian sataman laiturissa aikanaan ihmettelimme, kun päivittäin laiva tärähteli ja kuopi naruissaan kuin villihevonen. Syyrialaiset pelkäsivät israelilaisten sukeltajien olevan satamassa miinoituspuuhissa ja syytivät vesiin syvyyspommejaan.


Kuva: Lattakian satama oli "punalaivaston" käytössä.

Jo ensimmäisen laivajobini alussa olin todennut, että merellä pinnan alapuolellakin on kulkijoita. Laivapojan vapaavahdissa istuskelin ahteritäkillä ja hämmästelin, kuinka Pohjanlahdella on reimari keskellä avomerta. Eipähän se sitten väylämerkki voinut mitenkään olla, kun kulki rinnallamme 12 solmua vajaan sadan metrin päässä paapuurin puolella. Melkein tyynessä vedessä kävi tolpan juurella melkoinen kuohu ja kuplinta kuin kuohuviinissä. Silmäilin ympärilleni, näkyisikö muualla periskooppeja ja silloin tämä ainoakin oli kadonnut.

Yhtä helpolla ei päässyt venäläisten omistama suomalainen tankkilaiva Gotlannin vesillä. Sähkömies muistelee, että tuntui kuin olisi tyynessä vedessä ajettu muutamaan isompaan aaltoon. Laiva pysäytettiin ja kohtapa katoavasta vanavedestä alkoi nousta sukellusveneen torni. Venäläinen se ei voinut olla, kun ei lähtenyt pakoon törmäilyjään. Kolme kruunua näkyikin kolhiintuneen tornin kyljessä. Vetenalainen vehje pysähtyi reilusti selvittämään haveria. Pianpa laivalle tuli oorderi ajaa Tukholmaan telakalle, missä pohjaan tulleet reiät ja painumat pikaisesti paikattiin.


Kuva: Heikki Välisalmi. Ruotsalainen sukellusvene törmäyksen jälkeen pinnassa

Aina ei sukellusveneellä ole onnea onnettomuuden jälkeen päästä kotisatamaan takaisin. Neuvostoliittolainen ydinaseita kuljettanut K-129 katosi Tyynellämerellä maaliskuussa 1968. Mittavista itänaapurin laivaston etsinnöistä huolimatta alus 98 hengen miehistöinen pysyi kadoksissa.

Neuvostoliiton sotavoimien lopetettua tuloksettomat etsinnät aloittivat amerikkalaiset omansa. Valvontalaitteiden arkistoista löytyi sopiva räjähdysääni, jonka paikka pystyttyiin suuntimaan. Alueelle lähetetty sukellusvene aikansa etsittyään löysi hylyn ja teki ahkerasti kuvauksia. Uponnut sukellusvene oli lähes viiden kilometrin syvyydessä, Hawaijilta noin 3000 kilometriä luoteeseen.

Sittenpä hylyn tulevaisuus siirrettiin pitkin virkatietä korkeampiin käsiin. Amerikkalainen rahasäiliömiljardööri Howard Hughes suostui esiliinaksi CIA:n ehdotukseen rakentaa neuvostosukellusveneen nostoalus. Hanke naamioitiin siten, että rakennettavalla laivalla on tarkoitus ruopata malmia merenpohjasta. Presidentti Richard Nixon hyväksy salaisimmista salaisimman ”Project Azorian” ja telakalla Philadelphiassa alkoi laivanrakennus. Heinäkuussa 1974 GLOMAR EXPLORER pääsi aloittamaan sukellusvenehylyn nostoa. Yli kuukausi siinä aikaa vierähti.


Kuva: GLOMAR EXPLORER,  Los Angeles, Wilmingtonin laituri no 153. Elokuu 1978.

Aluksi onni suosi amerikkalaisten ahkerointia. Viiden kilometrin syvyydestä saatiin toistakymmentä metriä sukellusveneen keulaa matkalle kohti GLOMAR EXPLORERin sisuksia. Nostolaitteen mekaanisesta viasta johtuen sukellusveneen pätkä katkesi matkalla ja vain jokunen metri hylyn keulaa saatiin perille. Ydinaseita kuului löytyneen. Löytyi myös kuolleita sukellusvenemiehiä, jotka haudattiin takaisin mereen perinteitä kunnioittaen. Lähes neljä miljardia dollaria tämän päivä rahassa tästä kaikesta arvellaan kustannuksia kertyneen.


Kuva: Ei liity tarinaan muuten, mutta olin leikkuuttanut aidon jenkkiflattopin ennen sukellusveneen nostajan kuvaamista.

Näin K-129 tarinaa kerrotaan Internetin länsimaisissa lähteissä. Venäläisten tarina tiukasti väittää, että heidän sukellusveneensä upottaja oli amerikkalaisten vedenalainen. Eikä K-129 olisi ainoa jenkkien upottama. Savolaisilla on tähänkin viisas sananlasku:”suattaapa olla nuin vuan suattaapi olla olemattaki, tai sitten ihan päen vastoin".

Jos on sotaväen vedenalaiset puuhat vaaraksi ihmishengelle, on myös vaaransa sukellella hotellin uimarannalla naisten asusteita pohjasta. St. Croixin biitsillä teimme konemestarin kanssa lähtöä laivalle ja keräiltiin räpylöitä ja snorkkelia – toki mestari jo oli saanut laivalla lempinimen snorkkeli – kun paikallinen musta mies mies lähestyi huolestuneena kuin pankinjohtaja velallista:

”HeyMään, it ain't no good swimmin' 'ere.” Muutama viikko sitten amerikkalainen oli tuolla uimassa ja miehestä puolet haukkasi hai!

Lisää Heikki Välisalmen kuvia ruotsalaisen sukellusveneen pohjakosketuksesta

Forums

Pisneksiä

Lähettänyt TimoSylvänne Ti, 23.02.2021 - 14:50

Kun merenkulkija maksoi ulos ulkomailla, saavuttiin Suomeen kuten turistit. Joissakin maissa sai laivalta lähdettäessä pakata matkalaukkuun ulosvientejä tuliaisiksi. Joissakin maissa sekin oli kielletty ja oli käytettävä lentokenttien kalliita verovapaita myymälöitä.

Venetsiassa olin ulosmönsträykset saanut valmiiksi ja odottelimme kyytiä lentoasemalle. Kippari kävi kertomassa meklarin tiedon, ettei laivasta saa viedä maihin mitään alkoholia. Niinpä sitten purkamaan matkalaukkuani ja kaivelemaan hyvin pehmustettua Hennessy XO pulloa. Uuden kipinän, muutaman muun ulosmaksaneen, ja parin saattelijan kera ei tuottanut vaikeuksia hörppäillä pullon suusta konjakkia mieltä lämmittämään.

Kun kyytiä ei kuulunut, korkkasin Kiinasta ostamani pullon Punaista Kuolemaa. Haju oli niin kuvottava, että konjakkipohjustuksen jälkeenkin yksimielisellä päätöksellä kaadettiin neste lavuaariin ja juomaan kuulunut heinä rutistettiin roskakoriin. Myöhemmin sähkötellessämme laivaan jäänyt kipinä kertoi hajun olleen niin sitkeän, että hän muutti kamppeensa kongin toisella puolella olevaan redarihyttiin. Väljempäähän siellä olikin salonkeineen, makuuhytteineen ja kylpyammeineen, kuin korsteenin sisään rakennetussa kipinän asuinkopissa.

Vaikka villin linjan laivalla satuttiin joskus Suomenkin satamiin, ei ollut osaamista salakuljetuspuolella. Olimme Pohjois- ja Keski-Amerikan kierroksen jälkeen töijänneet kotimaan kaijaan. Tulli oli pitänyt aiheellisena lähettää kontraporukan nuohoamaan laivaa. Mitään ei löytynyt ja virkamiehet istuivat miehistön messissä kahvilla. Nuori täkkäri ryntäsi messiin ja tullimiehiä huomaamatta riemuissaan kailotti:”Eipä löytäneet tullin jullit minun jemmaani kettinkiboksista!”

Ajellessani muutamana vuotena pitkin Suomen rannikkoa poikettiin välillä ulkomailta hakemassa öljykuormaa. Tullimääräysten kiertäjien toiminta oli paljon kokeneempaa ja ammattitaitoisempaa. Jemmat oli suunniteltu luovasti ja niihin mahtui tavaraa. Suuremmassa liiketoiminnassa kuului joissakin satamissa olleen virkamiehiäkin mukana. Merenkulkijat olivat tottuneet tullin kyttäykseen. Tullia vuorostaan oli kyttäämässä poliisi. Tämä Liikkuva poliisi, mikä nykyään onkin lakkautettu.

Etelä-Amerikkaan ajavien ahväärit olivat suuremmassa mittakaavassa. Jos pääsi liiketoimeen osakkaaksi, oli jobista saatu palkka pikkuraha. Kanarian saarilta lastattiin viinaa, tupakkaa, pornolehtiäkin. Kun tuomisia Etelä-Amerikan satamissa purettiin, tulli ja muut osakasviranomaiset sulkivat laiturin liikenteeltä, jotta kuorma autot saatiin häiriöttä lastatuiksi. Muistelijoiden mukaan paluumatkalle viemisiksi otettiin ainakin kahvia ja Kanarialta taas viinaa ja tupakkaa.

Löytyi lahjakkaita pisnesmiehiä maistakin. Tankkilaiva oli tuonut 30000 tonnin öljylastin Saksan satamaan. Viranomaiset tekivät normaalin klaarauksen. Sen jälkeen lastin vastaanottajat olivat dokumenttien kera kuitanneet lastin vastaanotetuksi ja purkaminen alkoi.

(Kuva Klubb Maritim 2017 seinäkalenterista. Pekka Karppanen kokoelma)

Meni jokunen tovi ja laivalle ilmaantuivat jälleen lastin vastaanottajat. Nyt eri henkilöt kuin aiemmin. Ankaran selvitystyön jälkeen ilmeni, että ensimmäisellä kerralla oli käytetty taitavasti väärennettyjä papereita. Oikeat omistajat jäivät ilman lastia, koska kuorma oli välittömästi myyty eteenpäin. Kerrottiin, että siihen aikaan öljytonnin arvo olisi ollut 1000 Suomen markan nurkilla. Laivan vakuutuksen sanotaan korvanneen menetyksen.

Merirosvous lienee maailman vanhimpia ammatteja. Suomessakin sai julkisuutta ARCTIC SEA-laivan kaappaus ja sittemmin rosvojen pidätys Venäjäliiton laivaston puututtua pisnekseen.

Urheilujuhlan tuntua oli vesillä Suomen laivaston lähdettyä jahtaamaan somalialaisia merirosvoja. Isosti hurrattiin meripojille, kun jossain Adenin alapuolella yksi rosvovene saatiin kiinni ja ammuttiin pilkkeiksi. Vähemmälle tiedotukselle jäi väite, että suomalaiset veronmaksajat kustansivat vangituille somaleille uuden veneen, jottei heitä tarvinnut varastoida sotalaivalle ja tuoda Suomeen.

Laivaan ei välttämättä tarvitse hyökätä yli laidan. Rosvot voivat olla jo valmiina laivaväen mukana. Huonokuntoisia laivoja on satamatarkastusten jälkeen määrätty ajettavaksi telakalle korjauksiin. Telakkamatkalla korjattava katoaa ja jossain muualla sama hengenvaarallinen työpaikka jatkaa eri nimellä matkaansa samalle tai uudelle omistajalle tienaten.

Aina ei ehkä ole tarkoituskaan jatkaa laivan matkaa. Länsi-Saksalaisten omistama ja suomalaisten operoima jäänmurtaja HANSE myytiin ulkomaille ja sai nimen ASKLIPIOS. Panaman lippu nostettiin mastoon. Tarkoitus oli tehdä laivasta liikkuva terveysasema Kreikan saaristoon. Välimerellä Sisilian ja Tunisian vesillä asumattomassa hytissä syttyi tulipalo. Laivaväki saatiin pelastetuksi apuun rientäneisiin aluksiin. Uljaan jäänmurtajan palanut ja uponnut luuranko makaa Tunisian rantakivikossa. Netistäkin sen näkee kilometri pari Cape Bonista lounaaseen. Viimeisimmät kuvat kertovat, että torppa on jo purettu, kansi vielä pilkottaa pinnalla.

(Videokuvattu ukrainalaisesta tutkimusaluksesta ERNST KRENKEL. Kuva: Matti Salon kokoelmat.
Lue laivasta lisää, klikkaa sinistä nimeä oikealla: HANSE)

Rosvot saavat suuremman saaliin, jos kaapattavaan laivaan on kuormattu arvokas lasti. Viime vuosituhannen lopulla 18500 tonnin panamalainen KOBE QUEEN I lastasi Turkissa terästä yli viiden miljoonan Yhdysvaltain dollarin arvosta. Matkalla Dominikaaniseen tasavaltaan alus katosi kuin valaan vatsaan. Laivaan ei saatu yhteyttä, ja varustamon konttoria Odessassa peitti hämähäkkien seitit.

(Kuvassa saksalaisena alkuperäisellä nimellään BARENFELS. Kuva: Derek Sands)

Myöhemmin selvisi, että laiva oli poikennut Dakarissa myymässä lastia pari tuhatta tonnia. Muutama kuukausi kului, kunnes kadonnut löytyi Intian vesiltä nimellä GLORIA KOPP. Täydellä vauhdilla yritettiin karata rannikkovartiostolta, mutta tykkituli oli lopulta ollut kyllin painava syy pääkoneen stoppaamiseen. Ukrainalainen miehistö otettiin kiinni, mutta päällikkö löytyi kuolleena ja itsemurhasta tiedotettiin. Päällikkö oli jo aiemmin saanut mainetta huumeiden salakuljetusmarkkinoilla.

Kukaan ei ilmaantunut takavarikoitua alusta omimaan. Usean huutokaupan jälkeen tämä 1976 saksalaisena BARENFELS-nimisenä valmistunut murheenkryyni romutettiin lopulta tämän vuosituhannen alussa Alangissa, Intiassa.

Moninkertaisesti arvokkaampi rikos oli liberialaisen SALEM-tankkerin operaatio. Kockums Mekaniska Verkstads Malmössa rakensi 213928 dwt:n SEA SOVEREIGN-tankkerin 1969 ruotsalaiselle Salén-varustamolle. Kun laiva Ruotsista myytiin, liberialainen ostaja vaihtoi nimeksi SOUTH SUN. Loppuvuodesta 1979 laiva sai omistajakseen liberialaisen yhtiön Oxford Shippingin, ja nimeksi maalattiin SALEM.

(Kuvassa ruotsalaisena alkuperäisellä nimellään SEA SOVEREIGN. Kuva: www.aukevisser.nl)

SALEM lastasi ensimmäisellä matkallaan lähes täyden raakaöljykuorman Mena al Ahmadissa, Kuwaitissa. Lastia lähdettiin viemään Italian Genovaan Afrikka kiertäen. Joulun jälkeen laiva vaivihkaa ilmaantuikin Durbaniin purkamaan lastiaan LEMA nimisenä. Tuohon aikaan Etelä-Afrikka oli apartheidin vuoksi YK:n kauppasaarrossa ja öljynvientikiellossa.

SALEM-nimisenä laiva pääsi uutisiin 17. tammikuuta 1980. Brittiläinen VLCC (Very Large Crude Carrier) nimeltään BRITISH TRIDENT havaitsi Senegalin rannikon edustalla uppoavan SALEMin. Pelastettu laivaväki kertoi, että oli tapahtunut useita äkillisiä räjähdyksiä, syttynyt tulipalo, ja konehuoneessa oli vuoto. Mukaan ei ehditty ottaa edes laivapäiväkirjaa.

Muuten oli ehditty valmistautua kuin turistimatkalle: kahdesta pelastuveneestä löytyi hyvin pakatut matkalaukut, eväsleipiä, muuta provianttia, ulosvientiäkin. Pelastetut olivat sonnustautuneet maihinmenovaatteisiin. Siinä vaiheessa kun haaksirikkoiset olivat havainneet brittitankkerin lähestymisen, oli kiireimmän kaupalla sähkötetty pelastusveneradiolla hätäsanomaa SALEMin äkillisestä uppoamisesta. Onni onnettomuudessa oli, ettei mereen päässyt saastuttava öljyä, kun lasti oli salaa myyty Durbanissa.

Saksalainen Wikipedia-artikkeli on kirjannut öljylastin myyntihinnaksi 56 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Lloydsin selvitysten mukaan eteläafrikkalainen valtionyhtiö Sasol olisi maksanut laivasta puretusta lastista 43 miljoonaa. Ainakin dekkareita lukevat ovat oppineet, ettei varastetusta tavarasta saa läheskään täyttä hintaa. Toisaalta upotetun laivan omistaja lähetti Lloydsille 56 300 000 taalan korvausvaatimuksen.

Kreikassa oikeus jakoi linnatuomioita kreikkalaisille osallisille: agentti 11 vuotta, siiffi – ainoa, jolla oli laivassa riittävä pätevyys – neljä vuotta, konekakkonen ja -kolmonen kolme vuotta sekä kipinä kaksi vuotta. USA:ssa, jossa kaikki on suurta, kerrotaan laivan omistajaksi ilmoittautuneen saaneen 35 vuoden linnatuomion.

SALEMin kreikkalaisella päälliköllä ei ollut mitään virallista sertifikaattia, mutta hän vakuutti omaavansa liberialaisen pätevyyden, jonkinlaisen kuljettajankirjan. Hänellä oli aiempaa kokemusta supertankkerista, joka myös kuljetti laitonta öljyä Etelä-Afrikkaan. Tämä alus – ALBAHAA B – kuului räjähtäneen meren pohjaan 3.1.1980 ollessaan paluumatkalla Persianlahdelle.

Merkittävimpiä Etelä-Afrikan öljyhuollon järjestelijöitä oli Antwerpenissa syntynyt ja lisäksi Bolivian, USA:n, Israelin ja Espajan passeilla liikkunut liikemies, joka jo vuonna 1973 oli murtamassa arabien Israelille julistamaa öljysaartoa. Korkeissa liike-elämän ja hallitusherrojen piireissä liikkunut pisnismies oli syytteessä USA:ssa 48 miljoonan dollarin maksamattomista veroista. Presidentti Bill Clinton yhtenä viimeisistä virkatoimistaan armahti tämän saarronmurtajan.

Forums

Anonymous (ei varmistettu)

Ke, 24.02.2021 - 22:34

Tässä tt Salemi'iin liittyvässä historian suurimmassa merenkulun petoksessa korostuu silloisen Etelä-Afrikan valtion osuus tapahtumiin.

Etelä-Afrikkahan oli silloin öljyntuottajamaiden järjestön Opecin saarrossa, ja maassa oli huono tilanne erinäisten polttoaineiden osalta.

Houstonissa, Texasissa vaikuttaneen libanonilaisen laivameklarin Frederick "Ed" Soudanin tiedetään matkustaneen Etelä-Afrikkaan v.1979 ja neuvotelleen pretorialaisessa pankissa ilmeisesti alusrahoituksesta, srkä myös saaneen sitä...

Myöhemmin häntä pidettiin, erään belgialaisen meklarin ohella tapauksen suunnittelijana ja toteuttajana Oxford Shipping-yhtiönsä kautta.

Myöhemmin Soudan tuomittiin USAn Korkeimman Oikeuden päätöksellä pitkään vankeurangaistukseen. Tapauksesta saatu rikoshyöty lienee kateissa ja jäljet päätyvät Sveitsiläiseen Zugin "tax free haven" -kaupunkiin. Tosin myös tiedetään, että Salemin senioripäällystöön kuuluvat olisivat esim. ostaneet Pireuksesta ravintoloita. Tapaus lienee viranomaisten, eikä vähiten FBIn ja Scotland Yardin mieliharmi!

Sailor