OULU 2 katoaminen

Hinaaja Oulu 2:n katoamisesta 60 vuotta.

Oulun Pikisaaressa valmistui 1908 höyryhinaaja Warma Snellman yhtiölle, joka myöhemmin fuusioiden kautta muuttui Oulu Oy:ksi 1936. Pituutta oli 22.59 m, leveyttä 5.04 m ja syväys 2.2 m. Koneteho oli 290 hv.

Talvisotasyksynä 1939 hinaaja oli tulossa tarakan kanssa Oulun Korkeasaareen, kun tuli määräys lähteä kiireesti Porin edustalla olevaan Reposaareen. Siellä ulkovartiointia suorittaessaan 6.1.1940 Warma kaatui jäiden puristuksessa ja upposi. Aluksessa oli tuolloin kaksikerroksinen bryggaus. Warma saatiin kuitenkin nostettua ja Reposaaren telakalla suoritettiin perusteellinen uusinta. Tällöin kansirakenteet muutettiin yksikerroksisiksi.

Kuten alkuperäiset tutkintapöytäkirjat, joiden on luultu kadonneen, kertovat: lauantaina aluksen päällikkö Iivari Karppinen oli maininnut piiriesimies Virtarannalle aikovansa ajaa ulkoväylää, sillä kapea ja matala rantaväylä syyssumussa olisi liian vaarallinen. Luotsien ilmoituksen mukaan oli näkyvyys hyvä ja tuuli 1-2 bof. länsietelästä. Illalla klo 20 aikaan tuuli kiihtyi ja muuttui lumipyryksi. Merivartioveneen MP 110:n päällikön mukaan tuuli oli illalla jo 6 bof. Vartiovene oli yrittänyt sunnuntai aamuna samaa reittiä Raaheen kuin Oulu 2, mutta tuulen vuoksi joutunut palaamaan suojalle ja jatkanut matkaa vasta maanantaina.

Hinaaja Oulu 2 (II) ent. Warma, jonka nimi oli muutettu, lähti sunnuntaiaamuna 21.11.1943 klo 8 aikaan, kohti Kalajokisuuta, mutta se ei saapunut määränpäähänsä milloinkaan. Hinaaja katosi matkallaan ja joulukuun 13 päivänä Hanhikiven rannassa löytyi pelastusvene, ilman airoja, eikä veneessä ollut myöskään pohjatappia paikoillaan. Vartiovene MP 110 ajoi keskiviikkona Raahesta Rahjaan, mutta ei kuitenkaan havainnut merkkiäkään Oulu 2:sta matkan aikana.

Virtaranta sai kuulla tiistaina ettei hinaaja ollut saapunut perille Kalajoelle. Koska maanantai ja tiistai päivät olivat sankan sumun peitossa, ei alusta osattu kovin kovasti kaivata, koska oletettiin sen makaavan ankkurissa jossakin Maakallan luona. Marjaniemen luotsiasema ilmoitti aluksen ohittaneen aseman sunnuntaina klo 13 aikaan. Nahkiaisen majakkalaivalta ei sitä ollut havaittu, eikä Ulkokallastakaan.

Keskiviikkona klo 19 aikaan lähetettiin radiossa viesti: Laivuri Iivari Karppinen, koetamme etsiä teitä huomenna Ouluyhtiö. Sama tiedote välitettiin vielä samana iltana klo 22 uutisissa. Oletettiin hinaajan saaneen konevian. Komentajakapteeni Enqvist antoi vartiovene MP 101:lle määräyksen aloittaa Oulu 2:sen etsinnät. Myös Luulajasta pyydettiin etsintäapua. Jälkeäkään aluksesta ei havaittu, vielä 30.11.43 suoritettiin ruotsalaisten toimesta lentotiedustelu, mutta tuloksetta. Aluksella oli 20 tn. kivihiilibunkkeri, josta 3 tn kannella. Välirallit oli tosin jätetty pois, jotta hiili pääsisi valumaan pataruumaan. tässä oletetaan olevan uppoamissyyn. Myrskyssä vesi pääsi aluksen sisään, ja upotti hinaajan.

Kaksi viikkoa katoamisen jälkeen insinööri E. Mannerin mukaan luovuttiin etsinnöistä ja todettiin hinaajan uponneen. Kuten Lauri Vallon Viljo-veli ihmetteli, että mihin perämies tarvitsi pyhäpukua ja kivääriä, jotka hän otti matkalle ? Oliko matkan tarkoituksena jotain muuta kuin tarakan haku ?

OULU 2:n mukana hukkuneiden siunaus toimitettiin lauantaina 13.7.1946 Hailuodon edustalla, Marjaniemen kohdalla mereen. Pekka Starck oli unessa ”keskustellut” Iivari Karppisen kanssa, joka oli sanonut paikan missä ovat. Siunaus suoritettiin tällä paikalla. Miehistöön kuuluivat pääll. Vilho Iivari Karppinen s. 13.4.1895 Säräisniemellä kotipaikka Oulu, konem. Ahti Arvid Mikkonen 6.9.1915 Oulu, lämmittäjä. Mikko Emil Heusala 8.9.1904 Haukipudas, konem. Svante Pisilä 10.6.1906 Alavieska, peräm. Lauri Viljam Vallo 19.7.1901 Alatornio kotip. Haukipudas, lämmittäjät Leander Arffman 3.7.1888 Oulu, Reino Armas Navila (Nalkki) 28.10.1924 Oulu, kansimies Matti Suorsa, 18.3.1926 Tyrnävä kotip. Oulu sekä kokki Senja Viero 24.10.1922 Nivala. Laivamiesten seppeleen laskivat pääll. Jussi Starck ja ajomies V. Huhtakangas. Myöhemmin on selvinnyt, että on löytynyt toinen vene Simosta ja pelastusliivejä Ruotsista. Veitsiluoto Oy:n konttorissa paljastettiin muistolaatta 30.3.1994.

Teksti ja kuvat: Pentti Utriainen

laivahistorian harrastaja

Lähteet: Alkuperäiset poliisi tutkintapöytäkirjat

Tuula Annala: isänsä Kalle Vierron kertomaa

Lehtitiedot Kaleva ja Liitto

Tuomon Starckin puhelinhaastattelu.

Viljo Vallo / Seura

Toinen yhteydenotto, joka on myös tutkittava tuli eräältä kalastajalta. Hän sanoi puhelimessa, että lokakuussa 1960 tarttui heidän verkkoihinsa useita laivan pohjalevyjä. Ne olivat jo aika ruostuneita, mutta osaksi hyvässä punaisessa maalissa. Niissä oli sormen mentäviä niitin reikiä. Lukiessaan Rantapohjassa 20.11.2003 olleen kirjoituksen, otti yhteyttä. Harmitteli tavattomasti, ettei silloin tullut ilmoitettua kenellekään, mutta asia on vaivannut kaikki nämä vuodet. Hän halusi, että tieto menisi joillekin sukeltajille, että se selviäisi. Kyseinen kalastaja on laittanut minulle merikortin kyseiseltä alueelta, johon hän on merkinnyt tarkan paikan. Tapahtumapaikka on Raahesta etelään ja olen ollut yhteydessä Merimuseon arkeologiseen osastoon. Kalastajan mielestä se voisi olla Oulu 2:n haveripaikka, mutta voihan levyt olla jostain muustakin hylystä. Karttalehden toimitan Helsinkiin, joten jäädään odottamaan tuloksia.

OULU 2 KOHTALO

Kun nyt on lehdistössä nostettu esiin jälleen Oulu 2:n kohtalo, niin palataan Rantapohjassa 20.11.2003 ja 29.4.2004 olleisiin kirjoituksiini.

Kuten alkuperäiset tutkintapöytäkirjat, joiden on luultu kadonneen, (yhdet kappaleet ovat minun hallussani) kertovat: lauantaina aluksen päällikkö Iivari Karppinen oli maininnut piiriesimies Virtarannalle aikovansa ajaa ulkoväylää, sillä kapea ja matala rantaväylä syyssumussa olisi liian vaarallinen.

On liian paljon kysymyksiä ja liian vähän vastauksia niihin. Miksi Iivari Karppinen keskeytti lomansa ja vapautti tuuraavan kapteenin matkalta? Miksi Viljo Vallo otti mukaansa pyhäpuvun ja kiväärin. Tällaiset varusteet eivät kuuluneet normaalisti hänen matkatavaroihinsa? Miksi otettiin Oulusta kahden viikon muonavarasto? Evästä olisi saatu Kalajoeltakin. Ja oliko kuinka normaalia ottaa täkille noin suuri bunkraus?

Olen keskustellut joidenkin hinaajan miehistön omaisten kanssa, vuosien varrella. Heidän käsityksen mukaan, hinaaja ei ollut tarakanhakumatkalla. Heidän mielestään edessä oli Saksan matka, ja joidenkin tietojen mukaan se on nähtykin Saksassa toisen nimisenä.

Jos näin on nousee mieleen kauhuskenario, mitä miehistölle on voinut tapahtua, sen jälkeen kun asevelisopimus Suomen ja Saksan välillä päättyi.

Tuon syksyllä 2003 olleen kirjoituksen johdosta sain puhelun eräältä kalastajalta, jonka verkkoihin oli tarttunut Raahen eteläpuolella lokakuussa 1960 laivan pohjalevyjä. Ne olivat ruosteisia, mutta niissä oli myös varsin kirkasta punaista pohjamaalia. Warma, josta myöhemmin tuli Oulu 2 oli kunnostettu ja pohjamaalattu edellisen uppoamisen jälkeen 1940, siis kolme vuotta ennen onnettomuutta. Kalastajat olivat vihapäissään nakanneet nuo levyt, jossa oli sormenmentävät niitin reijät, takaisin mereen, koska olivat rikkoneet verkot. Soittaja oli ollut erittäin harmissaan nämä vuosikymmenet, sillä nehän saattoivat olla Oulu 2 levyjä. Laitoin hänelle merikortin kyseiseltä alueelta ja hän merkkasi paikan ruksilla ja palautti kortin minulle. Olin yhteydessä Merimuseon arkeologiseen osastoon ja laitoin merikortin ja kyseiset artikkelit sinne. Sieltä luvattiin, että kun seuraavan kerran sopiva laiva tulee Perämerelle niin viistotutkalla ajetaan kyseinen alue. Oli vain niin huono tuuri, että kummallakin kerralla oli liian huono sää, kuvaukselle. Eräs konemestari, joka palveli näillä aluksilla oli minuun yhteydessä ja piti ajantasalla. Myöhemmin ei asiaan sitten ole palattu. Toivottavasti asia saadaan rullaamaan ja mysteeri vihdoin ratkaistua.

OULU 2:n mukana hukkuneiden siunaus toimitettiin lauantaina 13.7.1946 Hailuodon edustalla, Marjaniemen kohdalla mereen. Pekka Starck oli unessa ”keskustellut” Iivari Karppisen kanssa, joka oli sanonut paikan missä ovat. Siunaus suoritettiin tällä paikalla.

Silloisen Veitsiluoto Oy:n konttorissa paljastettiin muistolaatta 30.3.1994.

Kuva: Pentti Utriainen kokoelma

Pentti Utriainen