Venezuelan Maracaibolahdelta sekä Curacaon että Trinidadin saarilta olimme kuljettaneet öljyä Kanadaan, USAn itäkustille ja Puerto Ricoon vuoden 1973 helmikuusta lähtien. Nyt jo elokuuta elettiin ja seuraava lastauspaikka olisi uusi tuttavuus: Saint Croix.
Jenkit näyttävät nimenneen puolenkymmentä paikkaa eri puolilla maataan nimellä St. Croix. Tämä lastaussatama löytyi Yhdysvaltain Neitsytsaarilta. Sijainti on itään Puerto Ricon saaresta, joka on itään Kuubasta, eikä siis ole tämä suomalaisille maalaisille tuttu Kanarian saarten Puerto Rico
Karibianmeren itäisten saarten nimitys on Pienet-Antillit. Pohjoisimmat saaret ovat saaneet nimityksen Suojanpuolen Antillit. Virgin Islands of the United States koostuu kolmesta pääsaaresta ja pienempiä saaria on viitisenkymmenta. St. Croix on saarista suurin.
Sedulla tiedetään majailleen yli tuhat vuotta sitten Taino-kansaa. Heidän kielellään saaren nimi oli Ay Ay. Kolumbus kuuluu antaneen nimen Pyhän Ristin Saari eli ”Isla de la Santa Cruz” marraskuun 14 päivä, 1493. Sen jälkeinen historia kirjoitettiin kuten muillakin Karibian saarilla: paikalliset asukkaat menehtyivät väkivaltaan tai tauteihin. Alue oli pitkiä aikoja asumaton. Ajoittain saarella huseerasivat – aakkosjärjestyksessä – espanjalaiset, hollantilaiset, limeyt ja ranskalaiset. Maltan ritarit olivat hallitsijoina nelisensataa vuotta sitten. Heidän jälkeensä Ranskan Länsi-Intian kauppakomppania. Ranska möi saariryhmän Tanskan Länsi-Intian kauppakomppanialle vuonna 1733 hintaan 750 000 livreä. Kontrahdin vahvisti Ranskan kuningas Ludvig XV.
Tanskalaiset pistivät töpinäksi ja kymmenen vuoden kuluessa saarella toimi toista sataa sokeriplantaasia ja saman verran puuvillaplantaaseja. Sokeri oli lyömässä läpi Länsi-Euroopassa ja imelällä tuotteella tienattiin suunnattomia voittoja. Viljelytyön tekivät Afrikasta laivatut orjat. Saari oli myös merkittävä orjakaupan keskus Karibialla.
Tanskalaisten omistamista Tanskan Länsi-Intian saarista – Saint Croix, St. Thomas, St. John – näytettiin telkkarissa kolmiosainen dokumentti. Kööpenhamissa on upeita palatseja ja muualla maassa mahtavia kartanoita rakennettu orja- ja sokerikaupan voitoilla. Enimmillään saarilla oli 20 000 orjaa töissä palkatta ylen kehnolla kohtelulla. Ajoittain orjat kapinoivat kurjia orjatyöoloja vastaan, mutta vallanpitäjät kukistivat kapinat.
Tanska oli isännöinyt farmejaan lähes kaksisataa vuotta, kunnes Yhdysvallat osti Neitsytsaaret. Hinta vuonna 1916 oli $25 miljoonaa. Orjuuden loppuminen ja sokerin hinnan romahdus antoivat tanskalaisille myynti-intoa. Nykyisin St. Croixilla entisistä tyranneista muistuttavat vaikkapa kaupungit Christiansted ja Frederiksted ja tukevat linnoitukset.
St. Croixille oli 1960-luvulla rakennettu eräs maailman suurimmista öljynjalostamoista. Omistaja HOVENSA oli puoliksi yhdysvaltalaisen Hess Oil Virgin Islands Corp. ja venezuelalaisen Petroleos de Venezuela omistuksessa. Enimmäkseen Venezuelan raakaöljyä siellä muokattiin. Kymmenen vuotta sitten jalostus lopetettiin ja pari tuhatta työntekijää menetti hommansa. Laitos myytiin ja kuuluu toimivan nykyisin öljyvarastona.
Elokuussa 1973 uuden öljynjalostamon uudessa öljysatamassa oli moderi kulunvalvonta. Enää ei lampsittu laakonkia laiturille ja suunnattu kohti kyliä ja niiden kujia. Laitureita kierteli öljy-yhtiön bussi, joka kuljetti maihinmenijöitä vartioidulle sataman portille.
Uuttahan laivaporukoille bussikyydit ja porttivahdit olivat. Maista tullessani yhytin sataman portilta norjalaisen ja tornadolaisten ryhmän, jotka olivat meinanneet viedä maaviinoja laivoille, mutta porttivahdit estivät. Kyllähän meidänkin laivamme tiukkaa ransuunia oli kritisoitu: kerran viikossa vain yksi pullo viinaa tahi koppa kaljaa.
Portilla muutamalle moottorimiehelle oli päätöksenteko vaikeaa: monta kertaa Smirnoff pullot heilahtivat särjettäviksi kadun reunaan, mutta ei, ei. Vielä piti kulauttaa hörppy tahi pari, ettei alkoholia tulisi väärinkäytetyksi.
St. Croix oli tuohon aikaan vilkas turistikohde hienoine matkailuhotelleineen ja uimarantoineen. Konekolmonen oli aiemmin ostanut räpylät ja snorkkelin. Niillä varustautuneina lähdimme viettämän vapaapäivää uimarannalle. Taksikuskilta kyseltiin neuvoja ja saimme kyydin saaren pohjoispuolen hotellin biitsille.
Vesi oli lämmintä ja kirkasta ja näkymät upeat. Snorklatessa välillä tuli tunne, että joku tuijottaa. Olan yli vilkaistessa näkyi selän taakse kokoontuneen läpinäkymätön, valtava kalaparvi. Miljoonat pikkukalat kimaltelivat kaikissa väreissä.
Meren pohjaa ihastellessani hoksasin naisten uima-asun yläosan ja vähän matkaa polskuteltuani istuinosan. Ajattelin viedä uimarantatuliaisia laivan pyssäporukalle ja sukeltaa pohjaan. Vaikka kuinka sitkeästi räpylöitä läiskyttelin, ei pohja tuntunut lainkaan lähentyvän. Lopulta kipu korvissa käänsi suunnan takaisin pintaan. Ties kuinka arvokkaat jetsetin muotiasusteet piti jättää merenpohjaan.
Oli myös vaaransa sukellella hotellin uimarannalla naisten asusteita merenpohjasta. Konekolmosen kanssa teimme lähtöä laivalle ja keräilimme räpylöitä ja snorkkelia ja muita retkikamppeita, kun paikallinen musta mies mies lähestyi huolestuneena ja vähän moitiskellenkin, kuin pankinjohtaja velallista:
”HeyMään, it ain't no good swimmin' 'ere.” Muutama viikko sitten amerikkalainen oli tuolla uimassa ja miehestä puolet haukkasi hai!
Konekolmonen – tunnettiin laivassa nimellä ”snorkkeli” – oli vakaumuksellinen työväenaatteen mies. Kun alkuvuodesta mentiin ensimmäistä kertaa jenkkien purkaussatamaan, kolmonen oli vakuuttunut, ettei emigreisi anna hänelle proopuskaa. ”Kommunistit ei pääse Amerikassa maihin. On se niin vapaa maa”. Pettymyshän sitten oli, kun kaikki saivat proopuskan.
Valheelle ja korruptiolle perustuva todellinen rautaesiripun takainen elämä oli merenkulkijoille tuttua. Silti mestari osasi sieltä löytää hyviä puolia dogminsa tueksi. Joskus politiikasta kiisteltiin – tosin sanallisesti – hyvässä pursimies-pastori Pokkisen hengessä:”Koskaan en ole veljeä vihassa lyönyt, vaan aina rakkaudessa”.
Silloin ei suvaittu toisenlaisia totuuksia, kuten Suomessa nykyisin. Olisi ollut suuri häpeä jäädä kiinni seilauskavereille valehtelemisesta. Viime vuosikymmenellä itärajan takaa levisi toisenlaisten totuuksien ja uudelleen kirjoitetun historian julistus. Vankka opetuslapsi oli Atlantin takana Valkoisessa talossa työllistäen täysipäiväisesti faktantarkistajia (yli 30 000 perätöntä väitettä neljän vuoden presidenttikauden aikana). Murheellisesti Suomessakin ihan tolkun ihmiset pitävät sananvapauteen kuuluvana oikeutenaan levittää perätöntä tietoa: ”En tiijä, eikä kiinnosta, mistä on kyse, mutta vastaan panen”.
Vaikka St. Croixin öljysatama oli uusi, kesti laivan lastaaminen neljä päivää. Oli mukavasti aikaa kierrellä tanskalaisten vallanpitäjien jälkeenjääneitä nähtävyyksiä.
Perjantaina irroitettiin lastausputket. Edessä olisi muutaman päivän matka johonkin läheiseen itäkustin satamaan (en ole allakkaan merkinnyt, minne). Tarkoitus oli tilata vasta purkaussatamasta USAsta niin porukalle, kuin konehuoneeseen eväitä.
Vähän ennen satamaluotsin tuloa maista tuotiin kipparille notiisi: öljylasti oli myyty Argentiinaan, purkaussatama Buenos Aires. Muutaman päivän matka vaihtuikin parin viikon reissuksi. Jottei uuvuttaisi matkalle, piti maista saada lisää ruokaa, juomaa ja konehuoneeseen polttoaineita.
Kuuntelin kipinän paperityökonttorissa pari kerrosta brygän alapuolella, kun kippari brygän VHF-puhelimella kutsui satamakonttoria:
”Hess port control, Hess port control, this is Finnish tanker tornado calling, over”. Satamakonttori ei vastannut. Tasaisesti ja rauhallisella äänellä kerta toisensa jälkeen jatkui kutsu, kunnes yllättäen jysähti pari kertaa, kuin potkuja brygän peltikaappeihin. Perään kajahteli litania suomalaisia ex-jumalia ja feminiinistä anatomiaa. Sen jälkeen taas tasaista radiokutsua.
Aikanaan Hess port control vastasi kutsuun. Ostoslista välittyi maissa asianomaisille kauppiaille. Iltapäivän mittaan laivalle saatiin bunkkeria, provianttia ja makeaavettä. Saattoi tulla ulosvientiäkin.
Arvin päivänä lähdettiin matkaan eteläisen pallonpuoliskon kevääseen.
TORNADOn historiaa ja kuvia
- Lisää uusi kommentti
- 165 katselukertaa