Alkuun muistin virkistämiseksi viikon takaisen kertomuksen viimeinen rivi: ”Sevillan bunkkerikaijasta pääsimme matkaan Vilhon päivänä kello 16.12.”

Jo seuraavana päivänä edessä aukesi Välimeri, kun ohitimme Gibraltarin kallion. Englantilaisten hallitsemalla alueella toimi Gibraltar radio, kutsumerkki ZDK.

Ensimmäisen siviiliradioyhteyteni pidin kesällä 1971 OFZG >< ZDK. Oli Lauttasaaren kipinäkoulusta kesäloma. Kesätyön olin saanut junkiksi Wihurin tankkilaivaan. Vapaa-aikoinani laivan kipinä ja oppi-isäni teetätti radiohytissä kaikenlaisia hommia: opetti palkanlaskun, kuunneltiin ranta-asemien liikenneluetteloita, kirjoiteltiin säätiedotuksia.

Kun oli haettu öljylasti Mustaltamereltä ja ajettiin Välimereltä Atlantille, sain lähettää tr:n 500 kHz sähkötystaajuudella. Näinhän se suunnilleen meni:

finnish tanker presto fm batumi bnd turku eta 20/7 +

Tr – Tanskasen Esko muistaakseni sen tulkitsi ”trip/travel/transport tms. report” – oli radiosähköttäjien epävirallista kulkutietojen välitystä. Ainakin itselläni oli tapana aina ilmoittaa Helsinkiradioon, kun lähdimme jostain jonnekin ja kun sinne jonnekin saavuttiin. Gibraltarin rannikkoasemalle sai ilmoittaa tai olla ilmoittamatta. Perämiehet saattoivat verestää yön pimeydessä vilkkuvalolla morsetusta Kallion kanssa.

Vastikään luin kirjan, jossa kerrottiin kallion saaneen nimensä 1300 vuotta sitten arabikenraalilta:

”Huomattava osa niemimaata oli ollut arabien hallinnassa jo yli neljä vuosikymmentä siitä lähtien kun kenraali Tariq bin Ziyad oli johtanut pääasiassa berbereistä koostuvan noin seitsemäntuhannen miehen armeijansa Pohjois-Afrikasta sinne ja lyönyt kristityt länsigootit. Kenraali joukkoineen teki maihinnousun keväällä 711 ja rakensi linnoituksen kallioille, joka kantaa edelleen hänen nimeään, Jabal al-Tarig eli Gibraltar.” (Jonathan Lyons, Viisauden talo – Länsimaiden arabialainen perintö.)

Gibraltariin tultaessa – kummasta suunnasta tahansa – oli vanhempien merenkulkijoiden vastuulla muistuttaa ensi reissun porukkaa, että hytissä kaikki on tukevasti surrattava kiinni. Putous salmessa aiheuttaa niin kovan täräyksen, että herkemmät tavarat särkyvät, jos pääsevät tipahtamaan turkille.

PATRICIA oli ensimmäinen työpaikkani, missä oli syntetisaattori lähetin. Keskellä konsolia oli loota, missä vierekkäin oli seitsemän pyöritettävää namiskuukkelia. Niillä pystyi säätämään halutun lähetystaajuuden. Kun sen jälkeen painoi viritysnappulaa, alkoivat selän takana nurkassa lähettimen sähkömoottorit pyöriä ja etsiä lähettimen pääteasteelle ja ulkona mastontopeissa olevalle vaijeriantennille ihanteellisia asetuksia.

Aiemmissa laivoissani oli radiovastaanottimissa ollut lasiset ikkunat, missä säätönupilla liikuteltava viisari siirtyi eteen- tai taaksepäin. Joihinkin ikkunoihin oli muinaiset kollegat piirrelleet tussiviivoja, mistä kohtaa löytyi tiettyjä rannikkoradioasemia. Yhden tussiviivan alta kuului kymmenittäin eri rantaradioiden lähettimiä, mutta ainakin jostain sieltä päin etsittävä asema löytyi. Nyt ITT-Mackay Marine vastaanottimeen pystyi pyörittelemään halutun taajuuden ja digitaalinäyttö kertoi, mikä jaksoluku oli kuuntelulla.

Suomalaisten kauppalaivojen radiosähköttäjäillä oli tapana pitää keskinäisiä yhteyksiä ns. juorutunnilla. Kello 13.30 GMT taajudella 12630 kHz sähköteltiin OHFF-kutsua. Bandilla enimmäkseen kuului Henry Nielsenin villinlinjan paatteja. Kerrottiin kulkutietoja, vaihdettiin miehistöluetteloita ja tärkeimpänä välitettiin viestejä niille, jotka eivät huonon kuuluvuuden vuoksi saaneet itse yhteyksiä. Kipinöiden talkoo varmisti, että kaukanakin huonoilla kuuluvuusalueilla kulkevat laivat saivat tiedon määräsataman muutoksista. Tällä vapaaehtoisella toiminnalla oli redarille melkoinen taloudellinen merkitys.

OHFF-juorutuntiaika oli myös puhetaajuudella 12429,2. Tällä uudella syntikkalähettimellä pääsi sielläkin ääneen. Tokihan puhumalla asiat selkiytyivät nopeammin kuin sähköttämällä. Silti sähkötystaajuudelle vaihdettiin, jos oli sähkeitä välitettävänä.

Uutuus oli myös komentosillalla oleva radiopuhelimen hätätaajuuden 2182 kHz vastaanotin. Perämiehet kytkivät laitteen mykäksi, niin hillitöntä oli huuto ja eläimellinen metelöinti kalapaattien ja muiden ilman radiosähkötysasemaa kulkevien alusten yrittäessä puhelinyhteyksiään. Alarmisignaalin vastaanottaessaan laite kytki kovaäänisestä kuulumaan metelin. Yleensä kukaan ei ollut hädässä. Hätämerkillä yritettiin herättää huomiota omille kutsuyrityksille.

Ensimmäinen konemestari Pentti Huttunen muistelee merimatkan alkua:
”Heti ensimmäisten meri-illallisten aikana pääkone sai astmakohtauksen, kun konehuoneen flektit pysähtyivät ja palopellit sulkeutuivat. Istuttiin juuri sillä hetkellä koko porukka - valvontahuoneessa olevaa konekolmosta lukuunottamatta – ruokailemassa. Messin puhelin pärähti. Loukasmäen Jussi soitti valvomosta, että koneen turbo rupesi vinkumaan ja pääkoneen kierrokset putoavat. Perämies brykältä ilmoitti korsteenin työntävän paksua lakritsia ilmoille.

Rynnättiin koko mestariporukka plus takuumestari konehuoneen ovelle. Ovi piti helvetinmoisen vihellyksen. En muista enää, kuka meistä painoi oven kahvaa. Konehuoneesen päin avautuva ovi reuskahti voimalla auki. Pääkoneen turbo oli repinyt konehuoneeseen voimakkaan alipaineen pysähtyneiden flektien ja sulkeutuneiden palopeltien takia.

Joukossamme ollut espanjalainen takuumestari tuntui tietävän heti kuviot, kun ihmeeksemme ryntäsi saman tien takaisin messin suuntaan, palasi valvomoon heti perässämme ja alkoi painella flektejä käyntiin. Pääkoneen hengitys palautui pikku hiljaa normaaliksi ja me kiipesimme lopettelemaan kesken jäänyttä illallista.

Syödessä suoritettu "Root Cause Investigation" paljasti, että kokki oli byssää sulkiessaan nyrkittänyt rasvaimurin punaista hätäpysäytysnappia tarkoituksenaan pysäyttää imuri. Ei viitsinyt ottaa muutamaa lisäaskelta painaakseen normaalia stop-nappia. Onneksi, koska siinä paljastui piuhojen vikakytkennät. Takuumestari myönsi, että vika oli huomattu viimeisten testien aikana, mutta jäänyt korjaamatta. Korjasi yön aikana itse ja aamulla testattiin systeemi toimivaksi.”

Tällä yhdellä konestopilla saavuttiin Tarantoon pääsiäispäivän iltana kello 19. Töijättiin suoraan laituriin. Harvinaista oli, että villin linjan laiva pääsi ilman redillä ankkurissa odottelua suoraan laituriin. Yhtä harvinaista oli, ettei jossain vaiheessa matkaa ollut konestoppia: pääkone – meillä 11 500 hevosvoiman espanjalainen Sulzer - pysähtyi yllättäen omia aikojaan tai konemestarit pysäyttivät hallitusti jotakin remonttia varten.

Italian saappaan pohjalla kantapään koron etupuolella on Taranton kaupunki. Wikipedia kertoo:”Taranto on kaupunki Apuliassa Etelä-Italiassa Tarantonlahden rannalla.” Nykyisin asukkaita parisataa tuhatta. Lastaamisemme aikaan 46 vuotta sitten oli väkeä varmaankin vähemmän.

Koko Etelä-Italia on ollut jo vuosisatoja köyhää aluetta, jonka elättämisestä pohjoisen porukat haluaisivat eroon. EU-rahoitusta alueelle on mittavasti suunnattu. Vastikään Yle selvitteli, missä määrin köyhäinapu menee suoraan mafialle.

Aina ei ole ollut näin. Noin tuhat vuotta sitten Etelä-Italiaa ja Sisiliaa hallitsivat normannit, alunperin Skandinaviasta lähteneet viikingit. Roger ja Vilhelm kuninkaat nostivat valtakuntansa kukoistukseen, jolle vain arabien rikkaimmat alueet vetivät vertojaan. Kuninkaat loivat oikeusvaltion ja suvaitsivat kaikkia uskontoja. Virallisina kielinä olivat latinan lisäksi arabia ja kreikka. Oppineita haalittiin kaikkialta tunnetusta maailmasta.

Kuningas Roger II:n hovissa Palermossa vuonna 1154 valmistui arabimaantieteilijä Abu Abdillah Muhammad al-Idrisin johdolla maailmankartta, karttakirja ja satojen kilojen painoinen hopeinen karttapallo. Kartasto oli käytössä vuosisatoja. Kolumbuksen kerrotaan etsineen Intiaa näiden karttojen avulla. Nykyisen Suomen paikkakuntia arvellaan karttaan merkityn: Turku, Häme, Auransuu.

Normannikuninkaiden suku sammui, kun Vilhelm II ”Hyvä” kuoli ilman perillisiä. Valtakunnassa alkoi valtataistelu. Katoliset karkoittivat islamilaiset ja juutalaiset, tai myivät heidät orjiksi. Maahanmuuttajia ei suvaittu.

Laivamme oli töijätty kaupungin keskustaan. Kävelymatkan päässä oli vanhaa kaupunkia: ränsistyneitä synkkiä kivirakennuksia, kapeita kivettyjä katuja ja kujia. Pimeällä oli pimeää, ei monestakaan luukusta valo tuikkinut.

Tarantossa vaihtui päällikkö. Oli käyty paikallisessa kalaravintolassa ja ruokalistalla oli ollut ostereita. Muille seurueessa ei terveysongelmia ilmaantunut, mutta kippariin iski keltatauti. Triomme rumpalista tuli uusi päällikkö. Suomesta laitettiin yliperämies tilaukseen.

Pääsiäisen jälkeen alkoi lastaustyö. Pakistanilaiset olivat ostaneet Italiasta putkia: mustia, ehkä 30 senttiä halkaisijaltaan, puolenkymmentä metriä pituudeltaan. Olisikohan ollut tavarasta pulaa, kun jo seuraavan viikon lopulla laiva vietiin redille ankkuriin.

Viikonloppu maattiin ankkurissa. Oli aikaa laadukkaalle musiikille. Patricia trio järjesti laivaväelle konsertin miehistön päivähuoneessa. Täkkikolmosen kanssa oli hoksattu, että messeissä ja muutamissa hyteissä olleet yleisradiovastaanottimet olivat hyviä kitaravahvistimia. Kun volyymin pyöritteli täysille, lähti kunnon särösoundi. Sen päälle oli hyvä kiljua rokkenrollia. Kitarasoolotkin kuuluivat asianmukaisesti.

Kun selailee ensimmäisen konsertti-illan valokuvia, vaikuttaa porukka hämmentyneeltä. Voisi jopa tulla mieleen, että ovat ”käskystä paikalla”. Henry Nielsenin laivoissa ei ollut kovin jyrkkiä hierarkiaeroja. Ehkä oli vielä vähän totuttelemista, että päällystö päällikköä myöten vietti yhteistä laatuaikaa miehistön tiloissa. Tai sitten ei ohjelmistomme vielä sytyttänyt. Tangoja ja humppiakaan ei soitettu. Myöhemmin voitiin todeta, että yleisön osallistumisessa tapahtui mittavaa kehitystä.

Kesken konserttimme laivalle ilmaantui uusi yliperämies. Myöhemmin, siirryttyään päälliköksi, hän toi trioomme uusia tuulia.

Maanantaina Markun päivän iltana töijättiin jälleen Taranton putkikaijaan. Siitä ylihuomenna oli pakistanilaisten tavarat kyydissä ja lähdettiin ajamaan kohti Karachia. Suezin läpi. Kanava oli ollut auki jo pari vuotta.