WHITE ROSE osa 5

Singaporen merirosvo

Pohjolasta kohti Kiinaa oli ajettu Afrikka etelän kautta kiertäen. Mauritiuksen Port Louisissa oli bunkrattu ja otettu juomavettä ja syötävää. Koko päivä oli vierähtänyt lääkärikäynnillä. Tohtori oli määrännyt moottorimiehelle sairasulosmaksun. Sen merkeissä ja kotimatkan järjestelyissä vierähti loppupäivä ja sittenpä koittikin illan pimeydessä lähdön aika.

Intian valtameri oli jo ylitetty, ja olimme Malakan salmessa lähestymässä Singaporea. Tiedossa oli noin puolen vuorokauden ankkurointi redillä. Tulisi polttoaineita koneille ja laivaväelle. Ehkäpä myös postia Suomesta, olihan tiedossa porukanvaihtoa. Kolerarokotuskin pitäisi koko porukalle pistellä, ennen kuin Kiinaan olisi menemistä (muistelen, että 37 meitä oli laivaa kuljettamassa).

Siiffillä (chief engineer, konepäällikkö) oli tapana ajankulukseen poiketa radiohytissä jutustelemassa ja kuuntelemassa Yleisradion Porin lyhytaaltoaseman uutislähteyksiä. Jos oli ollut hyvä radiokeli ja muutenkin mukava juttutuokio, siiffi saattoi lähtiessään kutsua vahdin jälkeen hyttiinsä: ”Juodaan kaljapullo puoliksi!” Niinpä maltillisesta käytöstä johtuen siiffillä eivät kaljat päässeet loppumaan pitkilläkään merimatkoilla.

Kuumassa ja kosteassa yössä istuimme siiffin kanssa miidsipin paattitäkillä juomassa kaljapulloa puoliksi. Yllättäen pimeydestä syöksyi lähellemme pieni valoton alus kulkemaan laivamme rinnalle. Heti kohta tuntematon ohjasi kiinni kylkeemme. Näytti olevan puinen dzonkki.

Paapuurin siiveltä kajahti kipparin hätäinen huuto: ”Satans märirosvo, älkkä bäästägö sitä buuriin.” Dzonkista kurkotettiin keksiä laivamme reelingille, ja saman tien kiipesi tumma hahmo kannelle. Tuju oli nelosen luukulla juomassa omaa iltakaljaansa ja sinkosi pullonsa kohti tulijaa, kuitenkaan osumatta. Kauan ei visiitti kestänyt, kun hahmo hävisi takaisin dzonkkiin. Kuului moottorin urahdus, kuohu nousi aluksen keulasta ja kohta se oli hävinnyt yön pimeyteen yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. Mitään jälkeä käynnistä ei laivasta löydetty, joten suuresti ihmettelimme moisen akrobatian merkitystä.

Keskiyön jälkeen olimme ankkuroituneet Singaporen redille kymmenien muiden laivojen joukkoon. Jo ennen bunkkeripaatin tuloa ulkosivulle kiinnittyi useita puisia dzonkkeja, joista kiipesi väkeä kannelle. Paikkakuntalaiset pitivät jonkinlaista kokousta sillä paikalla, jolla mystinen vierailija oli aiemmin laivaan tullut. Miidsipin skotissa näytti olevan sutattuna jonkinlainen kiinalainen kirjoitusmerkki. Aikansa kovalla pulinalla merkkiä tutkailtuaan osa joukosta palasi dzonkkeihinsa ja irrottautui ulkosivulta.

Vain yksi paatti jäi, ja sieltä alettiin nostaa erikokoisia pahvilaatikoita kannelle. Pahvilaatikoista purettiin miidsipin taakse nelosen luukun päälle radioita, pieniä telkkareita ja kaikenlaista elektroniikkaa, kameroita, vaatteita, silkkiä, Singaporen matkamuistoja.

Koska emme päässeet rediltä maihin, ei rahaa ollut tilattu porukalle. Kippari kävi radiohytissä sanomassa, että laivaväki voi tehdä ostoksia vastakirjalle. Siihen tarkoitukseen pitäisi tehdä miehistöluettelosta sopiva lomake, johon jokainen kuittaa ostamansa tavarat kauppiaalle. Kokemuksesta tunsin porukan taidon huolehtia omista rahoistaan. Pikaisesti laskin muutamille taitamattomimmille maksimisumman, jonka edestä heille sai myydä, ettei saldo päässyt miinukselle.

Kiinaan mentäessä vaadittiin kaikilta voimassaolevat keltakuume- ja kolerarokotukset. Yellow fever eli keltakuumerokotus oli Suomessa pakollinen, jos meinasi laivaan mönsträtä. Kolera ei ollut ja sitä tuli tökkimään maista lääkäri. Rokotustodistusten kirjoittaminen radiohytin koneella sujui rivakasti. Porukan etsimisessä piikitettäväksi kului aikaa. Kuka oli työmaallaan, kuka oli kaupanhieronnassa jossakin kannella tai hierottavana kannen alla hytissään. Kuitenkin jokainen sai todistuksen mukaisen rokotuksen. Näin ei välttämättä aina tapahtunut.

Samalla käynnillään lääkäri tutki petipotilaana olleen koneoppilaan ja päätyi lähettämään tämän sairaalaan. Niinpä siinä muun rientämisen ohessa piti aamuyön tunteina laskea sairasulosmaksu ja mönsträtä potilas pois.

Aamu oli jo valjennut, kun pääkonetta puhallettiin matkan jatkumisen merkiksi. Silmäilin radiohytin venttiilistä ahteriin päin: paikalliset vielä viirasivat viimeisiä pahvilaatikoitaan dzonkkiinsa.

Viedessäni aamun säätiedotusta brygälle oli kippari silmäilemässä kauppiaalta saamaansa laivaväen ostoslistaa. Kurkin selän takaa todeten, että laskemiani saldoransuuneja oli noudatettu. Näköjään jotkut olivat käyttäneet lähes koko kuukausipalkkansa ostoksiin. Mikäpä siinä, kunhan ei tili mennyt miinukselle.

Kipparin huomiota kiinnitti vahdissa olevan perämiehen ostos: ”Sinä olla maksa vaan viis dollars. Mikä olla niin halpa ostos?”

”Otin hytissä henkilökohtaisen hieronnan”, kertoi perämies aurinkoisesti.

Siinä laivassa oli tapana, että tarvittaessa perämiehet skrapasivat ja maalasivat brygää ja standardibrygää avomerellä ajettaessa, kun kippari teki päiväkävelyään siiveltä toiselle ja vastasi vahdista. Niinpä kippari aloitti päiväkävelynsä kiukkuisesti tiuskaisten: ”Satans styyrman, sinu hieronta mennä redarin kirjanpito. Kun sinä olla niin kovin hierottu ja vetreä sinä kiipeä standardibrygä ja maalata joulukuus.”