KONNAN KUORI

Olimme ajelleet jo hyvän tovin kohti Bonnyn öljysatamaa Nigeriassa. Mutta niinkuin useasti villin linjan laivoissa tapahtui. Oorderit muuttuivat matkalla. Muutimme kurssin pohjoiseen ja suuntasimme kohti Kap Verdeä ja Sao Nicolaon satamaa ottamaan bunkkeria.

Varsinaiseen satamaan aluksemme oli liian suuri, joen laskimme ankkurin tyyneen lahteen sataman edustalle. Pian joukko pieniä veneitä piiritti alustamme. Myytävää oli monenmoista. Mutta kauppiailla oli myös yksi yhteinen ostotoive. Kaikki halusivat ostaa makeaa vettä. Saarilla vallitsi kova pula vedestä jota aluksemme vesitankeista myytiin veneisiin satoja litroja. Ironista kyllä. Saadut Escudot käytettiin maissa käydessä muutamaan olut tuoppiin.

Veneissä myytävä Afrikkalainen rihkama ei oikein kiinnostanut. Kuitenkin mielenkiintoni heräsi kun satamalahden toiselta puolelta lähestyi soutuvene jonka pohjalla lojui kaksi kilpikonnan kuorta. Toinen valtavan iso ja toinen aika pieni. Pitkien neuvotteluiden lopputuloksena päätin maksaa isommasta kuoresta kaksi askia Marlboroa. Köysi laskettiin veneeseen. Tupakat ja kuori vaihtoivat omistajaa. Kun hinasin matkamuistoani kannelle konepäällikkö Jaska osui sopivasti paikalle ja alkoi tinkiä matkamuistoani itselleen. En suostunut antamaan, joten manaten huonoa tuuriaan hän teki kaupat pienemmästä kuoresta. Yhdessä kannoimme saaliimme pois kannelta poosun sappiin.

Seuraavana aamuna nostimme ankkurin ja aloitimme matkan kohti Karibiaa. Heti aamulla pursimies Mikko kyseli tulistuneena: Kuka onneton on kantanut niitä konnan kalmoja mun työmaalle. Haisevat niin ettei henki meinaa kulkea. Heitin ne täkille. Hyvä etteivät samalla lentäneet jo mereen saakka. Pakko oli tunnustaa syyllisyytensä ja lähteä tutkimaan tapausta.        Toden totta kilvet haisivat. Haisivat traanille, hylkeelle, haille tai paremmin sanoen yhtä pahalle kuin Port Saidin kalatori Suezin kanavan kyljessä. Joskus kanavalla kulkiessa kisailimme kuka pystyy pidemmälle kulkemaan nenästä kiinni pitämättä.

Konnan kilpiä ei kuitenkaan heitetty takaisin mereen. Vaan alkoivat järjestelmälliset puhdistus toimet. Kaikki liha ja jänteet raavittiin irti kilpien sisäpuolelta. Teräsharjalla ja voimakkaalla pesuaineella vielä viimeisteltiin työ useampaan kertaan. Myös merirokon ja muiden jälkien hellävarainen poisto kilven ulkopinnalta vei aikansa. Vielä ennen kilven viimeistelyä muutamalla lakka kerroksella tutkin sitä vielä auringon valoa vasten. Hämmästyin, kun valo paistoi selvästi läpi kilven ohuimmista kohdista korostaen etu pinnan muotoja. Sain idean: Siitä tulee seinälampun varjostin ja siiffi ei sitä enään saa vaikka maksaisi mitä. 

Kilven lopulliseen valmistumiseen kului aikaa. Ja sillä aikaa aluksen vanavesi piirsi viivaa maailman kartalle: Kap verde--- Hollannin Antillit Curacao Willemstad--- Teksas Houston. Kevenneltiin vähän aikaa Supertankkereiden lasteja Mexicon lahdella ja lastit vietiin Houstoniin.---- Panaman kanava Gristobal. Kanavasta läpi.---- Chile Ariga--- Galifornia Los Angeles---- Equador Puerto Petrolio de Balao--- Panamaan kanava----Teksas Houston----Venezuela Maragaibo----Plata de Palmas----- Hollannin Antillit Bonaire----Teksas Houston.

Jouluksi en päässyt kotiin. Uusi vuosikin meni ohi. Samoin loppiainen. Viimein Freeportista 07.01. 1977 alkoi kotimatka. Kilpikonnan kuori oli mukana. Mutta se oli niin iso, eikä mahtunut matkalaukkuun. Hätäratkaisuna täytyi rakentaa laatikko pahvista ja faneerista. Satamasta en päässytkään poistumaan niin yksinkertaisesti kuin arvelin. Tielle asettui tullimies   joka vaati selvitystä matkatavaroista. Huumeita, aseita, hedelmiä ja viljatuotteita ei ainakaan saanut olla mukana. Selvitykseni: Souvenirs isosta laatikostani herätti heti mielenkiinnon. Tullimies pyysi avaamaan laatikon. Miehen ilme oli näkemisen arvoinen. Leveällä Texasin murteella  lausutut sanat: I`m sure you wont bring that over here. Sai kylmän hien nousemaan otsalle. En halunnut kuitenkaan aivan heti luopua aarteestani joten pikaiset neuvottelut oli syytä käynnistää. Yhteinen intressikin löytyi hyvin nopeasti. Tullimiehellä ei ollut kovinkaan suurta halua käynnistää pitkää paperisotaa kielletyn luonnonvaraisen eläimen osan takavarikosta. Asiaa auttoi paljon kun älysin vielä näyttää passini ja agentilta saadut lentoliput varmistivat että kielletty tuote poistuisi maasta jo muutaman tunnin kuluttua. Vielä kun vakuutin ja vannoin niin tapahtuvan. Suljimme laatikon kannen ja paiskasimme kättä. Tapahtui vielä toinen ihme. Tullimies pyysi vielä hetken odottamaan ja poistui toimiston puolelle. Palatessaan hänellä oli A4 kokoinen lappu jonka hän liimasi laatikon kylkeen. Pienen präntin lisäksi lapussa luki: US CUSTOMS CLEARANCE. ja kohdassa Article: CARPET.

Niin alkoi kotimatka Houstonista ensin suurten järvien rannalle Chicagoon. Delta Airlinesin Complimentary tarjoilut kävivät hyvin kaupaksi. Iloinen tunnelma jatkui myös Chicagossa baarin puolella odotellessa lentoa Kööpenhaminaan. Mannerten välisellä lennolla oli hyvin tilaa ja onnistuin valtaamaan kokonaisen neljän istuimen penkkirivin omaan käyttööni.           Vähän ihmettelin kun laivatoverini kutsuivat itsensä kylään. Taas drinkkejä tilailtiin ja pidettiin lentoemäntiä kiireisenä. Hauskaakin taisi olla. Poikien poistuttu omille paikoilleen etummaisen penkin kaksi ladyä tiedustelivat: Joko partyt olisivat viimeinkin ohi? Vastasin myöntävästi ja nukahdin. Aika hämärästi muistan Kööpenhaminan koneenvaihdon. Taisin tipahtaa baarituolilta ja Helsingissä kokovartalo puudutus taisi olla jo melko täydellinen.

Aika ankea herääminen. Pää tuntui raskaalta ja joku painoi kipeästi kylkeen. Silmissä tuttu kynnyksen matto ja korviin kantautui raitiovaunun melu alhaalta Helsingin kadulta.             Tajuan, että kotiin on tultu. Makaan selälläni. Yritän istumaan mutta jokin laittaa kovasti hanttiin. Henskelit: Enhän minä koskaan ole käyttänyt henskeleitä. Saan ne etupuolelta avattua   ja pääsen vaivoin istumaan. Luiskahdan pois jonkin kovan päältä. Mun kilpikonnan kuori. Mitä se on mun selässä tehnyt? Pää on edelleen painava ja jokin remmi leuan alla. Mitä tekemistä on tuolla pienellä kuorella vyöllä köytettynä mun päässä? Vääntäydyn olohuoneen soffalle.  Soffapöydällä  erokirje. Suu on kuiva kuin peduiinin sandaali. Keittiössä jääkaappi aivan tyhjä. Onneksi kraanasta tuli sentään H2O ota. Kuka se mahtoi laulaakaan : Voiko ihanammin päivän enää alkaa?? Muutaman päivän kuluttua jouduin toteamaan. Että siinä oli sitten sen orastavan suhteen loppu. Tuliaiset päätin jakaa muualle. Pienen kilpikonnan kuoren, henskelit ja vyön päätin säilyttää myöhempää käyttöä varten. Mutta niinkuin oli tarkoitettukin. Kilpikonnan kuori sai paikan lampun varjostimena seinällä soffan yläpuolella.

Taas kerran lomat oli pidetty. Siitä muistutti yhtiön henkilöstöpäälliköltä saapunut sähkösanoma: Pistäydypäs konttorilla keskustelemassa!  Tapasin henkilöstöpäällikön Keskuskadun konttorissa ja alkumuodollisuuksien jälkeen hän esitti kysymyksen: Haluaisitko asua vähän aikaa Espanjassa? Sinulla kun on kuulemma tuota kielitaitoakin. Onhan tuota nuorena poikana tullut muutama sana opeteltua. Mitäs minä siellä? Lähtisit uuden laivan rakennusvalvojaksi Sevillaan Astilleros Espanolesin telakalle. Rakennusvalvojia sinne jo kaivattaisiin. Mitäs sanot lähdetkö?  Sii Sii .. Koskas pitäisi lähteä? Jos tilaan liput huomisaamulle. Sopiiko?

Sevilla. Partureistaan tunnettu otti uuden siirtotyöläisen avosylin vastaan. Oli ilo huomata kuinka kansa oli vapautunut Generalissimus Francon diktatuurin ikeestä ja opetteli elämään demokratiassa. Viikot kuluivat. Laiva alkoi näyttää jo laivalta. Myöskin vierellä valmistuva sisaralus oli jo aivan vesillelasku kunnossa. Tuli aika jolloin tuo sisaraluskin tarvitsisi miehistöään. Konepäälliköksi tuli Jaska. Vanha tuttu. Viikonloppujemme traditio ja kohokohta oli sunnuntai päivällinen vanhan kaupungin Las Cadenas ravintolassa. Valkosipuli kanaa Pollo Ajillo. Talon punaviinin kanssa. Ruokailun kuluessa Jaska halusi jotenkin keventää sydäntään ja aloitti keskustelun: Mitenkäs pärjäsit sen kilpikonnan kuoren kanssa?             Siinähän se olohuoneen seinällä roikkuu. No kuinka muijjas suhtautui?  Se lähti!  Mua niin otti päähän, kun et myynyt mulle sitä kuorta. Jo Chicagoon matkalla tehtiin poikien kanssa suunnitelma että juotetaan sut niin känniin, ettet muista mitään. Jos vaikka unohtaisit sen kuoren Hesassa terminaaliin. Aika pimeeltä tuo Hesaan tulo tuntuikin. En tosiaan muista mitään. Oot sä aika pesusieni. Tosissaan kolmeen pekkaan yritettiin. Vasta Köpiksn jälkeen alkoi tuntua että onnistutaan. Terminaalissa ne suunnitelmat vielä muuttui. päätetiin viedä sut kotiin. Sun osoite oli siinä laatikon päällä. Alettiin raahata sua ja sun tavaroita neljänteen kerrokseen. Matkalla koiruus taas iski. Avattiin sun laatikko. Henskeleillä saatiin kuori nätisti sun selkään. Vyöllä köytettiin mun kuori kypäräksi jos vaikka heti tulee kaulimesta. Talutettiin sut ovelle. Sun sioittamises oven pieleen vaati todella rautaista engineeri osaamista. Soitettiin ovikelloa ja alempaa porrastasanteelta seurattiin kun sä niin nätisti kellahdit ovesta sisään.  Katos poikia. Nyt alkaa valjeta. Olipa sekin taas seikkailu.

Kuules Matti. Kyllä mun vakaa mielipide on että villin linjan seilorin muijjilta vaaditaan paljon huumorintajua, sopeutumista ja ymmärrystä . On se niin rankka jobi.