Alokkaana olin opiskellut vaativaa teknistä sotilasuraa viikon verran Riihimäellä Viestirykmentissä, kun Helsingin Sanomat julkaisi uutisen 23.10.1969: ”Kahden laivan tilaus Espanjasta hankkeilla”.

 

Täysinoppineena radioryhmän johtajana olin siirtynyt reserviin ja syksyllä 1970 opiskelin laivaradiosähköttäjän taitoja Helsingissä Lauttasaaressa osoitteessa Särkiniementie 5. Välitunnilla tuli silmäiltyä Navigator lehteä joka kertoi, että telakalla Sevillassa oli laskettu vesille kaksi jättiläismäistä rahtilaivaa. Vaikka laivojen nimet SOLANO ja TIVANO kuulostivat espanjalaisilta, oli suomalaisen varustamon nimi tanskalaiselta kuulostava Oy Henry Nielsen Ab. Ja yhdeksi omistajaksi mainittiin ruotsin- ja englanninkielen sekasotku Ab Helsingfors Steamship Co. Ltd. Toisen laivan omistaja oli Oy Pulpships Ab. 

 

Otapa siitä sitten selvää, mitä nuo monet omistajien nimet tarkoittivat. Maalainen tunsi lähinnä Suomen Höyrylaivaosakeyhtiön, joka omisti omat laivansa. Tuttu oli myös nimi Finnlines, vaikka vasta paljon myöhemmin selvisi, ettei firma omistanut yhtään laivaa (ensimmäinen oma vasta 1986 FINNFELLOW). 

 

Lauttasaaren siltaa koulumatkoilla etukenossa vasten myrskytuulia tallatessani olin oppinut tuntemaan Salmisaaren kolikaijasta höyrylaivan nimeltään MARKUS. Savupiippuun maalattu punertava kuusisakarainen tähti oli varustamon Mariners Shipping Ltd merkki. Ei semmoista varustamoa kukaan tuntenut. Sen sijaan kaikki tunsivat Ilmari Tuulen, joka omisti tuon eksoottisen varustamon.

 

Kun kansainvälisen radiosähköttäjän II luokan sertifikaatti oli opiskeltu, löytyivät laivajobini tuon tanskalaiselta kuulostavan Henry Nielsenin konttorin kautta. Kaksi ensimmäistä työmaata omisti Helsingfors Steamship. Kolmannen Oy Pulpships Ab:n redariksi tiedettiin herra Bertel E. Ahlström.

 

Neljäs laivatyöpaikkani oli moottorilaiva TIVANO. Jo neljättä vuottaan valtameriä seilaavalle ei laiva enää yhtä jättimäiseltä näyttänyt, kuin Navigator-lehden jutussa.

 

Sisarukset SOLANO ja TIVANO olivat samanlaisia, vain kutsumerkki (OGYO >< OGYP) oli erona. Niin, myös erilaiset korsteenimerkit omistajien mukaan. Molemmat ovat tuulen nimiä. Solano puhaltelee etelä-Espanjassa, mm. Sevillan ympäristössä. Tivano Italiassa Lombardian seuduilla.

 

Kopioin tähän SOLANOn tiedot aiemmasta TIVANOn jobi tekstistäni.

Sisarukset olivat sarjavalmisteita, Freedom-Hispania tyyppiä. Japanissa oli 1967 alettu rakentaa Freedom nimellä laivasarjaa, jonka lisenssin Espanjan valtion telakka oli pari vuotta myöhemmin ostanut. Kolmannessakin tämän tyypin laivassa oli suomalaista porukkaa. Vasa Shippingin hoidossa oli mukavuuslippulaiva GREZ.

 

Laivojen kantavuus 16 051 tonnia, bruttovetoisuus hilkkua vaille 10 000 rekisteritonnia (tilavuusmitta, rekisteritonni on 100 englannin kuutiojalkaa eli noin 2,832 m³). Pituus, leveys ja syväys olivat 144,78 x 20,65 x 9,30 metriä. Espanjalaisen Sulzer-dieselin 8 000 hevosvoimaa kuljettivat parhaimmillaan lähes 15 solmun vauhtia, tosin harvemmin. Villin linjan liikenteessä pitkät redillä (sataman lähistön ankkuripaikka, missä laivat odottelevat laituripaikan vapautumista) ja satamissa makaamiset pruukasivat kerätä monenlaista vauhtia hidastavaa kasvullisuutta runkoon.

 

Täkillä oli kolme paria samsonposteja, joihin oli kiinnitetty 10 tonnin puomit. Lastinkäsittelyn lisäksi puomeilla kiskottiin lastiruumien teräsluukkuja auki ja kiinni. Luukkuja oli kuusi.

 

Radiohytti oli brygän takana. Radiohytin takana, osin korsteenissa, oli pieni radiosähköttäjän asuinhytti. Kalustuksena kapea punkka, lyhyt punainen keinonahkainen sohvanpätkä, pieni kirjoituspöytä, vaatekaappi ja lavuaari. Jos vapaavahdissa kaipasi eroon työtunnelmista, saattoi vetää verhon oviaukkoon.

 

Molempiin Sevillan bulkkereihin oli radiot toimittanut englantilainen Redifon. Aiempiin 50-luvun laitteisiin verrattuna uutta olivat ssb-lähetin ja -vastaanotin. Lyhytaaltoradiopuhelut olivat paljon laadukkaampia tällä uudella modulointitekniikalla. Olihan omat oppinsa näin uusien laitteiden käytössä, mutta ohjekirjat olivat vielä tallessa. Myöhemmin totesin, että vikoja ihmetellessä suurin homma oli väännellä lootien kiinnitysruuveja auki.

 

Brygän ja radiohytin kerroksen alapuolella föörkantissa oli pienet ja askeettiset kipparin ja siiffin hytit. Päivähytti/toimisto ja makuukomero. Ahteriinpäin asustivat perämiehet ja mestarit. Viimeisimpänä sauna, johon sisäänkäyti oli ulkoa kannelta. Uima-allasta ei rakenteisiin kuulunut, eikä semmoista ollut jälkeenpäinkään kasattu pressuista ja jätepuusta.

 

Kerrosta alempana ihan ahterissa oli byssa. Miehistön messi ja sen jatkona päivähuone oli paapuurin puolella. Styyrpuurin puolella oli päällystön vastaavat tilat. Salonkia ei laivassa ollut. Päällystön messissä oli pöytä, jossa aterioivat kippari, siiffi ja försti.

 

Samassa kerroksessa oli hyttejä alipäällystölle ja osalle keittiöväestä. Muun porukan tilat olivat kannen tasalla. Harrastustiloja tai kuntosaleja ei ollut. Kun hyvällä säällä ajettiin painolastissa, löytyi lentopalloporukka tyhjään ruumaan. Säiden salliessa ravisteltiin saunakannella jatsinoppia. Ja ahteritäkillä vietettiin koko porukan grilli-iltoja.

 

Aiemmin seilaamissani laivoissa ei ollut jääilmaa. Kun hytin lämpötila alkoi nousta yli 30 asteen, etsittiin yöpaikkoja kannelta.Tässä uudessa ja modernissa rahtilaivassa oli korsteenin taakse rakennettu tavarakontin mallinen pömpeli tätä ihmeellistä laitteistoa varten. Jokaisen hytin skottiin (seinä) oli ruuvattu ruskea peltinen tulitikkuaskin muotoinen säätökamiina. Kooltaan lähes metri kertaa 60 cm kertaa 20 cm. Turkista (lattia) nousi noin 10 cm läpimittainen jenkavartinen ilmaletku lootan pohjaan.

 

Suomessahan on kylmää ihan luonnostaan, eikä sitä ole tarvinnut koneilla tehdä. Niinpä mestareillekin usein tuntui olevan hakusessa laitteen tarkoitus. Ajettaessa pitkin pituusastetta ehdoteltiin hiki pinnassa monena päivänä ilmastoinnin käynnistämistä. Kun se ihme sitten tapahtui, oltiin jo ohitettu kuuma alue ja villapaita päällä toivottiin jääilman stoppaamista.

 

Myöhemmin opin, että radiohyttiin ja makuukomeroon turkista peltikaminaan nouseva putki oli jäälinjan viimeinen. Laitteiston teho lienee ollut alimitoitettu. Porukka oli huomannut, että irroittamalla putki peltilootasta hyttiin tuli vähän paremmin viilennystä. Korsteeniin rakennettuun kipinän asuinhyttiin ja viereiseen radiohyttiin asti ei viilennystä enää riittänyt.

 

Jatkuu, toivottavasti...