Henry Nielsenin merihenkilöstöpäällikkö Pentti Ojamies lienee tarjonnut minulle radiosähköttäjän jobia SOLANO-bulkkeriin 28.1.1976. Semmoinen päiväys näyttäisi olevan räntätty lentolippuuni Helsinki - Hong Kong. Matkustajan nimikin tikettiin on piirretty.

Allakka kertoo, että perjantaina 30. tammikuuta poikkeilin varustamon konttorissa Helsingissä osoitteessa Keskuskatu 7, viides kerros.

Völjyyn oli lähdössä konekakkonen eli toinen konemestari. Hän oli aiemmin seilannut Effoan ja Finnlinesin linjalaivoissa. Jobit oli aina otettu Suomen satamissa. Nyt hänellä oli ensimmäinen ns. lentojobi ja vieläpä maapallon taakse. Ja lentojobi vei villin linjan laivaan, jonka kulkemisista kukaan ei etukäteen tiennyt.

Konekakkonen vähän aprikoi, kuinka mahtaa osata matkustaa noin pitkän matkan. Pentti Ojamies lohdutteli:”Pidät vain Sylvänteen takinhelmasta kiinni, niin hyvin se menee”. Ojamies oli tässäkin oikeassa.

Tuolloin oli eduskunnassa huolestuttu merenkulkijoiden lentomatkojen verovapaudesta ulkomaille töihin. Näitä jonkun kansanedustajan huvimatkoina pitämiä reissuja oli ehdotettu säädettäväksi verollisiksi. Lehtitietojen mukaan ammattijärjestöjen ainoa vastustuskeino jälleen oli uhkaus lakoilla.

Laskeskelin, että kahden päivän noin 150 markan bruttopalkan päälle lisättävän kolmen tuhannen markan lentolipun vaikutus olisi nostanut verotettavaa tuloa hyvän matkaa yli sata prosenttia. Veronmaksuun ei olisi ansio riittänyt. Samanlainen kansanedustajien kauna oli nostanut päätään myös 1950-luvun alussa. Kummallakaan kerralla verottaminen ei toteutunut. En ole nähnyt uutisia, että kansanedustajat olisivat halunneet omia matkojaan verollisiksi. Merenkulkijoiden matkathan tuottivat isänmaalle mittavasti arvokasta ulkomaan valuuttaa. Kansanedustajien matkoista en tiedä, koituiko niistä tuloa vaiko vain menoa.

Lauantai aamuna tammikuun viimeisenä päivänä kello kahdeksan lähti Swissairin lento Helsingistä Zürichiin. Jokunen tunti jouduttiin norkoilemaan kentällä ennen Hong Kongin koneen lähtöä puolilta päivin paikallista aikaa.

Iso lentokone – ehkä Boeing 747 – meitä vei kohti itää, koska paikkamme oli koneen keskellä neljän penkin rivissä. Maisemien seuraamiseksi ei ollut akkunoita, joten ostimme musiikinkuunteluun muoviletkut. Soitto soi eri kanavilta tunnin kierroksina. Joltain pop-kanavalta kuultiin kerran tunnissa laulu, jossa ajoittain komennettiin ”be quiet, be quiet”. Nätti sävelmä. Tunnista toiseen muistimme sen kuunnella. 

Vasta tämän vuosituhannen puolella opin, että äänessä oli brittibändi 10CC laulullaan ”I’m not in love”. Äänitystä nyt kuunnellessa palautuu mieleeni ison matkustajalentokoneen hajut, humina ja hämäryyden himmeät valot, viltit jaloillamme, olutpurkki kädessä, vieressä penkillä uusi tuttavuus konekakkonen, sittemmin ykkösenä ja siiffinä parikymmentä vuotta varustamossa viihtynyt. Kahdeksan vuotta sitten pääsin mukaan hänen viimeisen ulosmaksunsa surujuhlaan Malmin hautausmaalle. Aina ”be quiet” laulun soidessa pruukaa mennä roska silmään.

Lentokoneaterian jälkeen vierähti aika tärkeiden asioiden selvittelyssä oluen antaman energian voimin. Välilasku oli Intiassa, silloisessa Bombayssa. Tammikuussa Suomen talvesta lähteneille työntyminen Intian kuumaan ja kosteaan yöilmaan vaati jo villapaidan riisumisen. Asiantuntevaa tax-free ostosten apua tarjosi isällisesti suomalainen virkapaikalleen matkaava diplomaatti:”Ostakaa sellaista, jossa on mahdollisimman suuri prosenttiluku pullon etiketissä.

Matkan jatkuessa matkustajat pantiin yöpuulle ja valot sammutettiin. Se ei estänyt oluen tarjoilua. Täydennystä tuodessaan stuertti kiinnostui utelemaan, mistä maasta nuoret miehet olivat reissuun lähteneet. Taidettiin osata hyvin vastata, koska tarjoilu jatkui.

Otettiin siitten muista matkustajista mallia ja kallistettiin selkänojat lepoasentoon. Nukahtamaan ei keritty, kun lentokoneen valot syttyivät ja alkoi aamiaisen tarjoilu. Sittenpä laskeuduttiin Hong Kongin kentälle. International Kai Tak Airport toimi tuolloin mantereen puolella Kowloon niemellä. Nykyinen International Airoport Chek Lap Kok on rakennettu Lantau-saaren pohjoisrannalle täytemaalle

Tuloaulassa alkoi huolestuttaa, kun matkatavaroiden tulo loppui ilman meidän kapsäkkejämme. Vaikka konekakkonen olisi kuinka pitänyt Sylvänteen takinhelmasta kiinni ei auttanut: kaikki muut matkustajat laukkuineen poistuivat ulos. Kerrankos laivaan matkaajilta oli matkatavarat kadonneet, eikä sen koommin löytyneet. Kuljetushina rusahti vielä kerran käyntiin. Ehkäpä Helsingin lennolta tulleet tavarat oli pakattu jonnekin lentokoneen ruuman peränurkkaan, kun molempien pakaasit vyörääntyivät aulaan.

Kuumahan se oli Hong Kongissakin. Terminaalin ulko-ovea vastapäätä oli betonikaide, jonka päälle oli uupunut rönöttämään joku paikkakuntalainen. Arvelimme kerjäläiseksi. Kun liukuovi takanamme klonksahti kiinni, nosti huilaaja isoa pahvikylttiä. Oltiin jo menossa taksijonoon, kun hoksattiin, että pahviin kirjoitettu teksti SOLANO saattoi tarkoittaa meitä. Kyllä, niinpä saatiin kyyti ja majoitus hotelliin.

Kiinalaisen Helmijoen suiston Kantonin kaupungin seutuvilla on ollut asutusta satoja vuosia ennen nykyisen ajanlaskumme alkua. Eurooppalaisista löytöretkeilijöistä portugalilaiset ehättivät rakentamaan tukikohtansa noin viisisataa vuotta sitten Macaon saarelle Kantonista etelään. Vasta kolmisen sataa vuotta myöhemmin britit ilmaantuivat samoille seutuville ”tois puol jokke” eli Hong Kongin saarelle ensimmäisen oopiumsodan rauhan saavutuksena. Britit halusivat ostaa kiinalaista teetä ja maksaa sen intialaisella opiumilla, kuin myös viedä Kiinaan oopiumin lisäksi muitakin teollisuutensa tuotteita. Kiinan keisari ei suvainnut oopiumkauppaa ja britit aloittivat sodan.

Hong Kong - suomeksi ”tuoksuva satama” – oli brittien hallinnassa vuoteen1997 saakka. Sen jälkeen alue siirtyi Kiinalle sopimuksella ”yksi maa, kaksi järjestelmää”. Kuten suurvallat yleensä, Kiinakaan vahvemman oikeudella ei välittänyt noudattaa sopimuksiaan, vaan alkoi alistaa aluetta diktatuurinsa alle. Sopimus on muuttunut muotoon yksi maa, yksi diktatuuri.

Helsingistä lähtiessämme oli luettu sanomista, että Kiinassa vietetään vuoden suurinta juhlaa uutta vuotta. Ei osattu tietää, oliko katujen hulina tavallista arkista riehuntaa, vai oliko siinä mukana jotakin uudenvuoden lisää.

Hotelliltamme aukesi perinteiset Hong Kongin kujat: kapeita katuja täynnä kioskeja ja kaupustelijoita, paperilyhtyjä, katukeittiöitä. Yhtenä sekamelskana ääniä ja hajuja ja valoja. Ehkäpä lentomatkan intensiivinen musiikin kuuntelu ja muu valvominen alkoi kuuman ja kostean ilmaston ohella uuvuttaa. Nuorisopaikkoja ei ollut lähialueilla ja siirryimme kunnon yöunille. 

Seuraavana iltapäivänä venekyyti kuljetti meidät redille, jossa moottorilaiva SOLANO makasi ankkuroituna puomit pystyssä.

Jatkuu...