Lähettänyt TimoSylvänne

Laivaelämästä maatöihin siirryin nelisenkymmentä vuotta sitten. Edelleen on kirkkaana mielessä kaikkien neljäntoista laivan kutsumerkit. Lisäksi muistan kaikilta mantereilta kymmeniä rannikkoradioita kutsumerkkeineen, kuten solanojobini alkutaipaleelta Shanghai/XSG, Hong Kong eli Cape D’Aguilar/VPS, Singapore/9VG, Colombo/4PB ja Aden/ZNR.

Adenradiota kuuli aina Bab el-Mandebin eli Helvetinportin läpi ajettaessa Intianvaltamereltä Punaisellemerelle tai päin vastoin. Luulenpa lähettäneeni Jemeniin osoitetut sähkeet Adenradion kautta. Kuten meklarille tiedoksi, että moottorilaiva SOLANO oli ankkuroitunut Al-Mukallan edustalle perjantaina 27.2.1976 kello 13. Samaa ilosanomaa jaettiin Shanghairadion kautta rahtaajalle ja Helsinkiradion kautta redarille.

Brygän siivellä kiikarin läpi saattoi todeta, että kauempana oli toinenkin rautalaiva ankkuroituna. Liekö maannut ylös, kun ei sieltä havainnut elon merkkejä. Muutoin vesiliikenne oli pieniä puisia purje- ja moottoripaatteja.

Suomalaisille vihreisiin niittyihin ja metsiin tottuneille näkymä rantaan oli ankea: kuin soramontun rinteille olisi valkoisia rakennuksia rakenneltu. Aurinko paahtoi tulisesti. Hurjilta näyttivät asutuksen ylärinteillä olevat kaivinkoneen kokoiset kivenlohkareet. Semmoinen kun lähtisi vierimään kohti merta, veisi kortteleittain jemeniläisten koteja mennessään.

Nykyisen Jemenin mailla yli neljätuhatta vuotta sitten on peltoja viljelty. Suomalaisetkin lapset ennenvanhaan oppivat pyhäkoulussa tärkeän tiedon kuningas Salomon ja Saban kuningattaren tapaamisesta. Saban alueet levisivät molemmin puolin Punaisenmeren rantoja. Muinaisina aikoina Saban valtakunnan vauraus kasvoi mausteiden, suitsukkeiden, mirhan ja arvokkaan eteerisen öljyn frankinsensin kaupan ansiosta. Siksipä kuningattaren vierailulla oli mahdollista ylenpalttiset lahjat Salomolle ojentaa.

Saban lisäksi alueella hallitsi aikojen kuluessa monia kuningaskuntia. Keskenään pruukasivat sotia. Kristinusko oli levinnyt Jemeniin asti, kunnes Muhammedin aikaan muslimit valloittivat alueen. Kauppa oli hiipunut ja vauraus haihtunut, mutta lähes tuhannen vuoden kuluttua koitti uusi kukoistus Etiopiasta tuodun kahvin ansiosta. Jokainen suomalainen tuntee jemeniläisen Mokka kaupungin nimen.

Jemenin alueet jakautuivat kahteen valtioon brittien vallattua Adenin 1839. Britit poistuivat Jemenistä 1967. Jemen yhdistyi yhdeksi valtioksi 1990. Sen jälkeen lähes jatkuvasti on sodittu. Lähinnä muhamettilaisuuden eri lahkojen nimissä. Nykyisin Jemen on uutisissamme Punaisellamerellä kulkevien laivojen tuhoamisen vuoksi. Ne jotka Jemenissä ovat säilyneet hengissä, elävät suuressa kurjuudessa ja nälänhädässä. Paitsi sotapäälliköt.

Al-Mukallan kaupungista ei ole säilynyt varmoja tietoja kuin parin sadan vuoden takaa. Silloinkin aiheena on ollut vihanpito arabien kesken. Sata vuotta sitten kaupungin asukasmääräksi arvioitiin 10 000. Vuosituhannen alussa reilut sata tuhatta. Ankkuroidessamme Al-Mukallan edustalle väkimäärä on ollut jotakin tuolta väliltä.

Jemen oli tuolloin ja lie edelleenkin muslimien maa. Pyhäpäivä on heillä perjantai. Enpä muista, alkoiko lastin purkaminen heti perjantaina, vaiko vasta seuraavana päivänä. Kuvista päätellen laivan paapuurin ulkosivulle tuotuihin puisiin proomuihin lastattiin samoja säkkejä, mitä Thaimaassa oli laivaan kuormattu. Saattoi olla riisiä. Koneella kulkeva paatti hinasi muutaman tyhjän proomun lastattavaksi ja vei täydet rantaan.

En ole vastakirjan mukaan rahaa tilannut Al-Mukallassa. En muista, millaista rahaa laivaväelle siellä jaoin. Kuitenkin maissa päästiin käymään. Laivan pelastusvenettä styyräsi matruusi ja moottorimies hoiteli konetta.

Kivisiä katuja ylös alas ei kauaa jaksanut kiipeillä. Porukka löysi aika pian tiensä samaan paikkaan: lähellä rantaa oli hotellin yhteydessä baari. Toisessa kerroksessa ollut miesten vessa oli ”kreikkalainen”. Kusirännin seinässä oli ikkunat viereiseen moskeijaan. Avonaisella pihalla pyllisteli paikkakuntalaisia miehiä kohti Mekkaa.

Laivaa kierteli kanooteillaan yksittäisiä kauppamiehiä. Jotkut olivat niin sitkeitä huutelijoita, että ahteritäkillä istuskellut siiffi kimmastui. Jonkin rautamurikan mestari ryntäsi konehuoneesta hakemaan ja nakkasi kohti äänekästä kanoottimiestä. Onneksi ei osunut, mutta kauppias vaikeni ja meloi matkoihinsa. Valokuvista näkee, että ainakin kalaa on ollut tarjolla.

Neljä ja puoli vuorokautta venyttiin ankkuriketjun yläpäässä. Timppa hiivasi lekan tiistai iltana kello 23. Suunnattiin kohti Eurooppaa. Bab el-Mandebin läpi puskeuduttiin 25 tunnin matkan jälkeen. Punaistamerta taivallettiin lähes kolme ja puoli vuorokautta. Sunnuntaina 7. maaliskuuta molskahti paapuurin ankkuri Suezin kanavan ankkuripaikalle kello 9.