Suezin kanavan redille ankkuroiduttiin sunnuntaina 7.3.1976 kello 9. Olin ajanut kanavan läpi jo edellisenä syksynä saman varustamon tankkilaivalla. Hyvin muistin vanhastaan radioliikennesapluunat. Kanavaliikennettä varten oli perustettu uusi Ismael radio/SUQ, joka sähkötteli 500 kHz taajuusalueella. 

 

Kanavahan on oikotie Välimereltä Punaisellemerelle ja Intianvaltamerelle. Euroopasta Intiaan ja sen takaisiin maihin vesitse matkaavien ei tarvitse kiertää Afrikan mannerta.

 

Sekä Suezissa, että kanavan pohjoispäässä Port Saidissa laivat järjestettiin kerran vuorokaudessa saattueiksi. Egyptiläisten luotsien opastuksella jo aamupimeällä lähtivät ensimmäiset matkaan. Tuohon aikaan olivat lastatut tankkilaivat kärjessä. Myöhemmin kuuluu järjestys muuttuneen.

 

Pohjoiseen kulkeva saattue ankkuroi joskus puoliltapäivin Isolle Katkerojärvelle odottamaan etelään ajavia. Järvellä oli hyvin tilaa ohittaa. Vajaat kaksikymmentä tuntia läpiajo kesti. Port Saidissa jäi luotsi pois joskus puolen yön nurkilla.

 

Suezin kanava kulkee melkein etelästä pohjoiseen. Nykyisin pituutta lähestymiskanavineen on lähes 200 kilometriä. Kanavaan kuuluu kaivetun rinnakkaisia väyliä, jotta liikennöinti olisi mahdollista yhtä aikaa molempiin suuntiin ainakin osan matkaa. Slusseja ei ole, vaikka joku purjehtija niin jossain netin lokikirjassaan kertoilikin.

 

Merenkulkijat käyttivät nimitystä ”Marlboro kanava”. Jos olisi voinut katsoa kristallipalloon olisi nähnyt, että tulevana syksynä tähän samaan laivaan oli Port Saidissa tulossa luotsi. Luotsipaattiin haluttiin saada koppa Marlboro-savukkeita. Semmoiseen pahvilaatikkoon mahtuukohan parikymmentä kartonkia? Kun tupakkaa ei laivalta annettu, luotsivene luotseineen etsi sellaisen laivan, missä oltiin hövelimpiä. 

 

Alkoholi ja tupakka myytiin ulkomaanliikenteen laivoihin ilman veroja. Savukekartonki ei monta suomenmarkkaa maksanut. Pahvilaatikollinen muutaman kympin. Rahtilaivan vuorokausikustannus redarille lie ollut useita kymmeniä tuhansia markkoja. Toisaalta, jos laiva oli matkarahdattu, rahtaaja maksoi korruptiosäästöstä johtuneen ylimääräisen odottelun.

 

Jo faaraoiden aikaan tuhansia vuosia sitten kaupankäynti Egyptiin Arabian niemimaalta, Intiasta ja kauempaakin oli vilkasta. Tuolloin kauan sitten arabit ymmärsivät, että vesikuljetukset ovat maakuljetuksia edullisempia. Suomessa virkamiehet eivät ole tätä vieläkään hoksanneet, koska Trafi sisävesillämme edistämisen sijaan pyrkii estämään liikennöintiä.

 

Ensimmäistä Suezin kanavaa kaivettiin 2500 vuotta sitten Suezista kohti Niiliä. Jo noihin aikoihin – 2000 vuotta ennen Vasco da Gamaa, joka löysi meritien Euroopasta Intiaan – foinikialaiset olivat kiertäneet Afrikan. 

 

Saimaan kanavan kanssa lähes samoihin aikoihin eli 1859 alkoi ranskalaisten urakointi kanavan rakentamiseksi Suezin ja Port Saidin välillä. Juhlalliset vihkiäiset vietettiin kymmenen vuoden uurastuksen jälkeen.

Kerrotaan kaivamassa olleen puolitoista miljoonaa egyptiläistä. Lähes 10% työväestä kuoli koleraan. Tästäpä tulee mieleen muutama syksy sitten urheilevan nuorison juhla toisessa arabimaassa, Qatarissa. Siellä palloilustadioneiden rakentajat eivät kuolleet koleraan, vaan kisojen isäntämaan tyranniaan.

 

Monenlaiseen politikointiin on kanavaa käytetty. Suomalaisille nimi Suez tuli tutuksi vuonna 1956, kun Egypti kansallisti kanavan briteiltä ja suomipoikia lähti YK:n rauhanturvaajiksi kanavalle. Muutakin puuhaa kanava Suomessa inspiroi, kuten kirjallisuutta, iskelmää, elokuvaa. Pekka ja Pätkäkin kävivät Suezilla.

 

Kesäkuussa 1967 kanavan sulki kuuden päivän sota. Vesireitti oli Abrahamin jälkeläisten eli veljeskansojen arabien ja juutalaisten keskinäisen vihanpidon vuoksi kahdeksan vuotta suljettuna. Avattiin jälleen laivaliikenteelle kesäkuussa 1975.

 

Kanavan kahdelle järvelle jäi loukkuun 15 rahtilaivaa miehistöineen kahdeksasta eri maasta. Ei kuitenkaan suomalaisia laivoja. Erämaatuulten pöllyttäessä santaa laivat saivat nimityksen Yellow Fleet, keltainen laivasto (Yellow fleet lisätietoja löydät netistä). Porukat keksivät monenlaista yhteistä ajanvietettä: olympialaiset, pelastusveneiden kilpa-ajot, elokuvaesityksiä ym. Jopa oman postimerkkinsä keltainen laivasto sai Egyptin postilaitoksen hyväksymään. Laivaporukoita saatiin vaihdetuksi ja ilmeisesti sipsut toimittivat provianttia ja konehuoneisiin dieseliä. Myöhemmin laivoja töijättiin kyljittäin, jotta väkeä voitiin vähentää. Kun kanava aukesi, kaksi saksalaista laivaa pääsi omin konein kotimaahansa. Siitä syntyi pisimmän laivamatkan ennätys: kahdeksan vuotta, kolme kuukautta ja viisi päivää.

 

Redille tullessamme olivat pohjoisen saattueen viimeiset laivat menossa kanavaan. Ainakin seuraavaan aamuun joutuisimme odottamaan omaa vuoroamme. Tai pidempään.

 

Ankkuroiduttuamme heti laivan klaarauksen yhteydessä pantiin vireille turistimatka Kairoon. Kuten valtiovalta Kiinassa ja Neuvostoliitossa, halusi Egyptinkin hallinto olla höveli ulkomaalaisille työläistovereile ja esitellä maansa edistyksellisyyttä ja nähtävyyksiä. Kovin kummoinen kustannus ei puolen vuorokauden reissusta tullut. Olisikohan ollut viisi dollaria matkalaista kohden?

Kipinällehän kaikki hupihommien järjestelyt laivassa kuuluivat. Tällä kertaa pääsin itsekin tursitimatkalle. Viranomaiset eivät enää vaatineet vastuullista radiosähköttäjän läsnäoloa redillä, kuten oli vielä edellisenä syksynä. Enää ei radiosähkötys ollut ainoa yhteys laivan ja rannan välillä. Nyt oli saatu toimimaan VHF-radiopuhelin.

 

Ennen puolta päivää kuljetti venekyyti turistit laivalta rantaan. Sitten vaihdettiin linja-autoon ja maantielle kohti Kairoa. Matka vei länteen läpi hiekkaisen autiomaan. Mieluummin laivassa merituulten tuivertaessa tuijottaa rannatonta ulappaa, kuin kuumassa bussissa tomuista kasvitonta hiekkanäkymää. Nettikartta näyttää Gizan pyramideille matka olevan noin 160 kilometriä.

 

Pyramidien ja sfinksin jälkeen käytiin ostoksilla. Minulle tuli laukun painoksi pari pientä umpimähkään valittua putelia hajuvesiesanssia. Pieneen lasiastiaan nestettä tarvittiin tonni kaupalla erinäisten kukkien terälehtiä. Merenkulkijan nenä on tottunut raikkaisiin merituuliin tai tankkilaivassa raakaöljyn mätään rikkivedyn aromiin, eikä nenä osannut parfyymien tuoksuja arvata paremmuusjärjestykseen. Oppaan mukaan pikkuisia pulloja vietiin maailman hajuvesikeskuksiin, missä ammattinenät sekoittelivat eri sisältöjä ja lisäsivät pirtua sekaan. Ja nostivat hintoja muutaman tuhat prosenttia.

Oli illan kähmyssä vielä hienostoravintolassa napatanssiesitys. Pulskassa kunnossa olevat varttuneemmat naishenkilöt puettuina bikinehin ja läpivänkyviin sifonkeihin(?) voimistelivat, venyttelivät, hypähtelivät ja erityisesti napaansa ja sen ympäristöä kuin takapuoltaan veivasivat korviavihlovan soiton tahdissa. Jotakin jousisoitinta, rumpua ja tamburiinia oli vanhojen ukkojen orkesterissa. Olisikohan tanssija vielä laulanutkin? Varmaankin hieno esitys, mutta kovasti helpotti, kun viimeinenkin levy loppui ja päästiin lähtemään paluukyytiin laivalle.

 

Laivalle kotouduttuamme oli mukava käydä brygän siivellä hengittämässä meri-ilmaa hiljaisuuden vallitessa.

Maanantaina 8.3. aamulla kello yhdeksän nurkilla timppa hiivasi ankkurin. Egyptiläinen luotsi opasti laivan Suezin kanavaan.