Lady PATRICIAN pääkone pamautettiin Hsinkangissa käyntiin Varpun päivänä kello 2035 paikallista aikaa. Sevillan Sulzer väänsi potkuriakselia 11 550 hevosvoiman teholla. Konehuoneessa oli kaksi isoa paineilmasäiliötä, joista saatiin voima dieselin käynnistämiseen. Potkurin pyörimissuunnan vaihtamiseksi kone stopattiin, vaihdettiin potkurin pyörimissuuntaa ja poksautettiin paineilmalla käyntiin. Koneporukka tunsi kipparit, jotka osasivat parkkeerata laivan laituriin ja laiturista pois vähillä pakituksilla. Toisille päälliköille ei meinannut kahdenkaan säiliön paineilmat riittää.

Oltiin painolastissa menossa Mojiin, Japaniin. Matkaa kolmisen vuorokautta. Ohjelmassa olisi ”bottomside cleaning” ja bunkraus eli polttoainetta koneille. Koska telakkatuore laiva oli enimmäkseen makaillut ankkurissa tai laiturinkupeilla, oli kaikenlaista merenelävää kasvanut runkoon jarruttamaan kulkua. Sukeltajat käsityönä puhdistaisivat kasvuston pois potkurista ja vesirajasta parin metrin syvyyteen.

Japanin eteläisimmän saaren Kyūshūn pohjoisrannalta löytyy Kitakyūshūn kaupunki ja sieltä Mojin satama. Alun toista sataa vuotta sitten satama rakennettiin Kiinan kauppaa ja hiilikuljetuksia varten. Kanmon-salmen pohjoisrannalle Honshūn saarelle perustettiin samoihin aikoihin Shimonosekin kaupunki. Nykyisin asukkaita on neljännesmiljoona.

Seuraavana iltapäivänä, kun Suomessakin oli jo tultu töihin, kippari Cassu tuli radiohyttiin. Iso kartonkirulla oli kainalossa. Redarin konttoriin pitäisi herroille soittaa. Japanin eteläisimpien saarten merikortti näytti, että Mojin vedet oli tiheästi miinoitettuja. Tosin mustavalkoinen kartta oli jostain sota-ajoilta. Jos miinavaara pitäisi paikkaansa, kestäsi Kyūshūn saaren kiertäminen etelän kautta vuorokauden tai jotain. Solmuopiston suorittaneet osannevat arvioida tarkemmin.

Pari vuotta aiemmin olin ollut töissä tankkilaivassa. Tultiin San Franciscosta samaiseen Mojin satamaan. Minä ja pari muuta olimme maksaneet ulos. Meklarin venekyydillä ajeltiin noita ”miinavesiä” Shimonosekin rantaan ja hotellimajoitukseen odottamaan lentomatkaa.

Muistelin Cassulle näitä aikoja. Laivaliikenne oli ollut vilkasta. Silloin oli ollut värillinen kartta käytössä, eikä miinoja siinä mainittu. Muistin elävästi, koska tankkipaatin kippari oli ollut Rauman merenkulkuopistossa opettajana. Mielellään hän selosti sää- ja merenkulkujuttuja näyttäen kartalta niihin liittyviä alueita.

Niinpä sitten Cassu karttoineen poistui ja säästettiin kalliin radiopuhelun hinta.

Almanakkaan olen kirjannut perjantaille Mielikin päivälle: ”14 anchored Mutsure anchorage”. Mutsure on pieni satama Mojista länteen. Konepäällikkö Pentti Huttunen muistelee:

”Ilmeni, ettei bunkkeria ollut tilattu. Seuraava lastauspaikka olisi Kanadan Vancouver. Tyynenmeren yli ei päästäisi ilman täydennystä. Jos bunkrausta jouduttaisiin odottamaan, menetettäisiin seuraava rahtaus.

Varustamosta ilmoitettiin, että konepäällikkö saa pakata kamppeensa. Uusi siiffi tulee Suomesta. Kun tilauksen puuttumista oli selvitetty ja kippari oli todistanut konepäällikkönsä puolesta, ilmeni seuraavaa: konepäällikkö oli antanut asianmukaisesti bunkkeritilauksen päällikölle. Päällikkö oli antanut tilauksen meklarille ilmoitettavaksi varustamon konttoriin. Meklarin konttorin edustajan ollessa lähdössä paikalliseen lennättimeen viemään sähkettä bunkkeritilauksesta, alkoi kaatosade. Kun sade joskus loppui, oli lennätin ja bunkkeritilaus unohtunut. Niinpä Pena purki kapsäkkinsä ja jatkoi siiffin hommiaan.”

Pena oli muulloinkin joutunut kärsimään aiheettomista syytöksistä. Eräässä laivassa grilli-illan jälkeen kippari oli käskenut siiffin punaiselle matolle kuulusteluun: oli todistaja, joka väitti joutuneensa illalla konepäällikön pahoinpitelemäksi. Mitään vahinkoja ei näkynyt, mutta todistus oli vankkumaton. Lemput tuli ja lähtö Suomeen. Myöhemmin ainokainen todistaja oli tullut katumapäälle ja tunnustanut varustamon konttorissa kertoneensa laivalla kuulustelussa päällikön keksimän jutun. Konttorissa suhtauduttiin vakavasti tapahtuneeseen: kipparille lemput ja Pena takaisin siiffiksi. Tähänkin murheelliseen tapaukseen sopi Matin ja Tepon laulu ”Kaiken takana on nainen”: Pena oli varoitellut ja koittanut ehdotella kipparille malttia kuumaksi kuohahtaneesta romanssista.

Ankkuripaikalla ei liene tehty sellaista sisäänklaarausta, etttä laivaväki olisi päässyt maihin. Kuitenkin maaväki pääsi laivalle. Tuossa tuokiossa miehistön päivähuone oli kalustettu myymäläksi. Enimmäkseen tarjolla oli kameroita, radioita, leysoittimia, kiikareita ja vastaavaa. Tuohon aikaan menestystuotteita oli kamerat Canon AE1 ja Nikon F jotakin. Kalliita olivat, mutta monilla laivapojilla ja puolimatruuseilla sellainen roikkui olalta maihin lähdettäessä. Lieneeekö kamerat ostettu statusta varten, koska tuolta ajalta löytyneet kuvat ovat useimmiten halpojen ”CocaCola” kameroiden otoksia.

Rahanjakoa ei ollut. Ostokset tehtiin vastakirjalle. Radiosähköttäjä naputteli kirjoituskoneella kauppiaille nimilistan, johon ostokset merkattiin. Merklari maksoi kauppiaalle kokonaissumman ja lähetti laskun redarille. Kipinä peri kuukausittaisen palkanlaskun yhteydessä itse kultakin tehdyt ostokset.

Kolmen vuorokauden jälkeen matka jatkui. Kuisman päivänä kello 1555. Oli ulkosivut ja ropelli puhdistettu. Polttoainettakin eli raskasta- ja dieselöljyä oli saatu riittävästi. Varmaan porukallekin jotakin purtavaa. Yli Tyynenmeren suunnattiin kohti Vancouveria. Parin viikon merimatka olisi edessä.

PATRICIA valokuvia