Lisää uusi kommentti

Markku Kääntä välittänyt Äänimereen Pentti Utriaisen oheisen muistelun:

Vuosi 1956 oli maailmassa aika risaista aikaa, kuten on tänäänkin. Syksyllä puhkesi Unkarin kansannousu, Algeriassa oli itsenäisyystaistelut ja sitten syttyi Suezin kriisi. Oli huikaiseva kokemus 15 vuotiaalle pojannaskalille kokea näitä paikanpäällä. Joulu ja uudenvuoden vietto Egyptissä kaukana kotoa etelän auringon alla.

Oli marraskuun 9 p:nä kun meitä haukiputaalaisia poikia useampia sai pestin samaan laivaan. Helsinkiläinen höyrylaiva Turid oli Veitsiluodon redillä, kun menimme laivaan. Ahon Teppo ja Nikulan Helge trimmariksi, Raappanan Jussi jungmanniksi, Ojalan Oiva puolimatruusiksi, minä messipojaksi. Lisäksi timpaksi tuli hailuotolainen Lauri Virpi ja kun vielä Kemistä oli lämmittäjä Rissasen Tauno ja puolikkaana Pietilänahon Jorma, oli meitä pohjoisen poikia ihan kiva määrä, ei tuntenut itseään yksinäiseksi.

Tuntui uskomattomalta kun menimme meklarin moottorilla laivaan ja meklari sanoi meidän lähtevän Egyptiin Alexandriaan, illan pimeydessä valaistu vanha musta laiva näytti sellaiselta ettei sillä sinne asti voi mennä. Olihan sillä kuitenkin kokoa 4000 dwt ja pituus 95 m. Lastasimme 1200 standarttia sahatavaraa, loppulasti kuitenkin otettiin Ajoksessa koska Veitsiluodon vedet eivät riittäneet. Kaijassa makasi samaan aikaa suomalainen BERNA niminen alus jolla oli sama päämäärä, Alexandria, ja jonka miehistössä oli kurtinhautalainen Vilho ”Nesori” Toppinen. Lähdimme ulos Kemistä 16.11.1956 jäänsärkijä Sisun avustamana useamman laivan letkassa. Jäätä oli jo huomattavan paljon. Radiossa soitettiin sävellahjalähetystä Unkarin kansannousun uhrien hyväksi.

Saavuimme muutaman päivän jälkeen Kielin kanavaan jossa viivähti aikaa koska oli vilkas liikenne ja jouduimme odottamaan. Holtenaussa olimme iltaa viettämässä ja yöllä sitten koppasimme kadulta kissan mukaan laivaan mutta eipähän siitä ollut talon tavoille joten eroon oli päästävä pian. Kun laskimme sitten Ranskassa Le Havren laituriin, veimme sen kaupungille ja jätimme sinne sopivaan paikkaan. Yllätys oli melkoinen, kun yöllä tulimme laivaan niin katti oli ehtinyt jo ennen meitä laivalle.

Le Havresta lähtiessämme kolmas perämies Erik Forssell meinasi seilata ahteriin mutta tuli sitten luotsikutterin mukana laivalle. Siinä sitten reelinkiin nojatessamme hän kertoi minulle, että olemme juuri paikassa jota kutsutaan laivojen hautausmaaksi. Muistossa oli neljä vuotta aiemmin kun seurasimme jännityksellä radion välityksellä amerikkalaisen Flying Inteprisen taistelua myrskyä vastaan. Laivan kapteeni Henrik Carlsen taisteli laivastaan ja hengestään. Nyt sain olla itse samalla paikalla, nyt kuitenkin meri oli varsin rauhallinen.

Höyrykattila reistaili lähellä Espanjaa

Atlantin pätkä ennen pahamaineista Biskajan lahtea oli tyyni, samoin itse Biskaja näytti kauneimmat kasvonsa. Saapuessamme Espanjan rannikolle höyrykattiloissa ilmeni vuotoja joita kävimme korjaamassa Vigo nimisessä kalastajasatamassa. Saimme kalastajilta simpukoita joita sitten höyrypillillä tyhjennettiin ja tehtiin tuhkakuppeja. Försti Henry Arling otti heiltä pienen mustekalan elätiksi. Kun olin offiseerinen messikallena jouduin hoitamaan sitä aina hyttisiivouksen aikana, Arlingilla oli kaksio hyttinä jossa oli lepohuone ja päivähuone erikseen. Mustekala oli päivähuoneessa sinkityssä soikossa johon piti laittaa aina vettä, mutta ei siinä montaa päivää mennyt kun mustekala pääsi omaan elementtiinsä mereen. Sattui näet, että försti vahtiin lähtiessään unohti välioven auki ja mustekala oli hiipinyt makuuhytin puolelle.

Kun menimme Gibralttarista läpi tuli vastaan kreikkalainen laiva jonka täkille oli rakennettu aitaus missä kasvattivat sikoja. Saivatpahan tuoretta lihaa.

Suuntasimme keulan Algeriaan Oranin satamaan bunkraamaan kolia. Siellä sitten tuo katti meni koliproomuun uteliaisuuttaan ja hinaaja lähti juuri viemään proomuja pois joten pääsimme eroon siitä. Lähdimme Pietilänahon Jorman kanssa postiin viemään kirjeitä, niin siellä oli hienosti pukeutunut rouva, jolla oli todella upennäköinen koira. Sanoin Jormalle katoppa kun on sievä koira, johon hän sanoi ostetaan se. Niinpä menimme rouvaa puhuttelemaan mutta hän ei ollut halukas luopumaan siitä mutta Jorman kielitaidolla kaupat syntyivät kun tarpeeksi tuli frangeja. Olin edellisenä kesänä palvellessani Axelissa, ostanut Rostockista veivattavan grammarin. Eräs arabi tuli sitä ostattelemaan ja niinpä vaihdoin sen isokokoiseen kilpikonnaan. Pitihän sille antaa yksi levykin, niinpä annoin Harmony Sistersien Sataman valot. Eipä aikaakaan kun hän tuli vaatimaan kilpikonnaansa takaisin koska oli vääntänyt grammarista vieterin poikki ja kampi potkaissut kynsille. Vaan ei siitä kaupan purusta mitään tullut koska hän oli vihoissaan paiskannut vekottimen Välimereen.

Myös Nikula Helgellä oli ollut epäonnistuneita kauppoja. Helge oli juuri viemässä byssasta 10 l kahvipannua ahterin messiin kun arabi tuli taas hätyyttämään Helgeä. Tästä tulistuneena Helge heitti arabia sillä kahvipannulla muttei osunut. Vastakirjalta sitten perittiin reelingin yli menneen kahvipannun arvo. Kaupungilla kuhisi valtavasti sotilaita osa lienee ollut OAS:n miehiä mutta osa myös Ranskan muukalaislegioonalaisia. Algerian itsenäisyystaistalut olivat menossa, passeja ja muita papereita jouduttiin näyttämääm useaan otteeseen.

Kun pääsimme Maltan ohi tuli taivaanrannalle yhtäkkiä ikään kuin majakka joka liikkui erittäin nopeasti meitä kohti. Se osoittautui lentotukialukseksi joka vaati meitä pysähtymään. Saattueesta irtaantui fregatti joka laski meidän kylkeen ja sotilaita kävi laivassa tutkimassa paperit ja kyselivät mistä tullaan ja minne mennään ja mitä on lastina. Lähestyimme nimittäin sotatoimialuetta, Suezin kriisi oli alkanut kesällä. Nasseri joukot kansallistivat kanavan, Kuningas Faruk oli syösty vallasta muutamaa vuotta aiemmin.

Kun aloimme tulla Alexandriaan, se oli 16.12.56 eli päivälleen kuukausi siitä kun olimme lähteneet Kemistä. Meille tuli valtava kiire, koneista revittiin kaikki irti mitä lähti. Siiffi Eero Vartiainen komensi kaksi vahtia ”turkille” pataruumaan, fyyreihin lapioitiin kolia sen minkä ennätti polttaa. Nimittäin horisontissa alkoi näkyä s/s Berna, joka lähti viikkoa myöhemmin Kemistä ja uhkasi ottaa kiinni ja satamassa oli vain yksi kaijapaikka vapaana.

Olimme vielä kaukana laiturista, kun ensimmäiset kauppiaat nousi laivaan, heille heitettiin leidarit laivan sivulle joita myöten he nousivat täkille. Sieltä tuli räätäliä, suutaria, parturia ja ties mitä lienevät kaikki olleetkaan. Räätälit alkoivat mittailla miehistöä jotta pääsevät tekemään khaki-pukuja. Oli muuten hyvämuistista porukkaa löysivät kenelle mikäkin puku kuuluu ja kuka oli sellaisen tilannut.

Pääsimme sitten lossaamaan lastia, mutta mieleen hiipui ajatus selviämmekö ennen kevättä pois. Lossaus tehtiin nimittäin laivan omilla vinsseilla kaijalle, siitä arabin ottivat muutaman lankun tai laudan olalleen ja juoksivat kauemmaksi pinomaan. Paljon heitä oli, olipa joillakin aasit tai muulit vankkurien edessä johon lastasivat sahatavaraa. Pääsimme kuitenkin heti joulun jälkeen malmikaijaan lastaamaan kuparikiisua Saksaan, Nordenhamin kaupunkiin. Nyt se vasta usko meinasi loppua lastin saannissa. Laivan sivulle laitettiin niin fööriin kuin ahteriinkin kaksi laakonkia molempiin. Lasti näet kannettiin käsin sellaisilla sapilailla joissa kahden aisan varassa oli pieni lava ja kaksi miestä kantoi sitä. Ei se määrä voinut suuri olla mitä he kerralla kantoivat.

Onhan kuparikiisu painavaa tavaraa, mutta samalla painollahan lastikin lisääntyi. Mutta se loputon miesjono toista ylös toista alas, tuotti lopulta täyden lastin. Satamassa oli kyllä jonkinlainen elevaattori mutta Rostedtin SUSANNE oli ehtinyt sen alle ensiksi. Susannen täkkikolmosena oli martiniemeläinen Reijo Simojoki.

Työ jatkui arabeilla tauottomana, ainoastaan Allahin kumarruksen ajaksi työt pysähtyivät kaikki kumartuivat kontalleen ja kumartivat kohti mekkaa. Loppiaiselta pääsimme sitten lähtemään ulos satamasta.

Karmea hammaslääkäkarimatka

Mieltä mykistävä oli matka hammaslääkärille, kun meni enempi aikaa katupartioiden kanssa kun mitä itse hammaslääkärissä josta jäi karmeat muistot. Puudutusaineet olivat niin hidasvaikutteisia, että minullekin laitettiin kuusi piikkiä yhtä hammasta varten. Sitten se tohtori, iso mies kyllä olikin, puristi tongillansa hampaan ikenen juuresta poikki. Tämän jälkeen piti hakata meisselillä tynkä kappaleiksi ja ottaa palasina pois. Näin kävi myös Helgelle, kumpikin kuljimme suut auki seuraavana päivänäkin jolloin puudutus vasta alkoi poistua leukaperistä.

Paluumatkalla pysähdyimme edelleen levottomaan Algeriaan, Bônessa nyk. Annabassa, siellä täydensimme niin muona kuin hiilivarastoja kotimatkaa varten. Laiva oli rakennettu v. 1900 joten ikää oli 56 vuotta. Bônen satamassa täkkimiehet rappasivat ulkosivua niin ruosterapa meni kylestä läpi. Sisäpuolelle valettiin sitten betonipaikka jonka turvin päästiin jatkamaan matkaa. Vaurioalue oli onneksi vesirajan yläpuolella noin metrin verran.

Tammikuu oli jo sivu puolenvälin kun pääsimme Atlantille ja nousimme kohti pohjoista. Oli todella paha paikka Cadizin lahden jälkeen, Vicenten niemimaan edustalla, jossa meri alkoi möyrytä ja sitä jatkui Biskajalle saakka jossa oli nyt valtava myrsky. Jonkin aikaa ajettuamme jouduimme kääntymään takaisin ja ankkuroitiin Espanjan Cap Finisterren satamaan tuulta makaamaan. Eräs ranskalainen laiva lähti ylittämään 11-12 boforin myrskyssä Biscajan lahtea mutta viljalasti siirtyi ja syttyi palamaan. Laiva painui syvyyksiin mutta miehistö saatiin pelastettua. Meidän kipinä Pertti Laakso piti porukan hyvin ajan tasalla. Saavuimme kuitenkin onnellisesti Nordanhamin satamaan, josta siirryimme tyhjänä Gdanskiin lastaamaan.

Määränpäänä oli Porin Mäntyluoto, jonne saavuimme helmikuun lopulla. Mieleen on jäänyt satamaan tullessamme lähistöllä olevassa koulussa oli Suomenlippu puolitangossa. Sanottiin erään koulun oppilaan menehtyneen silloin raivonneeseen ”aasialaiseen”. Satamassa sain Haukiputaan seurakunnan kirkkoherralta Evert Kauppiselta kirjeen jossa hän ilmoitti rippikoulun alkavan joten otin ulosmaksun laivasta.

Rippikoulu oli jäänyt pahasti kesken syksyllä kun karkasin koulusta hankkimaan papereita merille lähtöä varten. Pastori Lennart Pellikka ei tästä tykännyt ja toiset pojat toi terveisiä, ettei tarvitse enää tulla rippikouluun.

Tällä reissulla sain kokea sen kusetuksen mitä nuoret pojat saivat osakseen, kylläkin huumorimielellä. Kapteeni Lars Tallqvist kutsui minut brygalle ja antoi pytsin käteen ja käski mennä konehuoneesta hakemaan ”korsteeni deekuja”. Lähdin pytsin kanssa konehuoneeseen jossa oli vahtivuorossa kone kakkonen Aleksanteri Sario. Kysyin häneltä kyseistä ainetta mutta hänen ilmeestä olisi pitänyt osata lukea ettei kaikki ole kohdallaan. Siirryin siiffin luokse hän sanoi, kuules poika nyt sinua juoksetetaan turhan perässä. Mene nyt kipparin luokse ja sano, että aine on loppunut, vein pytsin kipparille ja episodi oli päättynyt. Ei tällaista ainetta ole olemassakaan, mutta se on vanha tapa juoksuttaa kokemattomia. Kummallista ettei ensimmäisessä laivassa Axelissa tätä harrastettu.

Toinen episodi oli kun försti Ralph Henry Arlingilla oli tapana käydä ahterimessistä syömässä pullat. Trimmari Ahon Teppo nimitti hänet rusinapullaksi ja kehitti laulun Veturi-Villen nuotilla: Rusinapulla meiltä se pullat taas söi. Turidin siiffi Eero Vartiainen antoi nuorelle messikallelle elämänohjeen: elä poika ala tolskaamaan viinan kanssa. Iske siitäkin edestä lujasti kusisuoneen, se on hyvä harrastus.

Laiva myytiin Saksaan romuksi 28.8.1958, ehti kuitenkin käydä Iin Röyttässä josta lähti ulos 25.7.1958. Turid vei paperipuulastin Rostockiin ja tämä oli vanhan täällä kävijän viimeinen matka ennen romutusta. Viimeinen miehistö pestattiin 1-4.9.58 matkaa Mäntyluoto - Calais varten. Miehistö sai sieltä vapaan matkan ja palkan kotimatkalta. Ulosmönsträys tapahtui Helsingissä 19.9.58. Laiva kulki 1920-40 luvuilla paljon täällä Hulda Thorden nimisenä.

Pentti Utriainen

Katso kuvia HULDA THORDÉN ja TURID