1.2.1975 reilu tunti Galvestonin luotsinjätön jälkeen klo 16.55 odotellessamme messissä viiden ruokailua alkoi erikoinen tapahtuma (valokuva-albumin kuvissa päiväys on viikkoa liian aikainen). Panamalainen alus nimeltään MARITIME UNITY kovassa sumussa tulla tupsahti viistosti vasemmalta puolelta MALTESHOLMin kylkeen.Laiva tärähti voimakkaasti jääden heilahtelemaan puolelta toiselle. Panamalainen jatkoi matkaa kuin mitään olisi tapahtunut. Törmäys oli kuitenkin niin voimakas,että tuntuvia vaurioita näkyi vesirajan yläpuolella.Keskilaivassa kontit kasassa,reelinki pahoin vääntynyt ja laiva alkoi kallistua vasemmalle. Aluksen timpuri lähti välittömästi peilailemaan painolastitankkeja.Vauriokohdan painolastitankit olivat ok,mutta nelosruumaan tulvi vettä.

Tilanne oli senverran vakava,että  päällikkö Eero Poutanen käski valmistautua jättämään aluksen. Pelastusveneet laitettiin laskukuntoon ja laskettiin reelingin tasolle jotta siirtyminen veneisiin helpottuisi. Kippari oli myös välittömästi yhteydessä US.Coast Guardiin, josta ilmoitettiin heidän pelastusristeilijänsä tulevan paikalle.

Omalla porukalla vuodon estämiseksi ei voitu tehdä mitään, mutta lähettyvillä olisi hiekkapankka (olimme siis vielä Texasin ja Lousianan rannikon läheisyydessä) johon ajamalla ehkä säästyttäisiin laivan kumoon kellahtamiselta.Kallistuminen jatkui joten kippari  määräsi porukan pelastusveneisiin. Laivalle jäisi kuitenkin hänen lisäkseen yliperämies Anssi Korpela ja yksi konemestari, tämä urhoollinen oli ykkösmestari Antero Huovinen. MALTESHOLM ei ollut E0-laiva joten konehuoneessa piti jonkun olla vahdissa, myöskään pääkoneen ohjailu ei onnistunut kuin telegrammin välityksellä brygältä konehuoneeseen. Myöhemmin illalla käskettiin myös radiosähköttäjä Seppo Tiljander takaisin laivaan.

Laivan vauhti pudotettiin dead slowŽhun ja pelastusveneet porukoineen laskettiin veteen.Olimme sopineet, että otamme mukaan vain välttämättömät matkatavarat kuten henkilökohtaiset asiakirjat ja passit sekä riittävän vaatetuksen.Aluksen ensikertalaiset messi- ja kokkipojat saapuivat kuitenkin sombrerot päässään ja matkalaukut viirejä vilkkuen pelastusveneisiin. Tilanne oli jotenkin huvittava, mutta mikäs siinä, tärkeysjärjestyshän se olla pitää.Tapahtuipa niinkin,että eräällä puolikkaalla oli ainoana matkavarusteena Smirnoff-vodkapullo jota hän suojeli kuin suurempaakin aarretta.

Olin sb:n pelastusveneessä, jossa toimi kipparina väliperämies. Bb:n pelastusveneen kipparina oli 2.perämies.Seurasimme MALTESHOLMia ja olimme laivaan sekä toisiimme yhteydessä VHF-puhelimilla. MALTESHOLMin vauhti dead slowŽllakin oli kovempi kuin pelastusveneiden joten alus häipyi näkyvistämme sakeaan sumuun. Pahaksi onneksi meidän veneemme moottori teki stopin ja useista käynnistysyrityksistä huolimatta jäimme killumaan sakenevaan sumuun Meksikonlahdelle,myös VHF-puhelimien kuuluvuus päättyi.

Olimme runsaan tunnin paikoillamme. Muutama vanttera kaveri harjoitteli soutamista mielenvirkistykseksi, mutta kun suunnasta ei ollut tietoa ja meri tyyni, niin jäimme vaan odottelemaan Coast GuardŽin venettä joka jo etsi meitä. Jonkin ajan kuluttua Coast GuardŽin nopean etsintäveneen valonheittäjä peilaili sumuista merenpintaa. Vene otti meidät hinaukseen ja suunnistimme Coast GuardŽin emäalukseen jonne toisen pelastusveneen porukka oli aikaisemmin evakuoitu.          

Vietimme yön emäaluksessa. MALTESHOLMin naispuoliset merenkulkijat vietiin helikopterilla hotelliin Galvestoniin. Me miesjoukko loikoilimme aluksessa,kuka missäkin kongin nurkassa.Huonosti vietetyn yön jälkeen,tuskin siinä kukaan edes nukkui,aamulla ja sumun osittain hälvettyä näimme MALTESHOLMin vielä pinnalla,mutta pahasti kallellaan bb:n reelinki aivan vesirajassa.MALTESHOLMin kallistuminen oli pysähtynyt,kipparin ei ollut tarvinnut ohjata alusta hiekkapankalle ja försti oli pystynyt laskemaan ankkurin,samoin koneykkönen oli käynyt stoppaamassa pääkoneen. Alus oli siis,tapahtuman vakavuuteen nähden,turvallisesti ankkuroitu.        

Yön aikana Coast Guard oli vienyt laivaan agregaatin ja uppopumpun, jonka avulla ruumaa tyhjennettiin.Ulkosivulle vuotokohtaan oli laskettu jokin patja, jolla yritettiin hydrostaattisen paineen avulla tukkia vuotoa. Ruumassa oli käynyt joku rohkea jenkki ja suorittanut sille puolellekin jonkinlaisia toppauksia.MALTESHOLMin kippari ilmoitti haluavansa muutaman vapaaehtoisen avustamaan Coast GuardŽin kavereita.Lähdin parin moottorimiehen sekä täkkärin kanssa alukselle, myöskin laivan stuju Pekka Tuhkanen tuli mukaan järjestämään tuoretta sapuskaa,sillä edellisillan onionpihvit olivat jääneet lautasille messien pöydille. Auttelimme Coast GuardŽin porukkaa kantamalla kanistereilla laivan dieselöljypäivätankista löpöä agregaatin polttoainesäiliöön. Kun laiva oli pahasti kallellaan liikkuminen aluksen torpparakenteessa oli vaikeaa. Vielä vaikeampaa se oli konehuoneessa sekä kansilastina olevien öljynporauslauttatarvikkeiden päällä jonne agregaatti oli nostettu.

Vuorokausi vaihtui, vesimäärä ruumasta väheni inhottavan hitaasti eikä laiva suoristunut,joten aloimme suoristamaan laivaa painolastitankeilla. Laivan suoristaminen oli tärkeää sillä emme kallistuneena pystyisi siirtymään Galvestoniin jonne tarkoituksemme oli mennä suorittamaan vaurioiden korjaus.Varustamon teknillinen johtaja saapui myös alukselle. Hän tuli pikakomennuksella Suomesta johtamaan pelastus-ja korjausoperaatiota.Painolastipumppaus oli kellontarkkaa hommaa, kun siirsimme painolastivettä sb:n tankkeihin niin laiva kallistuikin sille puolelle.Ruumassa oleva vesimäärä pääsi vapaasti liikkumaan puolelta toiselle koska painolastitankkien tapaista väliseinää ei ruumassa ollut.Muutaman kerran vekslattuamme saimme laivan siihen asentoon, että pystyimme lähtemään Galvestoniin omalla konevoimalla, mutta Coast GuardŽin valvonnassa.

Satamassa Galvestonissa alettiin purkamaan kolmos- ja nelosruumien konttilastia.Suurin osa konteista saatiin ehjänä ylös, mutta muutama napsahti keskeltä poikki. Yksi sellainen sisälsi valkoista jauhetta joka paljastui kasvinsuojelumyrkyksi.Kun kontit saatiin puretuksi aloitettiin laivan kyljen korjaus siten,että sukeltajat hitsasivat ulkosivulle noin metrin verran vesirajan alapuolella olevaan vuotokohtaan laatikon. Myös sisäpuolelle tehtiin vahvistus.

Korjaustöiden aikana törmäyksen aiheuttanut alus "löydettiin" New Orleansista. Laivan kreikkalainen kippari ei aluksi ollut myöntänyt mitään,mutta kun aluksen keulassa olevat vauriot olivat paljastuneet USA:n viranomaisille oli kipparinkin myönnettävä tapahtuma. Oikeutta käytiin myöhemmin ja MARITIME UNITY-alus todettiin syylliseksi yhteentörmäykseen.

Kun väliaikaiskorjaus saatiin päätökseen ja saatu USA:n merenkulkuviranomaisilta lupa Atlantin ylitykseen,lastattiin ehjänä säilyneet kontit takaisin alukseen.Jätimme Galvestonin 11.2.1975,otimme vielä Vera CruzŽin hevoslihajäälastin kumppaniksi sitrusmehujäälastin Floridan Tampasta ja Eurooppaan saavuimme maaliskuun alkupuolella.

Laivan vasemmalla kyljellä ulkonevan laatikon aiheuttamana oli valtavat pyörteet,jotka pudottivat jonkinverran laivan vauhtia. Eurooppaan kuitenkin saavuttiin ja purkaussatamien jälkeen jotka olivat Glasgow,Rotterdam,Esbjerg Tanskassa,Oslo ja Helsingborg suoritettiin kolmiviikkoinen telakointi KielŽissä.

5.4.1975 alus oli jälleen työntouhuissa ja lastaussatamien jälkeen matkasimme Atlantille ja Meksikon gulffille.

Kalansaalis

Jouni Saarenkylän muisteluksia ja kuvia: Finnarrow oli tyypillinen kappaletavaralaiva. 1977 ja -78 seilasin laivan melko säännöllistä reittiä: Helsingborg,Greenock, Glasgow. Miami oli ensimmäinen satama jenkeissä josta aloitettiin reitti, Pensacola, Houston, New Orleans, Veracruz, joka oli laivan päätesatama. Lastin purku pääasiassa paperia, kesti paluulasti mukaan lukien yli viikon. Paluu Eurooppaan Tampa, Mobile, Stavanger, joka oli porukan iso bisnespaikka jossa liikkui iso raha. Sököpöydässä pyöri useasti 500 Norjan kruunun seteleitä. Lastaus Göteborg tai Kotka. Retki kesti yleensä 3,5 kuukautta.

Oli miellyttävää seilata siinä laivassa koska se viipyi satamissa päiviä, ehti harrastaa vaikka mitä kun kipinällä ei pahemmin ollut hommia satamassa, mitä nyt tulkkauskeikkoja lääkäriin. Finnarrowin miehistö oli seilannut tätä linjaa monta vuotta. Muutamilla kavereilla oli "vakituisia" tyttöystäviä eri satamissa, joille he ilmoittivat hyvissä ajoin satamaan tulosta. Usein he olivat jo satamassa odottamassa . Porukka todella viihtyi laivassa, yksikin kaveri laitettiin väkisin lomalle, oli kolmen vuoden kesälomat pitämättä. Tilat Finnarrowissa olivat tilavat myöskin hytit, ainakin päällystöllä. Oli laivassa riesakin torakoita oli paljon ja joka paikassa. Keittiöstä tuli aina poltetun torakan haju, kokki kun sai torakan paistinlastalla kiinni niin viskasi heti kuumalle hellalle käristymään. Rusinasoppaa ei oikein uskaltanut ottaa. New Orleansissa laivan agentti toi aina joko säkillisen jokirapuja tai säkillisen ostereita. Kyllä me pojat herkuteltiin.

Stavanger marraskuu -77. Tuohon aikaan oli Stavangerin satamassa puhdas ja kirkas merivesi. Joku huomasi että meressä ui isoja kalaparvia. Menimme laiturille onkimaan siimoilla, jossa oli paino päässä ja tapseja paljaine koukkuineen. Heti alkoi tulla noin 200-300 gr seitikalaa. Kun oli ongittu arviolta 80 kg, niin kokki sanoi että nyt riittää enempää en perkaa. Tuore seiti oli hyvää.

Jossakin Texasin satamassa tuli mies laivaan ja olisi halunnut ostaa venäläisiä rahoja. Jostain syystä hän oli mieltänyt laivan neuvostoliittolaiseksi. Pyyteli kovasti anteeksi erehdystään mutta oli selvästi tyytyväinen, kun sai suomalaisia rahoja. Karttaa apuna käyttäen selvitimme Suomen sijainin ja että maamme on itsenäinen demokraattinen valtio Neuvostoliiton naapurissa.

Laivan stuertilla oli iso Suomen kartta seinällä ajalta ennen alueluovutuksia, Karjala ja toinen käsivarsi. Kaikille vieraille hän selitti:" this is Suomi Finland and that is ryssä" näyttäen Venäjää. Kaiken kaikkiaan värikäs persoona.

Taisi olla Houston Texas -77. Laivan konemestari palasi ostosreissulta vain housut ja T-paita päällä, paljain jaloin. Tietysti kyseltiin että mitä oli tapahtunut. Hän oli lähtenyt ostoksille kaupunkiin ja kun oli saanut ostettua haluamansa, pari kassillista. Meni sitten pubiin ottamaan muutaman oluen. Jonkin ajan kuluttua hän tilasi baarimikolta taxin. Hyväntuulisena ei välittänyt siitä että taxi oli ns. private kuskina musta mies. Konemestari sanoi laivan osoitteen ja matka alkoi. Usean mailin ajon jälkeen mestari huolestui, kun maisemat alkoivat olla aika tuntematonta seutua ja sanoi kuskille että väärään suntaan ollaan menossa. Taxikuski ajoi kotvan matkaa ja pysähtyi syrjäiseen paikkaan. Mitään sanomatta mies kaivoi revolverin hansikaslokerosta ja käänsi aseen takapenkillä istuvaan matkustajaa kohti. Hei man,jätät kassit penkille rahat ja kaiken muun jopa kengät jalasta. Ei siinä auttanut muuta tehdä kuin totella, oli kuulemma pelottavaa katsoa suoraan isokaliperisen revolverin piipun mustaan reikään. Neekeri käski ulos autosta ja lähti renkaat sutien paikalta. Mestari sanoi ettei rekisterikilvestä saanut selvää.Ei auttanut muu kuin kävelemään ja toivoa että saisi liftin. Jenkeissä on outoa, jos joku kävelee tiellä. Hän ei saanut kyytiä mutta onneksi hänellä oli haju suunnasta missä päin satama sijaitsee. Pitkän kävelymatkan jälkeen pääsi laivaan. Jalkapohjat olivat kuulemma arat.

Vera Cruzin biitsiltä

Veracruz, Mexico. Matruusi loukkasi jalkansa työssään. Paikallisessa sairaalassa otettiin röntgen kuvia jalasta. Lääkäri totesi kuvia katseltuaan että jalkapöydässä on murtumia. Jalka kipsattiin niin että varpaat jäivät vapaiksi. Kipsiä joutui pitämään 4 viikkoa. Kaveri nilkutti atlantin yli ensimmäiseen Euroopan satamaan saakka, jossa lähdimme poistattamaan kipsiä. Lääkäri katsoi ensin kuitenkin röntgenkuvat hyvinkin tarkkaan. Viimein kysyi että missä jalka on kipsattu. Veracruzissa vastasin matruusin puolesta. Ymmärrän sanoi lääkäri ja jatkoi: otetaan pois vanha kipsi ja laitetaan uusi, murtumia on myöskin varpaissa. Matruusi olikin ihmetellyt kipuja varpaissa. Koko jalkapöytää peittävää kipsiä varpaat mukaan lukien joutui pitämään seuraavat 4 viikkoa.

Veracruz. Kaupungissa oli erikoisia ja erilaisia ravintoloita, maalattialla olevista juoma- ja ruokabaareista hienoihin espanjalaistyyliisiin kaariholvikäytävä ravintoloihin, pilarikongiin. Yhdessä ravintolassa oli sisäpiha jonka keskellä oli betoninen vesiallas tukevalla rautaristikolla varustettuna. Me uteliaina kysymään tarjoilijalta että mitä altaassa on? Kaveri otti lautasellisen ruoan tähteitä ja heitti ristikon läpi altaaseen. Vesi alkoi elämään niin että pärskyi. Siellä oli noin 1,5 metrin alligaattori. Tarjoilija selitti että sen on heidän jätemyllynsä. Kun se on kasvanut tarpeeksi suureksi, niin sitten syödään ja nahkasta saa mitä vaan. Ei tullut mielenkään silittää lemmikkiä.

Päällystön messistä

Yhden miehen vaimo oli raskaana ja viimeisillään. Vihdoin tuli viesti hermostuneelle isälle: poika tuli. Siltä samalta seisomalta soittamaan synnytysairaalaan. Vaimon vastattua ensimmäinen kysymys mieheltä oli että onko sillä varmasti 11 varvasta ja paljonko painaa? Heillä oli jo tyttö. 100 gr enemmän kuin tytön syntymäpaino nainen vastasi. Isä siihen että munathan ne painaa 100 gr enemmän. Oli ylpeä ja tohkeinen mies. Tämän voi kipinä kertoa koska hän itse kertoi kaikille saman tarinan.

Keskellä Atlanttia. Merimiehelle tuli paha mätäpaise ahteriin. Mies ei juuri pystynyt töihin saatikka istumaan. 2. perämies lupautui suorittamaan kirurgisen operaation. Lääkintähytissä housut alas ja pyllistys. Yksi skalpellin viilto ja operaatio onnistui. Hirveä haju levisi hytistä. En tiedä ompeliko perämies tikkejä haavaan vai selvisikö laastarilla, en jäänyt enää paikalle tuoksun takia. Merimies oli selvästi tyytyväinen päästyään eroon tuskallisesta paineesta ahterissa.

JOSSAIN ATLANTILLA. Olin vahtiperämiehen kanssa brygalla ja katseltiin ääretöntä ulappaa. Kuului kumea kolahdus keulasta, molemmat ihmetelivät mikä se oli, perämies otti kiikarit ja katsoi laivan perään. Kolahduksen syy selvisi, laiva oli törmännyt isoon pakaste/jääkaappi yhdistelmään. Perämies kirjasi logikirjaan tapahtuman. Aika useasti kyselin atlantilla positiota vahtimieheltä, yleensä vastaus oli se että perämies löi kämmenen kartalle ja sanoi että jossain tässä kouran alla. Paikkaahan määriteltiin siihen aikaan sekstantilla. Pilvisellä säällä paikan määritys ei onnistunut, pitihän aurinko "pudottaa" horisonttiin.

ERIKOISIA BAAREJA. Houstonissa oli yksi meidän vakipaikka, nimesimme sen latobaariksi. Se oli sen näköinen kuin tosiaan se olisi ollut joskus iso heinälato. Viihtyisä paikka. Muistaakseni siellä ei saanut olutta väkevämpää. Baariin sai tuoda omat viinat jota sai ostaa kadun toisella puolella katua olevasta viinakaupasta. Sisällä baarissa ei saanut kuitenkaan pitää pulloa pöydällä vaan lattialla ja kaupan ruskeassa paperipussissa. Joka ilta oli elävää musiikkia ja iso tanssilattia.

Tampan "punaisten lyhtyjen kadulla" oli paljon topless baareja. Oli siellä yksi erikoinen paikka. Ei ollut topless vaan tarjoilijanaisilla oli yläosa peitetty mutta ei ollenkaan housuja! Oli vaikeata katsoa tarjoilijaa silmiin kun hän toi juomia pöytään. Portsarina oli mies, joka oli isompi kuin jenkkijääkaappi, kunnioitusta herättävä järkäle. Siinä baarissa ei varmaan ollut häiriöitä asiakkaiden kanssa.

Päällikkö P. Arjamaa

Katso kuvia laivasta

Ms Varjakka oli Amsterdamissa viikon päivät vuonna 1981. Toisen puolimatruusin Maran kanssa maalasimme sivutunneleissa alumiiniväriä. Tuuletus oli huono, joten höyryt tuntuivat menevän päähän ja kikattelimme kaikenlaisille jutuille. Maalaustöissä tarvittavat rätit olivat yhtäkkiä lopussa. Poosu haki ciiffiltä uuden rättipaalin.

Revin paalin auki ja käteen sattui Japan Airlinesin aivan ehjä paita. Se oli lyhythihainen valkoinen pilottipaita, jossa rinnassa oli lentoyhtiön logo ja hihoissa tekstiä. Olin silloin sutjakassa kunnossa, joten paita meni ”heittämällä päälle”. Tuumimme että lähdetään perjantai-iltana diskoon ja esitetään lentoperämiehiä. Mara osti maista samantyyppisen paidan. Pesin ja silitin omani, ei muuta kuin ”kiitoradalle”.

Eräs matruusi änkesi väkisin mukaan. Ensin vähän harmittelimme, mutta hänestä olikin sitten hyötyä. Yritimme vaihtaa Suomen markkoja, mutta maissa ei moiseen ryhdytty.

- Luuletteko te juipit, että Kekkoslovakian paunat kelpaa täällä ihmisten ilmoilla, matruusi murisi.

Matruusi lupasi lainata meille discoiluun tarvittavat guldenit. Pääsimme sisään erääseen trendikkääseen diskoon ja pistimme ”tutkat päälle”. Mara oli supliikkimiehiä ja saikin nopeasti houkuteltua paikallisia daameja pöytäämme.

- I am the Disco King of Finland, Mara veisteli daameille.

Tulppaanimaan tytöt halusivat nähdä “lentoperämiehet” parketilla. Mara vetikin vähintään pula-ajan Travoltan veroisesti strobo- ja neonvalojen välkkeessä. Häneltä oli vaan jäänyt niskasta ja kyynärvarsien alapuolilta alumiinimaaliläiskät putsaamatta. Ne välkehtivät komeasti aina kun UV-valot väpättivät.

Vihjasin Maralle, että äkkiä vessaan pesulle. Läiskät eivät vain lähteneet ilman tärpättiä. Diskokuninkaan katu-uskottavuus oli kovilla, joten päätimme jatkaa matkaa.

Jorma Sallinen, OH8UL, lähetti nähtäväksi kuvan amatööri-QSL kortistaan, jossa on Walki. Tv. Jari

Forums

Finnlines

• Lue lisää Meriradioamatööri
• Lisää uusi kommentti
• 101 katselukertaa

Meksikossa tuppasi paperilastin purkaus kestämään kauan. 14.000 tonnin logistinen käsittely vei 4-6 viikkoa. Vuonna 1980 olimme Finnoceaniksen kanssa purkamassa Veracruzissa. Ahtaajat käyttivät koukkuja, joista aiheutui lastivahinkoja. Jouduin puolimatruusina laiturille taljaamaan vahinkoja vihkoon.

Hommassa oli se hyvä puoli, että pääsi harjoittelemaan espanjan kieltä käytännössä. Toki sitä tuli tehtyä myös öisin senoritojen kanssa.
Eräänä päivänä laiturille pöllähti iso filmausryhmä. Laiturille rikattiin kamerakiskoja, nostolavoja ja valonheittimiä. Ohjaaja katseli purkaustouhua jonkin aikaa ja tuli puheilleni. He halusivat illalla filmata siten, että kolme näyttelijää tulee laiturille esittämään ahtaajia. Ohjaaja halusi minut tekemään normaalia työtäni. Kommunikointi tapahtui englannin ja espanjan sekoituksella.

Illalla kuvattiin. Taljasin normaalisti ja näyttelijäahtaajat väittelivät kiivaasti kirkkaiden valonheittäjien loistaessa. Välillä kamera kulki kiskoilla, välillä nostolavalla.

Seuraavaksi kuvattiin nuorta neitosta tulemassa alas Finnoceaniksen lankonkia. Käsitin, että tämä olisi yhden elokuva-ahtaajan tytär, joka näin käryäisi ”rysän päältä” harjoittaessaan salaa maailman vanhinta ammattia. Katselin nieleskellen, kun kuvausjärjestelijä hieroi neitosen nännejä, jotta ne paistaisivat mekon läpi.

Heitin pilke silmäkulmassa ohjaajalle, että olisin käytettävissä myös mahdollisiin sisäkohtauksiin.
”Thank you, but the stuntmen will do that”, hän sanoi naureskellen.

Joskus -70 luvun loppupuolella.

En muista mistä oli lento mutta Köpiksen Kastrupin kentällä oli vaihto Helsingin koneeseen, olin menossa kotiin lomalle. Lentokoneen buukkaustiskillä ojensin lentolipun virkailijalle hikisenä pitkän juoksumatkan jälkeen tuloportilta lähtöportille (kaikki jotka ovat käyttäneet ko. kenttää tietävät että joskus siirtymät ovat tosi pitkiä ja portit saattavat vaihtua yllättäen). Lentoemäntä työnsi lippuni lukuautomaattiin ja katsoi pitkään tulosta ja totesi ettei lippuni oikeuttanut jatkolentoon, istumapaikka oli koneeseen mutta lentoa ei ole maksettu. Se oli viikonloppu eikä ketään ollut tavoitettavissa varustamon konttorissa.

Onneksi olin hankkinut jo siihen aikaan visa-kortin jolla pystyin maksamaan lennon seuraavaan koneeseen, eihän minulla ollut käteistä niin paljon mitä lippu maksoi. Sain rahat myöhemmin firmalta ja selvisi että virkailijalle joka hoiti lipun buukkauksen, oli tullut puhelu kesken kaiken ja lipun varaus oli jäänyt siltä osin kesken.

Toinen tapaus Kastrup.

Turvatarkastus, olin menossa turvatarkastuksen portin läpi kun se alkoi hälyttää ja samalla kaikki valot hallista sammuivat. Virkailijat menivät matalaksi ja minä kauhuissani myöskin. Hetken kuluttua joku sanoi englaniksi että ei mitään hätää ja valot syttyivät hetken kuluttua. Oli kuulema joku varotoimi terroristeja varten. Olihan se kokemus.

Usealla meillä seilaajilla oli tapana laittaa postipaketti Suomen satamasta kotiin.
Paketissa oli yleensä tullipisteillä tullattua tupakkaa, sätkäpaperia, yms ja jos mahdollista, viinapullo.
Soitin sitten myöhemmin kotiin että oliko tullut paketti perille. Kerran laitoin Captain Morgan rommipullon
hyvin pakattuna paketin mukana ja sisällysselostukseen että lasisäilykkeitä. Vastaanottajaksi laitoin muorin osoitteen ja lähettäjäksi puhelin luettelosta joku nimi ja osoite, eihän laivan nimen mukaan oikein uskaltanut laittaa, paketti olisi hyvinkin hävinnyt matkalla.Kun sitten kyselin paketista muori vastasi puhelimeen aika vihaisena, oli kuulema hävettänyt kun oli mennyt postiin hakemaan pakettiani. Oli jo postin ovella haissut rommi. Paketti oli ollut lehtipinon päällä ja siintä oli valunut ruskeaa rommia
sanomalehdille. Postivirkailija oli vinoillut "lasisäilykkeistä", joiden sisältö oli säilötty vahvaan aineeseen. Rommipullosta oli pohja irronnut siististi kokonaan pois ilmeisesti täräyksesta. Seuraavilla kerroilla paketoin pullot monen muovipussin sisään ettei ainakaan nesteet valu ulos paketista jos särkyy.

Saavuimme ms Varjakan kanssa Iskenderunin redille keväällä 1981. Muutaman päivän odottelun jälkeen porukka alkoi tulla levottomaksi. Päivystimme brygalla radiota, josko meidät kutsuttaisiin satamaan. Kanavalla 16 joku toinen kyllästynyt laiva soitteli musiikkipätkiä elokuvasta ”Keskiyön Pikajuna”. Elokuvahan antoi synkän kuvan Turkista, eikä siitä pidetty.

Tiedusteluihin satamaan pääsystä vastattiin yleensä ”Maybe tomorrow”, joten kippari lupasi että viikonlopun jälkeen järjestetään venekuljetus maihin. Kuinka ollakaan, perjantaina redille tuli saman varustamon ms Lotila, joka ankkuroitui mailin päähän meistä. Sieltä tulikin illalla ”delegaatio” laivan omalla huoltoveneellä.

Lotilan porukalla oli omat eväät mukana, ja laivastovierailu alkoi sujua perinteiden mukaisissa kosteissa merkeissä. Yön pimeydessä ”delegaatio” lipui omalle laivalleen. Ilolientä oli nautittu sen verran, että huoltovenettä nostettaessa perämoottori putosi. Lotilan kippari kielsi miehistöään enää lähtemästä

Lauantai-iltana teimme vastavierailun Varjakan pelastusveneellä. Siitä ei ainakaan perämoottori putoaisi. Juominkien jälkeen peräsimeen asettui venemiestaidoillaan elvistellyt raumalaismatruusi. Hän navigoikin meidät kuunvalossa hienosti lankongille. Laiva vaan oli väärä. Lähdimme kapuamaan ylös, kun laivasta alkoi kuulua kauhea kälätys. Ei muuta kuin etsimään omaa laivaa, joka sentään löytyi.

Katso VARJAKKA kuvia

Saavuimme Ruotsin Helsingborgiin Jenkki- ja Mexikon matkalta. Satamassa tuli laivan tullitarkastusta suorittaamaan mustiin haalareihin pukeutuneita tullimiehiä noin kymmenkunta kahden huumekoiran kanssa. Koirat sekosivat heti laivaan tullessa, johtui varmaan siitä että
laivassa oli "pössytelty" Meksikon halpaa ruohoa, maria. Tästähän tullimiehet riemastuivat ja alkoivat tosissaan tutkia laivaa läpikotaisin.

Kummallisesti alkoi laivassa WC:den runsas käyttö ja hyttejä aloitettiin "tuulettaa". Noin 6 tunnin tutkimisen tuloksena he löysivät pari
jemmaa joista ottivat mukaan pari jätesäkillistä tupakkaa ja viinaa.

Salakuljetusjuttu meni paikalliseen tuomioistuimeen ja asianomainen salakuljettaja piti löytää oikeuskäsittelyyn vastaamaan. Muistaakseni syyliseksi valittiin koneoppilas joka osasi Ruotsia.

Vähän ennen laivan lähtöä Helsingborgista tuli tullin auto laakongin päähän ja pari tullimiestä kantoivat jätesäkit takaisin laivaan ja oikeuden päätös: Special cargo for Finland, ei ollut salakujetusyritys Ruotsiin eikä mitään rangaistusta tullut koneoppilaalle. Tullimiehet olivat tosi pettyneen näköisiä kun tavaroita laitettiin sinettikaappiin ja sinetti oveen.

Finnfighterissa tapasin 1982(?) pikaisesti lomalle lähtevän radiosähköttäjä Lasse Hälvän. Kuulin hänen olleen jatkosodan aikana pommikoneradistina. Puolustusvoimat koulutti radiosähköttäjiä, joista monet lähtivät myös seilaamaan.

Hälvän lisäksi löytyy kai muitakin pommikoneradisteja, jotka olivat rahtilaivoissa. Radistillahan oli pommikoneessa myös tähystäjän ja kk-ampujan tehtävät. Skannasin tähän ”Tulikomentoja” –lehdestä erään kauppalaivastossakin palvelleen pommikoneradistin tarinan.

http://personal.inet.fi/surf/peli/radisti.pdf

Muistaako tai tietääkö joku foorumin lukijoista muita seilanneita pommikoneradisteja?