Lähettänyt JaakkoPeltola

Kerään tietoa kauppalaivojen ruokakulttuurista 40 luvulta aina 80-90 luvulle asti. Tarkoitus olisi kartoittaa mitä laivoilla syötiin ja oliko eroja vuosikymmenten välissä, eri linjoissa, varustamoissa ja erilaisissa laivatyypeissä.

Jos sinulla on muistikuvia joistakin tyypillisistä laivaruuista tai ruokailuun liittyvistä tavoista jne.  laita ne tulemaan tähän viestiketjuun.
 Myös eri maissa nautittuja ruokakokemuksia voi laittaa tulemaan, sehän oli merimiesten ruokakulttuuria. Jos mahdollista ja muistat niin laita laivan nimi ja vuosiluku mukaan.

Teille, jotka seilasitte kokkina, stujuna tai kokki-stujuna jos on jäänyt kokonaisia ruokalistoja laatikon pohjalle, laittakaa ne tulemaan. Mikäli ei listoja ole, voisitte ”sorvata” kasaan jonkin tietyn ajan tai laivan tyypillisen ruokalistan omasta muistista.

Tulen ottamaan yhteyttä Raumalle ja pyytämään apuja heiltä. Loppu tarkoitus olisi laittaa kaikki samalle paperille ja tehdä pieni yhteenveto, joka voisi sitten jäädä Raumalle jälkipolvien ihmeteltäväksi.

Toivon mahdollisimman monen osallistuvan keräykseen, jotta tietoa saataisiin oikeilta henkilöiltä niin kuin he ovat asiat kokeneet.

Monihan meistä sai palkan ja kokemusten lisäksi jonkun kymmen kiloa (yli)painoakin lahjaksi mereltä, joten annetaan takaisin vähän. Jos jollakin on kiinnostusta olla aktiivisesti mukana asiassa tai olette jo jotain keräilleet otan mielellään apuja vastaan.

Mikäli haluatte laittaa sähköpostilla tietoa tulemaan on osoite: jaakko@solra.se