Muuta muistelua

Kuvaus

Muita varustamoita, sekä muuta merenkulkuun liittyvää tarinointia

Maakrapujen ravintolassa

Lähettänyt TimoSylvänne

Tapanani oli lähteä laivatöihin alkuvuodesta ja tulla jouluksi kotiin. Kerran sitten sattui niin, että olin jo kotosalla Radiosähköttäjäliiton pikkujoulun aikaan. Niinpä hommasin lentolipun ja laittaiduin matkaan pääkaupunkiin.

Pikkujouluravintolassa sattui olemaan jääkone rikki ja kyllä ensimmäiset puolenkymmentä lämmintä ginitonikkia maistuivat pahalle. Sen jälkeen maku parani. Pikkujoulut menivät hupaisasti ja tuli tavatuksi kollegoita, jotka aiemmin olin tuntenut vain ranteen käsialasta.

Olin varannut yöpymispaikan Seurahuoneelta, minne saavuin pikkujoulun jälkeen. Koska asusteena oli valmiiksi tumma puku ja juhlallinen portieeri näki nuorenkin miehen syvän kumarruksen arvoiseksi, menin vielä ihmettelemään menoa baarissa.

Pöydät olivat täynnä arvokasta miesväkeä. Baaritiskillä oli tilaa ja tilasin ginitonikin, oli jäitä tai ei. Kohta kampesi joku vanha ukko - varmaankin tämän muistelijan nykyisessä iässä - viereiselle jakkaralle. Paljoa ei herran puheesta selvää saanut, mutta jonkin sortin johtaja toisteli olevansa. Välttämättä piti kääntyä ympäri ja ihailla hänen pöytäseuruettaan: tohtoreita, ylilääkäreitä, johtajia. Nuoresta miehestä näyttivät samanlaisilta humalaisilta vanhoilta ukoilta kaikki tyynni.

Kohta kuului kopsahdus vierestä: Johtaja oli väsähtänyt ja kopsauttanut otsansa baaritiskiin. Kauaa ei väsyneelle nukkumarauhaa suotu, kun tarjoilija tuli kunnioittavasti herättelemään:"Herra johtaja, herra johtaja, pyttipannu on herrajohtajalle katettu pöytään. Niinpä tarjoilijan käsipuolessa tiskituttavuus kompuroi muitten arvokkaitten herrojen seuraan juhla-aterialle.

Yht' äkkiä kuului kohahdus koko salissa ja lähes kaikissa pöydissä ryhdistäydyttiin seisaalleen. Kunnioituksen syynä kaksi naishenkilöä, jotka olivat ilmaantuneet ovelle. Kimallusta riitti niin koruissa, asusteissa kuin pakkelissakin. Herrat tiivistelivät pöytiään ja kultivoidustu viittoilivat:"Rouvat, rouvat, täällä olisi tilaa". Naishenkilöt puntaroivat kokeneesti tarjolla olevan seuran ja valitsivat sen pöydän, missä näytti olevan vähiten tilaa. Varmaankin sieltä löytyi jotakin muuta sitä enemmän.

Poistuessani huoneeseen aprikoin, olisikohan laulu "Kulkurin valssi" sanoitettu tämmöisessä paikassa

Kardla - Vironpanama

Lähettänyt TatuKorhonen

Seilasin förstinä viimeisessä "Vironpanamassa" eli tällä kertaa Maltan lipun alla seilanneessa vanhassa kreikuilta ostetussa romussa parisen kuukautta. Laivanomistaja ja iso osa porukasta oli emigrantti-virolaisia, miehistö engelsmanni-poikia. Tehtiin mieliinpainuva reissu teräslastissa Italiasta Trinidadiin, välillä Ownerin kanssa Atlantilla irroinneita teräsrullia oman hengen uhalla vaijereilla stoppaillen, ennenkuin menivät kyljestä läpi. Miehistöä ei uskallettu ruumaan päästää. Engelmannipojat eivät olleet pitäneet kirvestä tai muita puutyökaluja koskaan kädessään, joten stemplaukset olivat persauksista. Yritin opettaa (sen verran olin aikoinaan hommaa nähnyt Finnlinesin Amerikanlinjalla), mutta irtihän ne lähtivät. Satamassa olin jo kysellyt kipparilta, eikö maista tule stempalusjengiä; yleensä laittavat rullat itse kiinni ja hitsailevat kiinnikkeitä. Käsiään hykerrellen kippari sanoi, että säästetään sekin raha; hän lienee saanut enemmän, mutta minulle annettiin vain 100 puntaa. Sanoin, etten rahaa halua, vaan haluan rullat kiinni, muttei se auttanut.

Lisäkuviona oli, että laivan vakikokki oli päästetty lomille, ja miehistö oli sopinut tekevänsä ruokaa vuoron perään jakaen kokin palkan.

Teräkset saatiin Trinidadiin, josta jatkettiin tyhjänä Amazon-joelle pitkälle Manaukseen saakka, josta otettiin vanerikuorma Tanskaan; tullessa otettiin vielä vanerin päälle pippurisäkkikuorma Obidos-nimisestä vaivaisesta intiaanikylästä. Makean veden seilaus ei vanhalle kreikkukipolle tehnyt hyvää; makea vesi liuotti konehuoneen jäähdytysvesiputkistosista niitä kasassa pitäneen suolan pois, joten ne puhkesivat vuotamaan. Luukutkaan eivät oikein pitäneet, kun tiivistyskumeja ei raaskittu vaihtaa, joten McGregor-teipillä ne sitten saatiin pitämään vettä. Lisäksi lastiperämiehen hommien olennainen osa - ruumien oikeanlainen tuuletus tropiikista pohjoiseen mentäessä talvella, ettei lämpötilaero muutu kosteudeksi - meinasi olla haasteellinen juttu, kun raakitorvien ilmaventtiilit olivat ruostuneet kiinni. Kaikki meni kuitenkin hyvin, mutta arvata saattaa, että kun mentiin jättämään pippureita Ranskan Roueniin, "ensin lähti keulaspringi ja sitten... minä".

Mennen tullen mentiin Kanarian saarten kautta, joten itse Atlantin ylitykset menivät leppoisissa olosuhteissa. Opinpahan laittamaan itselleni pikaruokaakin... Se oli kyllä viheliäinen, oikea mukavuuslippulaiva, mutta skorsteenissa komeili vapaan Viron vaakuna... Erikoistuinkin varustamomaailmassa turvallisuus- ja vakuutusasioihin.

Amazon joella

Kuva otettu tammikuussa 1987 Obidos intiaanikylän redillä Amazon-joella. Mielenkiintoinen paikka, jossa irtaallaan olevat siat, kanat ja muut kotieläimet käyskentelivät vapaasti ympäriinsä, jopa rantasaluunantapaisessakin. Koko asujaimisto näytti paljasvarpaisilta intiaaneilta, jotka lastasivat lautoilta pippurisäkkejä Kardlaan ja muuten meloskelivat yhdestä puusta koverretuilla kanooteilla joella. Täältä oli länsimainen sivistys tosi kaukana, mutta niin vain joka paikassa tunnuttiin seurattavan jalkapalloa televisiosta tai ainakin radiosta.

Skorsteeni

Kardla-laivan skorsteenimerkkinä oli Eesti Vabariikin vaakuna. Laivanvarustaja, joka tämän omisti, oli muiden emigranttien tapaan vanhaa laivanvarustajasuvun tai merimiesten jälkeläisiä, jotka olivat päässeet sota-aikana pois Virosta. Neuvostoliiton miehitettyä maan, oli koko sen kauppalaivasto jutun mukaan merellä tai eri maiden satamissa. Neuvostohallinto määräsi kaikki laivat Itämerelle, tarkoituksena osallistua Leningradin hiilikuljetuksiin. Määräykset kaikuivat tyhjille korville. Yksikään laiva ei saapunut takaisin. Paitsi yksi. Sen kipparista leivottiinkin Leninin kunniamerkin ensimmäinen virolainen kantaja. Ja Neuvosto-Viron virallisen merenkulkuhistorian sankari. Niin paljon emigrantit vihasivat ja ennenkaikkea pelkäsivät venäläisiä, etteivät tahtoneet uskaltaa mennä lähellekään neuvostolaivoja. Chivitavecchiassa sattui olemaan samaan aikaan neuvostoliittolainen kauppa-alus, iso välitäkillinen puomilaiva, jonka ahterissa oli kotipaikaksi merkitty venäläisittäin TALLIN. Sanoin puosulle, että käydäänpä laivastovierailulla ja yritetään ostaa mustaa leipää. Pitkän suostuttelun ja rohkaisuryyppyjen jälkeen lähti poosu polvet tutisten mukaani. Kansivahti oli umpivenäläinen, mutta ystävällinen mies. Soitti paikalle stoppari-perämiehen, ystävällisen nuorehkon virolaisen väliperämiehen, joka viittasi meidät mukaansa. Mentiin kaverin tilavaan hyttiin, jonne tuli myös virolainen täkkikolmonen. Ovi pantiin lukkoon ja isäntämme kuiskaili kipparin ja ykkösperämiehen (politrukin) olevan maissa käymässä. Pöytä pistettiin koreaksi ja mustaa leipääkin saatiin. Vastavierailulle tulivat seuraavana päivänä sitten kippari ja ykkösperämies.

Puosu Hildar'illa on painajaismaisena lapsuudenmuistona neuvostosotilaiden tulo 1940. Hänen kotitaloonsa Tallinnan esikaupunkialueella majoitettiin jostain Siperiasta kotoisin oleva naisupseeri. Kaikki länsimaisen sivistyksen keksinnöt olivat hänelle outoja. Eräänä päivänä oli tapahtunut kauheita - nainen oli melkein ampunut Hildarin äidin (isä oli jäänyt laivan päällä ulkomaille). Kaikki alkoi siitä, että upseeri oli käynyt torilla ostamassa silakoita, esitellyt niitä ja sanonut käyvänsä pesemässä kalat. Kohta hän oli rynnännyt paikalle nagani kädessä tosi vihaisena. Rauhoituttuaan oli kertonut ryhtyneesä huuhtelemaan kaloja altaassa, mutta vedettyään huuhtelukettingistä, ne olivatkin hävinneet jonnekin. Kapitalistien metkuja! Hildar perheineen oli sitten saksalaisaikaan päässyt laivalla maasta pois. Tämä poosu, joka myös merellä ajeli lupakirjattomana vahtia, oli seilannut aikanaan Vironpanamilla paljonkin Suomessa, ja osasi kielen sujuvasti. Kuva otettu tammikuussa 1987.

Ekvaattori

Joulukuussa 1986. Porukalle piti keksiä joskus jotain mielenvirkistystä, kun ei ollut MEPAa eikä muutakaan. Båtski oli kuuluisan brittiläisen Bibby-varustamon hoidossa, josta maksettiin (niukka) palkka Englannin punnissa, mutta muuta palvelua ei liene sieltä oltu ostettu. Niinpä brittipoikia harmitti, kun eivät olleet päässeet missään ylittämään päiväntasaajaa, kun olivat olleet vaan sokeriruokoja kuskaamassa Länsi-Intian saarten välillä. Amazon-joki kuitenkin ylittää alkupäässään päiväntasaajan, joten asiaa kipparin kanssa pohdittuamme päätimme järjestää grillijuhlat ja perinteiset linjanylitysseremoniat. Neptunuksena lupasi toimia paatin portugalilainen sähkömies ja hänen vaimokseen lupautui pikkukännissä englanninvirolainen pursimies Hillar. Lähdekirjallisuudesta päättelimme Neptunuksen olevan kaikkien vesistöjen kuningas, joten linjakasteen piti olla pätevä myös joessa tehtynä, kun se liittyi merimatkaan. Kun ei ollut kopiokoneita, piirsin jokaiselle 5:lle kaverille omat linjanylitys-sertifikaatit, joihin oli kuvattu Neptunus Amazon-joessa, anakonda kietoutuneena ympärille ja piranhoja roikkumasta eri ulokkeista. Kaikki hoitui mallikkaasti brasilialaisten luotsien ajaessa paattia joella. Luotsit eivät muuten ymmärtäneet, että WC-toimituksen jälkeen on luvallista laittaa käytetyt pyyhkimispaperit pönttöön. Käyttivät siihen tarkoitukseen brygän WC:n roskakoria. Perillä parin päivän matkan jälkeen koko brygä haisi niin maan perusteellisesti.

Timppa

Niin, purkissa oli myös timperi, joka oli teräslastin kanssa yritellyt niin paljon kuin mahdollista. Kaveri oli jo yli 60-vuotias hyvin rauhallinen mies, kotoisin Hiidenmaalta alunperin. Hän oli ollut sodan aikana nuori 16-vuotias SS-mies Saksan joukoissa, Viron Legioonassa tai jossain. Kertoivat hänen kävelleen sodan loppuvaiheessa 1945 kavereidensa kanssa läpi koko Puolan, että pääsisivät antautumaan länsiliittoutuneille. Engelsmannit pistivät sotavankileirille, mutta jo jonkin ajan päästä keräsivät niistä kaikki virolaiset pois ja laittoivat maataloustöihin. Muutaman vuoden kruunun farmihommien jälkeen pääsivät vapaalle jalalle ja saivat pysyvän maassaololuvan Britanniassa. Tällä timpalla ei mm. ollut minkään valtakunnan passia, joten hän ei päässyt maihin reissumme aikana muualla kuin Trinidadissa, joka on entinen kruununsiirtomaa. Henkilöpaperina hän käytti tavallista passin näköistä residenssitodistusta, joita saa Englannissa postitoimistosta. Niin lujasti hän uskoi vielä vapaan Viron uudelleentulemiseen, ettei ollut koskaan huolinut Britannian kansalaisuutta tai passia.

 

Aiheesta muuta juttua

Aito Gauguin

Lähettänyt TimoSylvänne

Vanhoissa miidsippilaivoissa oli brygä ja sen takana radiohytti miidsipissä. Samoin salonki ja kipparin, perämiesten, kipinän ja salonkivillen asuinhytit. Muu porukka asui ahterissa, missä oli messit, saunat, pyssä ja kone. Päällystön messi oli styyrpuurin puolella, muun porukan paapuurin puolella.

Miidsipistä laukattiin lehmänsiltaa pitkin syömään ja kahville ahteriin. Siiffi asusti ahterissa, mutta kävi syömässä salongissa miidsipissä. Huonossa säässä useinkin kytättiin siiffin kanssa sopivaa aaltoväliä hyökätä kastumatta yli lehmänsillan. Siiffi toisessa päässä, minä toisessa. Saattoihan matkaa olla sata metriä. Silloin villellä oli kurja jobi yrittää saada ateriat kannetuksi ilman merivettä ahterin pyssästä miidsipin salonkiin.

Erään paatin päällystön messin seinällä roikkui ikääntynyt maalaus, kopio jostakin Paul Gauguinin Tahitin työstä. Saattoi kankaassa oli repeämiäkin, kehykset nikkaroitu laudasta ja maalattu oranssilla maalilla.

Kerran sattui kippari poikkeamaan ahterissa ja huomasi messin seinältä taulun. Selostin sen vähän, minkä tiesin Gauguinista Tahitille muuttoinen. Tiesin kumminkin, että hänen töistään maksetaan miljoonia. Kipparihan innostui aiheesta, kysyen maalauksestamme:

"Onko se aito?"

Skeidaa

Lähettänyt TimoSylvänne

Kesäaikaan Intian valtamereltä keskellä päivää kuului hyvin Helsinkiradioon yli 20 megan bandilla (mitähän ne olivat, 21MHz, 25 MHz, vai jotakin muuta?). Kippari halusi puhelun eräälle varustamon johtajista.

Selitin kipparille - varmaankin epäselvästi, että hyvin kuuluu, mutta välillä feidaa, eli kuuluvuus heikkenee ja voimistuu.

Puhelun aikana johtaja konttorista piti pitkät porinat, joista osa jäi kuulematta feidauksen vuoksi. Saatuaan suunvuoron kippari huusi luuriin:

"Skeidaa, skeidaa! Ei kuulunut."

Ehkäpä toiseenkin suuntaan feidasi. Johtaja selosti asiansa uudelleen.

Eetu Pitkäpyrstöstä lisää

Lähettänyt TimoSylvänne

Muistelen, että Eetu olisi ollut Esko Tanskasen löytö. Esko oli Helsinkiradion hommissa ja teki kesäisin laivavikaeerauksia. Olisiko joltakin semmoiselta reissulta Eetun tuonut.

Pitkinä yön tunteina operaattorit hokivat Eetulle suomenkieltä ja kait muutamankymmentä sanontaa oli jäänyt muistiin.

Esko kertoi, että radioasemalla oli vieraillut joku kovaääninen puhelias nainen. Eetu oli lennähtänyt naisen pään päälle ja todennut:

"Paska akka".

Eetu osasi myös:"perämies hoi, maata näkyvissä!" Ja kuten todettu, paljon muuta.

Eetu Pitkäpyrstö

Lähettänyt JariSavolainen

Eetu Pitkäpyrstö Helsinkiradiossa

Rannikkoradioasema Helsinki Radio Keimolassa huolehti radioyhteyksistä maailman äärissä seilaaviin laivoihin. Siellä oli lemmikkinä papukaija, nimeltään Eetu Pitkäpyrstö. Se oli vuosien mittaan oppinut melkoisen määrän lauseita ja sanoja. Ja artikuloi ne todella selvästi. Aikoinaan Helsinki Radio pyöritti radiopuhelinkanavillaan, silloin kun muuta liikennettä ei ollut, ääninauhaa "Tässä Helsinki Radio, laivaradiopuhelut". Tätä Eetu oli kuunnellut ja painanut tarkasti mieleensä.

Kerran eräällä laivalla Intian Valtamerellä olin lopettelemassa puheyhteyttä Helsinki Radioon kun siellä operaattori sanoi Eetun istuneen koko yhteyden ajan mikrofonin vierellä ja nyt näytti olevan juttutuulella. Ja niinpä hetken päästä kuulokkeissani toisella puolella maapalloa kuuluikin tomerasti ja kovalla äänellä ärrää erikoisesti painottaen Eetun viesti:

"Terrrve terrrve.....Tässä Helsinkirrradio laivarrradiopuhelut".

Kerran Keimolassa asemalla käydessäni Eetu lennähti tervehtimään. Loppulasku pöydälle oli hieman vaivainen ja kaveri näytti muutenkin kärsineeltä ja apealta. Sähkötyspuolen operaattori kertoi Eetun pari päivää aiemmin sählänneen radiopöydän ääressä. Siellä oli sellainen mekaaninen aparaatti, joka pyöritti erinäisten rattaiden kautta nauhaa, joka ohjasi tekstiä sähkötyslähettimille. Eetu oli jäänyt rattaiden väliin. Hommasta oli selvitty kourallisella irronneita sulkia ja höyheniä. Ja varmaan Eetun itsetuntokin oli saanut melkoisen kolauksen oman töppäilyn vuoksi.

QSOt katosivat

Lähettänyt TimoSylvänne

Ajeltiin White Rose laivalla New Foundlandin seutuvilla keväällä 1972. Iltapäivävahdissa yhtäkkiä molemmat vastaanottoimet hiljenivät. Kohina kuului ja jos väänsi kovemmalle, kohinakin koveni. Vaan mitään muuta miltään taajudelta ei kuulunut. Ei yleisradioita, ei rannikkoradioita, ei amatöörejä. St. Johns ei ollut niin kaukana, etteikö sen 500 kHz lähetys olisi meille päivälläkin kuulunut, vaan ei sieltäkään mitään.

Kyllä oli aavemainen tilanne. Kiipesin brygälle perämiehelle valittamaan. Siellä ei ollut mitään havaintoa mistään muutoksista. Laiva kulki ennallaan hyvässä säässä. Aprikoitiin, olisiko suihkukoneet polttaneet ilmakehään reiän, mistä radioaallot eivät heijastuneet. Tunnin parin kuluttua alkoi tilanne vähitellen palautua ennalleen. Ensin kuului joitakin asemia ja vähitellen normaalisti.

Tuohon aikaan ajettiin radiovahtia kahden tunnin pätkissä vyöhykkeittäin gmt-aikojen mukaan. Laivan aikaa ne vaihtelivat välillä klo 06 - 24. Jossakin päin maailmaa viimeinen vahti loppui 01 yöllä, eli aamulla oli aloitettu klo 11. Olisikohan johtunut siitä, että laivan kellon kääntämisessä oli förskottia eli avanssia.

Anonymous (ei varmistettu)

Ke, 05.05.2010 - 20:09

En enää muista vuotta, mutta olimme paatin kanssa jossain Portugalista länteen olevalla merialueella. Totaalinen black-out kaikilla HF jaksoilla. Ainoa asema, joka hiukan pihisi 8:lla megalla oli Portugalin CUL. Sekin pyöritti kuranarua, jossa kerrottiin liikennöinnin olevan mahdotonta sillä hetkellä huonojen etenemisolosuhteiden vuoksi.

Kesti muistaaksen tunteja, ennenkuin kelit alkoivat pikkuhiljaa palata ennalleen. Olen noita pari kertaa havainnut bc-bandeillakin, vaikken noin massiivista pimennystä kuin tuolloin.

Anonymous (ei varmistettu)

To, 06.05.2010 - 10:24

Eipä ole pelkästään kipinöitten alaa radiokelien hiipuminen. Kunnon trooppisessa sateessa pimenee tutkan näyttö täysin, tai oikeammin valaistuu eli näkyy pelkkää välkettä. Samoin vanha VHF saattoi olla pelkkää rätinää ja roisketta.

Anonymous (ei varmistettu)

To, 06.05.2010 - 17:33

Kysäisin aiheesta YLEN entiseltä radioaaltoasiantuntijalta. On kuulemma tunnettu ilmiö. Ilmiön aikana eivät saaneet kuulolle kuin 20 bc-asemaa maailmanlaajuisesti omalla mittausasemallaan. Ei kuulemma mitään tekemistä auringonpilkkuminimin tai -maksimin kanssa. Selitystä ei ole. Ionosfääri kertakaikkiaan "katoaa" hetkeksi and that's it.
Ilmiselvästi "ufo-juttu" ;-)

t. Raimo

Anonymous (ei varmistettu)

Ti, 14.11.2017 - 09:29

Pikkupoikana harrastin DX-kuuntelua. Eräänä yönä sain kuuluviin Radio Paraquayn keskiaalloilla. Long wire antennilla ja Lafayette liikennevastaanottimella. Tein kuuluvuusraportin ja sain sieltä QSL:n oikein henkilökohtaisen kirjeen kera, mukana valokuvia Iquazun putoukselta jne. 

Toinen kummallinen tilanne oli joskus n. 40 vuotta sitten. Olimme jonkin kajakin kanssa tulossa tai menossa Gibraltarin salmeen Atlantin puolella. Keskustelin pitkän tovin jonkin suomalaislaivan perämiehen kanssa VHF:llä. Heidän sijaintinsa oli aika kaukana Afrikan länsikustilla. Etäisyys oli muutaman sataa mailia.

Elikkä joskus tuo kuuluvuus saattaa olla aivan poskettoman hyväkin.

13 vuotta, 35 jobia

Lähettänyt JouniSaarenkylä

Siniset laivannimet ovat linkkejä ja niitä klikkaamalla pääset katsomaan lisää tietoja jobista.

Kartta satamista on kärsinyt mehupullojen räjähdyksistä. Säilytin karttaa pannuhuoneen portaikossa, missä oli marjamehuja samassa tilassa. Pullot olivat alkaneet käymään tuhoisin seurauksin.

 

Iniö

Reissu alkoi 4.6-74. Kotka,Antwerpen,Benghazi,Itea,Rotterdam Helsinki.

Tämä oli radiosähköttäjän urallani ensimmäinen laiva. Iniö oli ns. "meetsippi" laiva. Keskilaivassa asui päällystö ja ahterissa miehistö. Hyteissä ei ollut vessaa, suihkua eikä jääkaappia. Kipparilla ja konepäälliköllä muistaakseni oli ainakin vessa. Mukavuuudet olivat yhteisessä käytössä päällystöllä ja miehistöllä omansa. Saunojen olemassa olosta minulla ei ole mielikuvaa. Radiohytti oli tehty jälkeenpäin. Radiolaitteet olivat haalittu sieltä sun täältä käytettyinä, osa varmaan museosta. Sai siinä aloitteleva kipinä ikimuistoisen tulikasteen taistellessa vastaanottimen kanssa, jossa taajuudet eivät pysyneet paikallaan ja kuuluvuus oli mitä oli. Lähetin näytti vetävän viimeistä päivää. Lähettimessä oli ikkuna pääteputkille ja lappu vieressä: lopeta lähettäminen jos putket hehkuvat punaisena. Ei ollut kunnon laskinta, ainoastaan kammesta veivattava mekaaninen "piikkipallo". En ollut nähnyt moista vekotinta aikaisemmin. Sen käytön opiskeluun meni aikaa ja hermot. Laske sitten palkkoja sellasella museovehkeellä. Etenkin ns. lakanan tekeminen eli palkkojen yhteenveto pennilleen oikein oli tuskallista. Kaksi kuukautta sitä ihanuutta kesti. En jäänyt kaipaamaan Iniön radiohyttiä. Alla olevissa kuvissa Iniön kokki, Iniön brygältä sekä aurinkoa ottamassa pyssäporukkaa ja kipinä.

Päällikö G. Holmberg

 

 

Castor

Elokuu 1983. Turku, Utansjö, Laspezia, Napoli, Marseille, Portvendres, Hamina. Kuvissa Castor Portvendresissä, Ranskassa Välimeren rannalla.

Päällikkö K. Vajanto

 

Matti Immonen (ei varmistettu)

Ke, 27.03.2019 - 23:17

Vielä minä muistan miten ulosmaksua piikkipallolla tai pallotta totisin naamoin laskettiin. Olikohan uran ensiyritys? Myöhemmin kun Oukissa seilattiin, niin jos oikein muistan, konepuolen ”lakanan” laati konekakkonen (mie ite Jounin mainitsemilta vuosilta huhti-, touko- ja marraskuun alussa -82 ja huhtikuun alussa -83). Muistuu mieleen kuinka sähkömies keksi laittaa tilaukseen peräti yleismittarin, olihan se jotenkin tavatonta.

Oliko edellinen kipinä eläkkeelle jäävä vanhempi mies vai ehkä min sukunimikaima? Tämän vanhemman kanssa tavattiin käydä kahteen pekkaan Liverpoolin ruotsalaisessa merimieskirkossa saunomassa (löylyn heitto ankarasti kielletty). Kaveri oli entinen lennonjohtaja joka lakosta suivaantuneena oli irtisanoutunut ja lähtenyt laivan päälle. Mielen muututtua ei paluu enää onnistunut.