Muuta muistelua

Takaisin Costa Ricaan Limoniin lapi Panaman kanaalin. Talla kertaa ankkuroimme kanaalin jarville pitkaksi aikaa, koska konemiehistomme tekivat suuren korjauksen. Se ehka pelasti meidat tulevalta Atlantin talvimyrskysta tullessamme takaisin Eurooppaan.

Saavuttuamme takaisin Puerto Limoniin, en muista mita lastattiin, mutta Amsterdam oli seuraava etappi. Parin paivan lahdon jalkeen, konehuoneesta loytyi salamatkustaja, nuori mies Costa Ricasta. Halusimme jattaa hanet Kingstoniin, Jamaikalle, kun pyshdyimme tankkaamaan siella mutta Jamaika kieltaytyi ottamasta hanta ja matka Eurooppaan alkoi.

Uusi messikalle oli kiitollinen tekemaan meidan vanhojen kallejen toita. Salonki-ville jopa opetti talle uudelle "orjalle" ihan uuden kielen ja sanonnan "takkade pokka", jonka tama uusi kalle kumartaen sanoi ja teki meidan toitamme hymyillen.

Matka Eurooppaan jatkui sujuvasti, kunnes Atlantin talvimyrskyt alkoivat ravistamaan laivaa. Meidan peramies, joka oli ollut merilla 40 vuotta, ei ollut koskaan nahnyt niin suuria aaltoja. Han sanoi niitten korkeuden olevan 20 metria.

Siina myrskyssa meidan vauhti hidastui melkein olemattomiin. Ei ollut laivan kannelle menemista. Ainoa konsti menna laivan peran hytteihin, oli paakoneen akselin tunnelia pitkin, ja sitten tikarappuset suoraan ylos.

Ajateltiin, etta olipa hyva, kun konemiehet tekivat hyvan remontin Panamassa aikaisemmin. Muuten olisimme varmasti joutuneet poikittain meren armoille ja uponneet Atlantin syvyyksiin.

Pelastusvene jonka joku miehista oli aikaisemmin tarkastanut, oli vanha puusta tehty vene, jonka laudat olivat irti toisistaan ja veneen kuivaruokavarasto polya. Nyt merenkaynti oli niin valtava, etta ei olisi ollut edes ulosmenoa laivan sisalta.

Meidan ruokavarasto laivassa tyhjeni kaytannollisesti katsoen kokonaan. Oli ainoastaan riisia ja vetta laivassa ja Amsterdam oli viela pitkassa matkassa edessa.

Kipina kertoi joittenkin laivojen olevan samassa myrskyssa merihadassa, mutta emme me olisi pystyneet ketaan auttamaan. Muistan kavelevani yolla laivan sisalla kongia pitkin messiin. Missaan ei nakynyt ristin sieluakaan. Oli orpo olo, ja tata jatkui viikkokaupalla. Matka Atlannin myrskysta Amsterdamiin jatkuu. Osa VIII

Esa Nieminen, Port Colborne, Kanada. Email:  info@esastudiogallery.com

Katso kuvia Äänimeren RAUNI-albumista

Kun Kiina 1950-luvun alkupuolella alkoi enenevässä määrin ostaa käytettyjä rahtilaivoja länsimaista, seurasi USA tilannetta huolestuneena. Heidän ahtaan tulkintansa mukaan laivojen myynti Kiinaan oli kauppasaarron hengen vastaista. Brittiläiset suhtautuivat saartoon paljon lepsummin, osasyynä ehkä se, että melkoinen osa Kiinan kauppamerenkulusta tapahtui tuolloin brittiläisillä aluksilla.

Kun Sveitsissä kiinalaisten laskuun toimiva laivanvälittäjä lähestyi suomalaisia varustamoja tarjoutuen ostamaan käytettyjä aluksia hyvään hintaan Englannin punnilla, seurasi CIA tilannetta tarkasti. Tiedusteluraporttien mukaan neuvotteluja käytiin mm. aluksista AUNE H, KOTKA, PETSAMO ja VAASA.

1954 CIA raportoi, että suomalainen WERGUS oli myyty kiinalaisille 39500 punnalla. Kaupan välittäjänä oli hampurilainen yhtiö. Jenkkejä närästi se, että laiva jatkoi kulkuaan vanhalla nimellään Suomen lipulla ja suomalaisella miehistöllä.

CIA:n mukaan alus lastasi Gdyniassa sokeria joulukuussa 1954 ja otti lisälastia Hampurissa. Bunkkeria otettiin Adenissa ja Singaporessa. USA pyysi englantilaisia estämään bunkkerin saannin, mutta britit katsoivat että kun laiva oli Suomen lipulla ja lasti oli paperien mukaan sallittua, ei heillä ollut mahdollisuutta puuttua bunkkerin ottoon.

WERGUS saapuikin Shanghaihin 1955 maaliskuun tienoilla ja siirrettiin Kiinan lipulle saaden nimekseen HO PING 20. Amerikkalaisten ärtymystä ei suinkaan vähentänyt myöhemmin tullut tieto että laivan lastissa oli sittenkin ollut myös kiellettyä tavaraa, muun muassa kuulalaakereita.

Samankaltaista taktiikkaa käytti Wärtsilä rakennettuaan Turun telakalla kuusi rahtialusta kiinalaisille vuosina 1955-57. Alukset laitettiin Suomen lipulle niminä ROSA, RENATA, RITA, RUNA, ROSITA ja  RAGNI. Suomalaisen miehistön kuljettamana ne veivät lastia Kaukoitään, pujahtivat sitten Kiinaan, jossa ne siirrettiin Kiinan lipulle. Noina vuosina myös Puolassa rakemmettiin useita laivoja kiinalaisille. Sama temppu heilläkin, ensirekisteröinti Puolaan, ajo Kiinaan ja lipun vaihto.

Eräänä tärkeänä syynä tällaiseen menettelyyn oli pelko Taiwanin eli Formosan sotalaivoista. Ne partioivat kaukanakin merellä ja valvoivat tarkasti kommunisti-Kiinaan menevää laivaliikennettä. Manner-Kiinan lipun alla kulkeva alus olisi havaittaessa todennäköisesti kaapattu ja takavarikoitu.

Katso WERGUS kuvia

Katso Wärtsilän laivojen kuvia

Seilasimme  Panaman kanaalin lapi ylos rannikkoa pitkin Punta Renasiin, jossa pysahdyimme purkamaan lastia. Sen jalkeen pysahtelimme eri paikoissa Meksikon ja Panaman valilla, muun muassa Quatemalassa,  El Salvadoressa, Honduraksessa ja Nicaraquassa, monessa pienessa satamassa, jossa pysahdyimme vain muutamaksi tunniksi.

Ollessamme nailla pienilla KeskiAmerikan satama kylilla muutama merimies havisi. He olivat luultavasti unohtaneet laivan lahto-ajan (laiva ei odota) takaisin Costa Ricaan. Nicaraquassa tapahtui elamani seikkailu, joka oli vakavanpuoleinen 15vuotiaalle messikallelle.

Nicaraquassa on Corinto niminen satama-kaupunki, jossa olimme pysahdyksissa jonkin aikaa. Satama-alue oli aidattu valojen ja vartioitten myota.

Ainakin osa laivan porukasta paatti etta mina ja salonki-ville menemme pimealla kauvas satama-alueelta ottamaan soutuveneen, kiertaen pimeassa kaukana sataman valoista ja tulemalla takaisin laivan peran alle. Naruilla he laskivat veneemme tayteen radioita.

Sitten alkoi pitka soutumatka takaisin rannalle, josta veneemme oli otettu aikaisemmin. Huomasimme kohta, etta veneen soutu muuttuu raskaammaksi, ja ranta vaan kauemmaksi. Tuli kauhun-hetki ja hata koska luulimme jotuneemme merivirran armoille (myohemmin oivalsin sen olleen laskuveden).

Kun paasimme viimein rantapiihin, aikamoinen laine tuli, joka kaatoi puoliksi veneemme melkein rannassa silla seurauksella, etta puolet radioista meni mereen ja puolet veneen mukana hiekka-rannalle, joka oli autio. Sopimus oli etta laivamme porukka on vastassa, mutta ketaan ei nakynyt. Olimme hyvin nakyvilla ja katselimme ymparillemme ja Ville meinasi astua ison skorppionin paalle.

Paatimme lahtea juoksujalkaa heinikon ja ryteikon lapi kylan kapakkaan, jossa tiesimme meidan porukan olleen. Juoksiessani heinikon lapi, saareni sattui johonkin ja veri lahti juoksemaan kunnolla. Pysahdyin katsomaan taakseni ja siella oli kaarme, paa pystyssa tuijottamassa minua kuutamon valossa.

Kun saavuin kapakkaan, sanoin vanhemmalle porukalle etta kuolen, silla kaarme puri. “Suu kiinni”, oli vastaus ja tupla-rommi nokan eteen. Olin nahtavasti herattanyt sen kaarmeen, kun juoksin risuihin, johon jalkani olin raapaissut.

Myohemmin porukka haki radiot rannalta ja ainakin joku heista joutui susikoirien ja hakkauksen kohteeksi, mutta kapakka-bordelli ulvoi uudesta radiomusiikista. Laiva oli pitkaan hyvin hiljainen ja minun tuskin tarvitsi pesta edes kahvikuppiakaan.

Matka jatkui takaisin Karibian puolelle Puerto Limoniin, josta lisaa seuraa. Osa VII

Esa Nieminen, Port Colborne, Kanada. Email:  info@esastudiogallery.com

Katso kuvia Äänimeren RAUNI-albumista

Puerto Limon, Costa Rica, oli miellyttava paikka (silloin). Siella purettiin osa lastista, mutta kaikilla oli niin kiire maihin, etta laiva jai ilman vahtia. Silloin paikallinen hamaraporukka palasi takaisin laivaan, ja menivat lastiruumiin varastamaan kamaa ennenkuin asia huomattiin.

Satamasta oli pitka matka parhaaseen merimies kapakkaan ja kavelya siten kertyi. Kapakassa istuttiin monina paivina, ja paikan nimi on yha muistissa 50:n vuoden takaa: Salon Vasia Bar.

Eraana paivana istuttiin monen merimiehen kanssa tassa baarissa pitkan poydan ymparilla, kun syysta jota en tieda, minua vastapuolella istunut nuori, kaunis prostituutio otti poydalta rommipullon. Han loi sen rikki poytaan ja sitten rikkinaisella pullolla han viilsi ranteensa valtimosuonen auki, josta hanen veri suihkusi suoraan kasvoilleni. Nainen alkoi pyortya lattialle. Porukalla kiirehdimme baariin omistajalle sanomaan, etta soittakaa ambulanssi mutta paikan kiinalainen omistaja ei valittanyt vahaakaan, eika tehnyt mitaan. Silloin joku meidan laivan porukasta hommasi jeepin, jolla lahdettiin kuljettamaan potilasta sairaalaan. Tie lahti jyrkasti kuoppaiseen ylamakeen. Mina ja salonkiville olimme taka puskurin paalla jeepissa, mutta kohta putosimme pois maahan vauhdin ja kuoppien takia.

Lahdimme sitten kavelemaan takaisin baariin kaljoille. Siella oli kaikki normaalia ja iloista, ja automaatti levysoittimesta soi sen ajan hittilevy ‘Bule Bule’. En koskaan oppinut tietamaan, miten potilaalle tai jeepille kavi.

Puerto Limonista lahdimme seilaamaan Panaman lapi kohteena Costa Rican toisella puolella oleva Puntarenas mutta sita ennen pysahdyimme, ehka pariksi paivaksi San Cristobal:in kaupunkiin, joka oli ennen Panaman kanavan ylittamista.

Kavelin kaupungilla aamu varhain yksin. Oli tosi hiljaista. Joka puolella, kaupungin hiljaisilla kaduilla maleskeli isoja Iguana-liskoja. Oli todellaihmeellinen naky. Muistan kuinka minua vahan peloitti.

Samana paivana, myohemmin iltapaivalla kavelin kaupungin kapakkakadulla ja paatin ottaa kaljan. Kavelin yhden baariin sisalle, ja siella ei ollut viela asiakkaita. Baarissa oli hyvin pitka baari tiski, jossa joukko iloisia tyttoja istui kikatellen, odottaen optimistisesti hyvaa business-iltaa. Kauhukseni huomasin, etta he kavivat pitamaan minusta huutokauppaa. Taytyy sanoa, niinkuin Irwin Goodman laulussaan etta “ne maalais-poikaa hirvitti nyt hieman selvin pain”.

Matka jatkui Panaman kanavan lapi Tyynen Valtameren puolellePuntarenas:een josta lisaa seuraavalla kerralla. Osa VI

Esa Nieminen, Port Colborne, Kanada. Email:  info@esastudiogallery.com

Katso kuvia Äänimeren RAUNI-albumista

Matka takaisin Eurooppaan sujui ilman suurempia kommelluksia, jos ei nyt ota lukuun sita, etta kokki ei halunnut syottaa miehistoa ja han sulki itsensa hyttiinsa. Han oli ryypannyt liikaa nahtavasti. Siitapa stewartti suuttui mielettomasti. Han rikkoi palokirveen kaapin, otti kirveen, hakkasi kokin oveen ja uhkasi tappaa kokin. Me koko joukolla estamaan sita ja saimme sitten kokin takaisin byssaansa.

Hampuriin saapuessamme kokki ja stewart vaihtuivat. Taisi olla muitakin miehiston vaihtoa. Laiva oli nahtavasti taimseerattu jonnekkin ja laivaan lastattiin rahtia monissa Euroopan kaupungeissa. Lastattiin muun muassa erilaisia sahkovalineita, kuten radioita jne. Lastattiin myoskin Tuborg olutpurkkeja, Volkswagen autoja, ruumat ja takit (laivan kannet) tayteen.

Tama taisi olla Rauni-laivan arvokkain lasti koskaan, kun jopa vahtimies tuli mukaan Hollannista. Olihan Rauni kaunis laiva kaukaa katsottuna, kun sita jatkuvasti maalattiin ruosteen paalle valkoisella maalilla.

Matka Karibian merelle ja Keski-Ameriikkaan alkoi. Ei ollut myrskyja matkalla, mutta aikaa matka otti koska oli moottori probleemia, konepysayksien takia.

Jotkut miehistosta ostivat koppakaupalla aquavit pulloja, melkein pirtua Saksasta, jota nautittiin lastiruumasta haettujen kaljakorien kera. Tyhjat purkit kolisivat takilla, kun ei kukaan enaan viitsinyt heitella niita yli laidan. Vahdilla oli ihmettelemista, kaiketi ajatteli kaljapurkkien olevan miehiston omia.

Saavuimme St. Lucia saarelle Karibialle, jossa upeat palmut huojuivat lampimien tuulien myota. Laivatyttoja tuli laiva tayteen, mutta kenellakaan ei ollut viela rahaa, mutta ei huolta. Minulla oli messikallena avain laivan ruokavarastoon ja toin sielta sylikaupalla ranskan leipia jotka kavivat yhtahyvin kuin jenkkitaalat maksuyksikkona.

St. Lucia oli kuin maanpaallinen paratiisi. Sielta lahdimme sitten Haitille ruokavarastoja tayttamaan. Ollessamme ankkurissa Port Au Prince:n edustalla, tuli paljon Haitilaisia kanooteissaan kauppaamaan tavaraa. Vaihdoimme yleensa tupakkaa kamaan. Sielta jatkoimme matkaa Costa Rica:an Limon:iin Karibian puolelle.

Seuraavalla kerralla, lisaa Limonista seuraa. Osa V

Esa Nieminen, Port Colborne, Kanada. Email:  info@esastudiogallery.com

Katso kuvia Äänimeren RAUNI-albumista

Jeddahissa ollessamme ankkurissa koralliriuttojen keskella, ymparillamme oli paljon hylattyja laivoja eri aikakausilta, jotkut puoliupoksissa juuttuneina kiinni koralliriuttoihin. Hyvin omituinen naky. Olisikohan kenellakaan valokuvaa niista.

Aika siella meni mukavasti, kun uimme laivasta vedessa olevalle matalikolle monena paivana simpukoita ja meritahtia poimimaan. Meren pohjasta loysimme ‘merikurkkuja’, sellaisia pehmeita ison kurkun nakoisia mustia mohkaleita, joilla heittelimme toisiamme. Niita kun kasitteli, niin ne muuttuivat liimamaiseksi, mutta oli silti hauskaa.

Eraana paivana joku mainitsi, etta usein, jos laiva on ankkurissa, niin hait oleskelevat laivan pohjan alla. Niin silloin konemies meni konehuoneeseen (shoppaan) ja vaansi lihakoukun, jonka laskimme narulla laivan sivua alas pohjan tasolle. Heti paikalla sielta syoksyi haita, jopa isojakin. Ajattelin etta hyva etteivat napanneet meita, kun olimme jatkuvasti uimassa heidan vieressaan.

Kohta sen jalkeen olikin jo aika lahtea taas ja lahdimme lanteen Punaisen Meren yli Port Sudaniin. Se oli likainen ja meluisa paikka. Siella oli kansainvalinen merimiesklubi, jonka seinalla oli kadonneita merimiesten nimia, oli suomalaisiakin joukossa.

Yksi tapaus muistuu mieleeni, kun tulimme salonkivillen kanssa vesitaksilla pimealla takaisin laivaan, ehka vahan kippurassa. Siina vesitaksissa meille tuli joku sanaharkka, niin siita ville kimpaantui ja hyppasi yli veneen laidan. Vesi oli mustaa pimeassa ja viela hyvanlainen matka laivaan ja rantaan, ainakin puolikilometria. Salonkiville oli pitkaan veden alla, mutta onneksi pullahti pintaan, niin sain hanet vesitaksikuskin kanssa raahattua takaisin veneeseen.

Neljas juttu jatkuu takaisin kohti Eurooppaa. Osa IV

Esa Nieminen, Port Colborne, Kanada. Email:  info@esastudiogallery.com

Katso kuvia Äänimeren RAUNI-albumista

Matka jatkui Harmajan majakalta Kielin kanaalin lapi alas Gibraltarille, jossa tankkasimme Ceuta’ssa,Marokossa, Gibraltarin etelapuolella. Sielta seilasimme Sete’n kapunkiin etela-Ranskaan.

Sete oli miellyttava paikka. Toinen messi-kalle kaveri halusi ostaa uudet kengat itselleen, niin menimme sitten kauppaan ostamaan niita. Kumpikaan meista ei osannut tietenkaan Ranskan kielta, niin kalle kaverini sanoi myyjalle, etta han haluaa ostaa Geng ja osoitti kenkia. Myyja ymmarsi  heti ja kengat loytyivat kallelle.
 
Sete’sta jatkoimme matkaa Suezin kanaaliin. Olimme siella ankkurissa. Vesiletkut kasissa suihkutimme Arabeja alas heidan purjeveneiden mastoista,  koska he yrittivat vakisin nousta laivaamme myymaan meille rihkamaa.
 
Myohemmin pysahdyimme kauemmas kanaaliin pitkaksi aikaa, en muista miksi, mutta uitiin ja hypeltiin veteen. Yksi moottorimies nousi takaisin laivaan paa verissaan. Meren pohjassa oli jotain rautaromua, johon han oli sukeltanut. Hanella oli hyva tuuri, kun selvisi siita.
 
Tasta paikasta kohta saavuimme Jeddahiin, Saudi-Arabiaan ja ankkuroimme keskelle koralli-riuttoja. Matkan paahan rantaan paasimme ainoastaan vesitaksilla.

Laivan purkaus tehtiin proomuihin Arabi-vaestolla. Minun homma oli messi-kallena antaa heidan kayttaa yhta vessa suihku-koppia. Uskomatonta, mutta he eivat ymmartaneet vessan tarkoitusta, kun he tayttivat suihku-kopin paskalla, ja minun piti se sitten lapiolla tyhjentaa. Siina hommassa olisi kalja maistunut, mutta siella oli kaikki alkoholi tavalliselta kansalta kielletty.
 
Kolmas juttu eteenpain Jeddahista tulossa. Osa III

Esa Nieminen, Port Colborne, Kanada. Email:  info@esastudiogallery.com

Katso kuvia Äänimeren RAUNI-albumista

Kesalla 1965 sain messi-kallen homman Rauni-laivaan Haminasta, josta seuraavana aamuna lahdimme lahden yli Leningraadiin lastaamaan puutavaraa Saudi Arabiaan Jeddahiin.  Laiva oli satamassa pitkan ajan ja miehistolle ei ollut muuta huvia, kuin saada kyyti international merimies clubiin, jossa Venalaiset baari-tenderit myivat ainoastaan Venalaista olutta , mutta kyllakin salaa laittoivat olut-pulloihin vodkaa, etta iloisia merimiehia riitti.  

Meidan laiva oli jo melkein taydessa lastissa. Lauta pinot ylsivat bridgelle asti, kun yhta-akkia laiva rupesi kallistumaan satama-kaijaa vastaan, joten joka mies juoksi ulos laivasta satama-kaijalle.  Me luulimme, etta koko laiva kaatuisi, mutta sitten yksi rohkea konemestari meni kone-huoneeseen ja tasoitti ballasti-tankit, niin etta laiva suoristui. Sitten lahdimme kohti SaudiArabiaa.    
 
Ensimmainen pysahdys oli Harmajan majakan edustalla, koska piti lahettaa takaisin maihin yksi miehistosta , laivan laakinta-mies, kun han oli kayttanyt laivan laakkeet omiin tarpeisiinsa.
 
Toinen juttu eteenpain Harmajan majakalta tulossa. Osa II

Esa Nieminen, Port Colborne, Kanada. Email:  info@esastudiogallery.com

Katso kuvia Äänimeren RAUNI-albumista

Eräänä kevätpäivänä otti muuan matruusi jobin Paulinin Libertyyn. Laiva kierteli kaukovesillä, ei käynyt Suomessa.

Muutamana päivänä stuju meni kipparin puheille; hän sanoi kipparille että toi matruusi on tullut hulluksi, sillä hän näki kun se jutteli silakan kanssa proviantissa tänään. Kippari sanoi stujulle, että kutsutaan mies salonkiin ja kysytään häneltä itseltään.

Matruusi kutsuttiin salonkiin ja kippari kysyi mieheltä: No juttelitko silakan kanssa, johon matruusi vastasi että kyllä. Mutta mitä te sitten puhuitte, kippari tivasi matruusilta. Matruusi sanoi kysyneensä oliko silakka sattunut tapaamaan hänen velipoikaansa joka hukkui kymmenen vuotta sitten itämereen. Mitä silakka vastasi kysyi kippari. En muista noin tuoreita asioita kun olen maannut täällä PAULININ proviantissa yli kymmenen vuotta.

Tästäkös kippari hiiltyi ja antoi matruusille lemput. Arvaatteko saiko matruusi tämän jälkeen jobia PAULIN varustamosta?

Näitä vanhoja tarinoita, ja monia muitakin mulle kertoili Kähkösen Paukku kun oltiin samassa NIELSENIN MONSUNISSA joskus 60 luvulla. Paukku tuskin on enää henkivien kirjoissa, oli värikäs persoona, ja paljon seilannut höyrylaivoissa.

Terveisin Säyrinen

ARNETAn laivapäiväkirjoja säilytetään Rauman merimuseossa

Katso ARNETA kuvia