Muuta muistelua

Johdanto:Sellaisille merenkulkijoille jotka eivät ole käyneet Englannissa ennen Margaret Thatcherin valtakautta.Englanti oli hyvin lakkoherkkä maa,Suomessakin tiedettiin hyvin hiilikaivos lakot,mutta satamalakot jäivät vähemmälle huomiolle,elleivät olleet valtakunnallisia.Kaava meni jotenkin näin: ensin lakko alkoi yhdessä laivassa sitten levisi koko tokkaan,sitten kaikkiin kaupungin tokkiin ja huonolla tuurilla valtakunnalliseksi,syyt voivat olla hyvin vähäpätöisiä.Esim Surrey Docks-suomeksi soritokka-oli melko lakkoherkkä,siellä hääri vanhoja ukkoja ,jotka eivät enää pärjänneet ruumassa,teenkeittäjinä,ja valtasivat koko byssan vesikattiloineen Eräässä laivassa kokki hermona raivasi spiisiin tilaa että pääsi tekemään ruokaa, seurauksena työt loppuivat noin tunniksi jonka aikana neuvoteltiin oliko aihetta lakkoon,tällä kertaa työt jatkuivat.

Svenska Amerikalinjen myi m/s Vingaholmin,joka oli rakennettu Turussa,Perulaiselle yhtiölle Compania Peruana de Vapores-siis Perun FÅA-vanha miehistö sai jäädä laivaan entisin ehdoin.Euroopan päässä lastattiin kontinentin isoissa satamissa ja lopuksi haettiin lastia Liverpoolista,joka reissu lastattiin 30000-40000 keissiä wiskiä ja muuta kappaletavaraa.Kun tultiin ensimmäinen kerta Liverpooliin piti stewedor meille tiedoitustilaisuuden jossa selvitettiin pelin henkeä,päällimmäsenä jäi kalloon neuvo:vaikka mitä tapahtuisi,älkää puuttuko asiaan raportoikaa sitten meille.Liverpool oli myös lakkoherkkä kaupunki joren varovaisuuden ymmärsi.

Lastaus alkoi.siihen ruumaan mihin lastattiin tulilientä saapui vartiointiliikkeen miehiä valvomaan,heidät juotettiin ensimmäiseksi tukkihumalaan,viinakeissi kolautettiin voimalla turkkiin ja sitten keissin kulmasta lorautettiin juomaa mukiin josta vartioiden täytyi ryypätä niin kauan kunnes kunto ei enää kestänyt,sitten ukot talutettiin jonnekkin nukkumaan.Todistaa ei tätä voinut,ei ollut viisasta mennä ruumaan urkkimaan,mutta jotenkin näin se meni keissejä myös avattiin jotta saatiin "smuglattua pulloja myös muihin luukkuihin ja iltaan mennessä suurin osa oli melkoisessa humalassa.Hirvitti miten kaikki pääsivät ehjin nahoin täkille.

Pahin tapaus minkä minä näin oli kun vitosen ruumaan lastattiin Range Rover-autoja,melko kalliita kulkuneuvoja,karvelimiestä ei näkynyt missään,vinssimiehet olivat niin kännissä etteivät pystyneet arvioimaan oliko auto karvelien sisäpuolella vai ei,auto jäi karvelin päälle keinumaan ja kun mantteliin tuli lisää slakkia rojahti auto alas ruumaan siellä olleiden 3-4 auton päälle! Kaikki tuusan nuuskaksi! Koskaan ei tästäkään tapauksesta kuulunut jälkeenpäin mitään,vakuutusyhtiöillä oli tietysti omat kriteerinsä kuinka paljon vahinkoja sai tapahtua ennenkuin alettiin reagoida,mutta vastapainona oli niin suuret asiat että maksettiin mukisematta kulut

​Olen nänyt Suomen televisiosta pari ohjelmaa Liverpoolin satamamiehistä jotka olivat joutuneet työttömiksi kun Thatcher alkoi puhdistuksen,katkeria miehiä,mutta jotenkin en tuntenut sympatiaa heitä kohtaan,oli se niin rankkaa touhua,puhdasta anarkiaa.Voihan se tietysti olla että syyttömätkin joutuivat kärsimään,mutta olisi kai pitänyt ajatella kenen joukoissa seisoi.Kyllä minä olen aina tuntenut sympatiaa vähäisiä kohti mutta liika on liikaa, ei tosiaan ollut mukavaa olla perämiehenä sellaisisssa tilanteissa.

Armas Aallontie

Merikapteeni Herbert Janhonen "shanghaijasi"minut laivaansa valehtelemalla kylmästi että Wanda ajaa kahdella perämiehellä,maissa vietetyn talven jälkeen se kuulosti seireenien laululta, tosiasiassa kolmas perämies oli jo palkattu.Minulla oli kummallinen tapa etten koskaan kysellyt mitään laivasta tai miehistöstä,monet kyselivät kipparit ja siiffit,eräässä "avioliittotoimistossa" tärkeintä taisi olla,minkänimisiä messiflikkoja laivassa oli.Nukkumattoman yön jälkeen alkoi mieleen hiipiä ajatus onkohan se kolistimmi? Kun taksi kurvasi alamäkeen josta näkyi koko Toppilan satama,niin , kyllä siellä erottui "jatsarinvarsi",selvä kolistimmi!

​Kun sitten könysin vähine tavaroineni ylös landgongia täkille ilmestyi iso miehenkuvatus joka iloisesti virnistäen totesi nää et ainakaan ole viisikymppinen,voi juma ennen minua päällystömessin nuorin oli ollut 50+.tämä kaveri oli konemestari Erkki,joka siis oli tuplaten minua vanhempi! No ei auta itku markkinoilla,sisälle vaan tutustumaan uusiin seilauskavereihin.Messin keski-ikä oli varmasti lähempänä seitsemää-kuin kuuttakymppiä.Jälkeenpäin ajatellen siellä oli välillä ihan hauskaa,mm.emäntä oli about 70 hän ja Erkki olivat molemmat Oulun seuduilta ja riidoissa kuin kissa ja koira.Erkki ei kunnon pohjoisen miehenä rakastanut vihanneksia ja juureksia joten kesäkeittoa syötiin välillä parikin kertaa viikossa ja Erkki kiroili ja kaivoi perunoita liemestä.Täkkärit olivat melko hyvää porukkaa-mm.kaksi erittäin pätevää matruusia ei ollut Rostedtin miehitystä-yksi matruusi,pari puolikasta ja kolme junkkia.

Wanda oli rakennettu Ruotsissa -32 AB Trabsmarinille dwt 3100 ja siis kolistimmi.Janhonen osti sen -55.Päällikkönä oli Jarl Essen ,asiallinen mies.Yhtiön nimeä en ole maininnutkaan: Ab Baltic Lloyd limited,merimiehet tunsivat sen paremmin Helsingin Lloydina.Laiva oli ikäisekseen hyvässä kunnossa,siksi se myös sai parempia lasteja yleensä massaa,eikä niitä iänikuisia propseja.Oli tämän ikäisessä laivassa tietysti puutteita mm.pumpulla ei vettä tullut kuin byssaan,mutta stimmikaappien yläpuolella oli tutut tankit joista saatiin pesuvesi,ja putket oli auki,joten suihkusta tosiaan tuli vettä.Messikalle pumppasi jokaiselle vahdin lopuksi lämmintä vettä mutta minä vapautin omalta kohdaltani hänet tästä vaivasta,hytissä oli "pesukommuutti" jossa oli ylinnä peilikaappi keskeltä aukeni luukku ja ulos tuli pesuallas-ja satoja torakoita,eivät ne torakat ulos tulleet vaan häipyivät omiin koloihinsa.Kyllä minä torakoita nähnyt oli mutta en koskaan niin monta niin pienessä tilassa.

Kerran syystalvella kippari antoi minulle tehtävän,piti kopioida laivan yleispiirustus isolle voipaperiarkille tämä alkoi herättää epäilyksiä laivan myynnistä.Joulukuussa 1965 meidät vietiin Helsingin Katajanokan telakalle ja sinne saapui kreikkalainen tarkastaja jonka perässä juoksemaan minut.Mielenkiintoinen kokemus,kreikku oli tietysti tarkka mies ja epäili kaikkea mutta sai kai vaikutelman että Wanda kannatti ostaa ja 10.12.1965 tuli Ceylonilainen miehistö ja meidät maksettiin ulos

​Tällä kokemuksella minä toistan otsikossa olevan väitteen:Wanda oli viimeinen säännöllisessä liikenteessä ollut kolistimmi laiva Suomessa

                                                                Armas Aallontie

Raumanmeren Petäjäs ei varmasti tullut kuuluisaksi hyvästä ruuasta,en tiedä tuliko se kuuluisaksi mistään.Ei se kuitenkaan ollut ainoa lajissaan riittihän niitä samanlaisia vanhoja pienvarustamojen tramppeja pitkälti 60-luvulle valitettavasti.Melkein kaikkia niitä yhdisti yksi asia- suunnaton nuukuus.

Vaikka tässä jutussa puhutaan kokista,en häntä kuitenkaan syyllistä,hän teki mitä tehtävissä oli.Kokilla oli pieni "henkilökohtainen ongelma",joka joskus otti vallan.

Eräänä torstai-päivänä söimme hernekeittomme hiukan ihmetellen,oli vähän omituiset mausteet.Mutta soppa tuli syötyä,backtörnikavei meni hakemaan pannaria,ville oli yksin byssassa ja puristeli päätään;tänään ei tule pannaria! Kokki oli tuntenut voimiensa pakenevan,mutissut "jakakaa keskenänne",kaatanut pannaritaikinan hernekeittoon ja sanonut villelle "sekottele vähän aikaa",ja laahusti hyttiinsä.

Armas Aallontie

Linkki Tatu Korhosen Satakunnan ammattikorkeakoulun opinnäytetyöhön:

http://www.theseus.fi/handle/10024/69829

Armas Aallontie on lähettänyt murheellisen muisteluksen

Matkalla Montevideoon kuoli päällikkö. Uusi vuosi ja Linjan ylitys sattuivat samalle päivälle. Kuuma ilma ja ohjelmat olivat liikaa sydämelle.

Varustamon määräyksestä poikettiin Recife/Pernambucoon Brasiliaan. Viimeisenä palveluksena vainaja pestiin ja puettiin uniformuun, valitettavasti vihki- ja kapteeninsormus laitettiin myös sormiin. Timppa teki ystävälleen komean arkun joka käärittiin Suomen lippuun.

Valitettavasti kuvat uudesta vuodesta ja arkun nostamisesta maihin ovat hävinneet, ehkä varustamon konttoriin tai lesken tiloihin.

Leski oli järkyttynyt, kun puoliso tuotiin kotiin alastomana ja ilman sormuksia. Ikävä tapaus.

Ismo Sihvosen muisteluita laivaporukoista:

ss Modesta / OFQG, vikajeerausreissu (v.1961) muistuu yksi tapaus mieleen. Kun Barista/Italia piti lähteä Casablancaan, laivalta puuttui pari lämmittäjää. He tulivat kyllä laiturille, kun olimme vielä kiinni, mutta huutelivat kaijalta kipparille, joka kehotti miehiä tulemaan laivaan: "Seilaa sinä ukko sillä romullasi minne haluat, me ei kyllä siihen tulla". Sinne jäivät laiturille. Enkä muista ilmoittiko kippari puuttuvista miehistä. Lopulla porukalla sitten ajeltiin matka ja kaikki sujui ihan "tyylikkäästi". Se oli selaista aikaa.

Korsholma/OFSN (27.07.1956- 22.08.1957, Hampuri, Bremen,Los Angeles, San Francisco, Vancouver) haalittiin porukkaa Hampurista periaatteella, kaikki käy kunhan on edes jonkunlaista merimieskokemusta. Parhaillaan oli 11 eri kansallisuutta mm pari muukalaislegioonasta karannutta ja Unkarin kansannousua paennutta pari unkarin kansalaista jne. Siihen aikaan laivan miehistö käsitti n. 45 miestä, suurin osa saksalaisia. Sellaiseen porukkaan mahtuu kaikenlaista "seiloria". Järjestys säilyi, kun hankalat kaverit kippari ja föfrsti talutti keulapiikkiin ja opettivat siellä mm, mitkä pelisäännöt laivalla ovat. Rauha säilyi ja miehistöllä hyvä tahto vaikkakin aika kovakouraisesti. Unkarin pakolaiset eivät päässeet USA:ssa maihin vaan he olivat komentosllan takana lukitussa hytissä. Se ei tietenkään ollut mukava asia, koska olivat pakolaisina NL:sorron takia. Jouluaattona 1956 tultiin Korsholmalla Panaman kanavan viimeisestä sulusta Tyynellemerelle sopivasti klo 18 jälkeen paikallista aikaa. Stuertti kantoi ison rasvaisen kinkun pöytään ja toivotti samalla, hyvää Joulua ja ruokahaluja. Ilman lämpötila reippaasti yli 30 C, täysin tyyni ja ilman kosteus kai aika lähelle 100%. Ei ollut oikein kinkkukeli, mutta kyllähän se (kinkku) kuitenkin toi joulumieltä.

ms Arica / OFUE (1958) Etelä-Amerikan linja. Satamat Etelä-Amerikassa: Rio de Janeiro, Buenos Aires, Bahia Blanka ja Montevideo. Pari reissua. Juttuja olisi, mutta eivät kestäne päivän valoa.

Ariel / C6CU7 (Bahama) Finncarriers (1987 -1988) Suomalainen miehistö, Linja Suomi - Israel (Haifa ja Ashdod., Tarkkaa oli valvonta Israelin päässä. Shiftattaessa Haifasta Ashdodiin yöllä, Israelin rannikkovartioston vene valaisi laivan voimakkailla valonheittimillä, tarkisti laivan kansallisuuden ja että on heidän kirjoissa merkitty matkalla Haifa - Ashdod. Välillä viivyttiin Haifassa parikin viikkoa, koska arabityöntekijät lakkoiliva satamatöissä. Ashdodin taivaalla kaartelivat Israelin helikopterit ja valvoivat Gasasta mahdollisesti tulevia terroristeja. Niitä kun tuppasi jatkuvasti Gasan puolelta tulemaan Israeliin. Golanin ja Libanonin suunnalta terroristit yrittivät jopa lakuvarjoilla ylittää rajan. Mutta huonostihan niille kävi.

Tuossa muutama muistelo vanhoilta ajoilta. Olisi muutakin kuten monilla muillakin, mutta kaikki jutut eivät ehkä ole julkaisukelpoisia.

Kipinä, Ismo T. Sihvonen oh7nj (ex oh7pf)

Kuopio 15.01.2014

Almarin lähetti postia:

Lähetän tämän runon, jonka kuulin, tai sain, radiosähköttäjä Rintala Leeviltä, joka taas oli saanut sen agentilta.
Oli vuosi 1965 ja satama oli Ranskan Rouen. En ole varma olenko muistanut runon pilkulleen oikein. Saa sitä korjailla jos jollakulla on oikea. Minä muistan sen näin: 

For many a year I followed the sea
but nothing unusual happened to me.
Be it Shanghai or Rio it happened each time
We were sailing at midnight with call-back at nine

Take that baby in Hamburg, she really was a Queen
the type which exists only in an old sailors dream.
I had a cash but didn't have a time
We were sailing at midnight with call-back at nine

Then in Yokohama that really was love
she looked like an angel sent down from above.
When she mentioned the boudoir I had to decline
we were sailing at midnight with call-back at nine

I decided to marry that lead a new life
I took one girl and made her my wife.
But on the bed side the fault wasn't mine
We were sailing at midnight with call-back at nine

The years keep passing and I'm growing quite old
the end is in sight and my story is told.
But no one can hold me in that coffin of pine
If we're sailing at midnight with call-back at nine
 

Recollected the poem heard in Rouen 1965 by/Almarin/

Radiosähköttäjä Timo Viinamäki muistelee jobejaan MERITAssa

Minä olin 3 kertaa Meritan päällä. Ekakerran menin kipinäkoulun  päätyttyä Kokkolassa Meritaan vikaeraamaan myyntireissulle. Oulusta otettiin puutavaralasti ja kuten kuvistakin näkee, se oli kaatua kansilastia otettaessa satamaan… Kuulemma ainoa laiva, joka on ottanut lastia Ortkarin samassa ja purkanut samaan paikkaan ;-). Matka jatkui Oraniin sieltä Pireukseen myyntiin, joka meni perseelleen (koittiko joku vedättää hintaa ja vetää välistä liikaa?) laivan kunto ja hinta eivät kohdanneet! Kreikan saaristossa perämies nukahti vahtiin ja onneksi vahtikaveri sen verran oivalsi, että autopilotti päältä poies ja manuaalisti ohjasi laivan saaren ohi, johon se olisi törmännyt muuten. Matka jatkui Iteasta eurooppaan ja marras/joulukuussa 1980 maksoin itseni ulos Kotkassa.

Toisen kerran olin päällä tammikuussa 1981 kun Uudestakaupungista lähdettiin Venezuelaan. Curacaossakin piipahdettiin kun oltiin menossa Mississippijoelle. Lastin saatuamme lähdettiin yöllä kohti eurooppaa. Meritassa oli kaksi tutkaa, josta toinen oli rikki (yritin sitä korjata, mutta enpä saanut kuntoon). Myötävirtaa 16 solmua, yöllä, toinenkin tutka pimeni… Kylläpä prykällä tuli kiirettä, mutta onneksi toisen laivan tutkaohjauksella saatiin laiva pysäytettyä ja turvallisesti ankkurille. Tutkan korjauksen jälkeen jatkettiin matkaa ja kuinka ollakkaan heti lähdön jälkeen huomattiin, että makea vesi ei riitä määränpäähän saakka (evaporaattori oli rikki!). Joten pääsiäinen meni redillä Azoreilla, kun päästiin satamaan punkraan vettä vasta arkipäivänä. Suomeen päästiin ja lomille.

Kolmannella reissulla sahattiin eurooppaa ristiin rastiin ja käytiin Puolassa telakalla jossain välissä. Yksi tapaus jäi tuosta reissusta mieleen, kun meillä oli Raahesta otettu teräslasti joka oli menossa Saksaan. Pohjanmerellä iski kova myrsky ja kipparia rupesi pelottaan, että lasti lähtee liikkeelle, silloin olisi pellit leikanneet kyljet auki ja edessä Malmin kohtalo!? Ajettiin puolella teholla vasten aaltoja pari vuorokautta ja kun laivassa ei ollut GPS:ssää tai muutakaan apuvälinettä, piti sähkötyksellä herätellä rannikkoasemat ottamaan ristisuuntimat ja laskemaan meidän tarkka paikka, että osattiin suunnata Bremerhaveniin myrskyn lakattua. Paikka löytyi ja sitten kun tutka kantoi maihin asti löydettiin perille. Jossain vaiheessa Merita tuli Helsinkiin ylösmakaamaan ja porukka pihalle. Merenkulun lama oli alkanut, ei sen puoleen Radiosähköttäjät  oli muutenkin kuolevien ammattien listalla. Laiva myytiin ja sen koommin en ole ollut laivan päällä kuin loma tai hupireissulla.

t.Timppa

Pieni pettymys niille, jotka odottivat otsikon alta K-18 tarinaa. Mutta. Kuka muistaa, mikä oli nimeltään ja kenen julkaisema englanninkielinen opus oli tämä. Se oli kooltaan joku 50x30cm ja paksu kuin perheraamattu. Siinä oli tiedot melkein kaikista maailman satamista. Opus oli koottu satamissa käyneiden laivojen kipparien antamista tiedoista. Se sisälsi tietoja myös ns. ”suljettujen maiden” satamista (Kiina, USSR ym.). Tiedot olivat mielenkiintoisia ja kattoivat lähes kaiken mitä ko. satamasta tarvitsi tietää. Bunkrauksen, lastauksen/lossauksen detaljit, agenttien luotettavuuden, tulli/satamadokumenttien määrät etc. Tutustuin kyseiseen julkaisuun vasta –80 luvulla kun kippari kerran salongissa sen kaivoi esiin kysyessäni seuraavan sataman klaarauspapereiden määrää. Sen jälkeen lainasin opusta häneltä ihan iltalukemiseksi ja se oli todella mielnkiintoista tarinaa.

Äänimeriläisten ekskursiolla Forum Marinumissa kertoi entinen kipinä kollegalleen vieläkin ajoittain näkemästään painajaisunesta. Laiva on tulossa satamaan, melkein kiskotaan jo naruja kaijalle. Silloin hätkähdyttää, että on tekemättä porukan rahalista ja kirjoittamatta tullilista ja crewlista.

Kertomusta kuunteleva kollega kertoi näkevänsä samoja painajaisia ja ryntäilevänsä pakalla ja konehuoneessa kyselemässä, paljonko kukakin tilaa rahaa ja mitä merkataan tullilistaan.

Kolmas kollega oli kuulolla ja kertoi meidän katselevan hänen uniaan. Silti oltiin yhtä mieltä, ettei valve-elämässä ollut moista tapahtunut.

Ekskursiolla oli neljäskin kipinä, muttei hän ollut koskaan nähnyt tämmöisiä unia. Hän oli kylläkin 80-luvulla kouluttautunut perämieheksi.