Muuta muistelua

Kuvaus

Muita varustamoita, sekä muuta merenkulkuun liittyvää tarinointia

"Rullaus" Casablancassa

Lähettänyt KariHovi

Syksyllä 1967 kävin ensimmäisen kerran Casablancassa. Satama-alue ja itse kaupunkikaan eivät nuorille merimiesten aluille elämyksiä tarjoilleet. Ei ainakaan Humbhrey Bogartin ja Ingrid Bergmanin klassikko-elokuvan tyyliin. Yksi kuitenkin on jäänyt mieleen, jos sitä nyt elämykseksi voi sanoa.

Lähellä satamaa oli Kansainvälinen Merimiesklubi, kävimme sitä katsastamassa, mutta päiväsaikaan mahdollista ohjelmaa ei ollut tarjolla joten jatkoimme kaupungille. Osuimme johonkin kulmakioskiin, lähinnä se oli tupakkakauppa. Päätimme ostaa postikortit ja merkit.

Olin ostokseni tehnyt ja työnsin vaihtorahat, muutaman setelin paitani rintataskuun. Kauppaan ilmestyi rääsyläisen näköinen ukko, noin reilun 10-vuotiaan tytön kanssa. Tyttö ilmiselvästi flirttaili meille, kohottaen hyvin kehittynyttä rintavarustustaan ja levittäen risaisen t-paitansa kaula-aukkoa. Pölykalle - Lapinpoika - meitä muita jo hiukan varttuneempi, katseli lumoutuneena tyttöä. Toppuuttelin kaveria sanoen vielä; katsohan nyt minkä ikäinen ja kuinka suttuinen tuo plikka on. Rääsyläisukko tiedusteli kansallisuuttamme. Kerrottuamme sen, hän ystävällisesti taputteli minua olkapäälle puhuen ranskalais-englantilais-sekoituksella:"Fenlandes, verry good". Samalla hän siitä tytön kanssa häipyi. Niin mekin lähdimme etsimään lähintä baaria, jossa voisimme kirjoittaa kortit.

Baari löytyi ja tilasimme juotavaa. Aikoessani maksaa oman osuuteni juomista huomasin rintataskuni tyhjäksi. Se "ystävällinen äijänkäppyrä" taputellessaan olkapäätäni oli näköjään siepannut dirhamit taskustani. Rahojen arvo ei ollut kummoinenkaan, mutta harmitus oli melkoinen. Välittömästi tuli mieleeni vanhojen merimiesten toteamus siitä, mikä tai kuka on "paras" arabi. Jääköön tämä lause nyt toistamata.

Tällöin päätin, että tämä on ensimmäinen ja viimeinen kerta kun minut "rullataan".

No, vaihtelevalla menestyksellä tämä päätös on pitänyt.

Anonymous (ei varmistettu)

Su, 24.06.2012 - 00:16

Oppirahat on jokainen maksanut.

Beirutin sinksari ja muuta muistelua kaupungista.

Lähettänyt KariHovi

FÅAn Välimeren linjan alukset oli jaoiteltu siten, että ne jotka kävivät Israelissa eivät käyneet arabimaissa ehkä Algeriaa lukuunottamata. Hesperus, jossa olin moottorioppilaana ja moottorimiehenä oli puolestaan "arabilaiva", joten meillä ei ollut asiaa Israeliin, mutta Egyptin Aleksandria ja Libanonin Beirut tulivat tutuiksi.

Kävimme Beirutissa kesällä 1968, juuri siihen aikaan kun Robert Kennedy murhattiin. Murhaajahan oli libanonilaissyntyinen Sirhan Sirhan. Uutistoimistot ympäri maailmaa toitottivat tapahtumasta, mutta Beirutlaiset sensijaan suhtautuivat asiaan melko välinpitämättömästi. Eikä se oikeastaan meitäkään häirinnyt.

Beirutin kuivalastisataman aallonmurtaja oli varsin taiteellinen näky. Kivi-ja betonilohkareihin oli maalattu satamassa käyneiden laivojen nimiä, päivämääriä sekä lippuja kansallistunnuksineen. Kirjoituksia löytyy monenkin sataman laiturirakenteista, mutta tämänlaisia huoliteltuja "graffitteja" en ollut missään muualla nähnyt, enkä oikeastaan myöhemminkään.

Beirutissa tuli laivaan aina lyhyenläntä paksusalkkuinen liikemies, joka itämaisen tupakan polttamalla äänellä karjahteli:"Sinksa ra-ha!". Hän oli rahanvaihtaja. US dollarit olivat kysytyimmät ja käytetyimmät valuutat kaupungilla, joten vaihdoimme muista maista jääneitä seteleitä taaloiksi. Hänelle kelpasi periaatteessa mikä valuutta tahansa. Vilkaistuaan vaihdettavaa setelinippua hän ilmiömäisen nopeasti latoi dollarit kouraan ja otti vastaan jo seuraavan asiakkaan. Emme niin kovasti tarkastelleet kursseja, pääasia että saimme taaloja.

Meille järjestettiin kerran kiertoajelu kaupungille ja ylös vuoristoon. Ilta oli lämmin ja hiki pukkasi otsalle bussiin noustessa. Matkan järjestäjä jonkinlainen satama-auktoriteetti, hänellä oli valkoinen virkapuku ja "röhnää" olkapäillä, ilmoitti vuoriston viileydestä suositellen puseroa matkavarusteeksi. Eihän Suomipoika tälläistä uskonut, paitahihasillaan lähdimme matkaan.

Alkumatka oli hiostavan kuuma, kierreltiinhän kaupungilla, ylösnoustessa vuoristoon ilma alkoi viiletä ja päämäärässämme ylhäällä tuli jo vilu. Söimme kylmästä väristen jonkinlaisen aterian ylhäällä olevassa ravintolassa. Olimme siinä uskossa, että matka olisi ilmainen mutta meillehän lyötiin lasku pöytään, myöskin "röhnä-äijän". Siinä sitä kerättiin kolehtia, että saatiin antimet maksetuksi. Ilmeisesti kyse oli satama-auktoriteetin omasta bisneksestä.

Paluumatka alas vuoristosta oli pelottava. Kuski paahtoi vanhalla linjurilla, eikä mutkissa pahemmin jarrutellut, liekö "kotterossa" jarruja ollutkaan. Ilta oli jo pimentynyt, emme pystyneet ihailemaan maisemia, parempi näin eipähän pelkokerroin kohonnut. Korvat lukossa saavuimme kaupungin miellyttävään lämpöön joten suunnistimme välittömästi lähimpään baariin ja siemaisimme kylmät oluet. Muistelen miten motori Kake tiivisti retkestämme: Viileys on hyvä, kunhan se on pullotettua.    

Anonymous (ei varmistettu)

Pe, 15.06.2012 - 12:59

Naapurimaan Syyrian satamakaupungissa Lattakiassa oltiin keväällä 1974. Välillä laiva tärisi kuin olisi maanjäristys ollut pohjan alla. Kertoivat syyrialaisten syvyyspommittavan sataman vesiä israelilaisten sukeltajien pelosta.

Poikettiin johonkin siistiin baariin, mukana oli jokunen messilikka ja tyttötäkkäri. Poikkesin - niinkuin jenkit sanovat kylpyhuoneeseen - miesten vessaan. Pian sinne ilmaantui joku tummapintainen paikkakuntalainenkin. Paljoa ei samaa englanninkieltä osattu mutta sain käsityksen, että hän halusi ostaa laivan naisia ja kyseli hintoja. Kaupanteon vakavuutta korostaakseen kaivoi vielä pistoolin taskustaan. Eipä ollut yhtään pisnesmiehen taitoja, että olisin osannut ruveta hinnoista palaveeraamaan. Hämmästytti niin, etten hoksannut kysyä edes hintatarjousta vaan kädet kuivattuani palasin pöytäämme muiden pariin.

Pian synkkä naisenostajakin ilmaantui saliin ja poistui saman tien. Meidänkin porukka piti parempana alkaa palailla laivalle.

Heh, hyvää tarinaa. Tuosta rahanvaihdosta tuli mieleeni vuosi 1974, kun tulin laivalta lomille. Vantaan kentällä kaivelin taskuistani ulkomaiden setelit ja vaihdoin niitä markoiksi kentän pankkipisteessä. Euroopan raha vaihtui kakistelematta. Minulla oli myös melkoinen paalu Chilen seteleitä, vaihdettu maassa tuolloin tosi edulliseen inflaatiokurssiin. Pankkityttö alkoi jo latoa tiskille virallisen vaihtokurssin mukaisia markkoja, mutta huomasi äkkiä pankin vaihtokiellon papereistaan. "Valitettavasti tätä valuuttaa ei vaihdeta". Eli lähinnä vessapaperin arvoisia olivat. Aiheesta vielä kauemmaksi kaikoten tuli mieleen Nigerian Lagos. Stuertti siellä kerran tilasi laivalle perunoita. Onneksi vain vähän, koska kilohinta oli päätähuimaava. Kuten kaikki muukin ulosvienti siellä maksoi maltaita. Laskeskeltiin siinä, että rahtaamalla joku coasteri Euroopasta tuomaan redille myyntiin perunoita ja muita tarvikkeita, yhdellä rahtauksella voisi jo jäädä eläkepäiville...

Erään baretin tarina

Lähettänyt KariHovi

Perämies-Paavo, myöhemmin merikapteeni, kulki opiskeluaikanaan Kotkassa kesät ja talvet baretti päässään. Se oli hänen tunnusmerkkinsä. Seilasin Paavon kanssa SOLANOssa 1976-1977, hän oli aluksessa förstinä ja sama baretti keikkui päässä, hän ei ollut siitä luopunut. 

Tapasin seuraavan kerran Paavon, ja jälleen baretti päässään, Baltimoressa helmikuussa 1978. Hän tuli LEVANTEen laivastovierailulle. Oma laiva Vasa Shippingin ANDREW oli toisaalla Baltimoren satama-alueella. Iltaa vietettiin, saunottiin, muisteltiin menneitä. Mukana oli myös ANDREWn siiffi Lennu, aikoinaan hänkin Nielsenillä seilannut. Vierailijoiden lähtiessä aamuyöllä laivalta, Paavo unohti barettinsa hyttiini. Baretin palautus ei silloin onnistunut, koska en tiennyt missä ANDREW Baltimoressa makasi, oikeastaan en ollut edes varma laivan nimestä.

Lähdimme aikoinaan Baltimoresta, toimme maissilastin Ranskaan, kävimme Rotterdamissa telakassa, sieltä Argentiinaan ja Rosarion ja Villa Constitutionin jälkeen Interseccionin rediltä elokuussa 1978 viimein lomalle. Baretti seurasi matkalaukussani Suomeen.

Asustelin vuosia Helsingin Oulunkylässä ja baretti siirtyi hattuboxissa parinkin muuton jälkeen nykyiseen asuntooni.

Viime helmikuussa SLHY:n messissä vieraili Kotkalaisia merenkulkijoita, tällöin tuli puheeksi Paavo ja Paavon baretti, selvisi myöskin hänen nykyinen asuinpaikkansa. Kesti kuitenkin vielä toukokuuhun, kun oli pistämässä talvihanskoja ja villapipoja kesävarastoon, käsiini osui baretti. Nyt oli korkea aika selvittää Paavon puhelinnumero ja osoite.

Soitin Paavolle 15.5.2012 ja kerroin baretista. Hän ei aluksi muistanut koko keikkaa, mutta tarinoidessa se palautui, myöskin hänen laivansa nimi, jota puolestaan minä en muistanut. Sanoin myöskin lähettäväni hänelle pikapuoliin paketin.

Päivän päästä lähetyksestä tuli Kouvolasta soitto ja kiitokset. Näin baretin 34 vuoden harhailu sai onnellisen päätöksen.

Anonymous (ei varmistettu)

To, 07.06.2012 - 10:09

yhdessä laivassa olin yhtä aikaa oli ehtymätön juttuvarasto ja mukavia lauluja osasi. ottiko vielä edestä hampaan pois että sai erilaisia sävyjä lauluun? Paavon juttuja taisi olla että kotkassa oli joku sakki saunomassa ja joku istui saunankiukaalle. Ensiapuhoidossa pyöritettiin palanut perse sideharsoihin ja sitten takaisin muun sakin sekaan ravintolaan. vessakäyntien aikaan side alkoi purkautua ja lopulta laahasi pitkänä häntänä perässä.

Anonymous (ei varmistettu)

To, 07.06.2012 - 21:33

In reply to by Anonymous (ei varmistettu)

Tämä oli taattua Paavoa, tämä. Nastahammas pois ja Georg Otsin Saarenmaan valssi isojen poikien sanoituksella kuului bravuureihin. Eräänä aamuna porukan vienosti hymyillessä ja ehkä vähän ivaillessa Paavon edellisillan juttuja Paavo lausahti:"Tässä minä nyt seison kuin Messias ristillä kaikkien pilkkaajien ympäröimänä." K.H.

Anonymous (ei varmistettu)

Pe, 10.08.2012 - 00:57

Mukava tarina, josta tunnistimme isämme Paavon. Kiitos siitä ja siitäkin, että lähetit hänelle baretin takaisin. Nyt baretti lähtee hänen mukanaan seilaamaan viimeiselle matkalle. Olisi mukava lukea muitakin tarinoita, jotka jotenkin sivuaisivat häntä....myös hurtimmatkin tarinat kelpaavat.
Terveisin Paavon lapset

Taisi olla 70-luvun loppupuolta, olin laivalta lomilla kotilaupungissani Kouvolassa. Istuskelin iltapäivä/alkuiltaolusilla ravintelissa. Oli se kapakki nykyisen Cumuluksen alakerrassa, Asemakadun yläpäässä. Joku siinä pöytäseurueessa juttujani kuunneltuaan sanoi Paavonkin olevan maisemissa. Kävi tekemässä hälytyksen ja jonkin ajan kuluttua Paavo istui seuraan. Siinä vaihdeltiin kokemuksia. Hän oli silloin, tai jonkin aikaa aiemmin ollut japanilaisella Ämpärivarustamolla (Sanko Line) ja antoi vinkkejä miten siellä piti toimia. Oikein mukava mies, R.I.P. Jari

Försti lähtee safarille

Försti lähtee safarille. Kuva Esko Ahola

Viimeisen ulosmaksun saaneen seilauskaverin muistoa muistellen, omaisille osanottomme.

Mauri Aho osanottoni

Kari Hovi

Paavon muistoa kunniottaen Heikki Kaasalainen Kotkasta

Paavon muistoa kunnioittaen. Kari O. Laine, ex-Sanko Line forsti.

Martti Levaste, Toivottavasti Sielusi siirtyi Albatrossiin, joka väsymättä liitää....

Timo Sylvänne

Raimo Eläkeläispappa Vuorinen, osannottoni

Olli Vuorisalo R.I.P.

Laivan osoitteita

Lähettänyt KariHovi

Vanhat skönärit kertoivat, että ainakin espanjankielisissä maissa yömyöhään tai aamuvarhain laivalle palatessa, jos ei osoitetta muistanut, riitti vain kun sanoi taksikuskille:"Pasa barco, pasa porto,barco finlandeso." Useinmiten tämä toimikin.

Mieleeni muistuu tapaus 1960-luvulta Triestestä Italiasta. Lähdimme maihin ja mukanamme ollut vanhahko vikaeeraustunkki - jäänmurtajamiehiä - epäili espanjankielistä lausumaa jo siitäkin syystä, että olimme Italiassa. Motori Siparin Manne, joka kuului retkueeseemme heitti ilkikurisesti:"Tossahan tuo osoite on", ja osoitti sormellaan makasiinin kyljessä olevaa kirjoitusta. "Niinpä onkin", sanoi tunkki uskoen Mannea, ja kirjoitti muistikirjaansa "osoitteen":VIETATO FUMARE.

Anonymous (ei varmistettu)

Ti, 05.06.2012 - 02:07

Maissa pienessä piti lähteä laivaan......en muistanut kaijan enkä laivan nimeä....vaan että oli suomalainen.- Taksisuhari kuulutti radiota ja sai selville mihin olin menossa :D .... Sinä olit siinä koneykkösenä :D

Anonymous (ei varmistettu)

Pe, 06.07.2012 - 12:14

Asiasta hieman poiketen. Muistan koulukaverini kertomuksen espanjankielisten laatusanojen opiskelusta. Se meni suurinpiirtein näin: Hotellihuoneessa espanjalaistyttö oli esitellyt upeaa vartaloaan, osoittaen rintojaan sanomalla "elastico". Siirtänyt sormensa vyötärön ja navan seudulle sanoen "plastico". Opetus jatkui,sormi siirtyi alemmaksi ja finaaliin "fantastico". Terveiset vaan Kotkaan. K.H.

Anonymous (ei varmistettu)

La, 07.07.2012 - 22:12

In reply to by Anonymous (ei varmistettu)

Heh, olihan noita elastiikan assistentteja. Taannoin pyöri jollain Suomen tv-kanavalla kolumbialainen soopa-oopperasarja "sin tetas no hay paraiso" tai jotain sinnepäin. En muista oliko tälle sarjalle suomennettu nimi, mutta esim. "isoilla munkeilla pärjää paremmin" olisi ollut sopiva. Jari

Vahtiajat

Lähettänyt TimoSylvänne

Alkupuolella 1970-lukua kipinän vahtiajat olivat neljässä pätkässä kaksi tuntia. Välissä aina kahden tunnin tauko. Eli jos aloitettiin laivan aikaa aamulla kahdeksalta, loppui viimeinen vahti klo 22.

Maapallo oli jaettu jonkinlaisiin aikavyöhykkeisiin ja vahdissa istuttiin GMT aikojen mukaan. Kun laiva ajoi itään tai länteen, oli kellon siftauksia muutaman päivän välein ja radiovahdin alku muuttui laivan ajassa. Niinpä aamuvahti saattoi alkaa klo 6 - 10 välisenä aikana ja vastaavasti iltavahti päättyi klo 20 - 24 välisenä aikana.

Muistelen, että jossain maailmankolkassa - pienellä alueella - aamuvahti alkoi vasta klo 11 ja iltavahti päättyi yöllä klo 01. Olisiko voinut olla jossakin Meksikonlahdella?

Oliko 1970-luvun puoliväliä, kun radiovahdit vaihtuivat pysyvästi laivan aikaan. Aamulla klo 08 - 12, kaksi tuntia taukoa ja iltapäivällä klo 14 - 16 ja 18 - 20.

PS. selasin "Siirtyvän meriliikenteen käsikirjaa", mistä löytyi sanallinen ja kuvallinen selostus. On sitä nuorena paljon tiennyt ja osannut, kun tuommoisen kirjan tentin on läpäissyt.

Hämärä muistikuvani on, että tuo Timon mainitsema radiovahtien uudistus tapahtui 1973. Uuden systeemin iltavahti 18-20 oli muuten "liukuva". Liikennetarpeen mukaan oli päälliköllä oikeus määrätä tuo kahden tunnin jakso välille 18-22. En kyllä muista, että päällikkö olisi koskaan puuttunut kipinän vahtiaikoihin.

WINHAn miehittämätön konehuone

Lähettänyt TimoSylvänne

WINHAssa oli miehittämätön konehuone - oliko se E0 - ja konetta pystyttiin manöveeraamaan brygältä. Kerrottiin, että yhteys koneesta brygälle oli kahdella paksulla kaapelilla. Liittimet oli samanlaiset, joten oli oltava tarkkana, että kytkettäessä kaapelit työnnettiin oikeisiin töpseleihin. Selkeästi oli merkitty, kumpi otetaan oikeaan käteen, kumpi vasempaan käteen, kun ne työnnetään paikoilleen

Tarinan mukaan WINHAn brygäohjaus ei kumminkaan toiminut ranskalaisen rakentajatelakan testeissä. Sama systeemi oli sisaralus PURHAssa moitteetta käytössä. Liitäntää otettiin irti ja laitettiin takaisin ja varmistettiin kätisyys, mutta ei auttanut

Sitten oli joku hoksannut kysyä, mihin suuntaan kaapelin liittimien kytkijän nenän pitäisi osoittaa. Kaapelit pidettiin edelleen samoissa käsissä, mutta miestä käännettiin 180 astetta. Jo oli alkanut brygältäkin pelittää

Anonymous (ei varmistettu)

Ma, 21.05.2012 - 08:41

Olin Vinhassa kaiken kaikkiaan seitsemisen vuotta. väliperämiehenä, Förstinä ja Kipparina. En mokomia piuhoja koskaan nähnyt. En edes silloin kun kaikki varastot käytiin läpitte, ennen kreikuille luovuttamista. En kyllä nähnyt niitä Purhassakaan. Siinäkin olin myöskin Kipparina. Mutta Vinhan (ja myös Purhan) pääkoneet käynnistettiin "Telegrammista", eli brygällä olleesta konekäskyvälittimestä, jossa ei ollut muita asentoja käytössä kuin stoppi ja full ahead. Koneen käyntisuunnan sai myös vaihdettua samaisesta "Telegrammista". Jos ja kun vaihtoi koneen käyntisuunnan, tuli muistaa että KaMeWa spaaki toimi normaalista poikeavasti siten, että täysi lapakulma taakse olikin täysi lapakulma eteen. Tämän asian unohtaminen meinasi aiheuttaa laivoille muutaman vahingon. Muistan, kun tulin kerran, Förstinä ollessani, Stand Byn aikaan ylös ja Kippari painoi KaMeWa-spaakia täyttä taakse ja ihmetteli kun ei vaan vauhti hiljene. Huomasin, että kone oli heitetty ympäri ja sanoin siitä... Purha meinasi Ventgspilsissä törmätä kala-satamaan samasta syystä, ei vaan vauhti hiljentynyt...

Liekö mainitsemasi johdot nk. legendaa, vai onko ne siirretty isoon varastoon juuri tuon "nenän sojottamisen" takia.

Moderneja laivoja kuitenkin, johtoja tai ei. Kuten M/s Malmin dunkki sanoi, "ei ollut krapulaisen paikka, kun konehuoneessa pärähteli laitteet itekseen käyntiin" ...

Kiitos hyvästä kommentista ja faktasta merimiesjutun rinnalle. Tiedä tarinan todenperäisyydestä, mutta hyvä on juttu, kun on säilynyt mielessä neljäkymmentä vuotta.

Olen tismalleen samaa mieltä. Jutun arvo on sen viihdyttävyydessä, ei niinkään todenperäisyydessä :)
t. Lauri

En ole Vinhassa tai Purhassa koskaan seilannut, mutta uskallan väittää, että brygän telegrammista "langattomasti" voisi Vinhankaan pääkone käynnistyä. Telegrammista yhteys pääkoneen starttiventtiiliin voi olla sähköinen tai pneumaattinen, niin kuin oli Nielsenin Sevillan bulkkereissa.K.H.

Sanoinko minä, että se käynnistyi "langattomasti"? Käynnistykööt vaikka pyhällä hengellä, telegrammista työntämällä alkoi propelli pyörimään. Tehot säädettiin sitten KaMeWa-spaakista, eteen tai taakse.
Rauman Merenkulkuopistossa on katsottu kympin arvoiseksi vastaukseksi kysymykseen "kuinka pääkone käynnistyy?" selkeä ilmoitus, että "Telegrammista kun laittaa Dead Slow Ahead".
Mutta vakavasti, käsitin Timon jutusta, että nämä piuhat olisivat tarkoitettu siivellä kauko-ohjaukseen.

Vaikken savolainen olekaan, vaikka Kuopiossa koti onkin, niin on hyvä piiloutua savolaisten sanonnan taakse: vastuu on kuulijalla, tällä kertaa lukijalla.

Aina kun WINHAn konehuonejuttu on tullut esille, olen nähnyt mielessäni baskeripäisen ranskalaisen telakkamiehen haalareissaan ja Gauloises suupielessään seisovan jossain konehuoneessa paksu musta kaapeli molemmissa käsissään. Kun insinööri on käskenyt, on haalarimies työntänyt kaapelien metalliset liittimet metallisiin töpseleihin jotka ovat jossakin poikkipalkissa pääkoneen seutuvilla. Ottanut irti ja tökännyt taas kun on käsketty.

Sitten on ukko pyöräytetty 180 astetta ympäri ja käsketty taas tökkäämään. Ja on pudonnut sätkä huulesta kun on säikähtänyt pääkoneen räjähtäessä käyntiin.

Eipä ollut missään minun seilaamassani paatissa telegrammia brygän siivellä, joten semmoista en osannut juttua muistellessani ajatellakaan. Oli siiveltä manoveeraus pelkästään ilmanpainekäyttöistä - ei paineilmakäyttöisiä - eli huutamalla siiveltä telegrammin ääressä seisovalle, joka sitten lykki vipua eteen ja taakse.

Sen verran tuli pantua merkille satamiin tuloja ja lähtöjä, että oli taitolaji. Jotku hoitivat homman muutamalla telegramminvedolla. Joillakin telegrammi sahasi kuin mummon vanhan kaappikellon heiluri

Lauri. Ei tästä nyt kannata hikeentyä, tosin kirjoitukseni oli pikkasen sarkastinen. Tuon käynnistyksen kokeilun kuvittelen tapahtuneen siten, että brygällä telegrammi on ollut startti asennossa ja konehuoneessa kaapelia on kytketty Timon kertomalla tavalla. Näitä piuhoja tai kaapeleita ei varmastikaan ollut brygällä esillä, vaan ne kulkivat telegrammin alta omia kaapeliratoja pitkin konehuoneeseen. Ystävällisin terveisin K.H.

Enhän minä hikeentynyt, tai jos, niin sille, etten mitään koneista ymmärrä. Nyt sen uskaltaa jo myöntää. Tosiasian, jonka kaiketi kaikki mestarit hiffasivat :)
Mutta toinen kummallisuus oli brygän siipien tilleri, siis peräsimen ohjausvivut. Niissä merkitsi paljonkin mihin suuntaan nenä osoitti. Ja lisä hankaluutena oli, että värkki toimi paapuurin siivellä just päinvastoin kuin styyrpuurissa. Ja tästä tuli mieleeni, jospa tämä Timon mainitsema sekaannus olikin just näistä?

ELÄKÖÖN ja VALVOJA

Lähettänyt TimoSylvänne

Äänimeren vieraskirjaan oli Pete kirjoittanut pari viestiä, jotka siirsin tänne ja lisään loppuun laivatiedot. Kiitos tarkkasilmäisyydestä. Vaihdoin ELÄKÖÖN kuvan otsikoksi WALVOJA


Pete

SS Eläköön on itseasiassa SS Walvoja, Valvoja (itsenäistymisen jälkeen).
Kiitos kuvasta tosin. Isoisä palveli sillä 1917.

Eläköönissä on 2 piippua.
Walvoja, senare också skrivet Valvoja, var det finländska lotsverkets första inspektionsfartyg, byggt på Motala verkstad i Sverige år 1876. Enligt uppgifter i fartygsregistret mätte hon 32,07 meter i längd, 5,94 i bredd och hade ett djupgående på 2,67 meter.

Kuva Eläköön esim. http://www.brig-antique.com/img/tavl/IMG_2443_1.jpg


Pete

Mikäli jotakuta sattuisi kiinnostamaan Walvoja, niin seuraava merimiestarina 95 v. takaa:

Suomen Merenkulkuhallituksen ensimmäisenä tarkastusaluksena Walvoja suoritti palveluksessa lukuisten tarkastusmatkojen ohella erilaisia huoltotehtäviä kuten tarvike- ja polttoainetäydennyksiä ulkomajakoille ja majakka-aluksille. Matkoilla sattui toisinaan pikku kommelluksiakin. Eräästä sellaisesta kertoo lehtori ja kirjailija Emst Lempén v. 1917 (1. painos) kirjassaan “Suomea maitse ja meritse”.

Lempén oli päässyt Walvojan mukaan matkustajaksi tämän jokavuotisella majakoidenhuoltomatkalla. Kemin edustalla sattui tapaus, joka olisi saattanut muodostua kohtalokkaaksi alukselle ja sen henkilökunnalle. Aluksen lähdettyä aamulla ulos merelle petti höyrykattilan tiiviste ja kuuma höyry tunkeutui konehuoneeseen pakottaen siellä olevat ihmiset pakenemaan henkensä kaupalla kannelle. Nukkumassa ollut Lempén herätettiin parahiksi pahimpaan hälinään ja koko laivan pelättiin räjähtävän millä hetkellä hyvänsä. Aluksen päälliköllä ei ollut muuta neuvoa kuin ajaa laivalla pitkin merta niin kauan kuin höyryä riitti ja tuli kattilan alla sammuisi. Lempén kertoo tapauksesta seuraavasti:

“Laiva kulki vain täyttä kyytiä pois rannalta suoraan ulapalle aukealle ja kapteeni ja puosu olivat yhä Iumivalkoiset. Jos pannu räjähtäisi lentäisivät kapteeni ja puosu ilmaan, se on selvä, sillä he seisovat juuri pannun yläpuolella. Mutta merilaki kieltää heitä jättämästä paikkaansa.

Oli täysi fyyri (=tuli) pannun alla. Sitä ei oltu ehditty sammuttaa kun höyry puhalsi konehuoneeseen. Lämmittäjät karkasivat portaita ylös kannelle, mestari viimeiseksi. Mestarilta ehti kuuma höyry vähän käristellä kinttuja. Hän makasi hytissään ja hoiteli niitä. Tuli teki tehtävänsä ja laiva hyppeli iloisesti aallokossa hiljentämättä vauhtiaan. Kuljettiin ulos merelle monta meripeninkulmaa.

Ajoksen ulkosatamaan ei iljennyt pyrkiä. Mikä hämminki ja hätä siellä olisi syntynyt suurten ulkomaalaisten lastilaivojen joukossa, jos Walvoja olisi huhkinut edestakaisin ilman maalia, ilman holttia. Ei, ulkomerelle vain piti laskea. Jännittävien hetkien päästä alkoi tuntua siltä kuin kone olisi väsähtämään päin. Silloin käännyttiin rantaa kohti. Mutta hitaasti sekin tapahtui. Niin kauan kuin potkuri vähänkin pyöri, piti meidän kulkea. Aivan lähellä rantaa hyrrä vihdoin tykkänään taukosi liikkumasta.

Nyt ankkurit pohjaan. Kauan saatiin olla ankkurissa hyppimässä ankarassa aallokossa niin kuin majakkalaiva konsanaan. Höyry vain ei tahtonut nousta konehuoneesta. Tehtiin koetuksia laskeutua sinne, mutta kuumuus karkotti ylös. Vihdoin toinen koneenkäyttäjä pääsi niin alas, että voitiin ruveta pumppuamaan vettä ylös konehuoneesta. Sitten vei pannun jäähtyminen aikaa ja uuden veden lämmittäminen. Prikulleen 12 tuntia kului ennen kuin taas saatiin kone käymään.”
 


Timo Sylvänne

Ylläoleva lainaus löytyy myös Etelä-Suomen Kustannus Oy:n kirjasta Leijonalippu Merellä, toimittaja Visa Auvinen. Samaisesta kirjasta tiedot laivoista ELÄKÖÖN ja VALVOJA

Tukialus ELÄKÖÖN

Valmistunut/completed: 1886, Tukholma, Bergsunds Mekaniska Verkstad
Uppouma 230 t, 670 hv, 47.0 x 5.9 x 2.4 m

copyright: Sjöhistoriska museet, Stockholm, KSSS samling

Luotsilaitoksen johdon ja muiden korkeiden virkamiesten käytössä. Suomen itsenäistyttyä tasavallan presidenttien käytössä.  Ohessa kuva Ruotsin kungas Kuustaa V ensimmäiseltä viralliselta valtiovierailulta 21 - 24 elokuuta 1925. ELÄKÖÖN kuljetti vieraita Kruunuvuorenselälle ankkuroiduista GUSTAV V ja DROTTNING VICTORIA sota-aluksista.

Myöhemmin alus toimi merenkulkuhallituksen pääjohtajan käytössä, merenmittausten tarkastuksessa ja v 1947 raivauslaivaston esikuntalaivana. Seuraavana vuonna merenmittaustukialuksena. Myöhemmin muutettiin ilman koneita hinattavaksi. Poistettiin käytöstä 1960 ja romutettiin 1963.

Tarkastusalus WALVOJA

Valmistunut/completed: 1876, Motala, Motalan veistämö
Uppouma 148 t, 200 hv, 32.1 x 5.9 x 3.0 m

Tilattu luotsilaitoksen käyttöön. Itsenäisyyden aikana siirretty Ahvenanmaan luotsipiirin tarkastualukseksi. Poistettu käytöstä ja romutettu 1959, kun uusi VALVOJA valmistui 1958 Pansiossa.

 

 

Sjökapten Fredrik Wennerström

Lähettänyt TimoSylvänne

Historia från Henrik Wennerström


Min far blev sjökapten 1930 efter att ha seglat som tredje- andra- och första styrman på fyrmastade barken Hougomont. Första resan till sjöss gjorde han 1922 med fyrmastade barken Carradale från Åbo och därefter på svenska och norska ångbåtar tills han mönstrade på Herzogin Cecilie som matros. Därefter gick han i navigationsskolan i Mariehamn. Efter att han tagit sin sjökaptensexamen erbjöd Gustaf Eriksson honom en befattning som befälhavare vilket han nekade till då han förstod att segelfartygens era var förbi. Det är (och var) ju ganska ovanligt att neka till en tjänst som befälhavare då man nyss fått sitt kaptensbrev.

Det var då han tog tjänst hos Thordén-rederierna och seglade först som styrman på s/s Savonia och s/s Björneborg och därefter befälhavare på Cisil.

häämatkalla

Häämatkalla 25.8.1934, ss CISIL

Under vinterkriget var min far på ASTRID THORDÉN. Då under vinterkriget lastade Astrid Thorden 44 st. Brewster Buffalo i New-York. Högst troligen omlastades de delvis till andra fartyg i hemlighet senare för att minimera risken då pressen fått reda på saken.

Isäni valmistui merikapteeniksi 1930. Sitä ennen hän oli purjehtinut kolmantena-, toisena- ja ensimmäisenä perämiehenä nelimastoparkilla Hougomont. Hänen ensimmäinen merimatkansa oli 1922 turkulaisella nelimastoparkilla Carradale. Sen jälkeen ruotsalaisia ja norjalaisia höyrylaivoja, kunnes hän mönsträsi matruusiksi nelimastoparkkiin Herzogin Cecilie. Sen jälkeen oli vuorossa Marianhaminan merikoulu.

ASTRID THORDÈN

Isän suoritettua merikapteenin tutkinnon Gustaf Eriksson tarjosi päällikön paikkaa mistä hän kieltäytyi ymmärtäen, että purjelaivojen aika oli ohi. On (ja oli) sangen epätavallista kieltäytyä päällikkyydestä kun oli juuri saanut merikapteeninkirjan.

Isä siirtyi Thordénin palvelukseen ja oli aluksi perämiehenä höyrylaivoilla Savonia ja Björneborg ja sen jälkeen päällikkönä Cisil höyrylaivassa.

Talvisodan aikana isäni oli Turussa rakennetulla ASTRID THORDÉN moottorilaivalla. New Yorkissa lastattiin 44 Brewster Buffalo hävittäjälentokonetta. Koneita lastattiin salassa eri aluksiin, jottei asia tulisi julkisuuteen.

ASTRID THORDÉN luovutettiin Neuvostoliittoon sotakorvausaluksena.

Katso CISIL kuvia Äänimeren albumista:: https://www.aanimeri.fi/piwigo/index.php?/category/1378

Männänhaalausta

Lähettänyt KariHovi

Äänimeriläisten äskeinen exkursio Kotkaan ja siellä museomurtaja Tarmon konehuoneen kaikenlaisten "hilavitkuttimien" näkeminen ja niiden toiminnan sulattaminen sai aiheen tämän tarinan syntymiseen.

Männänhaalaus työnä ei ole kummoinenkaan homma, jos työkalut ja etenkin työntekijät ovat "kunnossa". Joissakin laivoissa haalausajankohta kerrottiin vasta aamulla, näin innoikkaimmat haalaajat eivät päässeet suorittamaan "menttaalihaalausta" edellisiltana.

Yksi haalaushomma muistuu mieleeni merimiesurani alkuajoilta. Olimme Kotkassa ja Kotka oli myös kuuluisa siitä, että satamassa päivysti siveyspoliisit, nämä merimiesten tyttöystävien moraalinvartijat. He saattoivat tulla myös laivaan kontraamaan hyttejä, tähän kylläkin tarvittiin aluksen päällikön lupa. Tälläinen helposti irtosikin, sillä vanhanajan kipparit eivät miehistön vapaa-ajanviettoja aina suvainneet.

Götaverkenin mäntää haalattiin kun "pillupoliisit" ryntäsivät laivaan. Parilla motorilla oli tytöt hyteissään. Tieto oli kuitenkin kulkeutunut konekongille, joten tytöt konehuoneeseen ja nopea "perehdyttäminen" männänhaalaukseen. Rättipaalista risaiset haalarit niskaan, lippikset päähän, koneöljyä poskipäihin ja pienehkö jakari kouraan. Toinen tytöistä laskettiin vielä sylinteriin, hän oli sopivan kokoinen ja huuhteluilma-aukot vaativat puhdistusta.

Kytät tarkkailivat konehuoneen ylätasanteelta ja totesivat haalauksen sujuvan luonnikkaasti näin isolla joukolla. Jonkinverran heitä oli ihmetyttänyt motorien hyteissä lojuneet naisten hepeneet, mutta täkkikongilta parin tytön löytyminen ja pidätys oli ehkä heidän täsmäiskunsa täyttänyt. Näin "konetytöt" pelastuivat.

Toinen muistelus vuosituhannen loppupuolelta. Olimme Muugassa ja Wärtsilää haalattiin. Hommat olivat menneet hieman ylitöiksi ja illalla 7 pintaan sovimme 10 minuutin kahvipaussista. Kävin itsekin nappaamassa kupillisen kahvia ja hörppäsin sen ahteritäkillä pollarin päällä. Kahvit juotuani palailin konehuoneeseen ja odottelin kolmea kaveria joiden kanssa töitä oli tehty. Parikymmentä minuuttia oli kulunut ja kohta jo puoli tuntia, eikä haalaajia näkynyt "montussa". Mikähän mättää? Näistä kavereista tiesin sen, että he eivät kesken haalausta kaljoittelua aloittaneet, koska haalauskaljat juotiin vasta haalauksen päätyttyä.

Oli kuitenkin pakko lähteä ylös tarkastamaan mistä on kyse. Menin miehistön messiin ja siellähän kaverit täkkiporukan kanssa tuijottivat Suomen tv:tä joka Virossa näkyi hyvin. No, mikä oli tämä mielenkiintoinen ohjelma? Se oli lasten ohjelma, mutta siinä esiintyi Hugo-tyttö, sirkeäsilmäinen ja seksikäs Taru Valkeapää, tätähän koko porukka silmät pullollaan tuijotti. Onneksi ohjelma oli puolituntinen, joten pääsimme jatkamaan hommia.

Vallila, Valtamerten Vinttikoira

Lähettänyt HeikkiVälisalmi

Kesällä 1969 VALLILA.

Sahattiin Laihian kolin ja koksin Vallilalla tosi"villiä"linjaa väliä Kotka-Puola. Ja vaikka paatti oli karsee pärekori Niin olomme siinä tuntui turvalliselta kuin herran kukkarossa, sillä tiesimme että perässämme luovi aina joku merivartioiden suojelusenkeli alus siksakkia . Valmiina auttamaan jos joku meistä olisi liukastunut kannella pikku pieruissaan ja tipahtanut mereen.. ja olihan huoleen suojelusenkeleillä aihettakin, sillä ei se ollut ihan lasten hommaa raahata pimeässä painavia juuttisäkkejä laivan laidalta, sille toiselle laidalle, minne ei suojelusenkelin valot perästä näy.. Kivasti saateltiin satamaan asti ja heti aamusella tuli sissiryhmä Kontrat..vai mikä se oli, huolissaan tarkistamaan että onko kaikki tallella vai onko jotain yön pimeydessä tippunut mereen. Mut sitte ne löyskin vissiin ainakin ylimääräisiä henkilöitä laivasta, kun joku joutu välillä kuulemma lähtee lomalle jonnee valtion täyshoito hotelliin. Kotkassa oli kyllä useita riuskoja laivassa päivystäviä virkamiehiä jotka mielellään auttoivat meripoikien painavien kantamusten autoon viemisessäkin.

Lastimme Puolaan oli pääasiassa sukkahousuja vaikkei ne ruumassa oleetkaan. Ja niistä pää-smuklarimme "Jussi" maksoi mukavasti ja kapakka oli aina auki tultiin mihin aikaan hyvänsä. Tytöille ei saannut itse antaa sukkahousuja palveluista, ne olivat liian arvokkaita siihen. Kuvassa olemme pääpaikassamme Casanova ravintolassa Gdyyniassa, ja juomana piva, votka ja samppanja. Vasemmalla Perämies, Puolikas, Ystävätär, Tunkki, Motori Salo ja Minä.