Henry Nielsen

Niinpä niin "jotakin ehkä tietäisin olinhan siellä minäkin". Olihan Ruusu kuuluisa laiva, se kuuluisuus taisi tulla laivan ensimmäisinä vuosina.Silloin ei Suomessa ollut kovin monta ulkona seilaavaa laiva, mutta oli niitä kuitenkin.Rettig,Rebe ja joitakin yksittäisiä laivoja.

Ruusu oli jotenkin kaksijakoinen laiva konstruktioltaan,hitsattu/niitattu runko,loistelias kipparinkerros salonkeineen ja matkustajahytteineen,mutta muihin tiloihin ei oltu kiinnitetty enempää huomiota (rahaa) Ruusu ei enää 6O-LUVUN jälkipuoliskolla ollut oikein ajamukainen.

Kaunis laiva Ruusu oli ja minusta kappaletavara laivaksi rakennettu mutta koneho ei riittänyt kuin 13-knuupin vauhtiin-hyvällä ilmalla.Aina joskus kun patsasteli kaijalla joku vieras saattoi tulla juttusille:"nice ship.must do some 18-knots?" olisi ollut tietenkin parempi vain nyökkäillä,sllä totuus aiheutti epäuskoisia päänpudistuksia.

Mikä Ruusussa oli hyvää,oli miehistö. Vaikka laiva seilasi ulkona oli avainporukassa monia jotka olivat seilanneet laivassa vuosia,ja vaikuttivat positiivisesti laivan henkeen.Heille oli kunnia-asia pitää kaunis laiva hyvässä kunnossa!

Ennen käytettiin sanaa staili kuvaamaan laivaa jos joku laiva oli kuuluisa huonosta stailista mietittiin monta kertaa ennen kuin mönsträttiin päälle.White Rosessa oli hyvä staili.

Armas Aallontie

Kevään 2013 Äänimeri-excursiolla Lennart Hagelstam kertoi, että White Rosesta on olemassa kolme pienoismallia. Heinäkuussa 2013 Kotkan MEPAn näyttelyssä ollut malli on Jaakko Pielan käsialaa.

Edesmennyt Kotkan MEPAn isännöitsijä Jaakko Piela ja monitoimikippari ”Patu” Patanen olivat ystäviä, kumpikin Haminassa. Patu säilytti useita Pielan pienoismalleja s/s Hyökyllä, jolla usein vieraili potentiaalisia ostajia. Patu usein tinki hinnasta, jos ostaja oli merimies, tai jopa haminalainen.

Kerran 1990-luvulla ystäväni Jukka K. soitti Haminasta kertoen hierovansa Patun kanssa kauppaa White Rosesta. Hinnan kerrottuaan tiedusteli, kannattaisiko ostaa. Vastasin, etten ota kantaa, mutta jos et osta, lähden tästä saman tien hakemaan sitä tuolla hinnalla. Jukka totesi tämän riittävän kommentiksi.

Patu kertoi, myöhemmin, että White Rose on siitä erikoinen pienoismalli, että sille on tehty ”takuutelakointi”. S/s Hyökylle kävi hinauksessa haveri 1990-luvulla, vesi tuli sisään alempiin kerroksiin. White Rosen pienoismalli jäi pinnan alle. Jaakko Piela restauroi ja kasasi Patun keräämät osat, mutta jätti malliin hieman haverin jälkiä, jotka kertovat tarinaa omalla tavallaan.

kuvassa Patu Patanen kertoo Jukalle White Rosen pienoismallin vaiheista s/s Hyökyn laituriterassilla Kotkan Meripäivillä 2013. Kuva: Pekka Karppanen

Oltiin tammikuun alussa Biskajalla rimpuilemassa painolastissa kohti Espanjan Bilbaota hakemaan sieltä öljykuormaa. Oli melkoisen ikävä ilma. Radiohytissä oli konttoripöytä laivan pituussuuntaan. Styyrpuuriin keikkuessa piti tarrata tiukasti kiinni lähettimen ja vastaanottimen kahvoihin, ettei rojahtanut selälleen. Vastakkaiseen suuntaan romahti mahalleen.

Kun oli vuoden alku, piti tehdä laivassa vuoden aikana maksetuista palkoista yhteenveto. Niitä olin iltavahdin jälkeen ynnäilemässä laskukoneeseen, kun tuli hätämerkki ja autoalarmin kello pärähti soimaan. Pian perään ranskalainen radioasema sähkötteli MANOLA TORO laivan olevan hädässä jossain päin Biskajaa. Kirjoitin hätäsanoman ylös, surrasin konttorivehkeet, ettei kallistelu niitä vie mennessään ja kompuroin brygälle.

Kohta tuli kippari radiohyttiin tivaamaan hätäpaikan positsuunia, mikä kuului asettuneen jonnekin sisämaahan Ranskassa. "Ei me ruveta kenenkään Manuelin härkiä mistään pelloilta pelastamaan!".

Saman tien palasi ranskalainen rantaradio ääneen ja antoi uuden korjatun positsuunin. Se jo kelpasi navigaattoreille ja näytti Ranskan rantavesiä. Aprikoitiin, että jokin kalapaatti olisi hädässä. Oli kuitenkin liian kaukana meistä.

MANOLA TORO näkyy selvinneen haverista. Miramaristä löytyy espanjalainen 1080 dwt MANOLA TORO. Oli seilannut vielä viitisen vuotta ja koki kohtalonsa Gibraltarissa maaliskuussa 1978 törmäyksessa. Kolme merenkulkijaa kuoli.

 Reijo Gustafsson kertoo räjähdyksestä

Muistan Piccolon tapauksen seuraavasti:

Olin tulossa koulusta ja saavuin Kauppatorin lauttarannan odotustilaan. Siellä vieressä joku luki Ilta-Sanomia, jossa kerrottiin Piccolon räjähdyksestä. Odotustilassa oli myös mies, jonka kasvot olivat kovin punaiset ja pieniä haavoja täynnä. Uutisesta tuli heti mieleen isä (Sulo Gustafsson). Hän oli edellisenä iltana maininnut, että hän on töissä Piccolossa.

Helsingin Sanomien uutinen

Kun pääsin kotiin, äitini kertoi, että isä on sairaalassa. Hän oli loukkaantunut Piccolon räjähdyksessä. Kun isä pääsi sairaalasta, hän kertoi, että oli ollut räjähdyksen sattuessa laivan pohjan alla töissä. Paineaalto oli ollut erittäin voimakas ja tulenlieskat olivat lyöneet aivan kohdalla. Hän oli tuupertunut, mutta jossain vaiheessa tullut sen verran tajuihinsa, että oli ryöminyt altaan valumaojaan. Hän oli pelännyt koko ajan, että laiva kaatuu, sillä styyrpuurin tuista osa oli lentänyt pois räjähdyksen voimasta.

Altaan reunalle kerääntyi räjähdyksen jälkeen miehiä. He arvelivat, että Piccolo kaatuu, sillä styyrpuurin puolella oli jäljellä vain muutama tukiparru. Isäni hyvä kaveri Eino Heikkinen ilmoitti kuitenkin rauhalliseen tyyliinsä: ”Suli on altaan pohjalla. Täytyy mennä auttamaan se pois sieltä”. Hänen avullaan isäni pääsi altaasta ja toimitettiin myöhemmin sairaalaan saamaan ensiapua ruhjeisiin ja palovammoihin. Myöhemmin löytyi isäni karvahattu, joka oli palanut aivan korpuksi.

Mies, jonka näin Kauppatorin odotustilassa osoittautui Piccolon perämieheksi. Hän oli räjähdyksen sattuessa aluksen kannella. Samoin kolmas henkilö, joka loukkaantui räjähdyksessä, oli aluksen kannella. Hän oli telakan työntekijä Länskäriltä (Länsi-Musta). En ole hänestä aivan varma, joten en mainitse mitään nimeä.

Räjähdyksen syy jäi ainakin minulle epäselväksi, mutta ilmiselvää on se, että tankit eivät olleet kaasuvapaat.

Reijo Gustafsson

Kesäkuu 1985 Nielsen uutisista skannannut Raimo Mäkinen ja jatkolähettänyt Jari Savolainen:

Useita kyselyitä on tullut, milloin Wintiö järjestää seuraavan Henry Nielsen nostalgiaristeilyn. Erityisesti sellaisia kyselijöitä, jotka eivät ole päässeet aiemmille reissuille.

Haastelin aiheesta Wintiön kanssa. Kolmannella risteilyllä ilmoitettiin seuraavan olevan kolmen vuoden kuluttua eli keväällä 2014. Wintiö lupautui laittamaan harkintaan ja selvitettäväksi, josko tapahtumaa aikaistettaisiin ja pidettäisiin 10-vuotis juhlanostalgiaristeily ensi vuoden 2013 syksyllä.

Toiveissa on saada lisää tietoa asian edistymisestä vuodenvaihteen aikoihin. Jos olet kiinnostunut, kirjoita tähän viestiin kommenttisi joko nimellä tai ilman (kommenttisi tulee näkyviin vasta ylläpitäjän hyväksymisen jälkeen, koska sivustolle tulee jatkuvasti massiivisesti roskapostia). Voit lisätä ajankohdan lisäksi muitakin toiveitasi.

MISTRALin merihätää 1970-luvulla on muisteltu parissakin viestiketjussa sekä maritimeforumissa että Äänimeressä. Ohessa saaduista tiedoista koottua ja pääteltyä yhteenvetoa kahdesta eri merihädästä.

Maaliskuussa 1976 MISTRAL oli hädässä Pohjois-Atlantin myrskyssä ja meri pyhkäisi yliperämies Bo Ekmanin mukaansa.

MISTRALin silloinen puolimatruusi Mirja Soronen-Ojanen muistelee:

"Muistan kuin eilisen päivän sen kun Bo huuhtoutui mereen Atlannilla. Myrsky oli niin kova että oli käsiruori päällä. Ajoin 12:00-16:00 vahtia. Mulla oli viimeinen ruorihuki. Bo tuli nauraen brykälle ja laittoi sadevehkeet päälle ja sanoi menevänsä kiristämään ullageluukkua. Minä pääsin pois ruorista ja läksin lehmänsiltaa pitkin ahteriin. Lehmänsilta oli jo osaksi kaput niin että siitä oli vaikea mennä. Kerkesin messiin kun puhelin soi ja tieto tuli: MIES YLI LAIDAN."

Säilössä on vastakirja koko Mistraalin ajalta ja tarkistin siitä seuraavat tiedot:
3.03.1976 Mongstad/Norja olen ottanut rahaa ulos ja seuraavan kerran 23.03.1976 New York.
Seuraavan kerran olen ottanut rahaa ulos 21.04.1976 Lake Charles ja lensin New Orleans/New Yorkin kautta Suomeen."

***************************

Samassa myrskyssä saman yhtiön TORNADOssa pohjoisempana keikkui merikapteen John Hacklin ja kertoo:

”Satuin olemaan samassa myrskyssä, tosin ylempänä Pentland Firhthin kautta menneenä merikapteeni Uosukaisen päälliköimässä laivassa. Förstinä oli Veikko Aittola ja kakkosena Mauri Kauppinen, minä kolmosena. Keli oli todella kova. Kuulimme vasta myöhemmin Mistralin tapahtumista. Syystä, että radiosähköttäjä oli pois tolaltaan miehensä hukkumisesta, eikä yhteyksiä saatu.

Bo-Erik oli sulkemassa tankkiluukkua tai ullage-luukkua ja päällikkö Aimo Retvan piti varoittaa häntä visselillä aalloista. Hän ei kuitenkaan ehtinyt sitä tehdä ja Ekman joutui veteen ja laivaa yritettiin puolisen tuntia kääntää onnistumatta. Bo oli lopuksi viitannut kädellään, että antaa mennä. Tämä ainakin oli laivassaolijoiden tulkinta.

TORNADOn slingoja pamahteli niin paljon, että kattiloiden vuorit sulivat ja jouduimme lossaamaan lastin  sähköpumpuilla ja pikkuisella "strippipumpulla".

Samassa myräkässä katosi "Grand Zenit" niminen mukavuuslippulaiva, joka tiemmä ajoi samaa kuormaa kuin "Mistral". Jäljelle jäi vain läikkä öljyä jonnekin  Nantucketin ulkopuolelle. ”

Bostonissa Nielsenin korjausmiehet Hugo Torniainen ja Antti Koukka hitsasivat kattilaa viikon Bostonin lentokentän kiitoradan päässä olevalla redipaikalla. Laiva oli miltei kokonaan kylmä.

Myös Passad III oli Bostonissa samaan aikaan ja lähti sieltä Maracaibon lahdelle. Hitsauksien valmistuttua menimme me myös alas Karibialle, kohtasimme eräänä sunnuntaina Aruban ulkopuolella Passad III :sen, riisuimme sen varaosista ja Dingokoirasta, olusista ja viunoista, sillä se oli matkalla purkamaan lastinsa ja sitten romuksi Espanjaan.

Lastasimme Maracaibon lahdella Englantiin Imminghamiin, jossa korjausmies Antti Koukka putosi "platformilta" kaijalle. Näin tapauksen täkiltä ja konepäällikkö Seppo Tiensuun kanssa veimme hänet ambulanssilla sairaalaan. Hän kuitenkin menehtyi ennen sairaalaan saapumista.

************************

Vuoden kuluttua laiva oli jälleen katkeamassa samasta kohdasta matkalla Baton Rougesta Eurooppaan.  Kannen repeämisen takia ajettiin Azorille hätäsatamaan ja ajankohta lienee ollut maaliskuuta vuonna 1977. Wihurin WINHA tyhjensi carbon black lastin ja laiva vietiin Newcastleen telakkaan. Saman vuoden lopulla nimeksi vaihtui TRAMONTANA, myöhemmin MONTANA ja lopuksi MONTAN.

Azoreilla varustamoa edustanut Erkki Heijari muistelee:

Alus matkasi US GULFILTA olisiko ollut BATON ROUGE ja/tai CORPUS CHRISTIE Carbon black feed stock lastissa Paavo Elomaan (nyt jo vainaa) komennossa ja yliperämiehenä (myös jo poismennyt) Arto Myllyniemi.
Alus osoitti matkatessaan Pohjois Atlannilla rungon rasitus murtumisen merkkejä joten päällikkö päätti tuoda aluksen hätäsatamaan tarkastusta varten. Nielsenin tankkimeklarit rahtasi M/T WINHAn (päällikkönä oli muistaakseni Henry Möller) joka otti kuorman ja vei purkaussatamaan. Allekirjoittanut oli Finska Sjön tarkastajan kanssa paikalla ja lastin siirron jälkeen tankit pestiin ja tarkastettiin.Tankeista ei kuitenkaan lötynyt ns. structural damages mutta sen sijaan pääkannen levytyksessä midship’in torpan ahterikantissa hiukan keskilinjan oikealla puolella oli parin neliömetrin suuruinen deformation jonka päälle sorvari Virtanen (ei Anssi) työsti hitsaten dublingin. Homman valmistuttua Elomaa lensi lomalle ja Myllyniemi toi aluksen NEWCASTLE ’EN telakalle

Laivassa ollut Pentti Kemppi muistelee: yliperämiehen hukkuminen oli tapahtunut ennen kuin menin laivaan. Olin Mistraalilla kun se repesi. Kansi nousi ylös miitsepin ja pumppuruuman välistä. Vahtimies pantiin seuraamaan tilannetta. Ajeltiin muutama tunti repeämä suureni, ruvettiin ajelemaan Azoreille päin ja noin 3 vuorokauden jälkeen päästiin hätäsatamaan. Viikon päästä tuli Wihurin tankki ulkosivulle johon pumpattiin lasti.  Toiminta oli hyvin salaperäistä, yhtiön pomo lensi Azoreille, Heijari. Ulosmynsträys Azorit 20.03-77. Azoreilla kerkisin olla 2vk

Soile Leskinen oli laivassa messilikkana 21.10.76 - 22.4.77. Soikkeli muistaa, että lastaussatama olisi ollut Baton Rouge. Kotiinlähtö oli telakasta Newcastlesta. Azoreilla laiva oli muutaman viikon.

Katso MISTRAL (2) kuvia

Lähteet:
Mirja Soronen-Ojanen
John Hacklin
Erkki Heijari
Pentti Kemppi
Soile Leskinen

www.maritimeforum.fi/index.php?topic=15512.msg124145#msg124145
https://www.aanimeri.fi/node/367
https://www.aanimeri.fi/index.php?q=gallery&g2_itemId=12895

Miidsippi tankkipaatti oli ollut pitkään Englannissa telakassa. Jopa ulkosivut oli kunnolla maalattu. Niinpä ehostetusta aluksesta haluttiin edustava valokuva ja ilmakuvauksia tekevälle firmalle ilmoitettiin, milloin passaisi tulla Englannin kanaaliin kuvaamaan. Kuvauspäivä oli tiedossa, muttei tarkkaa ajankohtaa.

Brygän styyrpuurin siivellä oli kakkosen vahtimies levangin kera spuulaamassa, kun virkapukuinen päällikkö tuli hätistämään kiireesti pois. Puolikkaan piti välittömästi suoria matkoihinsa ja viedä letku ja levanki mukanaan. Vähän oli laivaporukka ihmetellyt, kun päällikkö virkapuvussaan heilutteli käsiään taivaalle.

Aikanaan ostin kotiseinälle tämänkin ilmakuvan. Kun tuommoista lähes A4 kokoista kuvaa tarkasti katsoo, näkee styyrpuurin siivellä pienen ihmishahmon ja hyvinkin voi olla vielä käsi pystyssä.  

Pitkään sinnitellyt Henry Nielsenin ex Pampero ajeli loppuvuosina harvakseltaan rahtia Transorient-nimellä Komorien lipun alla mm Etelä-Amerikasta Välimerelle. 35.000 dwt:n 196-metrinen irtolastialus kuului Nielsenin laivastoon 1976-1984, ja teki mm Kantvikista Kantvikiin maailmanympärysmatkan merikapteeni Svante Åmanin johdolla. Syyskuun alussa Transorient ajettiin Aliagan romurannalle Turkissa. (Vesseltracker news)

Kerran, wanhaan hywään aikaa ajelimme Golf-vastavirrassa kohti Texasia. Sinne, missä kaikki on suurta. Sinne missä satiasetkin ovat kuin siilejä. Vanhdissa olessa ajatus lensi ”Hevostalleille” eli Harbour Light`s -ruoka- ja kulttuuriravintolaan  Houstonissa.

Miami oli jäänyt hämärtyvässä illassa ahteriin ja Florida-keys`n saariketjun valot loistivat styypuurissa, pohjoisessa. VHF:llä 16:lla saattoi kuulla kaikkea mölinän ja musiikin väliltä. Liikenne oli rauhallista, vahdissa olo pitkästytti. Ajattelin soittaa Suomeen. Katselin kirjasta paikallisen rannikkoradioaseman liikennekanavan, joka kuului Miami Marine Operatorille. Minimilaskutushan oli 3min ja se oli melko tyyristä silloin. Mutta amerikoissa homma pelasi luotettavasti ja yhteydet olivat laadukkaita. Siispä toimeen!

Miami Marine Operator, MMO... - OIDM, OIDM... calling

MMO: ”OIDM What can I do for” sirkutti käheä ja seksikäs naisääni selkeänä. Olin sanomaisillani ”a lot”, mutta tyydyin vastaamaan:”MMO, Your voice sounds nice and sexy”. MMO: ”Thaanks, sir” OIDM: ”Can I please get a call to Helsinki, Finland”. MMO: ”Which state”. OIDM: ”M´aam, negative, it is not a state, it is a city and a country in Scandinavia”. MMO: “Ooh I see, wait a minute, stand by.” OIDM: “Standing by...”

Puhelu tuli, laadukkaana, ja jäin suustani kiinni, ilman asiaa. Ainakin 20:ksi minuutiksi.

Lopettelin. MMO: ” OIDM it was THREE minutes”(!) OIDM: ” M`aam your voice sounds more nice and sexy – thanks a lot M`aam, good night, and out.” MMO: “OIDM Thaanksss and good night, out”. (Meinasin kysyä nimeä ja puhelinnumeroa )

Kiittelin mielessäni tätä mukavaa floridalaisneitoa, missä hän sitten istuikaan. Ehkä jossain suur-Miamin aluella. MMO:n VHF-linkkejähän oli koko pitkällä saariketjulla.

Hyvillä mielin päättelin vahtini Key West`iä paseerattaessa. Olihan enemmän saldoja ”Hevostalleille”! Haikaili; Hank