Muuta muistelua

Mt. Tiiskeri neitsytmatkalla Porvoossa 21.5.1970 mediamyllytyksenkin saattamana.

Neste Oy:n silloisessa tiedotuslehdessä Öljypostissa oli tapahtumasta laadukas nelivärijuttu.

Se ei valitettavasti monen käden kautta pääse oikeuksiinsa; paperi ei kiillä 45 vuoden jälkeen.

Tunnelma siitä kuitenkin välittyy. Tuliterä Tiiskeri tekee komeasti matkaa tuoden 85 000 tonnia arabialaista raakaöljyä Suomeen. Alus lipuu hämyisellä merellä ja juhlaliputukset liehuvat keväisenä päivänä... Kaikki voiva Neste Oy oli tilannut Porvooseen hyvän säänkin. Brygan siivellä pasteeraili kaluunaherroja. Tilanne veti vertoja kesäisen Kauppatorin  kolera-altaalle vesibussien ruuhka-aikaan. Siellä kun kukaan ei ole kommodoria alempi arvoinen! Kuvakooste ohessa:  

Kuvalähde: Nesteoil Oy:n arkisto

Sekä Enskeri että Tiiskeri aiheuttivat aikanaan kovaa ympäristöpolemiikkia. Niistä oli tehty jopa laulun lurituskin. Sillä Pepe & Paradise tuskin sai kultalevyä. (https://www.youtube.com/watch?v=LJLbg37K8Pg). Tiiskerillä järjestettiin Porvoossa tiedotustilaisuus yhtiön toimitusjohtajan vuorineuvos Raaden johdolla. Tilaisuudessa oli edustettuna myös Suomen Luonnonsuojeluliitto. Se meni varsinaiseksi jankkaamiseksi ja sen asiasisältö jäi oheisen perusteella vähäiseksi. Ehkä niin oli tarkoituskin. Vuorineuvos Raade teki parikin “poistumista” päällikkö Törnblomin myhäillessä rauhallisena vieressä, takanaan 10 kuukauden törni ja lomat mielessään. Ylen arkisto;

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/nesteen-supertankkeri-saapui-skoldvikiin-vastatuulessa

 Sisaraluksessa mt. Enskerissä  sittemmin itse seilanneena noita kadonneita hetkiä mietiskeli; HANK

Ps. Toivottavasti joku läsnä olleista tai aikalaisista tuo lisätietoa noista itsenäisyytemme (1917-94) aikaisista suomalaisen merenkulkun suurtapahtumista!

                                            Tapahtui niinä päivinä että Saudit alkoivat hyödyntää öljyrahojaan,ja parantaa infrastruktuuriaan,joku saudiprinssi ja nigerialainen ministeri tekivät kaupat erittäin suuresta määrästä sementtiä joka aiheutti ruuhkia kummankin maan satamiin.Nigeriassa jonottavien laivojen miehistöille aiheuttivat merirosvot päänvaivaa ja Jeddassa mm.American Marine Corps harjoitutti kopterilentäjiään purkamalla sementtilasteja iso paskapressu koukkuihin kiinni ja menoksi,merkillinen näky.

                                             Svenska Ostasian,Indus oli multipurpose-laiva jonka syömähampaat olivat 150,100 ja50-tonnin jumbopuomit,Indus ajeli tavallisesti Euroopasta Jaappaniin ja sinnepäin.Rahtausosasto oli tietysti tarkkana ja Jeddan suuri pula hinaajista ja proomuista ei jäänyt huomaamatta,niinpä lastasimme Hollannista pieniä mutta tehokkaita hinaajia,joita hollanterit itsekin käyttävät,lastasimme niitä kuusi kappaletta ruumaan ja kuusi täkille,jumbojen ulottuville.Jeddassa tuli sitten ilmi että meidän piti hoitaa purkaus itse,oli se varmasti charter partyssakin vaikka ei sitä ilmoitettu ennen.Minulla on aina ollut vastenmielistä tällainen,suutari pysyköön lestisään,mutta kun muuten mukava kippari teki itsestään marttyyrin sanomalla että kai minun sitten täytyy ruveta myös kraanaa ajamaan niin annoin periksi,sai siitä kyllä ihan mukavan korvauksen.Ajoimme poosun kanssa jumbotörnejä vuorotellen,slingoja kiinnittivät jotkut muslimit,luultavasti pakistanilaiset.

                                             Sitten sattui se mitä pelättiin,kun poosu oli vuorossa jäi yhdeltä ukolta käsi putistuksiin,mies vietiin sairaalaan,myöhemmin poliisit hakivat poosun kuulusteluihin,vähän ihmeteltiin miksi kippari antoi viedä poosun,ei kai ollut vaihtoehtoja.Kun sairaalasta ilmoitettiin poliisille ettei mitään vakavaa ollut tapahtunut,päästettiin poosu vapaaksi,ei häntä ollut mitään kuulusteltu,odotettu vain lääkärinlausuntoa.tiedä sitten mitä olisi tapahtunut jos käsi olisi jouduttu amputoimaan olisiko Sharia-laki pantu käytäntöön.

                                            Tullessaan laivaan,poosu sanoi vain:"Arvaa jos ajan vielä vinssiä" nyt tehtiin se mikä olisi pitänyt tehdä jo alussa,kaikki vieraat maihin ja hoidettiin purkaus täysin omin voimin ilman vaikeuksia.

Ab Turret Oy oli Nordenfjeldske Lines Ab-Oy:n 1930-luvulla perustama varustamo. Nordenfjeldske oli Suomessa toimiva norjalaisten omistama mukavuuslippuvarustamo. Sota-aikaan yhtiö myytiin Suomen Höyrylaivaosakeyhtiölle. Sodan jälkeen Turretille rekisteröitiin tankkilaivoja. Hoitovarustamo SHOY. Turretin laivat myytiin 1967 Suomen Tankkilaivalle.

Turret oli myös laivamalli, jonka suunnitteli ja pääasiassa rakensi brittiläinen William Doxford & Sons. Laivoja tehtiin lähes kaksisataa vuosina 1893 - 1911. Tarkoitus oli säästää satama ja kanavamaksuissa. Suomen lipulla seilasi ainakin seuraavia turret-runkoisia laivoja:

• 1923: GARRYVALE, kotisatama Helsinki. Suomen Valtamerentakainen Kauppa O/Y Helsinki. 1926: AL liikenteessä.
• 1932: VIRGO, kotisatama Maarianhamina. Rederiaktiebolaget Iris (Iris Stockholm tytäryhtiö), Mariehamn. Mukavuuslippulaiva Ruotsista.
• 1932: RIGEL, kotisatama Maarianhamina. Rederiaktiebolaget Iris (Iris Stockholm tytäryhtiö), Mariehamn. Mukavuuslippulaiva Ruotsista.
• 1932.8.9: ÖSTERHAV, kotisatama Helsinki. Rederi Ab Turret (Kristian Hansen). Mukavuuslippulaiva Ruotsista.
• 1937: SÄRIMNER, kotisatama Maarianhamina. Lemlands Rederi Ab (Albert Jansson Mariehamn). Mukavuuslippulaiva Ruotsista.
• 1939.4.13: JULIETTE, homeport Helsinki. Laiva Oy Fennia Steamship Co Ltd (John Nurminen Oy, Eteläranta 18) Helsinki. 1940.9.3: LIISA, Laiva Oy Fennia Steamship Co Ltd (John Nurminen Oy, Satamak. 5) Helsinki. 1947.10.21: MARJA-LIISA NURMINEN, John Nurminen Oy (Satamak. 5) Helsinki. 1949: ARKADIA, Laivanisännistöyhtiö Arkadia. (Polttoaine Osuuskunta) Helsinki. 1952: Etelä-Suomen Laiva Oy (Polttoaine Osuuskunta i.l., Kluuvik. 4) Helsinki.

Kaikkien tiedot löytyy Äänimeren albumeista.

Olikohan vielä muita suomalaisia turret-laivoja? 

Merenkulkijoiden laulujen lisäksi oli erilaisia hokemia laivoista ja laivatöistä kuten:

Molanderin Motto ja Hacklinin Otto, riemujen Ragunda, murheiden Modesta ja surujen Zorro.

Kaikki nuo laivat löytyvät Äänimeren albumeista

Viking Grace miniristeily

la 31.10. lähtö Turusta klo 20:55
su 1.11. paluu Turkuun klo 19:50

Hinta yhden hengen hytissä 82 eur
Hinta kahden hengen hytissä 59,50 eur/hlö

Hintaan sisältyy:
- risteily valitussa hyttiluokassa
- tervetulotilaisuus laivan kokoustilassa menoiltana klo 21-22
- kokous paluumatkalla klo 12-14
- kokouskahvi ja hedelmät
- buffetpäivällinen ruokajuomineen
- Matkavekan edustajan palvelut satamassa

Lisämaksusta:
- meriaamiainen 10 eur
- kuohuviiniaamiainen 16 eur

Hintaan lisätään palvelumaksu 12 eur

*Ilmoittautuminen*

puh 020 120 4851 tai ryhmamyynti.turku@matkavekka.fi
https://www.facebook.com/notes/nesteen-nostalgia-risteily/ilmoittautuminen/932104253518451#
http://www.matkavekka.fi/nesteen-nostalgiaristeilylle
ma 10.8. klo 9 alkaen, paikkoja rajoitetusti. (ilmoittautuminen päättyy 30.9.)

Ilmoittautumiseen tarvitaan matkustajan nimi, syntymäaika, osoite, sähköposti ja matkapuhelinnumero.
Ilmoittautumisen jälkeen saat vahvistuksen/laskun ensisijaisesti sähköpostitse ja maksu erääntyy kerralla 7 vrk:n sisällä.

*Peruutusehdot:*
Peruutus viimeistään 31 vrk ennen matkaa -> peruutuskulut 10 eur/hlö
Peruutus 30-15 vrk ennen matkaa -> peruutuskulut 25% matkan hinnasta
Peruutus 14vrk – 72h ennen matkaa -> peruutuskulut 50% matkan hinnasta
Peruutus myöhemmin kuin 72h ennen matkaa -> peruutuskulut 100% matkan hinnasta
Kaikkiin peruutuksiin lisätään palvelumaksu 12 eur
Mikäli joku sairastuu eikä pääse matkalle, peruutuksesta on ilmoitettava viipymättä ja lääkärintodistus toimitettava 14 vrk:n sisällä peruutuksesta. Sairastapauksessa peruutuskulut lasketaan aina erikseen tapauskohtaisesti.
Suosittelemme matkavakuutusta!

Niina Mäkelä
Matkamyyjä, ryhmät / Travel Consultant, groups

* paikalla klo 9-15 arkisin *

Nesteen laivojen valokuvia ja historiatietoja

Sen muistaa varmasti jokainen. Itse muistan sen seuraavasti... Elettiin helmikuista päivää silloisessa Porvoon Sköldvikissä nostalgisen 1980-luvun alkupuolella. Olin tullut hyvissä ajoin iltapäivällä tähän Nesteen "lintulaivaan". Kukapa ei tärkeän ja uuden jobin ollessa kyseessä. Olin vienyt paperini kipinälle ja tervehtinyt kipparia, fixannut hyttiäni sekä katsellut paikkoja.Tervehtinyt porukkaa josta vanhastaan tunsin jonkun.

Myöhemmin istuskelin lastiohjaamossa ja juttelin mukavan mestarin kanssa. Samaa ei voinut sanoa tuolissa röhnöttävästä förstistä. Hän oli saanut vaivoin lykättyä nikotiinin kellastaman velton kätensä, ja kakaistua tervehdyksen kulmiensa alta. Hän näytti tiineeltä porsaalta mahan pullistuessa entisen valkoisen paidan retkottavien nappien lomasta. Olin sanomaisillani että pistä napa piiloon - mua alkaa panettaa...Tämä försti katsoi oikeudekseen vitnoilla aloitteleville perämiehille mahdollisimman paljon. Tulisin seilaamaan hänen kanssaan myöhemminkin ja toteamaan, ettei "mitään henkilökohtaista". Hän kun vitnoili muillekin ja osasi olla ihan mukavakin mies. Heikon itsetunnon pönkitystä vaan piti tehdä hänen ehdoillaan ja konsteillaan. Hän piti itseään legendana. Asetelmaa ja egoa tuki turpamoottori, joka kävi kuin Höyry-Häyrisellä parhaimmillaan. Joku poosu tai matruusi olisi voinut lyödä turpaan, siihen turpeaan. Vaan tuskin aloitteleva perämies. Tällainen ”kohdennettu” vitnoilu oli siten turvallista. No, hänessä oli myöhemmin kipparina jopa miestä myöntämään, ettei osannut ajaa kaijaan. Mikä piti täysin paikkansa. Oppikokaan koskaan - mene ja tiedä. Hän taisi siirtyä reservin merikapteeniksi melko varhain. Silloin kuitenkaan kenellekään ulkopuoliselle ei olisi juolahtanut mieleen, että hänellä oli myös heikkouksia. Siinä kategoriassa hän ei toki ollut yksin!

Lasti oli saatu päälle förstin vahdin aikana. Noin 16.000 tonnia raskasta polttoöljyä oli kaksoisrungon sisällä; vietäväksi Perämeren rantojen teollisuuden tarpeisiin. Försti poistui lastiohjaamosta rehvakkaasti. Muistettuaan sitä ennen kehaista, kuinka taitavasti ja nopeasti sekä erinomaisesti HÄN oli lastin lastannut! Meinasin pyytää valokuvan nimikirjoituksella.

Luotsi oli päällä. Varsi irti, gangwayn tummpi sisään ja legotettiin ne pari endaa sekä menoksi. "Päällikön johdolla, luotsin opastuksella.." kuinkas muuten. Kello lähestyi 2000. Istuin pimeässä lastiohjaamossa brygän alapuolella ja katselin sohjoista ränniä valonheittimien loisteessa. Se näytti puuromaiselta ja siitä nousi usvaa. Talven selkä oli sinä vuonna taittumassa varhain. Paapuurissa häämötti suttuisen kelin lomasta Emäsalon luotsiaseman valot. Oli aika mennä ylös brygalle merivahtiin. Siihen ensimmäiseen, jännitti!

Saapuessani brygalle oli spaaki pystyssä ja ensimmäinen "perämieshommani" oli luotsin jättäminen. Tullessani takaisin brygalle spaaki oli pantu pohjaan "full ahead" kahdella koneella ja automaatti päällä sekä vahtimies yytsikissä siivellä. Runko torppineen tärisi kevyesti kumityynyillään nopeuden noustessa 2x8000 hevosvoiman MAKn työntämänä.

Tuohon aikaan Nesteen aluksilla, tai ainakin "lintulaivoissa" tutkat ja navigointilaitteet olivat aikansa huippua ja parasta mitä rahalla oli saatavissa. Olivathan tuon ajan uudisrakennukset muutoinkin sellaisia, että eräskin yhtiön kippari oli tokaissut:

”En kehtaa mennä kotiin kun laivalla olosuhteet ovat niin fiinit”.

En oikein tiennyt mitä olisin tehnyt - vaiko mitään. Kippari oli vähän juro ja jutteli harvakseen. Ihan asiaa. Styypuurissa oli Raytheonin tutka jossa ajettiin 10cm kuvaa. Laite oli Kotkan koulustakin tuttu. Niinpä sen luona tuntui turvalliselta seisoskella.

Suttuinen keli oli väliaikaisesti klaarannut. Kalbådagrundin kelmeä valo välkähteli pienessä kulmassa paapuurissa. Neuvosto-Eestin rannikolla pyörivien valvontavalonheittimien sädekimput pyrkivät nousemaan yli horisontin. Tallinradio 'sunna gagore'...kaikui slaavilainen naisääni VHF16lla. Mieleen tuli viiksekäs maatuska permanentattuine hiuksineen vihreässä uniformussaan, ehkä jossain Tallinnan radiobunkkerissa. KGB-Igorin kuunnellessa vieressä, ettei vaan ”Suuren ja Mahtavan” turvallisuutta uhattu.

Ymmärsin olevani vahtipäällikkö - ”ajomies” - vaikkei sitä kippari ollutkaan minulle erikseen sanonut. Niinpä aloin "ajelemaan". Tuohon wanhaan hywään aikaan aikaan ei ollut mitään integroituja navigointijärjestelmiä. Ne on sittemmin kehitetty uusavuttomia varten. Siten ei myöskään ollut elektronisia tutkakarttoja ja tutkakuvaa piti osata tulkita sekä tunnistaa maaleja. Ihan oikeasti. Raconit toimivat siinä hyvänä apuna. Piti osata myös kääntää hyrrästabiloitu kuva mielessään. Eteläisillä suunnilla vasta-alkajan pää saattoi olla vähän pyörällä, mutta kuka sitä nyt head up:lla ajamaan. Mestari soitteli alhaalta ja aloitti ns. pyjamavahdin. Kipparikin piipahti alhaalla. Varmaan kuikuili hyttinsä tai toimistonsa venttiilistä - kukapa ei.

Käännöksen lähestyessä Kalbådagrund oli raconeineen ebl:n alla valmiilla suuntimalla ja katsoin vain vrm:ltä etäisyyden sekä käänsin automaattiin uuden suunnan. Se veisi separaattorille Porkkalaan. Pitkin haalistunutta kuulakärkikynäviivaa. Pistin nämä tiedot ajan kera visusti ylös kladiin. Tutkakuva oli TM/North Up/Offcenter 12' skaalalla, eli sillä näki kauas ”eteenpäin” noin 18` asti. Liikenne oli hiljaista. Helsingin kasuunin ja Porkkala Kalbådanin raconit blinkkasivat sweepin tahdissa vihreän fluorisoivalla kuvaputkella. Sitä oli miellyttävä - nykykielellä kai ergonomista - katsella.

Sitten näkyvyys yht'äkkiä heikkeni lumirintaman noustessa lännestä Porkkalasta päin.

Olin sitä ennen seurannut jonkun matkustaja-aluksen tulevan ulos Helsingin suunnasta. Kippari joka oli tullut ylös uudestaan, tiesi kertoa sen olevan Neuvosto-Eestin ylpeys m/s George Ots, ja vielä ihan aikataulussaan. Kerrotaan että, mikäli virolaisten toiveet olisi toteutuneet, aluksesta olisi tullut autolautta. Tarinan mukaan kuitenkin ”Kokkolan Pallokerho” esti virolaisten toiveet. Aloin siis seuraamaan sitä tutkalla tunnistettuani sen maalina Harmajan itäpuolella.

Niissä Raytheoneissa oli yksinkertainen plottaussysteemi toki vain pienelle maalimäärälle. Noina Suomen itsenäisyyden vuosina ei ollut jossain Skattalla "puolimatruusia” huutelemassa VHFllä mitä pitäisi tehdä - eikä tarvittukaan. Aloin ensimmäisen oikean plottaukseni. Fixasin ensin maalin independentin ebl:n alle. Sitten maalin vähän liikuttua ja kääntäessäni ebl:ää huomasin cpa:n eli lyhimmän välin pienenevän uhkaavasti. Ryssähän oli tulossa päälle! Toki oikealta. Kippari veti spaakia hieman pystyyn. Hän oli varmasti suuntinut tulijaa johonkin brygan venttiilin pokaan, sen välillä näkyessä lumikuurojen seasta. Itse jouduin vielä tuolla praktiikalla luottamaan monimutkaisempaan tekniikkaan. Vaikka olimme avovedessä vauhti laski nopeasti, olimmehan täydessä lastissa. Cpa alkoi kasvamaan. Seurasin sitä tarkasti ja oli mukava todeta kuinka koulussa opetettu paperiplottaus toimi käytännössäkin. Lumimyräkän keskellä häämöttävä "Otsi" meni headingin yli noin viidessä kaapelissa ja jatkoi matkaansa kohti Tallinnaa.. Raytheonin merenkulkututkilta ei mikään pystynyt ”piiloutumaan”. Kunhan ne olivat kunnossa ja vireessä sekä clutterit oikein säädettyinä. Niillä oli kissan silmät!

Ensimmäinen merivahtini lähestyi loppuaan. Se oli kulunut nopeasti, lähinnä avovedessä tai lauttajäässä ajellessa. Sellainenhan ei Super A I:selle tuntunut missään. Tapahtumia vahdissa oli ollut sopivasti ja uutuuden viehätyskin vaikutti. Olin käynnistänyt karttapöydän vieressä olevan Raytheonin jossa ajettiin 3cm kuvaa. Maalit ja kaiut piirtyivät tarkasti katodisädeputkelle; eräät rannat kuin karttaa mukaillen. Sillä oli hyvä suuntia ja mitata etäisyyksiä. Puoliltaöin suunnin styypuurissa Längdeniä. Tuota Inkoon saaristossa sijaitsevaa kivikasaa. Sitä samaa joka on päätynyt satoja tuhansia kertoja kladeihin ja päiväkirjoihin. Stockholm”raadio” oli alkanut kuulumaan VHFllä. Kahvi tippui minipentterissä. Vahtimies odotteli osaltaan seuraavaa vahtia siivellä. Pistaydyin uudestaan brygan siivellä. Tuuli oli vähän friskannut ja löi pärskeitään föörissä. Katselin avautunutta tähtitaivasta. Etsiskelin joitakin koulusta mieleen jääneitä tähtikuvioita. Ihmettelin jälleen kerran tuulen ja ajoviiman kallistamia radioantenneja.Taipuessaan ne tuntuivat uhmaavan fysiikan lakeja; ne ja vaijeriantennit ”vihelsivät”... Juuri siten kuten niin moni lukija hyvin muistaa... ja tähtitaivasta vasten ”joulukuusessa” pyöriviä tutka-antenneja sekä kelmeänä palavaa mastokulkuvaloa... Haistelin raikasta ja kylmän kosteaa meri-ilmaa. Se tuntui hyvältä; happipitoiselta – sitä se totisesti olikin.

Sää ja näkyvyys oli hyvä Pohjois-Itämerellä. Läntisessä taivaanrannassa kajasti suur-Tukholman valomassa ja luoteessa Turun. Hanko nukkui pohjoisessa talviuntaan. Bengtskär ja Utö näkyivät hyvin. Neuvosto-Hiidenmaan rannikko oli ihmeen pimeä.

Vain Tahkuna loi harvakseltaan kelmeää valoa sosialismin yöhön..

Liikenne oli verkkaista tuona helmikuisena iltayönä.Tein vahtini loppuja kartta- ja kladimerkintöjä. Karttalamppu loi himmeää valoaan suomalaiseen Decca-karttaan,

Hanko – Loviisa (Nro 901). Decca-navigaattorin näyttö välkähteli aloittaen masterilla decometrien viisarien ryömiessä hiljakseen yli ”lanen”. Katsoin siitä vielä kahdella hyperbelillä Decca-paikan klo 2400. Se, kuten suunnittu paikka olivat haalistuneella kuulakärkikynäviivalla. Sillä joka veisi Perämeren ahtojäihin... Ovi kävi alhaalla väliperämiehen noustessa brygalle. Oli hyvä lähteä vapaavahtiin - ensimmäiseen sellaiseen - perämiehenä.

Hank

Ajelimme eteläisellä Itämerellä kohti ”Armon Laaksoa”. Rannat tuntuvat kolmiviikkoisen valtamerimatkan jälkeen olevan lähellä. Vahdissa oloon oli tullut elämää sitten Pentlannin, ja Skagenista eteenpäin oli tuntunut jo tosi vilkkaalta. Näkyvyys oli erinomainen ja horisontti veitsen terävä päästyämme pois Ison Beltin mutkista. Ruotsin rannikko näkyi paapuurissa ja Walter Ulbrichtin ”luomus”, Itä-Saksa, siinsi styypuurissa.

Pohjoisesta horisontista nousi esiin vastaantulijan joulukuusi ja torppa sekä lopuksi runko, jossa oli F-kirjain. Hetken päästä VHF/ch16 heräsi eloon kutsuen meitä ja pyysi liikennekanavalle. Siirryttyämme sinne vanha koulukaveri tervehti reteästi: ”Terve, onko siellä Kyrpä-K. kipparina? ” ämyrin ollessa päällä ja kysymyksen kaikuessa brygalla.

Vastaus tuli spontaanisti selkäytimestäni: ”Tuossahan SE SEISOO vieressäni”. Päällikkö oli kai tunnistanut itsensä, ja ärtyneenä mutta pokerina kyseli: ”Mikä mies se oli?” Virkoin: ”Se oli tuon vastaantulijan vahtiperämies – taitaa olla vanhoja kavereitasi...”

Vahti jatkui. Muistelin erään vanhan kipparin valistaneen, että ”vain parhaat miehet saavat nimensä eteen elimellisen tai anatomisen etuliitteen”. Eli kyse on kunniasta.

Niin se varmasti oli, koska vastaantulijankin vahtiperämiehellä oli nimessään mainetta niittänyt ”Heppi”-etuliite!

Hank

Markku Kääntä välittänyt Äänimereen Pentti Utriaisen oheisen muistelun:

Vuosi 1956 oli maailmassa aika risaista aikaa, kuten on tänäänkin. Syksyllä puhkesi Unkarin kansannousu, Algeriassa oli itsenäisyystaistelut ja sitten syttyi Suezin kriisi. Oli huikaiseva kokemus 15 vuotiaalle pojannaskalille kokea näitä paikanpäällä. Joulu ja uudenvuoden vietto Egyptissä kaukana kotoa etelän auringon alla.

Oli marraskuun 9 p:nä kun meitä haukiputaalaisia poikia useampia sai pestin samaan laivaan. Helsinkiläinen höyrylaiva Turid oli Veitsiluodon redillä, kun menimme laivaan. Ahon Teppo ja Nikulan Helge trimmariksi, Raappanan Jussi jungmanniksi, Ojalan Oiva puolimatruusiksi, minä messipojaksi. Lisäksi timpaksi tuli hailuotolainen Lauri Virpi ja kun vielä Kemistä oli lämmittäjä Rissasen Tauno ja puolikkaana Pietilänahon Jorma, oli meitä pohjoisen poikia ihan kiva määrä, ei tuntenut itseään yksinäiseksi.

Tuntui uskomattomalta kun menimme meklarin moottorilla laivaan ja meklari sanoi meidän lähtevän Egyptiin Alexandriaan, illan pimeydessä valaistu vanha musta laiva näytti sellaiselta ettei sillä sinne asti voi mennä. Olihan sillä kuitenkin kokoa 4000 dwt ja pituus 95 m. Lastasimme 1200 standarttia sahatavaraa, loppulasti kuitenkin otettiin Ajoksessa koska Veitsiluodon vedet eivät riittäneet. Kaijassa makasi samaan aikaa suomalainen BERNA niminen alus jolla oli sama päämäärä, Alexandria, ja jonka miehistössä oli kurtinhautalainen Vilho ”Nesori” Toppinen. Lähdimme ulos Kemistä 16.11.1956 jäänsärkijä Sisun avustamana useamman laivan letkassa. Jäätä oli jo huomattavan paljon. Radiossa soitettiin sävellahjalähetystä Unkarin kansannousun uhrien hyväksi.

Saavuimme muutaman päivän jälkeen Kielin kanavaan jossa viivähti aikaa koska oli vilkas liikenne ja jouduimme odottamaan. Holtenaussa olimme iltaa viettämässä ja yöllä sitten koppasimme kadulta kissan mukaan laivaan mutta eipähän siitä ollut talon tavoille joten eroon oli päästävä pian. Kun laskimme sitten Ranskassa Le Havren laituriin, veimme sen kaupungille ja jätimme sinne sopivaan paikkaan. Yllätys oli melkoinen, kun yöllä tulimme laivaan niin katti oli ehtinyt jo ennen meitä laivalle.

Le Havresta lähtiessämme kolmas perämies Erik Forssell meinasi seilata ahteriin mutta tuli sitten luotsikutterin mukana laivalle. Siinä sitten reelinkiin nojatessamme hän kertoi minulle, että olemme juuri paikassa jota kutsutaan laivojen hautausmaaksi. Muistossa oli neljä vuotta aiemmin kun seurasimme jännityksellä radion välityksellä amerikkalaisen Flying Inteprisen taistelua myrskyä vastaan. Laivan kapteeni Henrik Carlsen taisteli laivastaan ja hengestään. Nyt sain olla itse samalla paikalla, nyt kuitenkin meri oli varsin rauhallinen.

Höyrykattila reistaili lähellä Espanjaa

Atlantin pätkä ennen pahamaineista Biskajan lahtea oli tyyni, samoin itse Biskaja näytti kauneimmat kasvonsa. Saapuessamme Espanjan rannikolle höyrykattiloissa ilmeni vuotoja joita kävimme korjaamassa Vigo nimisessä kalastajasatamassa. Saimme kalastajilta simpukoita joita sitten höyrypillillä tyhjennettiin ja tehtiin tuhkakuppeja. Försti Henry Arling otti heiltä pienen mustekalan elätiksi. Kun olin offiseerinen messikallena jouduin hoitamaan sitä aina hyttisiivouksen aikana, Arlingilla oli kaksio hyttinä jossa oli lepohuone ja päivähuone erikseen. Mustekala oli päivähuoneessa sinkityssä soikossa johon piti laittaa aina vettä, mutta ei siinä montaa päivää mennyt kun mustekala pääsi omaan elementtiinsä mereen. Sattui näet, että försti vahtiin lähtiessään unohti välioven auki ja mustekala oli hiipinyt makuuhytin puolelle.

Kun menimme Gibralttarista läpi tuli vastaan kreikkalainen laiva jonka täkille oli rakennettu aitaus missä kasvattivat sikoja. Saivatpahan tuoretta lihaa.

Suuntasimme keulan Algeriaan Oranin satamaan bunkraamaan kolia. Siellä sitten tuo katti meni koliproomuun uteliaisuuttaan ja hinaaja lähti juuri viemään proomuja pois joten pääsimme eroon siitä. Lähdimme Pietilänahon Jorman kanssa postiin viemään kirjeitä, niin siellä oli hienosti pukeutunut rouva, jolla oli todella upennäköinen koira. Sanoin Jormalle katoppa kun on sievä koira, johon hän sanoi ostetaan se. Niinpä menimme rouvaa puhuttelemaan mutta hän ei ollut halukas luopumaan siitä mutta Jorman kielitaidolla kaupat syntyivät kun tarpeeksi tuli frangeja. Olin edellisenä kesänä palvellessani Axelissa, ostanut Rostockista veivattavan grammarin. Eräs arabi tuli sitä ostattelemaan ja niinpä vaihdoin sen isokokoiseen kilpikonnaan. Pitihän sille antaa yksi levykin, niinpä annoin Harmony Sistersien Sataman valot. Eipä aikaakaan kun hän tuli vaatimaan kilpikonnaansa takaisin koska oli vääntänyt grammarista vieterin poikki ja kampi potkaissut kynsille. Vaan ei siitä kaupan purusta mitään tullut koska hän oli vihoissaan paiskannut vekottimen Välimereen.

Myös Nikula Helgellä oli ollut epäonnistuneita kauppoja. Helge oli juuri viemässä byssasta 10 l kahvipannua ahterin messiin kun arabi tuli taas hätyyttämään Helgeä. Tästä tulistuneena Helge heitti arabia sillä kahvipannulla muttei osunut. Vastakirjalta sitten perittiin reelingin yli menneen kahvipannun arvo. Kaupungilla kuhisi valtavasti sotilaita osa lienee ollut OAS:n miehiä mutta osa myös Ranskan muukalaislegioonalaisia. Algerian itsenäisyystaistalut olivat menossa, passeja ja muita papereita jouduttiin näyttämääm useaan otteeseen.

Kun pääsimme Maltan ohi tuli taivaanrannalle yhtäkkiä ikään kuin majakka joka liikkui erittäin nopeasti meitä kohti. Se osoittautui lentotukialukseksi joka vaati meitä pysähtymään. Saattueesta irtaantui fregatti joka laski meidän kylkeen ja sotilaita kävi laivassa tutkimassa paperit ja kyselivät mistä tullaan ja minne mennään ja mitä on lastina. Lähestyimme nimittäin sotatoimialuetta, Suezin kriisi oli alkanut kesällä. Nasseri joukot kansallistivat kanavan, Kuningas Faruk oli syösty vallasta muutamaa vuotta aiemmin.

Kun aloimme tulla Alexandriaan, se oli 16.12.56 eli päivälleen kuukausi siitä kun olimme lähteneet Kemistä. Meille tuli valtava kiire, koneista revittiin kaikki irti mitä lähti. Siiffi Eero Vartiainen komensi kaksi vahtia ”turkille” pataruumaan, fyyreihin lapioitiin kolia sen minkä ennätti polttaa. Nimittäin horisontissa alkoi näkyä s/s Berna, joka lähti viikkoa myöhemmin Kemistä ja uhkasi ottaa kiinni ja satamassa oli vain yksi kaijapaikka vapaana.

Olimme vielä kaukana laiturista, kun ensimmäiset kauppiaat nousi laivaan, heille heitettiin leidarit laivan sivulle joita myöten he nousivat täkille. Sieltä tuli räätäliä, suutaria, parturia ja ties mitä lienevät kaikki olleetkaan. Räätälit alkoivat mittailla miehistöä jotta pääsevät tekemään khaki-pukuja. Oli muuten hyvämuistista porukkaa löysivät kenelle mikäkin puku kuuluu ja kuka oli sellaisen tilannut.

Pääsimme sitten lossaamaan lastia, mutta mieleen hiipui ajatus selviämmekö ennen kevättä pois. Lossaus tehtiin nimittäin laivan omilla vinsseilla kaijalle, siitä arabin ottivat muutaman lankun tai laudan olalleen ja juoksivat kauemmaksi pinomaan. Paljon heitä oli, olipa joillakin aasit tai muulit vankkurien edessä johon lastasivat sahatavaraa. Pääsimme kuitenkin heti joulun jälkeen malmikaijaan lastaamaan kuparikiisua Saksaan, Nordenhamin kaupunkiin. Nyt se vasta usko meinasi loppua lastin saannissa. Laivan sivulle laitettiin niin fööriin kuin ahteriinkin kaksi laakonkia molempiin. Lasti näet kannettiin käsin sellaisilla sapilailla joissa kahden aisan varassa oli pieni lava ja kaksi miestä kantoi sitä. Ei se määrä voinut suuri olla mitä he kerralla kantoivat.

Onhan kuparikiisu painavaa tavaraa, mutta samalla painollahan lastikin lisääntyi. Mutta se loputon miesjono toista ylös toista alas, tuotti lopulta täyden lastin. Satamassa oli kyllä jonkinlainen elevaattori mutta Rostedtin SUSANNE oli ehtinyt sen alle ensiksi. Susannen täkkikolmosena oli martiniemeläinen Reijo Simojoki.

Työ jatkui arabeilla tauottomana, ainoastaan Allahin kumarruksen ajaksi työt pysähtyivät kaikki kumartuivat kontalleen ja kumartivat kohti mekkaa. Loppiaiselta pääsimme sitten lähtemään ulos satamasta.

Karmea hammaslääkäkarimatka

Mieltä mykistävä oli matka hammaslääkärille, kun meni enempi aikaa katupartioiden kanssa kun mitä itse hammaslääkärissä josta jäi karmeat muistot. Puudutusaineet olivat niin hidasvaikutteisia, että minullekin laitettiin kuusi piikkiä yhtä hammasta varten. Sitten se tohtori, iso mies kyllä olikin, puristi tongillansa hampaan ikenen juuresta poikki. Tämän jälkeen piti hakata meisselillä tynkä kappaleiksi ja ottaa palasina pois. Näin kävi myös Helgelle, kumpikin kuljimme suut auki seuraavana päivänäkin jolloin puudutus vasta alkoi poistua leukaperistä.

Paluumatkalla pysähdyimme edelleen levottomaan Algeriaan, Bônessa nyk. Annabassa, siellä täydensimme niin muona kuin hiilivarastoja kotimatkaa varten. Laiva oli rakennettu v. 1900 joten ikää oli 56 vuotta. Bônen satamassa täkkimiehet rappasivat ulkosivua niin ruosterapa meni kylestä läpi. Sisäpuolelle valettiin sitten betonipaikka jonka turvin päästiin jatkamaan matkaa. Vaurioalue oli onneksi vesirajan yläpuolella noin metrin verran.

Tammikuu oli jo sivu puolenvälin kun pääsimme Atlantille ja nousimme kohti pohjoista. Oli todella paha paikka Cadizin lahden jälkeen, Vicenten niemimaan edustalla, jossa meri alkoi möyrytä ja sitä jatkui Biskajalle saakka jossa oli nyt valtava myrsky. Jonkin aikaa ajettuamme jouduimme kääntymään takaisin ja ankkuroitiin Espanjan Cap Finisterren satamaan tuulta makaamaan. Eräs ranskalainen laiva lähti ylittämään 11-12 boforin myrskyssä Biscajan lahtea mutta viljalasti siirtyi ja syttyi palamaan. Laiva painui syvyyksiin mutta miehistö saatiin pelastettua. Meidän kipinä Pertti Laakso piti porukan hyvin ajan tasalla. Saavuimme kuitenkin onnellisesti Nordanhamin satamaan, josta siirryimme tyhjänä Gdanskiin lastaamaan.

Määränpäänä oli Porin Mäntyluoto, jonne saavuimme helmikuun lopulla. Mieleen on jäänyt satamaan tullessamme lähistöllä olevassa koulussa oli Suomenlippu puolitangossa. Sanottiin erään koulun oppilaan menehtyneen silloin raivonneeseen ”aasialaiseen”. Satamassa sain Haukiputaan seurakunnan kirkkoherralta Evert Kauppiselta kirjeen jossa hän ilmoitti rippikoulun alkavan joten otin ulosmaksun laivasta.

Rippikoulu oli jäänyt pahasti kesken syksyllä kun karkasin koulusta hankkimaan papereita merille lähtöä varten. Pastori Lennart Pellikka ei tästä tykännyt ja toiset pojat toi terveisiä, ettei tarvitse enää tulla rippikouluun.

Tällä reissulla sain kokea sen kusetuksen mitä nuoret pojat saivat osakseen, kylläkin huumorimielellä. Kapteeni Lars Tallqvist kutsui minut brygalle ja antoi pytsin käteen ja käski mennä konehuoneesta hakemaan ”korsteeni deekuja”. Lähdin pytsin kanssa konehuoneeseen jossa oli vahtivuorossa kone kakkonen Aleksanteri Sario. Kysyin häneltä kyseistä ainetta mutta hänen ilmeestä olisi pitänyt osata lukea ettei kaikki ole kohdallaan. Siirryin siiffin luokse hän sanoi, kuules poika nyt sinua juoksetetaan turhan perässä. Mene nyt kipparin luokse ja sano, että aine on loppunut, vein pytsin kipparille ja episodi oli päättynyt. Ei tällaista ainetta ole olemassakaan, mutta se on vanha tapa juoksuttaa kokemattomia. Kummallista ettei ensimmäisessä laivassa Axelissa tätä harrastettu.

Toinen episodi oli kun försti Ralph Henry Arlingilla oli tapana käydä ahterimessistä syömässä pullat. Trimmari Ahon Teppo nimitti hänet rusinapullaksi ja kehitti laulun Veturi-Villen nuotilla: Rusinapulla meiltä se pullat taas söi. Turidin siiffi Eero Vartiainen antoi nuorelle messikallelle elämänohjeen: elä poika ala tolskaamaan viinan kanssa. Iske siitäkin edestä lujasti kusisuoneen, se on hyvä harrastus.

Laiva myytiin Saksaan romuksi 28.8.1958, ehti kuitenkin käydä Iin Röyttässä josta lähti ulos 25.7.1958. Turid vei paperipuulastin Rostockiin ja tämä oli vanhan täällä kävijän viimeinen matka ennen romutusta. Viimeinen miehistö pestattiin 1-4.9.58 matkaa Mäntyluoto - Calais varten. Miehistö sai sieltä vapaan matkan ja palkan kotimatkalta. Ulosmönsträys tapahtui Helsingissä 19.9.58. Laiva kulki 1920-40 luvuilla paljon täällä Hulda Thorden nimisenä.

Pentti Utriainen

Katso kuvia HULDA THORDÉN ja TURID

Aina kun mainitaan TORNATOR, muistaa joku Juha Vainion laulun Albatrossi:

”Nään vanhan Tornatorin yhä vielä mielessäin, kun sillä silloin matkaan lähdit lapsuusystäväin”

Hieno laulu, jossa muutamalla sanalla maalataan tunnelma, mikä aina liittyy laivan lähtöön satamasta.

Suomen kauppalaivastossa on ollut kaksi TORNATOR nimistä valtamerilaivaa. Ensimmäinen oli moottorilaiva ja avasi AL:n linjan Suomesta Liinahamarista Japaniin ja jäi sille tielleen upottuaan Japanissa tammikuussa 1942. Toinen oli höyrylaiva ja sodan jälkeen Enso Gutzeitin Merivienti-yhtön liikenteessä Yhdysvaltojen itärannikolle. Kummankaan Tornatorin matkassa ei toteutunut laulun toisen säkeistön lyriikka:

”Sä Tornatorin matkassa näit Rion kuumat yöt ja tutkit tarkkaan kauniit Honolulun kaislavyöt”

Suomen Laivahistoriallisen yhdistyksen lehdessä LAIVA on selvitetty laulun taustoja. Juha Vainio kertoo olleensa koulupoikana laivatöihin lähdössä, mutta vanhemmat estivät. Sen sijaan kaveri lähti.

”Oikeastaan se laulu olisi pitänyt tehdä AL:n Mercatorista, mutta muutin sen Tornatoriksi, koska se istui tekstiin paremmin.”

Suomen Etelä-Amerikan Linjan, sittemmin Suomen Höyrylaiva Oy :n rahtihöyry Mercator liikennöi Etelä-Amerikkaan ja Rio de Janeiroon.

Ainoa suomalainen laivalinja, millä olisi Suomesta päässyt Honolulun tyttärien kaislavöitä tutkimimaan oli Vaasa Line Oy. Vaasan Laiva ja Suomen Tankkilaiva liikennöivät aluksillaan Yhdysvaltain länsirannikolle, Kanadaan ja Havaijille.

Mutta lauluhan ei ole merihistoriaa vaan runotaidetta.

Katso kuvia laivoista ja lue historiikit:

Ensimmäinen TORNATOR

Toinen TORNATOR

MERCATOR (2)

                                                 Luin tässä kirjan nimeltään "Herzocin Cecilie skeppet som ville flyga" kirjoittanut Dan Weissenberg.Vaikka aihe on ulkopuolella sivuston konelaivojen historiasta on ehkä puolusteltavaa tarkastella tätä aihetta.Päähenkilöinä ovat ,paitsi laiva,kolme henkilöä heidän nimensä voi tässä paljastaa koska ne ovat olleet esillä useammassakin kirjassa,ensimmäinen perämies/kapteeni Sven Eriksson ensimmäinenperämies Elis Karlsson ja Pamela Bourne Eriksson ensiksi mainitun rakastajatar/vaimo,joka on itse kirjoittanut kirjan joka käsittelee samaa aihetta.

                                                   Minulle oli selvinnyt että nämä herrat olivat hanakoita käyttämään nyrkkejään,mutta ajattelin että se liittyi kiukun/raivon puuskiin,mutta tästä kirjasta selvisi että se oli systemaattista ja ajateltua.Ollessaan ensimmäisenä perämiehenä HCssä Erikson otti nyrkkivallan käyttöönsä muiden perämiesten avustamana ja päällikön ehkä GEn hiljaisesti hyväksymänä tullessaan päälliköksi ja saadessaan Karlssonin förstikseen meno vain paheni,pieninkin vastustaminen sai aikaan turpiinvetämisen tästä eivät pelastuneet edes saarelaispojat.

                                                     Sven Eriksonin jatkuva ennätysten haku tuo mieleen kapteeni Ahabin joka Moby Dickiä etsiessään saattoi itsensä,miehistönsä ja laivansa alttiiksi vaaroista välittämättä.Kovan kohtalon koki myös Eriksson ja hänen laivansa,Minua viisaammat miehet ovat näihin päiviin saakka tutkineet ja ihmetelleet miten voi laiva lähteä Falmouthista ja päätyä Devonin Bolt Headiin,ja lopulta totaalihaveriin.