Muuta muistelua

Hinaaja Oulu 2:n katoamisesta 60 vuotta.

Oulun Pikisaaressa valmistui 1908 höyryhinaaja Warma Snellman yhtiölle, joka myöhemmin fuusioiden kautta muuttui Oulu Oy:ksi 1936. Pituutta oli 22.59 m, leveyttä 5.04 m ja syväys 2.2 m. Koneteho oli 290 hv.

Talvisotasyksynä 1939 hinaaja oli tulossa tarakan kanssa Oulun Korkeasaareen, kun tuli määräys lähteä kiireesti Porin edustalla olevaan Reposaareen. Siellä ulkovartiointia suorittaessaan 6.1.1940 Warma kaatui jäiden puristuksessa ja upposi. Aluksessa oli tuolloin kaksikerroksinen bryggaus. Warma saatiin kuitenkin nostettua ja Reposaaren telakalla suoritettiin perusteellinen uusinta. Tällöin kansirakenteet muutettiin yksikerroksisiksi.

Kuten alkuperäiset tutkintapöytäkirjat, joiden on luultu kadonneen, kertovat: lauantaina aluksen päällikkö Iivari Karppinen oli maininnut piiriesimies Virtarannalle aikovansa ajaa ulkoväylää, sillä kapea ja matala rantaväylä syyssumussa olisi liian vaarallinen. Luotsien ilmoituksen mukaan oli näkyvyys hyvä ja tuuli 1-2 bof. länsietelästä. Illalla klo 20 aikaan tuuli kiihtyi ja muuttui lumipyryksi. Merivartioveneen MP 110:n päällikön mukaan tuuli oli illalla jo 6 bof. Vartiovene oli yrittänyt sunnuntai aamuna samaa reittiä Raaheen kuin Oulu 2, mutta tuulen vuoksi joutunut palaamaan suojalle ja jatkanut matkaa vasta maanantaina.

Hinaaja Oulu 2 (II) ent. Warma, jonka nimi oli muutettu, lähti sunnuntaiaamuna 21.11.1943 klo 8 aikaan, kohti Kalajokisuuta, mutta se ei saapunut määränpäähänsä milloinkaan. Hinaaja katosi matkallaan ja joulukuun 13 päivänä Hanhikiven rannassa löytyi pelastusvene, ilman airoja, eikä veneessä ollut myöskään pohjatappia paikoillaan. Vartiovene MP 110 ajoi keskiviikkona Raahesta Rahjaan, mutta ei kuitenkaan havainnut merkkiäkään Oulu 2:sta matkan aikana.

Virtaranta sai kuulla tiistaina ettei hinaaja ollut saapunut perille Kalajoelle. Koska maanantai ja tiistai päivät olivat sankan sumun peitossa, ei alusta osattu kovin kovasti kaivata, koska oletettiin sen makaavan ankkurissa jossakin Maakallan luona. Marjaniemen luotsiasema ilmoitti aluksen ohittaneen aseman sunnuntaina klo 13 aikaan. Nahkiaisen majakkalaivalta ei sitä ollut havaittu, eikä Ulkokallastakaan.

Keskiviikkona klo 19 aikaan lähetettiin radiossa viesti: Laivuri Iivari Karppinen, koetamme etsiä teitä huomenna Ouluyhtiö. Sama tiedote välitettiin vielä samana iltana klo 22 uutisissa. Oletettiin hinaajan saaneen konevian. Komentajakapteeni Enqvist antoi vartiovene MP 101:lle määräyksen aloittaa Oulu 2:sen etsinnät. Myös Luulajasta pyydettiin etsintäapua. Jälkeäkään aluksesta ei havaittu, vielä 30.11.43 suoritettiin ruotsalaisten toimesta lentotiedustelu, mutta tuloksetta. Aluksella oli 20 tn. kivihiilibunkkeri, josta 3 tn kannella. Välirallit oli tosin jätetty pois, jotta hiili pääsisi valumaan pataruumaan. tässä oletetaan olevan uppoamissyyn. Myrskyssä vesi pääsi aluksen sisään, ja upotti hinaajan.

Kaksi viikkoa katoamisen jälkeen insinööri E. Mannerin mukaan luovuttiin etsinnöistä ja todettiin hinaajan uponneen. Kuten Lauri Vallon Viljo-veli ihmetteli, että mihin perämies tarvitsi pyhäpukua ja kivääriä, jotka hän otti matkalle ? Oliko matkan tarkoituksena jotain muuta kuin tarakan haku ?

OULU 2:n mukana hukkuneiden siunaus toimitettiin lauantaina 13.7.1946 Hailuodon edustalla, Marjaniemen kohdalla mereen. Pekka Starck oli unessa ”keskustellut” Iivari Karppisen kanssa, joka oli sanonut paikan missä ovat. Siunaus suoritettiin tällä paikalla. Miehistöön kuuluivat pääll. Vilho Iivari Karppinen s. 13.4.1895 Säräisniemellä kotipaikka Oulu, konem. Ahti Arvid Mikkonen 6.9.1915 Oulu, lämmittäjä. Mikko Emil Heusala 8.9.1904 Haukipudas, konem. Svante Pisilä 10.6.1906 Alavieska, peräm. Lauri Viljam Vallo 19.7.1901 Alatornio kotip. Haukipudas, lämmittäjät Leander Arffman 3.7.1888 Oulu, Reino Armas Navila (Nalkki) 28.10.1924 Oulu, kansimies Matti Suorsa, 18.3.1926 Tyrnävä kotip. Oulu sekä kokki Senja Viero 24.10.1922 Nivala. Laivamiesten seppeleen laskivat pääll. Jussi Starck ja ajomies V. Huhtakangas. Myöhemmin on selvinnyt, että on löytynyt toinen vene Simosta ja pelastusliivejä Ruotsista. Veitsiluoto Oy:n konttorissa paljastettiin muistolaatta 30.3.1994.

Teksti ja kuvat: Pentti Utriainen

laivahistorian harrastaja

Lähteet: Alkuperäiset poliisi tutkintapöytäkirjat

Tuula Annala: isänsä Kalle Vierron kertomaa

Lehtitiedot Kaleva ja Liitto

Tuomon Starckin puhelinhaastattelu.

Viljo Vallo / Seura

Toinen yhteydenotto, joka on myös tutkittava tuli eräältä kalastajalta. Hän sanoi puhelimessa, että lokakuussa 1960 tarttui heidän verkkoihinsa useita laivan pohjalevyjä. Ne olivat jo aika ruostuneita, mutta osaksi hyvässä punaisessa maalissa. Niissä oli sormen mentäviä niitin reikiä. Lukiessaan Rantapohjassa 20.11.2003 olleen kirjoituksen, otti yhteyttä. Harmitteli tavattomasti, ettei silloin tullut ilmoitettua kenellekään, mutta asia on vaivannut kaikki nämä vuodet. Hän halusi, että tieto menisi joillekin sukeltajille, että se selviäisi. Kyseinen kalastaja on laittanut minulle merikortin kyseiseltä alueelta, johon hän on merkinnyt tarkan paikan. Tapahtumapaikka on Raahesta etelään ja olen ollut yhteydessä Merimuseon arkeologiseen osastoon. Kalastajan mielestä se voisi olla Oulu 2:n haveripaikka, mutta voihan levyt olla jostain muustakin hylystä. Karttalehden toimitan Helsinkiin, joten jäädään odottamaan tuloksia.

OULU 2 KOHTALO

Kun nyt on lehdistössä nostettu esiin jälleen Oulu 2:n kohtalo, niin palataan Rantapohjassa 20.11.2003 ja 29.4.2004 olleisiin kirjoituksiini.

Kuten alkuperäiset tutkintapöytäkirjat, joiden on luultu kadonneen, (yhdet kappaleet ovat minun hallussani) kertovat: lauantaina aluksen päällikkö Iivari Karppinen oli maininnut piiriesimies Virtarannalle aikovansa ajaa ulkoväylää, sillä kapea ja matala rantaväylä syyssumussa olisi liian vaarallinen.

On liian paljon kysymyksiä ja liian vähän vastauksia niihin. Miksi Iivari Karppinen keskeytti lomansa ja vapautti tuuraavan kapteenin matkalta? Miksi Viljo Vallo otti mukaansa pyhäpuvun ja kiväärin. Tällaiset varusteet eivät kuuluneet normaalisti hänen matkatavaroihinsa? Miksi otettiin Oulusta kahden viikon muonavarasto? Evästä olisi saatu Kalajoeltakin. Ja oliko kuinka normaalia ottaa täkille noin suuri bunkraus?

Olen keskustellut joidenkin hinaajan miehistön omaisten kanssa, vuosien varrella. Heidän käsityksen mukaan, hinaaja ei ollut tarakanhakumatkalla. Heidän mielestään edessä oli Saksan matka, ja joidenkin tietojen mukaan se on nähtykin Saksassa toisen nimisenä.

Jos näin on nousee mieleen kauhuskenario, mitä miehistölle on voinut tapahtua, sen jälkeen kun asevelisopimus Suomen ja Saksan välillä päättyi.

Tuon syksyllä 2003 olleen kirjoituksen johdosta sain puhelun eräältä kalastajalta, jonka verkkoihin oli tarttunut Raahen eteläpuolella lokakuussa 1960 laivan pohjalevyjä. Ne olivat ruosteisia, mutta niissä oli myös varsin kirkasta punaista pohjamaalia. Warma, josta myöhemmin tuli Oulu 2 oli kunnostettu ja pohjamaalattu edellisen uppoamisen jälkeen 1940, siis kolme vuotta ennen onnettomuutta. Kalastajat olivat vihapäissään nakanneet nuo levyt, jossa oli sormenmentävät niitin reijät, takaisin mereen, koska olivat rikkoneet verkot. Soittaja oli ollut erittäin harmissaan nämä vuosikymmenet, sillä nehän saattoivat olla Oulu 2 levyjä. Laitoin hänelle merikortin kyseiseltä alueelta ja hän merkkasi paikan ruksilla ja palautti kortin minulle. Olin yhteydessä Merimuseon arkeologiseen osastoon ja laitoin merikortin ja kyseiset artikkelit sinne. Sieltä luvattiin, että kun seuraavan kerran sopiva laiva tulee Perämerelle niin viistotutkalla ajetaan kyseinen alue. Oli vain niin huono tuuri, että kummallakin kerralla oli liian huono sää, kuvaukselle. Eräs konemestari, joka palveli näillä aluksilla oli minuun yhteydessä ja piti ajantasalla. Myöhemmin ei asiaan sitten ole palattu. Toivottavasti asia saadaan rullaamaan ja mysteeri vihdoin ratkaistua.

OULU 2:n mukana hukkuneiden siunaus toimitettiin lauantaina 13.7.1946 Hailuodon edustalla, Marjaniemen kohdalla mereen. Pekka Starck oli unessa ”keskustellut” Iivari Karppisen kanssa, joka oli sanonut paikan missä ovat. Siunaus suoritettiin tällä paikalla.

Silloisen Veitsiluoto Oy:n konttorissa paljastettiin muistolaatta 30.3.1994.

Kuva: Pentti Utriainen kokoelma

Pentti Utriainen

Haukiputaan Halosenlahti vaipui ruususen uneen kesällä 1951, vuoden jälkeen sahan lopettamisen. Kävi ainoastaan "pöllilaivoja", koko -50 luku oli tasaista noin 2-10 alusta kävi kesässä. Vasta 1961 vilkastui, kun Rauma-Repola alkoi myydä pyöreää puutavaraa ulkomaille.

Raakapuun myynnin vilkkautta kertoo tilastot alueen satamissa vuodelta 1961: Martinniemessä kävi 190, Iin Röytässä 52 ja Halosenlahdessa 48 laivaa. Mutta jo seuraavana vuonna alkoi näkyä taantumaa Martinniemessä 172, Röytässä 11 ja Halosenlahdessakin vain 10 alusta.

Tästä samasta asiasta oli Rantapohjassa kirjoittelua 1993. Silloin usea lehteen soittanut henkilö muisti tapauksen, mutta vuodet oli tehnyt tehtävänsä. Kaksi eri matkaa ja sen tapahtumat sekoittuivat keskenään. Kirjoitin silloin jutun Rantapohjaan 1.4.1993 kyseisestä tapauksesta. Mutta silloin minulla oli vaitiolovelvollisuus auttajista ja samalla eräistä yksityiskohdista. Sitten 31.10.2000 tuo aika oli mennyt ja voin valottaa osan asioista, uudella jutulla, kun asianosaisilla eikä perillisillä ole mitään sitä vastaan. Kaikkea tietoa en voi paljastaa, ehkä koskaan. Kaikki kirjoittamani tieto on autenttista, kenelläkään muulla ei näitä tietoja voi olla, paitsi mitä lehdet ovat kirjoittaneet. Keskusrikospoliisilta saamieni asiakirjojen kaksoiskappaleet tapaus Theodor Körneristä on sittemmin tuhottu heidän arkistoistaan.

Laiva saapuu satamaan.

Elettiin vuotta 1962, elokuun 21 päivä oli kääntymässä aamuyöksi, kun vahtivuorossa ollut luotsivanhin Knut Holma havahtui laivasta tulleeseen luotsipyyntöön klo 4.30. Itä-saksalainen moottorilaiva THEODOR KÖRNER pyysi luotsia päästäkseen Halosenlahteen, jossa se tulisi lastaamaan pöllejä. Varttitunnin kuluttua kutterinhoitaja Olli Pohjamo veivasi luotsikutterin L7 käyntiin ja vei luotsi Werner kallion porttireimareiden takana odottavaan laivaan. Sää oli tyyni ja kuulakas, lämpömittari näytti vain + 9 astetta. Näkyvyyttä oli 20 meripenikulman verran. Laiva pudotti ankkurinsa Halosenlahden ulkoredille klo 8 aikaan.

Alus oli lähtenyt Wismarista 18.8.62, siis aika nopea kulkuinen ainoastaan 3 päivää viipyi matkalla. Samaan aikaan laskeutui erittäin raskas sumu, joten lastauksen aloittamista jouduttiin siirtämään. ponttuut hinattiin aamupäivän aikana ulkosivulle ja alus vedettiin "springiin", jotta mahdollinen tuuli ei pääsisi hidastamaan lastausta.

Satamaan saapuja oli Rostockista kotoisin oleva Theodor Körner. Aiemmin alus oli belgialaisten omistama ja nimenä oli eksoottinen Copacabana. Se oli valmistunut toukokuussa 1938 Hobokenissa Belgiassa, John Cockerillin telakalla. Tilaaja ja omistaja Cie. Maritime Belge (Lloyd Royal) Valmistuessaan se oli 7136 brt., 4165 netto ja 7721 dwt tonnin kokoinen. Pituutta aluksella oli 140,22 m. leveyttä 19,15 m. ja syväyttä 8,15 m. Koneteho 6000 hv. Laiva oli ostettu Itä-saksaan 1958, jolloin se sai nimekseen Theodor Körner. Nimi juontui "punaisesta kenraalista" Theodor Körneristä, josta tuli Itävallan liittopresidentti vuonna 1951. Kun verrataan laivan kokoa väylien syvyyteen, voidaan todeta Röyttään tulevan väylä ulkoredillä syvyydeksi 8 m ja lastauspaikassa sekä Halosenlahdessa 6.4 m. Alus myytiin 1969 Kyprokselle Altis-varustamolle saaden nimekseen NEDI 2. Kun saksalainen sotakalusto poistettiin laivasta, sen kantavuus nousi 700 brt. tonnia. Huhtikuun 7 p:nä 1993 saamani sähke Lloyd’s Registeriltä Lontoosta kertoo, laivan tulleen romutetuksi Taiwanissa 1973.

Miehistöön kuului 43 henkeä, joista yksi nainen: kapteeni Heinz Meier s. -33, yliperämies Richard Wolf -34, 2 perämies Joachim Siegfried Tibursky -26, 3 perämies Dieter Höhle -36, sähköttäjä Peter Kupke -34, talousapulainen Georg Hunstock -38, konepäällikkö Ernst Galazky -05, 1 mestari Wolfgang Theirbach, 2 mestari Adolf Blaschka -36, 3 mestari Klaus Jahn -38, 1 sähkömestari Horst Luckmann -28, 2 sähkömestarit Klaus Kasperski -41 ja Dieter Welge -41, koneapulainen Borwin Schriever -38 (hän oli jo kolmatta kertaa laivan palveluksessa), putkimies Manfred Göldner -40, koneapulaiset: Heinz Brückner -37, Heinz Kleindienst -40, Wolfgang Kaiser -42, Lothar Rettke -42, Wilfried Lehmann -38, Joachim Kappel -39, Peter Perbach -40, Horst Hädicke -40, Siefried Johanns -40, pursimies Dieter Pochert -39, kirvesmies Gerhard Ketelhut -35, matruusit Heiner Faulian -40, Ingolf Hanhn -41, Reinhard Kellner -43, Dietrich Gröbe -43, Bernd Ronnecker -43, Volker Franke -41, Arno Steinau -42, Walter Häring -42 (Wilfried Beer -40, oli jäänyt juuri pois aluksesta), 1 kokki Klaus Grimmert -39, kokin apulainen Uwe Bär -40, leipurit Franz Hennlich -41 ja Heinrich Schelong -41, ylistuertti Karl-Heinz Volkmar -40, 1 stuertti Bodo Christ -40, tarjoilijat Helmut Merker -42 ja Hannelore Grimmert -39 sekä matruusi Karl-Heinz Bertoni -43. Laivan miehistö oli erittäin nuorta keski-iältään. Juuri nyt on laivan n. 100 oppilasta lomalla.

Kaksi miestä karkaa laivasta.

Miehet olivat todennäköisesti suunnitelleet pakoa, koko satamassa olon ajan. Lopullisen päätöksen Borwin Schriever ja Lothar Reetke panivat täytäntöön 27.8.62 aamulla 3-4 aikoihin. Joka tapauksessa Peter Perlbach oli keskustellut Rettken kanssa vielä 2.30-3.00 välisenä aikana, mutta ei ollut havainnut mitään merkkejä pakosuunnitelmista. He olivat aikoneet uida maihin Kallionnokalle, jonne oli matkaa noin 900 m. Jos laiva olisi ollut varsinaisella redillä olisi matka ollut puolta lyhyempi. He olivat pakanneet muoviin kuivia vaatteita ja muonaa. Lähtö ajoittuu suunnilleen samaan aikaan, jolloin laivan kapteenin Meierin vieraat meklari Ralf Nylund ja tullipäällysmies Martti Valppu vaimoineen poistuivat laivalta. Oliko vartioiden valppaus tuolla hetkellä herpaantunut vai oliko asia sovittu heidän kanssaan ? Vain köydenpätkä ahterissa, johon oli jäänyt kahdet housut, kertoi miesten menneen. Edellisenä perjantaina kyseiset miehet olivat yhdessä käyneet lomalla Oulussa, mutta saapuivat laivalle sovittuna ajankohtana. Liittyikö matka jotenkin pakosuunnitelmiin? Tiettävästi toisella miehistä asui veli lähellä Jyväskylää, lääkäriksi praktiseeraamassa. Muutamat suomalaiset olivat piirtäneet Klubi-askiin Suomen karttaa ja Jyväskylän sijaintia kartalla.

Maanantai aamuna ajoi haukiputaalainen Toivo Härmä lastaajia klo 7 aikoihin Herman Andersonin väenkuljetusmoottori "Ajolla" laivalle. Välikarin ja Mulkualeton välillä hän huomasi jotain punaista vedessä noin kilometrin päässä Theodor Körneristä. Koska paluumatkalla oli veneessä kahdeksan laivan miehistöön kuuluvaa henkilöä ja saarten välissä liian vähän vettä n. 90 sm, pääsi hän paikalle vasta klo 9.20, kun oli viemässä suomalaisen Myllen sähköttäjää Iin Röyttään. Tultuaan paikalle noin 400 m etelään Välikarista, hän totesi kohteen olevan korkkiliivit ja niiden varassa jo todennäköisesti kuollut mies. Moottorissa olevalla keksillä hän koetteli ruumiin sormia ja heilutteli silmien edessä, mutta mitään elonmerkkejä ei ollut havaittavissa. päästyään Röyttään Härmä soitti meklari Nylundille, joka kehoitti noutamaan ruumiin ja tuomaan Martinniemeen Rauma-Repolan paattimöljälle.

Niinpä Härmä palasi sähköttäjän kanssa paikalle ja tuli Martinniemeen, jossa poliisit olivat laiturilla vastassa. Myöhemmin selvisi, että kyseessä oli Borwin Schriever hän oli täyttänyt elokuun 8 p:nä 24 vuotta, joka oli karannut laivasta. Ruumis vietiin Ouluun ruumiinavausta varten. Vastassa ollut konstaapeli Väinö Eijärvi ilmoitti asiasta nimismies Eino Poikelalle, joka alkoi tutkia asiaa läänin rikospoliisi komisario Jaakko Kaakisen johdolla. Ruumiinavauksessa todettiin hänen kangistuneen syyskylmässä vedessä ja kuollut hypotermiaan ruumiinlämpö oli enää 17.5 astetta. Vaikka puhuttiin hukkumisesta, näin ei ollut, eikä juttuun liittynyt mitään rikokseen viittaavaa.

On epäselvää miksi Schriever suuntautui täysin eri suunnalle toverinsa kanssa. Vai kuljettiko tuuli jo aiemmin jäykistyneen ruumiin kauemmaksi. Uhrilla oli korkkiliivien lisäksi päällään ainoastaan uimahousut, puolisukat, lyhythihainen kauluspaita. Mitään irtainta ei häneltä löytynyt.

Kun laivan kapteeni Meier oli tunnistanut ruumiin luovutettiin se perämies Tiburskylle vietäväksi kotimaahan. Ironinen sattuma oli, kun arkkua kuljettanut Toivo Härmä sai "Ajon" kiinnitetyksi Theodor Körneri sivulle. Ennen kuin arkkua oli ehditty nostaa laivaan, aluksen viemäriputkesta tuli kaikki paskat arkun päälle.

Toinen osapuoli oli 20-vuotias Lothar Otto August Rettke siviiliammatiltaan lukkoseppä, hän jaksoi uida rantaan saakka Kallionnokalle. Hän jätti osan varusteistaan ja mahdollisesti myös toverinsa varavarusteista rannalle. Rettke kulkeutui metsän läpi Häyrysenniemeen Mustakankaan kaupalle klo 6 jälkeen. Kauppiaspari Paula ja Ahti Mustakangas ihmettelivät miksi heidän koiransa Aksa alkoi haukkumaan. Heidän mennessä ulos pihassa oli ulkomaalainen mies, jonka kanssa he eivät kuitenkaan osanneet kommunikoida. He pyysivät vierasta sisälle ja Ahti soitti Matti Hemmille, mitä tehdä. Tällöin tulija pelkäsi tavattomasti, luullen isäntäväen soittavan poliisille. Hemmin keskusteltua Rettken kanssa ja asian selvittyä, hän lupasi soittaa kohta uudelleen. Jonkin ajan kuluttua Matti Hemmi soitti ja pyysi laittamaan miehen klo 7.10 lähtevään Peltosen linja-autoon.

Tuli kiire vaihtaa miehelle uudet vaatteet ja hänen omat kamppeet kaikki Ahti polki pihan perällä olevaan tunkioon. Vaatteet kuitenkin kaivettiin esiin ja pesun jälkeen siirrettiin erääseen toiseen taloon. Ei uskallettu jättää tunkioon pelossa, että virkavalta löytää vaatteet. Myöhemmin vaatteet olivat käytössä heinäpellolla. Vaatteisiin kuului sininen puvun takki, ja housut, sekä ruudullinen kauluspaita, useita vuosia myöhemmin vaatteet poltettiin.

Kun onnikka saapui Ahti Mustakangas antoi linja-auton kuljettajalle Pentti Hannukselle ohjeet miten toimia. Määrä oli, että linja-autoasemalla ollaan tulijaa vastassa, olihan hänelle ehditty hankkimaan lentolippu päivällä lähtevään Aero Oy:n vuorokoneeseen Helsinkiin. Pentti Hannus kertoi miettineensä, että miten hän tunnistaa vastaanottajat. Mieleen tuli, että jos ei heitä löydy, hän luovuttaa miehen asemapoliisille "tuskanpunaiselle".

Kun auto sitten saapui asemalle, oli yllätys melkoinen, kun miestä ei enää onnikasta löytynytkään. Pentti sanoo, että miehen on täytynyt poistua autosta, joko Toppilassa tai Tuirassa. Tungoksessa hän ei sitä huomannut. Matkustajana ollut martinniemeläinen Ossi Hintikka kertoi, että hän pani merkille heti noustuaan Moisasenmäellä autoon, etuosassa istuneeseen nuoren miehen. Hän seurasi koko matka miehen olemusta ja mitä lähemmäs Oulua tultiin, sitä hermostuneemmaksi mies kävi. Ja sitten Tuirassa nyk. Merikoskenkadulla olevalla pysäkillä hän sitten poistui autosta.

Kyseisenä maanantai aamuna oli tullivartija Risto Vasankari vapaa-aikanaan ollut sorsametsällä hän löysi noin klo 10 aikaan leppäpensaaseen jätetyn punaisen korkkiliivin ja sen läheisyydestä märkiä miehen alusvaatteita, sekä varusteita. Pussi sisälsi paitoja, housuja, pyyheliinoja, sukkia, solmioita 2, naisen valokuva, sytyttäjä bensiiniä, voileipiä, juuttisäkki. Tämän jälkeen hän tuli Martinniemeen ja teki ilmoituksen löydöstään. Sen jälkeen lähti poliisit ja tullivartijat Vasankarin opastuksella hakemaan löydettyjä varusteita.

Laivalle vietynä aluksen perämies tunnisti tavarat ja olihan korkkiliiviin merkitty laivan nimi. Tällöin tavarat luovutettiin laivan kapteenille. Etsintöjen jälkeen 27.8.62 tuli konstaapeli Väinö Eijärvi meille kotiin klo 16 jälkeen, pyytäen sisartani Airia, joka oli tullut käymään kotona, tulkiksi Kerholaan. Menimme sinne ja keskustelujen yhteydessä Airi sanoi nuorelle saksalaiselle eräästä asiasta, että sanokaa kapteenille.... Tällöin kyseinen henkilö vastasi lakonisesti, minä olen kapteeni. Olimme yllättyneitä kuinka nuori mies voi olla kapteeni, oli täyttänyt 4.8.62 29 vuotta.

Asiat mistä puhuttiin ymmärsimme olleen luottamuksellisia. Asiakirjoissa esiintyy jonkinverran ristiriitaisuuksia paikannimien ym. asioiden yhteydessä. Kapteeni Meierillä oli oma käsitys loikkauksen liittyvän tapaukseen, joka sattui edellisen viikon tiistaina. Kyseiset miehet olivat myyneet suomalaisille 4 litran pulloa viinaksia 1500 mk pullo. Aine osoittautui kuitenkin metyylialkoholiksi. Kapteenin saatua tiedon miehistön ja lastaajien välisestä välikohtauksesta, hän oli määrännyt kyseiset miehet maihinnousukieltoon. Miesten tunnistettua, kenelle he olivat pullot myyneet, kapteeni palautti rahat. Oletettavasti kotimaassa olisi odottanut rangaistus ja sen vuoksi miehet olisivat paenneet. Perämiehen käsityksen mukaan se olisi ollut vain sakkorangaistus. Kuriositeettina mainittakoon, että myöhemmin samanniminen kapteeni, kuin mitä oli Theodor Körnerissä, löytyi länsi-saksalaisesta laivasta m/s Karinista.

Theodor Körner sai lastinsa ja pyysi 31.8.62 luotsia klo 13.30 aikaan, jolloin Toivo Härmä lähti Ajolla liikkeelle meklarin ja tullipäällikön kanssa ja koppasi matkalla Mustankarin luotsiasemalta luotsi Einari Auranahon mukaansa. Näin alkoi Theodor Körnerin matka kohti Rostockia, vajaassa lastissa, koska vesi ei riittänyt täyteen lastiin. Asia oli arkaluontoinen silloin, olihan kyseessä itä-blokin alainen laiva. Asiasta ei paljon julkisesti keskusteltu, mutta kuiskeet kylällä kuvasti asian ytimen.

Tiistai aamuna kun Mustakankaalla työssä ollut kirvesmies tuli töihin hän ensimmäisenä tokaisi Ahdille, sinä autoit sen murhaajan pakenemaan, Itä-Saksasta ei ole syytä paeta. Ja vielä 4 vuotta kirjoitukseni jälkeen, siis keväällä 1997 eräs ystäväni sanoi: kuules Pena oli lähellä etten tullut vetämään turpiin, kun kirjoitit siitä loikkauksesta. Vain vanha tuttavuus pidätteli minua.

Samoin kun Ahti Mustakangas soitti keväällä 1993 eräälle niistä henkilöistä, joiden piti auttaa Oulussa, tuli vähän outo tilanne. Ahdin soittaessa miehelle, joka oli jo muuttanut pois Oulusta, kysyen vieläkö sinä muistat minut ? Hänelle vastattiin, että kyllähän minä sinut muistan, mutta kysyttäessä auttamista, langan päästä kuului kysymys: kuka sinä oletkaan, kun tuo muisti alkaa takkuilla ? Siis valikoivaa dementiaa. Lisäksi toinen auttaja kielsi jyrkästi olleensa asiassa mukana, vielä noin vuosi sitten keskustelin uudelleen kyseisen henkilön kanssa, eikä hän vieläkään suostunut puhumaan asiasta. Asia jäi silleen.

Syksyllä 1993 istuimme Ahdin kanssa nenät vastakkain Kropsun Essolla ja suunnittelimme Lothar Rettken etsimistä ja kutsumista vierailulle Suomeen. Ajattelimme konsulin välityksellä saada häneen yhteys. Olihan hänen kuvansa käytettävissä, samoin tarkat tuntomerkit tatuointia myöden. Kohtalo puuttui kuitenkin peliin ja samana päivänä Ahdin mennessä kotiinsa, hän sai kutsun tuonpuoleiseen. Myös se asia jäi silleen.

Uusi loikkaus Röytässä.

Theodor Körner saapui uudelle visiitille alueen satamaan, tällä kertaa Iin Röyttään 20.9.1962 ja lähti 28.9.62 pöllilastissa Rostockiin. Nyt oli laivalla komento muuttunut täysin miehistön vahvuutta oli lisätty ja merikadetit kouluttivat ja vartioivat miehiä. Maanantaita vasten yöllä aluksesta poistui kaksi miestä, nimittäin merikadetit Erhard Grüning s. -43 ja Jürgen Richter -44. Sen koommin ei miehistä ole tehty havaintoja. Oletetaan heidän laskeutuneen pöllitarakalle ja juosseen sitä pitkin Röytän saarelle. Saaresta kenties soutaneet maihin. Missään tapauksessa tuota matkaa ei ole uitu syyskuussa.

Loikkauksen jälkeen laivalla tehostettiin vartiointia, ympäristöä valaistiin yöt läpeensä valonheittimillä. Kiersi voimakkaita huhuja merikadettien auttajista Haaparantaan. Edesmennyt Viljo Kalliorinne, joka oli Röyttässä moottorimiehenä on kertonut kirjoittajalle tietoja, joita en voi julkaista. Silloin laivalla työskennellyt Juhani Klasila kertoi, että laivan piti mennä Kuubaan. Olihan messin seinälle ilmaantunut Kuuban kartta ja Fidel Castron kuva ja laivalla oli puhuttu siitä. Ehtikö laiva joukkojen kuljetuksiin vai ei ? Kaikki ei vain "natsaa" kohdalleen ajankohdallisesti. Olisihan aikaa ollut liki kuukausi, mutta kerrottiin matkan keskeytyneen. Laiva ei ehtinyt juuri Hiukeita kauemmaksi, suunnitelman peruunnuttua. Olihan nahinat Kuubassa alkanut jo huhtikuussa 1961 Sikojenlahden epäonnistuneella vastavallankumousyrityksellä.

Mutta varsinainen Kuuban ohjuskriisi alkoi vasta 23.10.62 kun Kennedy antoi uhkavaatimuksensa Neuvostoliitolle, joukkojen ja ohjusten poistamisesta Kuubasta. Neuvostoliiton sotalaivat kääntyivät 28.10 takaisin Neuvostoliittolaisen "Anosovin" johdolla kohti kotia. Theodor Körner lienee ollut tässä saattueessa mukana, lastinaan ohjustarvikkeita ja henkilökuntaa. Vasta marraskuussa päästiin sopimukseen ja joulukuun 23 p:nä saatettiin todeta Kuuban kriisin päättyneen.

1968 NEDI II

1972.12.23: demolished Kaohsiung, Nan Feng Steel & Enterprise Co.

Kuva: Merchant ships 1963.
Lähde: Jari Lempinen kokoelma

Rostock v.1965.
Kuva: Deutsche Bundesarkiv.
Lähde: Jari Lempinen kokoelma

Kuva: Pentti Utriainen kokoelma

M/t Meltemi oli Singaporen redillä 1972 loppukesästä. Oli tapahtunut suurempi konerikko. Apukoneesta oli kiertokangen laakeri tullut kyljestä ulos. Onneksi se ei aiheuttanut tulipaloa.

Olin tilannut uuden kampiakselin ja tarvittavat laakerit. Olin silloin yhtiön konetarkastaja ja lähdin Singaporeen valvomaan korjausta. Otin mukaan kolme Oy Diesel - Moottori Ab:n miestä vaihtamaan kampiakselia.

Koneen rungossa olevaan reikään teki uuden kappaleen Singaporen Metalocking service. Uusi kappale "parsittiin" paikalleen. Kun kampiakseli ja laakerit oli saatu laskettua konetopille oli aika lähteä lastaamaan Indonesian Pulau Sambuun.

Mutta tapahtui Singaporessa muutakin. Yhtiön meklari kertoi , että M/s Tivano tulee redille bunkraamaan. Laiva on tulossa Kiinasta. Meklari lupasi edestakaisen matkan laivavierailulle.

Kun pääsimme perille oli Tivanon ulkosivuilla kaikenlaista paattia. Kaupankäynti oli alkanut.

Olimme jutelleet jonkin aikaa Tivanon kipparin kanssa kun ovelle tuli muutama täkkäri. Kasvoista näki , että nyt on kyseessä henki ja elämä. Kysymys kipparille oli "saako vastakirjalla panna". Tilanne oli surkuhupaisa. Asiaa puitiin. En tuntenut Tivanon väkeä, mutta oletan että myös kipinä oli mukana neuvottelussa. Meklari oli tärkeässä asemassa. Kippari sanoi lopuksi, että "ei sitten muuta kuin nimiä paperiin".

En tiedä miten asiat menivät koska lähdimme takaisin omaan laivaan. Jos asianosaiset lukevat tämän storyn olisi kiva saada kommentteja.

Ilkka Ylikojola

MELTEMI kuvia

M/t Tebostarin telakointi Helsingin Hietalahdessa oli 1980 luvun puolivälissä.

Laiva oli luokiteltu ns. Moskovan rekisterissä. Kun varustamo oli pyytänyt laivan luokitusta neukut lähettivät kolme tarkastajaa (runko-, kone,- ja sähkö tarkastajat).

Kun olimme olleet jonkin aikaa telakassa alkoi runkotarkastaja tulla enemmän tutuksi. Kävi niin, että kippari pyysi tämän herran lounaalle. Siitä tulikin "pitkä lounas". Kaveri oli kovin perso wiskille.

Myöhään iltapäivällä kippari ehdotti että mennään saunaan. Porukka oli hyvällä tuulella ja niin mentiin saunaan. Kaikki meni hyvin siihen saakka kunnes kippari toi naisen saunaan. Neukku oli vähällä hyppiä seinille. Järkytys oli todella kova.

Jokaisena päivänä kun olimme vielä telakassa tämä neukku tuli kysymään etten vain ole kertonut kenellekkään, että hän on ollut saunassa naisen kanssa.

Hän antoi kotiosoitteensa (asui Odessassa) ja sanoi rakentavansa suomalaisen saunan. Toivoi, että tulisin käymään sitten kun hänen työnsä suomessa loppuisi.

Ymmärsin, että neukkuporukassa kuka vain voi olla "vasikka". Neukuilla oli varmasti tiukat käyttäytymissäännöt.

Ilkka Ylikojola

TEBOSTAR kuvia

Juhannuksena vuonna 1959 lähtö Hesasta Turun telakalle. Hyttikaverina oli Helsingin poliisikomentajan Erik Gabrielssonin poika. Itse olin uffarikalle ja hyttikaveri oli pölykalle. En muista Gabrielssonin etunimeä joten hän on vain pölykalle. Olimme samanikäisiä 16 vuotiaita.

Siihen aikaan oli trendikästä lähteä merille töihin. Monet lähtivät harvat jäivät. Matkalla etelään pölykalle kertoi hyviä juttuja isänsä kosteista juhlista. Kuvioissa oli mukana myös Kekkonen.

Kun tulimme Las Palmasiin oli tiedossa ettei linjakastajaisia pidetä. Byssä - porukka oli suunnitellut omat "kastajaiset". Pääarkkitehtinä oli säkäkokki. Minua vietiin "casa especial" - taloon, jossa oli vain vanhoja akkoja. Sanottiin, että mene tekemään "temput" niin olet vapautettu linjakasteesta. Akka vaan levitti maton lattialle ja sanoi "ven aqui". Samassa huoneessa toinen akka pesi pyykkiä. Oli siinä kova paikka kun karkuunkaan ei päässyt. Ikkunasta kurkisteli säkäkokki ja halusi tietää, että tapahtuuko mitään.

Alasmatkalla varsinkin byssä-porukka yritti kaikella tavalla kusettaa. Jotkut menivät läpi mutta useimmat eivät. Olisi pitänyt hakea ankkurisavea, vaaccumia ja ruokkia kölisikaa.

Kun päästiin Bonikseen ihmettelin kun puhuttiin munanäyttelystä. Kun tulotarkastuksessa (komissio) viranomaiset tulivat laivaan mukana oli lääkäri joka tarkasti jokaisen vehkeet. Propuskaa ei saanut jos vehkeet eivät olleet kunnossa. Tulopäivän toinen hämmennyksen aihe oli eräs kauppias. Olin uffarimessin käytävällä kun ovesta tuli argentino. Hän huusi kovalla äänellä "haista vittu kalle. Minä Libanon poika. Osta vitunnahka viinalaukku kyrvännahka matkalaukku". Sitten se antoi nimikortin ja lähti ahteriin. Kyllä se pisti ihmettelemään.

Myöhemmin kävimme Libanon pojan liikkeessä Leanoro Alem - rantakadulla. Sen pohjoispäätä kutsuttiin pilarikongiksi. Sieltä löytyi hyvin varustettu nahkatavaraliike. Monet merimiehet ostivat ns. Libanon matkalaukun.

Lopuksi vielä yksi moka. Kun tulimme Suomeen ja Turkuun satamaduunarit kyselivät puuroa. Sanoin heille, että puuro on klo. 9. Kyllä nauratti jälkeenpäin kun tiesin mistä oli kyse.

Olin m/s Asyniassa 3 vuotta ja 4 kuukautta putkeen. Oli kertakaikkiaan mahtvan kivoja satamia ja kauniita tyttöjä. En pitänyt vuosilomia. Halusin olla vain laivassa. Ajatus oli, että työt pitää hoitaa hyvin. Olin uffarikallena, konekallena, salonkivillenä, koneoppilaana ja moottorimiehenä.

Merityöhön tuli vuoden tauko kun piti lähten armeijaan.

Ilkka Ylikojola.

Katso kuvia laivasta

Mennään aikamatkalle 70 - luvun alkuun.
Näin Boniksen satamassa keski - ikäisen miehen, joka kävi laivan päällikköä morjestamassa. Rupesin itse Moikkaamaan ja tervehtimään tätä herraa. Meni useita reissuja ja aina näin hänet. En tiennyt hänen nimeään enkä taustoja.

Sitten kerran hän tuli juttelemaan. Puhuimme kaikenlaista mutta en muista mitä. Hän lupasi tulla juttelemaan uudestaan. Se oli taas uusi reissu kun tulimme Bonikseen. Hän piti lupauksen ja tuli laivaan. Sitten selvisi, että hänellä oli pieni toivomus. Hän pyysi, että toisin hänelle suomesta silliä ja hänen koiralleen lakritsapatukoita. Ajattelin, että hän ei kehdannut pyytää laivan päällikköä toimittamaan näitä herkkuja. Tietysti olin kiinnostunut auttamaan. Ostin suomessa Saukon sokerisuolattua silliä ja useita pakkauksia Fatzerin neekeri - patukoita.

Useita reissuja tuli tehtyä ja aina toin samat tuliaiset. Jossain vaiheessa tämä herra esitteli itsensä. Nimi Wilhelm Hilbert ei sanonut minulle mitään. Meistä tuli niin hyvät kaverukset että hän pyysi kylään viikonlopuksi.

Hilbert oli minua niin paljon vanhempi että olisi voinut olla minulle isä. Tuli viikonloppu ja lähdettiin autolla 30 km. päähän esikaupunkialueelle. Kun pääsimme perille minulle selvisi heti, että ei tämä Hilbert mikään tavallinen tallaaja olekkaan. Alakerrassa oli autotalli ja varastot sekä saunatilat. Asuinkerroksia oli kaksi. Isossa puutarhassa työskenteli puutarhuri. Kun sitten päästiin sisätiloihin pisti heti silmään valtava määrä maalaustaidetta ja kuvapatsaita jotka oli tuotu suomesta. Taideteokset olivat tunnettujen suomalaisten tekemiä.

En udellut hänen perhe-asioistaan mutta jossain vaiheessa hän sanoi, että hänen poikansa seilaa perämiehenä ruotsalaisissa laivoissa. Kun oltiin otettu muutamia paukkuja alettiin katsoa valokuva - albumeja. Valokuvista selvisi mikä on Hilbert miehiään. Kuvissa oli suomen sodanjohtoa Mannerheimiä myöten. Oli sotamarsalkka Herman Göring ja Hilbert samassa kuvassa. Kaikki kuvat olivat kauppaneuvtteluista joissa ainosataan Hilbert oli siviilit päällä.

Hilbert näytti kunniakirjaa jonka Hitleri oli allekirjoittanut. Kun pitelin kädessä "Aatun" Kunniakirjaa tuntui, että onko tämä totta. Hilbert kertoi olevansa entinen asekauppias. Suomen valtio ei voinut tilata aseita suoraan Saksasta vaan Hilbert valittiin bulvaaniksi. Aseet tulivat Ruotsin kautta ja en piti tuoda suomeen salaa ettei neuvostovakoilu saisi tietää mitään. Valokuvia oli myös laivanvarustaja Ragnar Nordströmistä. Ilmeisesti hänellä oli aseiden kuljetuksessa näppinsä pelissä. Jossain vaiheessa oli tapahtunut vuoto koska valvontakomission tultua suomeen oli Hilbertin nimi pidätettävien listalla kärkipäässä. Hilbert lähti pikapikaa Tukhoimaan ja sieltä Argentiinaan. Nämä asiat Hilbert kertoi ja paljon muutakin.

Hyvin sujui viikonloppu. Hilbert paistoi lihapullia ja otettiin punaviiniä ja paukkuja. Ennenkaikkea sain kuulla lähihistoriaa asiaa tuntevalta herrasmieheltä. Aamulla palasin Boniksen keskustaan junalla.

Myöhemmin tapasin Hilbertin ja hän kertoi hävinneensä tarjouskilpailun Boniksen satamanostureiden uusimisesta. Homma oli kaatunut koska hän ei saanut lainoille takauksia. Hilbert oli henkeen ja vereen bisnesmies. Hän edusti ja markkinoi mm. Valmetia ja wärtsilää.

Hyvät muistot jäivät tästä herrasmiehestä.

Ilkka Ylikojola

Kaikki alkoi eräästä laivataulusta mummolani olohuoneen seinällä. Kuvassa oli nimetön kolmimastoparkki. Monet kerrat otin taulun käsiini ja tutkin kuvaa läheltä sekä taulun kääntöpuolta, ei vaan löydy nimeä. Sitten viereisestä kirjakaapista löytyi pieni laivataulu, jossa myös kolmimastoparkki, noin 25 x 30 cm ja siinä luki alhaalla keskellä " Bayard ". Takapuolella tosin luki nimenä " Michelsen " ja laivassa oli tanskan lippu perässä.

Mummolani eteisessä oli myöskin tummanvihreä merimiesarkku jonka molemmissa päissä oli tymäkät punotut kantolenkit. Sisältä ei pettymyksekseni kuitenkaan löytynyt laivan kuvaa ja nimeä. Kyseessä on kuitenkin niinsanottu kapteeninarkku joten pettymys oli suuri. Ymmärrys ei kuitenkaan siinä vaiheessa riittänyt että olisin kyselemällä kysellyt suvun tarinoita, mummo kun saattoi muistaa minkälainen sää oli tiettynä päivänä vuosikymmeniä sitten. Kaduttaa jos ei harmittaisi niin paljon.

Nuo kaksi esinettä kiehtoivat koko lapsuuden ja nuoruuden. Mummoni Gudrun Michelsson eläessä sain kuulla muutamia tarinoita, jotka tallentuivat päähän lähtemättömästi. Vauhti oli kuulemma sukuvika hän nälväisi, mutta enpä arvannut että googlen myötä pääsisin käsiksi herkullisiin yksityiskohtiin, siitä myöhemmin tässä.

Isoisäni isä Viktor Emanuel Michelsson olisi kuulemma Esson tankkerin kapteenina pajauttanut tankkerilla Sörnäisten rantaan siihen malliin että siitä tuli kai sanomista. Lisäksi hän oli poikansa Helmerin kanssa piilottanut pirtutonkkia saimaan kanavan sulkuihin, tästä janonsammutusoperaatiosta eivät kai päätyneet lehteen.

Porvoossa, svartbäckissa, Skölvikin jalostamoon johtavan laivareitin varrella on Svartholmen niminen saari. Suku kuulemma päätti luopua siitä kun selvisi että öljynjalostamo tulee Kilpilahteen. Tässä yhteydessä sain kuulla että kyseinen Svartholman saari olisi ollut paikka josta lähti merille enemmänkin Michelssoneja, kaikki olivat kapteeneja, luotseja tai merimiehiä.
Sain myös tietooni että Porvoon vanhalla (tunnetaan kai myös nimellä Näsi) hautausmaalla lähellä vanhaa porttia olisi isoisän isoisä vaimoineen haudattuna. Pitihän se lähteä etsimään ja se löytyikin. Lotsen Emanuel Michelsson och hans fru Maria Sofia Michelsson. Se oli ajalta milloin oli jostain syystä tapana tuoda hautakivessä julki mitä ammattia oli harjoittanut. Mummoni mukaan kyseiseltä hautuumaalta löytyisi myös hautakivi jossa ammatinharjoittaja oli " Sjörövare " , eli merirosvo. Olen tätäkin kiveä yrittänyt etsiä nähdäkseni kyseisen ihmeen, mutta en ole löytänyt. Tai sitten se ei ole tällä hautausmaalla.

Olin kyllä nuorempana yrittänyt saada yksityiskohtia selville että kuka sukulainen ajeli milläkin laivoilla, olihan suvussa myös jonkinlainen " hämärä perimätieto" että jompikumpi Emanueleista olisi ollut Gustav Ericssonin parkkilaivoilla kapteeninakin. Nimet Plus, Passat ja jopa Pommernkin vilahtelivat, mutta en kyllä kapteenilistoilta herroja löytänyt. Eräskin laivoista olis mennyt pohjaan ja (ainoana )eloonjäänyt kapteeni olisi kävellyt laavakentän läpi paljain jaloin lähimpään kylään, josta apu löytyi ja pääsi kotiin. Oliko ollut taas " vähän liikaa vauhtia", mene ja tiedä kun ei kyseistä tietoa löydy mistään.

Eräänä iltana googlasin taas tietoja. Päädyin kansalliskirjaston sivuille missä oli digitoituna vanhoja suomalaisia sanomalehtiä. Kokeilin laittaa tärkeimmät hakusanat sitaattimerkkien sisälle, jolloin saatujen osumien määrä tipahti dramaattisesti, mutta olivat sitäkin täsmällisempiä. Tässä vaihessa tarina alkaa saada kierroksia, ja palapelin paloja asettuu kohdilleen lisää.
Ensimmäinen osuma Borgåbladet 15.7.1916 otsikolla " Ångaren Lovisa-Vesijärvi utsatt för missöde - forlorat sin propeller " , Viktor Emanuel Michelsson joutui antamaan Loviisassa meriselityksen mihin katosi höyryrahtilaivan potkurit. Uutisessa mainittiin että samalla firmalla oli toinenkin höyryrahtilaiva Lovisa-Vesijärvi II, joka avusti ykköstä.
Nyt alkaa tulla lisää Michelssoneja esille. Höyrylaiva Lovisa-Vesijärveä on ohjastanut myös muuan G.F. Michelsson. Eräässä uutisessa mainitaan että jäänmurtaja Sampo on käynyt avustamassa Svartholman pohjoispuolella. Nimet ja paikat täsmää, samaa porukkaa siis. Ei sitten muuta kun hakuehdoksi tuo G.F.Michelsson.

Löytyy sivusto https://www.aanimeri.fi/node/2593 , otsikolla S/S LILY - KARIKKOJEN LILJA.
Pojat pojat, eikun isoisät isoisät, nyt alkaa kuulostaa jo pahalta, menneisyyden ääninauhalta palautuu tajuntaani isoäidin manaus " vauhti on Michelssonien sukuvika ". Uutisesta selviää että tämä sukulainen on pitänyt kiirusta Öölannin itäpuolella jotta 300 litran pirtulasti pääsee janoisen suomen joulupöytään. Sensijaan löytyikin kivikkoinen matala, jonne Lily jämähti. Alkaa pikkuhiljaa valjeta myös miten aiemmin mainittu pirtun trokaus saimaan kanavalla saattaisi liittyä asiaan. Pirtun salakuljetus oli kansanhuvi ja ansaintakeino silloin. Palaset siis loksahtelee paikalleen, mutta mitähän se Sjörövare, eli merirosvo teki mummon tarinassa, alkaa hieman pelottamaan..

Minulle on tämän pienen löytöretken aikana selvinnyt että tietoa laivoista ja kapteeneista on hur som helst ja vaikka kuinka, mutta jos joku tästä kertomuksesta tunnistaa tuttuja juttuja, jotka taas minulle ovat avoimia kysymyksiä, niin voi olla yhteydessä sähköpostilla tom_michelsson at pp.inet.fi

Kaksi lisäkuvaa mt Pansiosta: merellä (ehkä Biskajanlahdella) ja kolarin jälkeen (25.7.1958) Napolissa (tai Gibralttarilla).

Kun Nesteen tuoreimmat laivat JAARLI ja JATULI ovat liikenteessä uusine korsteenimerkkeineen, keräilin vähän merkkien historiikkia reilun 70-vuoden ajalta.

1. Ensimmäinen NESTE Henry Nielsenin hoidossa, korsteenissa sinisessä nauhassa valkoinen N.
2. Finnlinesin hoidossa Nesteen laivoilla muuttui korsteeni keltaiseksi, missä valkoinen neliö, ja keskellä N, lieneeköhän vihreä?
3. Nesteen omassa hoidossa (alkaen aprillipäivä 1964) oli valkoinen neliö/N vielä 70-luvulle. Sen jälkeen - en ruvennut keräilemään aikajärjestystä - on ollut tuo kulmallaan oleva kaksivärinen vinoneliö, jonka jälkeen ilmaantuivat korsteeneihin tekstit NESTE, NESTEOIL. Sitten oli tämä Fortumin logo hailakan vihreä korsteeni, missä tummemmalla vihreällä pallo ja sen lounaispuolella sininen raami.
4. Tuoreimpina nämä kaksi kyyneltä.

Yhteensä kahdeksan noin 75 vuoden aikana. Aiemminkin olen pannut merkille, etteivät korsteenit ole olleet laivakuvaajien suosikkikohteita.

Näitä tietoja voi kommentteina oikoa ja lisätä.

Oli vuodenvaihde 2007-2008. Saudi-tankkeri VLCC Wafrah täydessä raakaöljylastissa matkalla Angolasta Cape Hornin ympäri Chileen. Eteläinen Atlanti muistutti yksinäiselle kulkijalle, kenen reviirille se oli tunkemassa. Viikon sukellusveneilyn päätteeksi eteläisin kääntöpiste alkoi olla jo tutkalta todettavissa, kun valtameri myönsi tuloluvan ja helpottuneina käännyttiin kärjen ympäri oikealle ja peesailtiin mukavaksi myötäiseksi muuttuvassa maisemassa.

Lyhyeksi jääneen auvoisan hengähdyshetken katkaisi Southamptonin Rescue Centeriltä vastaanotettu avunpyyntö. Takanamme oleva, jostain halvatun Etelä-Georgian Sandwich saarilta lähtenyt purjevene oli vaikeuksissa. Masto poikki ja miehistönä ainoastaa iäkäs englantilaispariskunta. Pyöräytimme ympäri ja työnnyimme takaisin juuri selvitettyyn hornankattilaan. Kolmen vuorokauden rutistuksen jälkeen ilmestyi tutkaan kaksi kaikua. Toinen oli hädässä ollut seilipaatti ja toinen osoittautui korealaiseksi bulkkeriksi. Jos korealainen oli ylipäätään vastaanottanut Southamptonin kutsun, ei se ainakaan ollut kuitannut sitä, eikä kukaan tiennyt bulkkerin jo noukkineen pariskunnan turvaan. Meidän tehtäväksi jäi upottaa vielä pinnalla ollut raakki ja sitten käännyimme takaisin ja työnnyimme kolmatta kertaa pirun alloppiin.

Kotiuduttuaan bulkkeriin pariskunta lähetti kiitosviestin laivallemme. Kertoivat uuden majapaikkansa olevan matkalla Sri Lankaan. ETA neljän viikon päässä. Ei englanninkielistä lukemista. Ainoastaan päällikkö puhui englantia, josta eivät saaneet mitään tolkkua. Ruokana "worms with rice" ja kaiken kukkuraksi yhteiset saniteettitilat miehistön kanssa, kun ravintovalikoima melkein pakotti asumaan toaletissa.

Pari kuukautta myöhemmin vastaanotimme kutsun kahville. Pelastunut pariskunta omisti kahvilan jossain Etelä-Englannin pikkukaupungissa, jonka nimi on unohtunut.