Postilaatikko. Joku ehkä muistaa niin näissä Danin paateissa mitkä ostettiin suomeen oli perintönä joka hytin ovessa postilatikko. Osaako joku valaista asiaa tarkemmin.

<b>Sosialisoituna</b> Työläisten ja talonpoikien valtiolle. Varustamohytti oli varmaankin jäljellä &quot;Nomenklatuuran&quot; käyttöön. Saattoi poiketa vaikkapa ostoksille Bond Streetille. Toiset kun olivat tasa-arvoisempia kuin toiset neuvostojen maassa.

Sjuju Siljander Riksusta ja frosting vaimo tinkimassa.

Tuttu. Taisto Kosonen oli kolmosena WHITE ROSEssa kun lähdettiin liikenteeseen Naantalista joulun alla 1971. Maksoi ulos toukokuussa Naantalissa ja kolmoseksi tuli Mikko Innola

Sulutusta suurilla järvillä. No joo; joka hommassa lienee omat ongelmansa, mutta itselleni kyllä tämä Suurten Järvien liikenne on vaikuttanut kaikista hankalimmalta. Ja kohdallani on helppo puhua, sillä katselin touhua täkki-kakkosena (sairashytin siivoojana ja merikorttien plaraajana tietysti) enempi vain sivullisena. Tämä erityisesti verrattuna myöhemmän ajan Bore Linen puheliaaseen ja lupsakkaan, jo eläkeikää sivunneeseen poosuun, joka raitsikka-linjalla aina muisti murehtia "kun koskaan ei satu mitään, kuten meillä oli sotien jälkeen!" No, eihän meille ro-ro -raitsikassa! Järvillä oli kuitenkin hiukka toisin.

Se ongelmallisin seikka oli se, että St. Lawrence-Seewayn max. syväys oli vähemmän kuin aluksen merkki. Kun Euroopasta lähdettiin täydessä lastissa kohti Järviä, aluksen tuli olla tasakölillä maksimissaan Montrealin redillä, kun se jokakertainen tsekkaus tuli. Olihan siinä stressin paikka. Sevillan järvipaateilla oli lisäksi sellainen taipumus, että ne yleensä jäivät siihen asentoon, kun meristressi ne viimeksi jätti. Eli maha alas tai selkä köyryyn, miten milloinkin! Ainoat mahdollisuudet olivat bunkkerilla pelaaminen ja makeaveden painaminen mereen (joka tapahtuikin pariin kertaan). Kipparille oli esim. hyvät ilmat kauhistus; säästyihän bunkkeria! Kerran lausahdin kipparille puolileikilläni, kun oli aurinkoista säätä luvassa ja tsekkaus puoliltapäivin Montrealissa, että "spuulauta, ettei täkin lämpölaajentuminen tipauta päitä alas". Ja toden totta; kun menin koiravahtiin klo 12, paloletkuja makasi sääkannella ja paatti päässyt läpi kohti Chigagoa! Kaikki konstit - enempi hupaisatkin - oli kokeiltava!

Toinen seikka oli asetelma erit. USA:n puolella ja mieleeni on jäänyt, ettei meistä juuri pidetty. Mm. suluissa uhkailtiin pysäyttämisellä, jos pieninkin seikka fibasi. Pres. Carterin viljanvientikielto N-liittoon oli kireimmillään, mutta jokainen kai tiesi, että lastit menevät juuri Venäjälle, sillä ei keskilännen mahtavia farmareita kukaan määräile; viljakaupan pitää skulata pois seuraavan sadon alta. Todellisuudessa mitään viljanvientikieltoa ei ollutkaan; venäläisille oli vain korotettu hinta. Sveitsiläinen bulvaani veti komissiota välistä ja lisäksi tuli se pakollinen uudelleenlaivaus jossain Antwerpenissä tai Rotterdamissa esim. N-liiton Baltiskij-jokilaivoihin. Rooseveltin aikaista ajattelua "kaikkien Amerikasta" oli silloin vielä voimissaan ja jenkki tunnetusti isänmaallinen kuitenkin.

Kolmas ongelma oli se, että paatit olivat kuin muottiin valettuja ao. liikenteen sulkuja ajatellen. Aivan maksimia. Kuitenkin ne olivat rakennettu ajamaan enempi vaan suoraa trakkia Atlannilla, eikä niistä ollut oikein manöövereihin ahtaissa tiloissa. Mm. peräankkuri oli (järvisääntöjen mukaisesti), mutta sen rikaus (jota en koskaan kyllä nähnyt) olisi kestänyt 3 h jumbo-springin jatkeeksi! Henkensä kaupalla sitä joutui duunailemaan mm. pakalla, sillä kippari (todella huippua, ammattitaitoinen ja kokenut entinen Saimaan kanavaluotsi Capt. H. Hohti) joutui sanomaan pariinkin kertaan radiolla pakalle, että "tää homma meni luotsilta jo maili sitten pieleen, mutta koita pärjätä". Toisille luotseille Sevilla-paatit olivat vaan vissiin aivan liian isoja ja kömpelöitäkin. Muutamaan kertaan jouduinkin pysäyttämään laivan yksin keulaspringillä, sillä eihän siihen duuniin voinut ainakaan kokemattomampaa miehistöä vaatia; hengelle tosi hupaa hommaa koko lysti! Capt. Laaksonen, Sevilla.

Thunder Bay. Näinhän siinä kävi. Meni maihin, kun perähinaaja suttasi. Syytä en tiedä; oliko se oman ahteriporukan töpeksiminen, hinaajan kansimiehen vaiko sen kipparin erhe. Joka tapauksessa hinaaja ei saanut kiinni eka yrittämällä, eikä jarrua silloin ollut. Toisaalta luotsikin hosui sen tulon kanssa, eikä varmistanut tilannetta.

Huvittaa muistella. Hetimmiten laiturille ajoi urheiluauto; sellainen, josta puoli seinää nousi ylös pystyyn hydrauliikalla, kun ovi avattiin. Sisältä kömpi kravattimies, esittäytyi Thunder Bayn kaupunginlakimieheksi ja jätti reklamaation tapahtuneesta. Olin läsnä, sillä kippari halusi aina jonkun omista (useimmiten minut täkkikakkos-joutomiehenä) kuulijaksi varsinkin epäselvissä tapauksissa. Mitä pidemmälle kundi pääsi, sitä enemmän kippari hikoili. Kun juristi esitti kaupungin vaatimuksen, 3 milj. Kanadan taalaa, hiki juoksi jo valtoimenaan kipparin kulmakarvoista! Rajusti ylimitoitettu tietysti mokomasta laiturinaarmusta, mutta sellainen on tunnetusti tyyli Amerikoissa!

<b>Kahva</b> Ja mitähän sinä tuolla kommentilla oikein ajoit takaa senkin idiootti??

<b>Ohjeellinen hinnasto Hevostallien palveluksista</b> Joku joka muistaa (jos niitä on?) voisi kertoa Hevostallien &quot;hinnastosta&quot;. Mitä esim. maksoi:a) osterivinokkaan esille saanti b)lähempi tutustuminen osterivinokkaaseen, toki lyhyen ajan eli &quot;sortsun&quot; puitteissa? Näitä tietoja olisi mukava verrata nyky eurostoliiton, eli lähinna Eestin ja Suomen hintatasoon. Inflaation vaikutus varmasti näkyy. Aiheesta voisi joku nykymerikapteeniopiskelija laatia tutkielman(Liiketalous tai lääkintä) Turhimmistakin aiheista niitä on tehty. Hevostallien lakattua olemasta(?)oppilas voisi tutusta esim. Pietarin ja Tallinnan vastaaviin palveluihin. Tällöin pitäisi toki ottaa mukaan tervaa ja villasukkia, niin päättäjämmekin voisivat olla rauhallisin mielin!

<b>Muistoja Hevostallilta eli Harbourlightsista</b> Olimme erään kaasutankin kanssa Houstonissa. Eräs moottorimies päätti ilotella Hevostallella. Illan mittaan hän oli suorittanut oman valintansa tarjonnasta, joka siis oli runsas. Niin aina. Mainittakoon tietämättömille ja tuntemattomille, että tässä &quot;kulttuuriravintolassa&quot; vaikutti lukuisa joukko lähinnä latinalaisperäisiä naikkosia. He harjoittivat ammattia, jonka lopettamiseksi eräät - lähinnä naispolitiikkomme - ovat tehneet kovan, mutta turhan työn. Kysyntää kun ei saa lopetetuksi, vaikka kuinka yrittäisi. Mutta, miekkosemme oli siis löytänyt seuralaisen hetkeksi, pidemmäksikin aikaa, kunhan taaloja löytyisi..Kauppaneuvotteluissa oli sovittu jotain epämääräistä. Asiaan vaikutti nautitut juomat. Ehdot olivat kuitenkin myyjän puolella. Näin se jotenkin meni; rintsikat/toppi 50usd, sukat a´50usd, sukkanauhaliivi 50usd...Tästä voisi tehdä nykyperuskoulun matikan kokeen. Saiko miekkosemme osterivinokasta edes näkyviin, kun hänellä oli käyttää 200usd? Näin oli. Joku päiviräsänen olisi ollut innoissaan, kun &quot;hyväksikäyttö&quot; ei toteutunut. Keneenköhän sen oli voinut katsoa kohdistuneen )?

Thunder Bay. Terveiset vaan Keijolle ja muillekin vanhoille Gin-köörin kundeille. Joo, satuinpa olemaan paraatipaikalla tämänkin "diploomityön" tapahtuessa; pakalla täkki-kakkosena johtamassa tulotöijäystä ao. kylään. Oli kyllä aika jysäys ja johtui siitä, että perähinaaja ei onnistunut ensimmäisessä kiinniotossaan, eikä tietenkään sitten jarruttanut ajoissa. Meni tietysti kippari-Magnuksen viaksi, mutta kyllä kai se perimmäinen syy oli rasittunut ja stressaantunut järviluotsi.
Kuten tunnettua, St. Lawrence-Seeway on kiinni keskitalven ja vähälukuisen, yleensä vanhoista järvikippareista koostuneen luotsiporukan oli ja on tienattava koko vuoden elantonsa sitten sesonkina. Se tiesi tietysti pitkiä päiviä ja sen huomasi kyllä heistä ulospäinkin. Hosuivat ja kiukuttelivat. Mm. vakituinen kipparimme kimautti harmissaan yhtä höpöttäjää sauvataskulampulla kaaliin yhtenä yönä siinä Detroit'in paikkeilla. Luotsi kosti sitten allekirjoittaneelle ja pompotti loppuvahdin.

Magnus lähti myöhemmin hetimmiten USA:n Baltimoreen kontti-redarin varustamojohtajaksi ja jätti koko suomalaisen merenkulun. Terveiset vaan hänellekin, jos sattuu olemaan "linjoilla", Capt. I. Laaksonen, Sevilla.