S/s Penelope taisi olla Suomen kauppalaivaston viimeinen ulkomaanliikenteessä ollut höyrylaiva?

Tämä ei liity mitenkään noihin banaani kuljetuksiin, vaan Victory luokkaan.
Löysin yhden moottori aluksen; mv Emory Victory.
Toiset ovat joko höyrykoneella tai -turbiinilla

Sanonta "pojasta polvi paranee" ei päde ainakaan nykypäivän laivojen ulkomuotoon, sillä varsinkin autojenkuljetusalukset ovat varsinaisia rumiluksia. Lisäksi monissa laivoissa on nykyisin merkillisen mallinen keula, josta tulee mieleen höyrylaivakauden ensimmäiset alukset.
Onhan tällainen keularakennetyyppi ollut jo vuosia ainakin joissakin tanskalaisen Maersk-varustamon aluksissa ja muutamissa suurissa risteilyaluksissa, mutta siitä huolimatta pidän yllättävänä, että pian tilaajalleen luovutettavassa m/s Icon of The Seas -aluksessa on myös tällainen "Aatamin aikainen" keulatyyppi.
Ulkomuodoltaan todellisia kaunottaria olivat mielestäni monet 2. maailmansodan aikana rakennetut Liberty- ja Victory-tyypin alukset.
Liberty-laivoja oli Suomessakin muutamia, mutta niistäkin viimeiset Paulin-varustamo myi Kiinaan 1960-luvun lopulla. Victory-laivoja ei tainnut olla yhtäkään koskaan Suomen lipun alla. Lieneekö syynä ollut niiden korkeampi hinta 1940-luvun lopun laivamarkkinoilla. Varsinkin alustyypin moottorilaiva-versiot lienevät olleet monien haluamia "kultakimpaleita".
Kyllä toki vielä 1960-luvullakin osattiin rakentaa ulkomuodoltaan kauniita ja "oikeilta laivoilta" näyttäviä aluksia, joista mainio esimerkki on AL:lle silloin rakennettu alussarja, johon m/s Aconcaguakin kuului.

AL:n paateilla ANJA (2) ja ATLANTA (3) veimme useammankin kerran banaaneja sekä välitäkki- että täkkkilastina vuosina 1958-61, mutta suunta oli aina etelään eli Santoksesta Bonikseen. Paluulasteina olivat yleensä erilaiset viljatuotteet Argentiinasta Hollannin, Belgian tai Saksan satamiin sekä raakakahvi Brasilian satamista Suomeen. Anjassa ja Atlantassa ei ollut lainkaan jäähdytystilaa. Tein yhden reisun Araguayalla 1967. Jäähdytystiloissa oli Boniksesta pakastettua lihaa Rotterdamiin sekä omenoita Helsinkiin.

tässä esimerkki välilastista v.1955

S/s Mercator kuin "iso vonkale veessä".

Tällaiset välikeikat eivät ilmeisesti olleet mitenkään poikkeuksellisia Suomen-Etelä-Amerikan liikenteessä siihen aikaan, sillä eiköhän myös s/s Mercator kuskannut banaaneja kannellaan niillä maailman nurkilla.
Hajuefektejä taisi olla riittämiin, ainakin silloin kun jossakin ruumassa oli Suomeen tuomisina haiseva raakavuotalasti.

Erään vanhan aikalaistiedon mukaan alus teki ainakin kerran vuosina 1949-50 kotimatkallaan Etelä-Amerikasta Suomeen eräänlaisen välikeikan kuljettamalla kansilastina valtaisan banaanimäärän Montevideosta johonkin satamaan Brasiliassa.
Kovassa merenkäynnissä aaltojen kastelemana ja auringonpaahteessa banaanilasti ylikypsyi, mikä oli vain hyvä asia, sillä ne olivat matkalla raaka-aineeksi jollekin saippuatehtaalle.
Olisihan banaaneille toki ollut tarvetta myös sen ajan korttiaikaa elävässä Suomessakin, mutta siihen aikaan Suomen kauppalaivastossa ei ollut varmaankaan ainuttakaan kylmäkuljetusalusta, jotenka etelän hedelmien tuonti piti järjestää lähempää siinä määrin mikä silloin oli mahdollista, sillä suurella todennäköisyydellä esim. banaanien tuonti oli silloin luvanvaraista toimintaa eikä tuontilisenssejä tainnut saada kovin helposti Suomen Pankin jyrkän linjan vuoksi.

Tuota Sisukkaan kuvaa katsellessa, tarina sivula, Tuli jostain lokerosta muistoja kesästä -61.
Ensimmäinen alus kannella työskentelyä. Kirvesmies, joka oli meidän pomo; poika mennään keulamastolle. Mukaasi otat pytsin johon vettä ja rättejä. Sinnepä mentiin ja hän kiipesi mastoon,
mukanaan köysi vyötettynä vyötärölle. Tikkaiden loputtua herra "silppasi" puutoppia ylös. Siellä pujotti köyden plokinläpi ja laskeutui alaspåin. Saalingilla seisoen veti köyttä alaspäin, kunnes sen pää oli kannella. Tuli itse alas ja veti köyttä niin,että poosutuoli oli metrin verra täkistä ylös, sitoi pytsi n köyteen. Kiristi köyttä vähän ja sanoi, istu siihen. Ei siinä paljon vaihtoehtoja ollut. Hän kiskoi minut sinne ylös ja huusi "peset saalingille asti". Minähän pidin topista kiinni melkein kaksin käsin. Oli onneksi tyyni, pieni maininki. Uskaltauduin kuitenki irroittaa otteen mastosta, jalat kyllä jotenkin siitä tukea ottaen. Toinen käsi tiukasti köydessä kiinni ja toisessa rätti. Kyllä vähitellen vähän rentoutui ja pestyäkin tuli. Timpalla oli köysi aarhollilla ja välillä laski mua alaspäin. Alaspäästyäni Cameli maistui ja pienoinen tutina helpotti. Seuraaavt kerrat elämässäni olivat helpompia, siis ylös mennä.

Aluksessa 1960-luvun alussa syttynyt tulipalo saatiin ilmeisesti sammutetuksi pelkästään laivan oman miehistön onnistuneen sammutustoiminnan avulla. Hyvä niin, sillä osan miehistön jäsenten ulospääsy pyöreistä ikkunaventtiileistä ei onnistunut.
Tulipalon alku rajoittui todennäköisesti pelkästään miehistötilojen alueelle, mutta tulipalon alkukin missä tahansa osassa tankkialusta on toki aina vaarallista.